
Netflixin tuleva The Witcher -sarja on vihdoin saanut julkaisuajankohtansa – sarjaa päästään näkemään joulukuun 20. päivä.
Trailerilla päästään kuulemaan ensimmäistä kertaa päänäyttelijä Henry Cavillin ääntä Geraltin roolissa. Videolla nähdään myös muita tuttuja hahmoja kuten Ciri ja Yennefer. Myös taistelukohtauksia, pahiksia, hirviöitä ja pelistä kuuluisa kylpykohtaus nähdään trailerilla.
Sarja perustuu puolalaisen Andrzej Sapkowskin kirjoittamaan fantasiaan, jonka pohjalle perustuu myös samaa nimeä kantava suosittu CD Projekt Redin kehittämä pelisarja.