Toimintaelokuvien legenda: Top 3 Walter Hill -elokuvaa Kommentit pois päältä artikkelissa Toimintaelokuvien legenda: Top 3 Walter Hill -elokuvaa

Walter Hill

Yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, tuottaja ja käsikirjoittaja Walter Hill tunnetaan räjähtävistä testosteronia pulppuavista toimintaelokuvista, joista löytyy paljon myös veijarimaisia hahmoja sekä nokkelaa dialogia. Tästä syystä häntä on pidetty ohjaajalegenda Sam Peckinpahin manttelinperijänä. Hill aloitti ohjaamalla televisiosarjoja, kuten Gunsmoke, Wild Wild West ja Bonanza, jatkaen myöhemmin apulaisohjaajana muun muassa elokuvissa Thomas Crown Affair (1968) ja Bullitt (1968). Ensimmäisen kokoillan elokuvansa Hard Times Hill ohjasi vuonna 1975, joka kertoo kulkuri Chaneystä (Charles Bronson) ja keikarimaisesta huijari Speedistä (James Coburn) , jotka koittavat onneaan paljain käsin nyrkkeilyn parissa, 1930-luvun New Orleansissa. Hillin seuraava ohjaustyö pakoautonkuljettaja Cowboysta (Ryan O’Neil) kertova elokuva Keikkakuski (The Driver) muistetaan sen sisältämistä näyttävistä kaahailukohtauksista. Elokuvan kohtaukseen, jossa keikkakuski esittelee taitojaan häntä palkkaaville pankkirosvoille, viitataan Ubisoft Reflectionsin kehittämän videopelin surullisen kuuluisassa ja vaikeassa johdannossa. Siinä pelaaja joutuu esittelemään stuntteja, päästäkseen sisälle rikollispiireihin. Lisäksi Hill tuotti Ridley Scottin tieteiskauhuelokuvan Alien – Kahdeksas matkustaja (1979).

Tuotteliaimmillaan Walter Hill oli 1980 ja 1990-luvuilla, jolloin hän teki useita klassikoiksi muodostuneita elokuvia, kuten 48 tuntia, Liekehtivät kadut (Street of Fire), Geronimo – An American Legend, Raivoisa ajojahti (Southern Comfort) sekä Red Heat. Hill on ollut etulinjassa myös lännenelokuvagenren elvyttämisessä, ohjaten muutamia uudenaikaisia länkkäreitä, kuten Lainsuojattomat (1980), Villi Bill (1995) ja Geronimo (1993) aikana, jolloin genre ei ollut muodissa. Hän onkin kertonut kaikkien elokuviensa olevan eräänlaisia“westernejä”, jonka arvomaailma ja asetelmat ovat usein siirretty nykypäivään. 2000-luvulla ohjaajan tahti on hiljentynyt, ja hän on keskittynyt suurilta osin televisiotöihin. Hän on ohjannut western-minisarjan Broken Trail (2007) sekä tuottanut HBO:n sarjan Deadwood, joiden lisäksi elokuvia on ilmestynyt väljään tahtiin. Esitelläkseni legendaarisen toimintaohjaajan tuotantoa, olen valinnut kolme parasta kokopitkää elokuvaa Hillin pitkän uran varrelta.

3. Last Man Standing (1996)

Elokuva Last Man Standing on oivallinen esimerkki ohjaajan 1990-luvun tuotannosta, jonka toiminta hidastuksineen nousee ennennäkemättömiin sfääreihin. Tämä 1930-luvun laman aikaan sijoittunut gangsterielokuva kertoo salaperäisestä gangsterista nimeltä John Smith (Bruce Willis), joka pakenee lainvalvojia Chicagosta Eteläiseen Teksasin, missä kohtalo ajaa hänet tomuiseen pikkukaupunkiin nimeltä Jericho. Kaupunkia hallitsee kaksi kilpailevaa jengiä: italialaiset Strozzit ja irlantilaiset Doylet, jotka taistelevat kaupungin ja pimeän pirtubisneksen herruudesta. Ensimmäisenä irlantilaisgangsterit romuttavat Smithin auton, mikä ei liipasinherkkää miestä miellytä. Smith pyrkii rahastamaan molempien tahojen kustannukselle, liukumalla eri osapuolten välillä. Last Man Standing on sovitus japanilaisen Akira Kurosawan samuraielokuvasta Onnensoturi (Yojimbo), mikä inspiroi myös Clint Eastwoodin Sergio Leonen italo western-klassikkoa Kourallinen dollareita (1964). Hill vie molempien elokuvien kovaotteisen toiminnan entistä pitemmälle, Hong Kong -elokuvia muistuttavilla hidastetuilla kuolemilla, joissa ruutia palaa ja raadot lentävät näyttävässä kaaressa. Yksi elokuvan muistettavimpia kohtauksia on elokuvan alussa, jossa Smith kaivaa laukustaan kaksi Colt M1911-pistoolia, ja tokaisee tyynesti: “Menen vähän juttelemaan niille miehille, jotka romuttivat autoni”. Lopputuloksen voi arvata.

Kovassa vedossa olevan Bruce Willisin ohella nimekkäät näyttelijät, kuten Bruce Dern, Christopher Walken ja David Patrick Kelly antavat parastaan. Willisin vaitelias ja raaka hahmo tuo mieleen italo westernien karut antisankarit, kuten Sergio Leonen Dollari-trilogiassa esiintynyt Eastwoodin esittämä Mies vailla nimeä. Walken on jälleen omiaan Doylen pyssymies Hickeynä, mikä on elokuvan värikkään hahmogallerian kermaa. Nokkelaa dialogia ei myöskään pidä unohtaa, mikä tuo kovaotteiseen toimintaelokuvaan myös aimo annoksen huumoria. Lisäksi vanhanaikaisen näköinen, seepian sävyinen yleisilme ja lauluntekijä-kitaristi Ry Cooderin säröisen slide-kitaran hallitsema musiikki antavat elokuvaan oman lisävärinsä. Last Man Standing on yksi 1990-luvun tyylikkäimpiä ja aliarvosteuimpia action-leffoja.

2. Lainsuojattomat (The Long Riders, 1980)

1970-luvulla lännenelokuvien suosio alkoi hiipua, mutta genre tavoitti aallonpohjan 1980-luvulla. Tosielämän lainsuojattomasta Jesse Jamesistä, hänen veljestään Frankistä ja heidän jengistään kertovaa elokuvaa Lainsuojaton pidetään yhtenä harvoista oikeasti hyvistä 1980-luvun westerneistä. Tämä hieman romantisoitu ja toiminnantäyteinen länkkäri keskittyy Jamesien ja Youngerien veljesten muodostaman jengin viimeisiin vaiheisiin, aina hurjista junaryöstöistä epäonniseen Northfieldien ryöstöön ja Jessen salamurhaan Robert Fordin toimesta. Elokuvan vahvuuksia ovat lisäksi erityisesti pääosan esittäjien hienot roolisuoritukset, jotka esittävät oikeat veljekset: James Keach Stacy, David Keach ja Robert Carradie, Dennis ja Randy Quaid sekä Nicholas ja Christopher Quest. Elokuva sisältää useita ikimuistoisia kohtauksia, kuten Cole Youngerin (David Carradine) ja Sam Starrin (James Remarr) välinen puukkotappelu teksasilaisessa saluunassa ja näyttävien hidastuksilla ja veriroiskeilla koreileva Minnesotan Northfieldin kaupungin epäonninen pankkiryöstö . Tosielämässä Kaupungin asukkaat, jotka osasivat odottaa Jamesin veljeksiä, järjestivät väijytyksen, jossa sai surmansa kaksi jengiläistä ja useat haavoittuivat.

Kirsikkana kakun päällä toimii Hillin luottosäveltäjä Ry Cooderin tekemä akustinen, amerikkalaisten perinnemusiikkia muistuttava musiikki, jossa kuullaan niin viuluja, mandoliinia kuin myös irlantilaisperäistä kielisoitin dulcimeria. Lisäksi Cooderin lännenelokuvien suurista orkesteriteemoista poikkeava alkuperäismusiikki voitti Los Angeles Film Critics Association Awardsin parhaimman soundtrackin palkinnon.

1. Oikeuden puolesta (Extreme Prejudice, 1987)

Olen antanut ensimmäisen sijan toimintaelokuvalle Oikeuden puolesta, mikä on ehdottomasti yksi parhaimpia Hillin elokuvia 1980-luvulta. Tämä moderniin Etelä-Teksasin miljööseen sijoittuva toimintapläjäys kertoo kahdesta vanhasta kaveruksesta, jotka ovat vuosien saatossa ajautuneet lain eri puolille: harvapuheinen ja kovapintainen Jack Benteen (Nick Nolte) on lainvalvoja Texas Ranger, kun taas suulaampi Cash Bailey (Powers Booth) on Meksikon suurimpia huumeparoneita. Benteen yrittää saada vanhaa ystäväänsä antautumaan, mutta Bailey ei halua jättää korskeaa elämäntapaansa kartonoineen, helikoptereineen ja yksityisarmeijoineen. Miesten välistä jännitettä voimistaa entisestään kavereiden yhteinen nuoruudenrakkaus ja Benteenin vaimo Sarita (Maria Alonso Conchita), jota vanha suola on alkanut janottamaan.

Koko soppaan sotketaan vielä sekalainen joukkue USA:n armeijan erikoisjoukkojen sotilaita, jotka tavoittelevat myös Baileytä, joiden kanssa Benteen on pakotettu yhteistyöhön yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Benteenin ja miesten tie vie lopulta Baileyn haciendalle Meksikoon, missä sotilaat saavat surmansa Sam Peckinpahin Hurjalle joukolle kunniaa tekevässä verisessä ja esikuvaansa intensiivisemmässä ammuskelussa. Sekä kohtaus että koko elokuva ovat kunnianosoitus Peckinpahin Hurjalle joukolle, jonka asetelman, toiminnan ja miesten välisen kunnian Hill on onnistuneesti tuonut “nykypäivän” miljöön.

Elokuva on usein myös yhtä hyvä kuin sen musiikki, joka tässä tapauksessa on muun muassa Ramboista ja Total Recallista tunnetun maestro Jerry Goldsmithin vakaata käsialaa. Musiikki yhdistää orkesterisaundeja ajan syntetisaattoreihin, mikä tekee elokuvasta leimallisen 80-lukulaisen. Taas savuisissa tavernoissa ja seesteisessä haciendassa soivan meksikolaisen lähdemusiikin on tuottanut itse Ry Cooder. Oikeuden puolesta on itselleni hyvin helppo valinta ohjaajan parhaaksi elokuvaksi, koska siinä on sopivassa määrin toimintaa, huumoria, jännitystä, nokkelaa sanailua, hyviä näyttelijöitä sekä aavistus romanssia pehmentämään elokuvan muutoin maskuliinista tyyliä. Leffassa  yhdistyy perinteisten lännenelokuvien tenho ja modernien toimintaelokuvien särmä, mikä tarjoaa sekä vaikuttavan että viihdyttävän katselukokemuksen.

(Päivitetty 14.3.2020. Yleisiä korjauksia kieliasuun).

 

Meta tuo tekoälyn taskuun söpön nallehahmon muodossa Kommentit pois päältä artikkelissa Meta tuo tekoälyn taskuun söpön nallehahmon muodossa

näyttää haluavan tuoda tekoälyn entistä lähemmäs arkea, tällä kertaa taskuun mahtuvan pikkulaitteen muodossa. Yhtiö on esitellyt Muse Charmin, suunnilleen Apple Watchin kokoisen tekoälykaverin, joka muistuttaa ulkonäöltään hieman Tamagotchia. Laitteessa seikkailee söpö nallehahmo, jonka kanssa käyttäjä voi keskustella puhumalla.

liittyy kasvavaan joukkoon pieniä tekoälylaitteita. Aiemmin vastaavaa ideaa ovat kokeilleet muun muassa ja , joiden tarkoituksena on ollut tarjota tekoälyä ilman perinteistä puhelinsovellusta. Metalla on kuitenkin yksi merkittävä etu: yhtiö hallitsee itse sekä laitteen, ohjelmiston että tekoälymallit.

Meta ei ole vielä kertonut tarkasti, mitä Muse-malleja Charm käyttää. Pienen kokonsa vuoksi on mahdollista, että laite hoitaa itse esimerkiksi puheentunnistuksen, mutta varsinainen tekoälyn tuottama vastaus syntyy pilvipalvelussa. Käytännössä taskussa kulkisi siis pieni puhuva nalle, jonka aivot sijaitsevat jossain internetin syövereissä.

Muse Charmin pitäisi saapua myyntiin jouluksi, mutta hintaa ei ole vielä paljastettu. Se onkin laitteen kannalta melko olennainen yksityiskohta, sillä älypuhelin pystyy jo tekemään suuren osan samoista asioista. Aiemmin juuri tätä on kritisoitu esimerkiksi Rabbit R1:n kohdalla: miksi ostaa erillinen laite, kun saman asian voi tehdä puhelimella?

Meta ei myöskään lähde kokeiluun täysin tyhjästä. Yhtiöllä on jo kokemusta älylaseista ja muista puettavista laitteista, mutta niiden mukana ovat tulleet myös yksityisyyteen liittyvät ongelmat. Muse Charm näyttääkin olevan jälleen yksi yritys selvittää, tarvitseeko tekoäly oman laitteen vai riittääkö taskusta löytyvä puhelin. Jää nähtäväksi, onnistuuko Meta tekemään pienestä nallesta oikeasti hyödyllisen vai päätyykö se vain uutena leluna teknologian historiankirjoihin.

Lähde: The Register

Starfield 2:n tulevaisuus näyttää ainakin yhden entisen kehittäjän silmissä melko epävarmalta Kommentit pois päältä artikkelissa Starfield 2:n tulevaisuus näyttää ainakin yhden entisen kehittäjän silmissä melko epävarmalta

2:ta odottaville kuuluu avaruudesta hieman ikäviä uutisia. Pelin parissa työskennellyt entinen -kehittäjä ei nimittäin usko, että :ta koskaan tehdään. Hänen mukaansa ensimmäinen peli ei ollut kaupallisesti riittävän menestyksekäs jatko-osan perustaksi.

Kuhlmann työskenteli Starfieldin pääjärjestelmäsuunnittelijana ja kertoo FRVR:n haastattelussa, että peli ei hänen mielestään täysin saavuttanut ohjaaja Todd Howardin alkuperäistä visiota. Hänen mukaansa jatko-osa olisi voinut hyödyntää ensimmäisestä pelistä opittuja asioita ja päästä paljon lähemmäs tuota alkuperäistä ajatusta.

Yhtenä esimerkkinä Kuhlmann nostaa tukikohtien rakentamisen. Pelaaja voi rakentaa planeetoille omia tukikohtia, mutta järjestelmä ei hänen mielestään kytkeydy tarpeeksi tiiviisti pelin tarinaan tai tehtäviin. Lopputuloksena on hieno mutta melko irrallinen ominaisuus, jonka kehittämiseen kului valtavasti työtä.

Kuhlmannin mukaan Starfieldin suuri ongelma oli myös kehitystiimin koko. Peliin haluttiin valtava määrä erilaisia järjestelmiä ja sisältöä, mutta tiimi ei hänen mukaansa ollut tarpeeksi suuri toteuttamaan alkuperäistä visiota kunnolla. Lisäksi uusien järjestelmien valmistuminen viivästytti sisällön tekemistä, jolloin kehittäjille jäi lopulta vähemmän aikaa rakentaa peliä niiden ympärille.

Bethesda keskittyy tällä hetkellä vahvasti :n kehitykseen, vaikka Starfield saakin edelleen päivityksiä ja lisäsisältöä. Kuhlmannin kommentit eivät tietenkään vahvista Starfield 2:n kohtaloa, mutta ainakin yhden pelin entisen avainkehittäjän mielestä tähtimatka saattaa jäädä yhteen osaan.

Lähde: VIDEO GAME NEWS