Toimintaelokuvien legenda: Top 3 Walter Hill -elokuvaa Kommentit pois päältä artikkelissa Toimintaelokuvien legenda: Top 3 Walter Hill -elokuvaa

Walter Hill

Yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, tuottaja ja käsikirjoittaja Walter Hill tunnetaan räjähtävistä testosteronia pulppuavista toimintaelokuvista, joista löytyy paljon myös veijarimaisia hahmoja sekä nokkelaa dialogia. Tästä syystä häntä on pidetty ohjaajalegenda Sam Peckinpahin manttelinperijänä. Hill aloitti ohjaamalla televisiosarjoja, kuten Gunsmoke, Wild Wild West ja Bonanza, jatkaen myöhemmin apulaisohjaajana muun muassa elokuvissa Thomas Crown Affair (1968) ja Bullitt (1968). Ensimmäisen kokoillan elokuvansa Hard Times Hill ohjasi vuonna 1975, joka kertoo kulkuri Chaneystä (Charles Bronson) ja keikarimaisesta huijari Speedistä (James Coburn) , jotka koittavat onneaan paljain käsin nyrkkeilyn parissa, 1930-luvun New Orleansissa. Hillin seuraava ohjaustyö pakoautonkuljettaja Cowboysta (Ryan O’Neil) kertova elokuva Keikkakuski (The Driver) muistetaan sen sisältämistä näyttävistä kaahailukohtauksista. Elokuvan kohtaukseen, jossa keikkakuski esittelee taitojaan häntä palkkaaville pankkirosvoille, viitataan Ubisoft Reflectionsin kehittämän videopelin surullisen kuuluisassa ja vaikeassa johdannossa. Siinä pelaaja joutuu esittelemään stuntteja, päästäkseen sisälle rikollispiireihin. Lisäksi Hill tuotti Ridley Scottin tieteiskauhuelokuvan Alien – Kahdeksas matkustaja (1979).

Tuotteliaimmillaan Walter Hill oli 1980 ja 1990-luvuilla, jolloin hän teki useita klassikoiksi muodostuneita elokuvia, kuten 48 tuntia, Liekehtivät kadut (Street of Fire), Geronimo – An American Legend, Raivoisa ajojahti (Southern Comfort) sekä Red Heat. Hill on ollut etulinjassa myös lännenelokuvagenren elvyttämisessä, ohjaten muutamia uudenaikaisia länkkäreitä, kuten Lainsuojattomat (1980), Villi Bill (1995) ja Geronimo (1993) aikana, jolloin genre ei ollut muodissa. Hän onkin kertonut kaikkien elokuviensa olevan eräänlaisia“westernejä”, jonka arvomaailma ja asetelmat ovat usein siirretty nykypäivään. 2000-luvulla ohjaajan tahti on hiljentynyt, ja hän on keskittynyt suurilta osin televisiotöihin. Hän on ohjannut western-minisarjan Broken Trail (2007) sekä tuottanut HBO:n sarjan Deadwood, joiden lisäksi elokuvia on ilmestynyt väljään tahtiin. Esitelläkseni legendaarisen toimintaohjaajan tuotantoa, olen valinnut kolme parasta kokopitkää elokuvaa Hillin pitkän uran varrelta.

3. Last Man Standing (1996)

Elokuva Last Man Standing on oivallinen esimerkki ohjaajan 1990-luvun tuotannosta, jonka toiminta hidastuksineen nousee ennennäkemättömiin sfääreihin. Tämä 1930-luvun laman aikaan sijoittunut gangsterielokuva kertoo salaperäisestä gangsterista nimeltä John Smith (Bruce Willis), joka pakenee lainvalvojia Chicagosta Eteläiseen Teksasin, missä kohtalo ajaa hänet tomuiseen pikkukaupunkiin nimeltä Jericho. Kaupunkia hallitsee kaksi kilpailevaa jengiä: italialaiset Strozzit ja irlantilaiset Doylet, jotka taistelevat kaupungin ja pimeän pirtubisneksen herruudesta. Ensimmäisenä irlantilaisgangsterit romuttavat Smithin auton, mikä ei liipasinherkkää miestä miellytä. Smith pyrkii rahastamaan molempien tahojen kustannukselle, liukumalla eri osapuolten välillä. Last Man Standing on sovitus japanilaisen Akira Kurosawan samuraielokuvasta Onnensoturi (Yojimbo), mikä inspiroi myös Clint Eastwoodin Sergio Leonen italo western-klassikkoa Kourallinen dollareita (1964). Hill vie molempien elokuvien kovaotteisen toiminnan entistä pitemmälle, Hong Kong -elokuvia muistuttavilla hidastetuilla kuolemilla, joissa ruutia palaa ja raadot lentävät näyttävässä kaaressa. Yksi elokuvan muistettavimpia kohtauksia on elokuvan alussa, jossa Smith kaivaa laukustaan kaksi Colt M1911-pistoolia, ja tokaisee tyynesti: “Menen vähän juttelemaan niille miehille, jotka romuttivat autoni”. Lopputuloksen voi arvata.

Kovassa vedossa olevan Bruce Willisin ohella nimekkäät näyttelijät, kuten Bruce Dern, Christopher Walken ja David Patrick Kelly antavat parastaan. Willisin vaitelias ja raaka hahmo tuo mieleen italo westernien karut antisankarit, kuten Sergio Leonen Dollari-trilogiassa esiintynyt Eastwoodin esittämä Mies vailla nimeä. Walken on jälleen omiaan Doylen pyssymies Hickeynä, mikä on elokuvan värikkään hahmogallerian kermaa. Nokkelaa dialogia ei myöskään pidä unohtaa, mikä tuo kovaotteiseen toimintaelokuvaan myös aimo annoksen huumoria. Lisäksi vanhanaikaisen näköinen, seepian sävyinen yleisilme ja lauluntekijä-kitaristi Ry Cooderin säröisen slide-kitaran hallitsema musiikki antavat elokuvaan oman lisävärinsä. Last Man Standing on yksi 1990-luvun tyylikkäimpiä ja aliarvosteuimpia action-leffoja.

2. Lainsuojattomat (The Long Riders, 1980)

1970-luvulla lännenelokuvien suosio alkoi hiipua, mutta genre tavoitti aallonpohjan 1980-luvulla. Tosielämän lainsuojattomasta Jesse Jamesistä, hänen veljestään Frankistä ja heidän jengistään kertovaa elokuvaa Lainsuojaton pidetään yhtenä harvoista oikeasti hyvistä 1980-luvun westerneistä. Tämä hieman romantisoitu ja toiminnantäyteinen länkkäri keskittyy Jamesien ja Youngerien veljesten muodostaman jengin viimeisiin vaiheisiin, aina hurjista junaryöstöistä epäonniseen Northfieldien ryöstöön ja Jessen salamurhaan Robert Fordin toimesta. Elokuvan vahvuuksia ovat lisäksi erityisesti pääosan esittäjien hienot roolisuoritukset, jotka esittävät oikeat veljekset: James Keach Stacy, David Keach ja Robert Carradie, Dennis ja Randy Quaid sekä Nicholas ja Christopher Quest. Elokuva sisältää useita ikimuistoisia kohtauksia, kuten Cole Youngerin (David Carradine) ja Sam Starrin (James Remarr) välinen puukkotappelu teksasilaisessa saluunassa ja näyttävien hidastuksilla ja veriroiskeilla koreileva Minnesotan Northfieldin kaupungin epäonninen pankkiryöstö . Tosielämässä Kaupungin asukkaat, jotka osasivat odottaa Jamesin veljeksiä, järjestivät väijytyksen, jossa sai surmansa kaksi jengiläistä ja useat haavoittuivat.

Kirsikkana kakun päällä toimii Hillin luottosäveltäjä Ry Cooderin tekemä akustinen, amerikkalaisten perinnemusiikkia muistuttava musiikki, jossa kuullaan niin viuluja, mandoliinia kuin myös irlantilaisperäistä kielisoitin dulcimeria. Lisäksi Cooderin lännenelokuvien suurista orkesteriteemoista poikkeava alkuperäismusiikki voitti Los Angeles Film Critics Association Awardsin parhaimman soundtrackin palkinnon.

1. Oikeuden puolesta (Extreme Prejudice, 1987)

Olen antanut ensimmäisen sijan toimintaelokuvalle Oikeuden puolesta, mikä on ehdottomasti yksi parhaimpia Hillin elokuvia 1980-luvulta. Tämä moderniin Etelä-Teksasin miljööseen sijoittuva toimintapläjäys kertoo kahdesta vanhasta kaveruksesta, jotka ovat vuosien saatossa ajautuneet lain eri puolille: harvapuheinen ja kovapintainen Jack Benteen (Nick Nolte) on lainvalvoja Texas Ranger, kun taas suulaampi Cash Bailey (Powers Booth) on Meksikon suurimpia huumeparoneita. Benteen yrittää saada vanhaa ystäväänsä antautumaan, mutta Bailey ei halua jättää korskeaa elämäntapaansa kartonoineen, helikoptereineen ja yksityisarmeijoineen. Miesten välistä jännitettä voimistaa entisestään kavereiden yhteinen nuoruudenrakkaus ja Benteenin vaimo Sarita (Maria Alonso Conchita), jota vanha suola on alkanut janottamaan.

Koko soppaan sotketaan vielä sekalainen joukkue USA:n armeijan erikoisjoukkojen sotilaita, jotka tavoittelevat myös Baileytä, joiden kanssa Benteen on pakotettu yhteistyöhön yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Benteenin ja miesten tie vie lopulta Baileyn haciendalle Meksikoon, missä sotilaat saavat surmansa Sam Peckinpahin Hurjalle joukolle kunniaa tekevässä verisessä ja esikuvaansa intensiivisemmässä ammuskelussa. Sekä kohtaus että koko elokuva ovat kunnianosoitus Peckinpahin Hurjalle joukolle, jonka asetelman, toiminnan ja miesten välisen kunnian Hill on onnistuneesti tuonut “nykypäivän” miljöön.

Elokuva on usein myös yhtä hyvä kuin sen musiikki, joka tässä tapauksessa on muun muassa Ramboista ja Total Recallista tunnetun maestro Jerry Goldsmithin vakaata käsialaa. Musiikki yhdistää orkesterisaundeja ajan syntetisaattoreihin, mikä tekee elokuvasta leimallisen 80-lukulaisen. Taas savuisissa tavernoissa ja seesteisessä haciendassa soivan meksikolaisen lähdemusiikin on tuottanut itse Ry Cooder. Oikeuden puolesta on itselleni hyvin helppo valinta ohjaajan parhaaksi elokuvaksi, koska siinä on sopivassa määrin toimintaa, huumoria, jännitystä, nokkelaa sanailua, hyviä näyttelijöitä sekä aavistus romanssia pehmentämään elokuvan muutoin maskuliinista tyyliä. Leffassa  yhdistyy perinteisten lännenelokuvien tenho ja modernien toimintaelokuvien särmä, mikä tarjoaa sekä vaikuttavan että viihdyttävän katselukokemuksen.

(Päivitetty 14.3.2020. Yleisiä korjauksia kieliasuun).

 

Toy Story 5 -elokuvan lipunmyynti alkoi Suomessa: Ääninäyttelijöinä muun muassa Antero Mertaranta ja Viki Konssi Kommentit pois päältä artikkelissa Toy Story 5 -elokuvan lipunmyynti alkoi Suomessa: Ääninäyttelijöinä muun muassa Antero Mertaranta ja Viki Konssi

Disneyn ja Pixarin rakastettu animaatiosaaga saa jatkoa, kun 5 saapuu valkokankaille tulevana kesänä. Torstaina 28.toukokuuta 2026 julkaistun tiedotteen mukaan elokuvan lippujen ennakkomyynti on virallisesti alkanut elokuvateattereiden verkkokaupoissa sekä lippukassoilla kautta maan. Ennakkomyynnin käynnistymisen yhteydessä julkistettiin myös elokuvan suomeksi puhutun version nimekäs ääninäyttelijäkaarti.

Tuttu ydinryhmä tallella, uusia yllätysnimiä mukana

Suomalaisittain elokuvassa kuullaan upea sekoitus tutuiksi tulleita hahmoääniä sekä täysin uusia yllätysnimiä. Lelujengin itseoikeutettuina vetäjinä jatkavat itseoikeutetusti Antti Pääkkönen (Woody) ja Santeri Kinnunen (Buzz Lightyear). Myös Nina Tapio palaa Jessien rooliin.

Mielenkiintoisina uusina ääninä elokuvaan liittyvät muun muassa Luyeye “Viki” Konssi (Atlas), Henri Piispanen (Pleksipääpizza), Sari Aalto (Snappy) sekä urheiluselostajana parhaiten tunnettu Antero Mertaranta, joka esittää hauskassa leikkikohtauksessa Woodyn uskollisen ratsun alter egoa, Evil Bullseyeta (Napakymppi). Alkuperäisversiossa kyseisessä cameoroolissa kuullaan Tony-palkittu Alan Cumming.

Kansainvälistä tähtiloistoa alkuperäisversioon tuo myös kuusinkertainen Grammy-voittaja, megatähti Bad Bunny. Hän tekee äänicameon hylätyssä pihavarastossa asuvana, vaivattoman coolina Pizza with Sunglasses -leluna (suomeksi Pleksipääpizza), jonka vuorosanat Henri Piispanen tulkitsee suomiversioon.

Lelujen ja tablettien välinen kamppailu Bonnien huomiosta

Tällä kertaa Woody, Buzz ja kumppanit joutuvat historiansa vaikeimman haasteen eteen, kun he päätyvät suoralle törmäyskurssille modernin tekniikan kanssa. Kamppailu lapsen leikkiajasta käy kuumana, kun perheen Bonnie-tyttö saa käsiinsä Lilypad-nimisen älylaitteen (suomeksi Myy Lohi, alkuperäisversiona Greta Lee). Älykkäällä tabletilla on omat mullistavat ja itsepäiset ajatuksensa siitä, mikä on parasta lapsen kehitykselle, ja perinteiset lelut huomaavat jäävänsä nopeasti kakkoseksi.

Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Oscar-palkittu Pixar-veteraani Andrew Stanton (WALL-E, Nemoa etsimässä), ja apulaisohjaajana on toiminut Kenna Harris. Elokuvan musiikista vastaa itseoikeutetusti Oscar-voittaja Randy Newman, joka palaa säveltämään ikonisia teemoja jo viidettä kertaa.

Muissa suomenkielisissä rooleissa kuullaan laajaa kaartia suosittuja näyttelijöitä ja viihdyttäjiä, kuten Jukka Puotila (Herra Piikkis), Joonas Nordman (Kahveli), Mikko Kivinen (Rex), Sasu Moilanen (Combat Carl) ja Petteri Summanen (Röh). saa Suomen ensi-iltansa elokuvateattereissa keskiviikkona 17. kesäkuuta 2026.

Elokuvasäätiön hätähuuto hallituskaudelle: Julkinen rahoitus palautettava 2010-luvun tasolle Kommentit pois päältä artikkelissa Elokuvasäätiön hätähuuto hallituskaudelle: Julkinen rahoitus palautettava 2010-luvun tasolle

Kotimainen audiovisuaalinen ala on julkaissut yhteiset, kunnianhimoiset tavoitteensa seuraavalle hallituskaudelle. Suomen elokuvasäätiön keskiviikkona 27.5.2026 julkaisemassa tiedotteessa painotetaan, että lisäpanostukset elokuva- ja tv-tuotantoihin eivät ole valtiolle menoerä vaan strateginen investointi. Julkinen elokuvarahoitus palautuu yhteiskunnalle jopa kaksinkertaisena verojen ja muiden maksujen muodossa, mutta tällä hetkellä Suomen av-ala kärsii pahasta rahoitusvajeesta.

Tukileikkaukset ajavat immateriaalioikeudet ulkomaille

Opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2025 teettämä selvitys elokuvatuotantojen julkisista tuista osoittaa karun todellisuuden: julkinen rahoitus ei enää vastaa alan nykyistä kustannustasoa eikä kansainvälistä kilpailutilannetta. Tukivaroja on leikattu merkittävästi kymmenen vuoden takaisesta tilanteesta samaan aikaan, kun tuotantokustannukset ovat nousseet selvästi.

Suomen elokuvasäätiön tuotantotuki on elinehto kotimaisen elokuvan laadulle ja moninaisuudelle. Riittämätön kotimainen rahoitus ajaa tuotannot hakemaan rahoitusta rajojen ulkopuolelta. Tämä johtaa siihen, että suurin osa teosten arvokkaista immateriaalioikeuksista ja tulevista tuloista siirtyy suoraan ulkomaisten yritysten haltuun, ja suomalaiset tekijät menettävät kilpailuetunsa.

Suomi on julkisessa rahoituksessa selvästi muita Pohjoismaita jäljessä, jopa bruttokansantuotteeseen ja väkilukuun suhteutettuna. Ero näkyi konkreettisesti myös kansainvälisessä menestyksessä: Ruotsi, Norja ja Tanska voittivat kaikki Oscar-palkinnon alkuvuodesta 2026, kun taas Suomen ehdokkaiden taival katkesi jo alkukierroksilla.

Neljä konkreettista vaatimusta seuraaville päättäjille

Av-ala muistuttaa, että suomalaisilla elokuvilla ja sarjoilla on suuren työllisyys- ja kulttuurivaikutuksen lisäksi merkittävä turvallisuuspoliittinen rooli. Kotimaiset tarinat vahvistavat kansallista yhteisöllisyyttä, henkistä kriisinkestävyyttä sekä yhteiskunnan resilienssiä kriisitilanteissa.

Alan solmiman strategian mukaan seuraavan hallituksen on toteutettava neljä keskeistä toimenpidettä:

  • Audiovisuaalisen alan oma kasvuohjelma: Tähtää kansainvälisen näkyvyyden, viennin ja työllisyyden merkittävään kasvuun.
  • Rahoituksen palauttaminen: Elokuvasäätiön kautta jaettavaa rahoitusta on korotettava vuosittaisilla 2 miljoonan euron tasokorotuksilla aina 32 miljoonaan euroon asti vuoteen 2032 mennessä.
  • Toiminnan jatkuvuuden turvaaminen: Elokuvasäätiön asema on varmistettava muiden kansallisten taidelaitosten tapaan omalla momentillaan valtion budjetissa.
  • Tuotantokannustimen uudistaminen: Rahoitusehdot on palautettava palvelemaan monipuolisemmin myös puhtaasti kotimaisten tuotantojen tarpeita, kuten suurimmassa osassa muuta Eurooppaa jo tehdään.

Investointien palauttaminen kymmenen vuoden takaiselle tasolle elvyttäisi koko luovan talouden arvoverkkoa, johon kuuluvat tuotantoyhtiöiden lisäksi levittäjät, elokuvateatterit, festivaalit sekä jälkituotantoyhtiöt.