Artikkelit, Leffat

Toimintaelokuvien legenda: Top 3 Walter Hill -elokuvaa Kommentit pois päältä artikkelissa Toimintaelokuvien legenda: Top 3 Walter Hill -elokuvaa

Walter Hill

Yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, tuottaja ja käsikirjoittaja Walter Hill tunnetaan räjähtävistä testosteronia pulppuavista toimintaelokuvista, joista löytyy paljon myös veijarimaisia hahmoja sekä nokkelaa dialogia. Tästä syystä häntä on pidetty ohjaajalegenda Sam Peckinpahin manttelinperijänä. Hill aloitti ohjaamalla televisiosarjoja, kuten Gunsmoke, Wild Wild West ja Bonanza, jatkaen myöhemmin apulaisohjaajana muun muassa elokuvissa Thomas Crown Affair (1968) ja Bullitt (1968). Ensimmäisen kokoillan elokuvansa Hard Times Hill ohjasi vuonna 1975, joka kertoo kulkuri Chaneystä (Charles Bronson) ja keikarimaisesta huijari Speedistä (James Coburn) , jotka koittavat onneaan paljain käsin nyrkkeilyn parissa, 1930-luvun New Orleansissa. Hillin seuraava ohjaustyö pakoautonkuljettaja Cowboysta (Ryan O’Neil) kertova elokuva Keikkakuski (The Driver) muistetaan sen sisältämistä näyttävistä kaahailukohtauksista. Elokuvan kohtaukseen, jossa keikkakuski esittelee taitojaan häntä palkkaaville pankkirosvoille, viitataan Ubisoft Reflectionsin kehittämän videopelin surullisen kuuluisassa ja vaikeassa johdannossa. Siinä pelaaja joutuu esittelemään stuntteja, päästäkseen sisälle rikollispiireihin. Lisäksi Hill tuotti Ridley Scottin tieteiskauhuelokuvan Alien – Kahdeksas matkustaja (1979).

Tuotteliaimmillaan Walter Hill oli 1980 ja 1990-luvuilla, jolloin hän teki useita klassikoiksi muodostuneita elokuvia, kuten 48 tuntia, Liekehtivät kadut (Street of Fire), Geronimo – An American Legend, Raivoisa ajojahti (Southern Comfort) sekä Red Heat. Hill on ollut etulinjassa myös lännenelokuvagenren elvyttämisessä, ohjaten muutamia uudenaikaisia länkkäreitä, kuten Lainsuojattomat (1980), Villi Bill (1995) ja Geronimo (1993) aikana, jolloin genre ei ollut muodissa. Hän onkin kertonut kaikkien elokuviensa olevan eräänlaisia“westernejä”, jonka arvomaailma ja asetelmat ovat usein siirretty nykypäivään. 2000-luvulla ohjaajan tahti on hiljentynyt, ja hän on keskittynyt suurilta osin televisiotöihin. Hän on ohjannut western-minisarjan Broken Trail (2007) sekä tuottanut HBO:n sarjan Deadwood, joiden lisäksi elokuvia on ilmestynyt väljään tahtiin. Esitelläkseni legendaarisen toimintaohjaajan tuotantoa, olen valinnut kolme parasta kokopitkää elokuvaa Hillin pitkän uran varrelta.

3. Last Man Standing (1996)

Elokuva Last Man Standing on oivallinen esimerkki ohjaajan 1990-luvun tuotannosta, jonka toiminta hidastuksineen nousee ennennäkemättömiin sfääreihin. Tämä 1930-luvun laman aikaan sijoittunut gangsterielokuva kertoo salaperäisestä gangsterista nimeltä John Smith (Bruce Willis), joka pakenee lainvalvojia Chicagosta Eteläiseen Teksasin, missä kohtalo ajaa hänet tomuiseen pikkukaupunkiin nimeltä Jericho. Kaupunkia hallitsee kaksi kilpailevaa jengiä: italialaiset Strozzit ja irlantilaiset Doylet, jotka taistelevat kaupungin ja pimeän pirtubisneksen herruudesta. Ensimmäisenä irlantilaisgangsterit romuttavat Smithin auton, mikä ei liipasinherkkää miestä miellytä. Smith pyrkii rahastamaan molempien tahojen kustannukselle, liukumalla eri osapuolten välillä. Last Man Standing on sovitus japanilaisen Akira Kurosawan samuraielokuvasta Onnensoturi (Yojimbo), mikä inspiroi myös Clint Eastwoodin Sergio Leonen italo western-klassikkoa Kourallinen dollareita (1964). Hill vie molempien elokuvien kovaotteisen toiminnan entistä pitemmälle, Hong Kong -elokuvia muistuttavilla hidastetuilla kuolemilla, joissa ruutia palaa ja raadot lentävät näyttävässä kaaressa. Yksi elokuvan muistettavimpia kohtauksia on elokuvan alussa, jossa Smith kaivaa laukustaan kaksi Colt M1911-pistoolia, ja tokaisee tyynesti: “Menen vähän juttelemaan niille miehille, jotka romuttivat autoni”. Lopputuloksen voi arvata.

Kovassa vedossa olevan Bruce Willisin ohella nimekkäät näyttelijät, kuten Bruce Dern, Christopher Walken ja David Patrick Kelly antavat parastaan. Willisin vaitelias ja raaka hahmo tuo mieleen italo westernien karut antisankarit, kuten Sergio Leonen Dollari-trilogiassa esiintynyt Eastwoodin esittämä Mies vailla nimeä. Walken on jälleen omiaan Doylen pyssymies Hickeynä, mikä on elokuvan värikkään hahmogallerian kermaa. Nokkelaa dialogia ei myöskään pidä unohtaa, mikä tuo kovaotteiseen toimintaelokuvaan myös aimo annoksen huumoria. Lisäksi vanhanaikaisen näköinen, seepian sävyinen yleisilme ja lauluntekijä-kitaristi Ry Cooderin säröisen slide-kitaran hallitsema musiikki antavat elokuvaan oman lisävärinsä. Last Man Standing on yksi 1990-luvun tyylikkäimpiä ja aliarvosteuimpia action-leffoja.

2. Lainsuojattomat (The Long Riders, 1980)

1970-luvulla lännenelokuvien suosio alkoi hiipua, mutta genre tavoitti aallonpohjan 1980-luvulla. Tosielämän lainsuojattomasta Jesse Jamesistä, hänen veljestään Frankistä ja heidän jengistään kertovaa elokuvaa Lainsuojaton pidetään yhtenä harvoista oikeasti hyvistä 1980-luvun westerneistä. Tämä hieman romantisoitu ja toiminnantäyteinen länkkäri keskittyy Jamesien ja Youngerien veljesten muodostaman jengin viimeisiin vaiheisiin, aina hurjista junaryöstöistä epäonniseen Northfieldien ryöstöön ja Jessen salamurhaan Robert Fordin toimesta. Elokuvan vahvuuksia ovat lisäksi erityisesti pääosan esittäjien hienot roolisuoritukset, jotka esittävät oikeat veljekset: James Keach Stacy, David Keach ja Robert Carradie, Dennis ja Randy Quaid sekä Nicholas ja Christopher Quest. Elokuva sisältää useita ikimuistoisia kohtauksia, kuten Cole Youngerin (David Carradine) ja Sam Starrin (James Remarr) välinen puukkotappelu teksasilaisessa saluunassa ja näyttävien hidastuksilla ja veriroiskeilla koreileva Minnesotan Northfieldin kaupungin epäonninen pankkiryöstö . Tosielämässä Kaupungin asukkaat, jotka osasivat odottaa Jamesin veljeksiä, järjestivät väijytyksen, jossa sai surmansa kaksi jengiläistä ja useat haavoittuivat.

Kirsikkana kakun päällä toimii Hillin luottosäveltäjä Ry Cooderin tekemä akustinen, amerikkalaisten perinnemusiikkia muistuttava musiikki, jossa kuullaan niin viuluja, mandoliinia kuin myös irlantilaisperäistä kielisoitin dulcimeria. Lisäksi Cooderin lännenelokuvien suurista orkesteriteemoista poikkeava alkuperäismusiikki voitti Los Angeles Film Critics Association Awardsin parhaimman soundtrackin palkinnon.

1. Oikeuden puolesta (Extreme Prejudice, 1987)

Olen antanut ensimmäisen sijan toimintaelokuvalle Oikeuden puolesta, mikä on ehdottomasti yksi parhaimpia Hillin elokuvia 1980-luvulta. Tämä moderniin Etelä-Teksasin miljööseen sijoittuva toimintapläjäys kertoo kahdesta vanhasta kaveruksesta, jotka ovat vuosien saatossa ajautuneet lain eri puolille: harvapuheinen ja kovapintainen Jack Benteen (Nick Nolte) on lainvalvoja Texas Ranger, kun taas suulaampi Cash Bailey (Powers Booth) on Meksikon suurimpia huumeparoneita. Benteen yrittää saada vanhaa ystäväänsä antautumaan, mutta Bailey ei halua jättää korskeaa elämäntapaansa kartonoineen, helikoptereineen ja yksityisarmeijoineen. Miesten välistä jännitettä voimistaa entisestään kavereiden yhteinen nuoruudenrakkaus ja Benteenin vaimo Sarita (Maria Alonso Conchita), jota vanha suola on alkanut janottamaan.

Koko soppaan sotketaan vielä sekalainen joukkue USA:n armeijan erikoisjoukkojen sotilaita, jotka tavoittelevat myös Baileytä, joiden kanssa Benteen on pakotettu yhteistyöhön yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Benteenin ja miesten tie vie lopulta Baileyn haciendalle Meksikoon, missä sotilaat saavat surmansa Sam Peckinpahin Hurjalle joukolle kunniaa tekevässä verisessä ja esikuvaansa intensiivisemmässä ammuskelussa. Sekä kohtaus että koko elokuva ovat kunnianosoitus Peckinpahin Hurjalle joukolle, jonka asetelman, toiminnan ja miesten välisen kunnian Hill on onnistuneesti tuonut “nykypäivän” miljöön.

Elokuva on usein myös yhtä hyvä kuin sen musiikki, joka tässä tapauksessa on muun muassa Ramboista ja Total Recallista tunnetun maestro Jerry Goldsmithin vakaata käsialaa. Musiikki yhdistää orkesterisaundeja ajan syntetisaattoreihin, mikä tekee elokuvasta leimallisen 80-lukulaisen. Taas savuisissa tavernoissa ja seesteisessä haciendassa soivan meksikolaisen lähdemusiikin on tuottanut itse Ry Cooder. Oikeuden puolesta on itselleni hyvin helppo valinta ohjaajan parhaaksi elokuvaksi, koska siinä on sopivassa määrin toimintaa, huumoria, jännitystä, nokkelaa sanailua, hyviä näyttelijöitä sekä aavistus romanssia pehmentämään elokuvan muutoin maskuliinista tyyliä. Leffassa  yhdistyy perinteisten lännenelokuvien tenho ja modernien toimintaelokuvien särmä, mikä tarjoaa sekä vaikuttavan että viihdyttävän katselukokemuksen.

(Päivitetty 14.3.2020. Yleisiä korjauksia kieliasuun).

 

Avatar: Fire and Ash tarjoaa reilut kolme tuntia kaunista rihkamaa Kommentit pois päältä artikkelissa Avatar: Fire and Ash tarjoaa reilut kolme tuntia kaunista rihkamaa

Ohjaajalegenda James Cameronin Avatar -saaga on ehtinyt kolmanteen osaansa. Matka oli pitkä vuonna 1994 kynäillystä käsikirjoituksesta vuonna 2009 ensi-iltansa saaneeseen esikoiselokuvaan, ja vielä hieman pidempi sitä seuranneeseen The Way of Wateriin. Kun alkuperäisteoksen jatko-osaa saatiin odottaa kolmetoista vuotta, tuntuu tällä viikolla ensi-iltaan saapunut Fire and Ash tulevan verrattain vikkelästi edeltäjänsä kannoilla. Yksi merkittävä syy lyhyemmälle vartomiselle toisen ja kolmannen Avatarin välillä on varmasti se, että ne kuvattiin suurilta osin samanaikaisesti vuosien 2017-2019 aikana.

Nopeana kertauksena kerrattakoon, että Avatarin tapahtumat sijoittuvat 2100 -luvun jälkipuoliskolle. Ensimmäisessä elokuvassa halvaantunut merijalkaväen sotilas Jake Sully matkaa Maasta neljän valovuoden päähän Pandoraksi ristittyyn kuuhun Alfa Centauri -tähtijärjestelmässä. Pandoraa asuttavat siniset pitkänhuiskeat Na’vi -humanoidit, joiden sekaan Sullyn on soluttauduttava. Tehtävää suorittaessaan Sully rakastuu paikallista heimoa edustavaan Neytiriin, ja liittoutuu alkuasukkaiden kanssa ajaakseen tiehensä näiden elämänmenoa ahdistavat ihmiset. Jatko-osa The Way of Waterissa Jake ja Neytiri lapsineen lähtevät kotoisesta metsästään evakkoon rannikkoheimo Metkayinan hoteisiin, jonne taivasväeksi kutsuttujen ihmisten aiheuttamat ongelmat heitä arvatenkin seuraavat. Konfliktissa saa surmansa muiden muassa Jaken ja Neytirin esikoispoika Neteyam, ja tämän järkytyksen aiheuttamissa tunnelmissa käynnistyy vastikään teattereihin tullut kolmas Avatar alaotsikkonaan Fire and Ash.

Mikäli on vähääkään perillä Avatar -elokuvien ympärillä vellovasta julkisesta keskustelusta, on varmasti törmännyt saagaan liittyvään taivasteluun ja silmienpyöritykseen. Tarinat ovat geneerisiä, käsikirjoitukset sitäkin kökömpiä ja kulttuurinen jalanjälki olematon. Kysymykseen, millainen vaikutus kolmannella Avatarilla on laajemmalti pop -kulttuurin kentällä, ei vielä oikein voi vastata. Sen sijaan tarinan puolivillaisuus ja käsikirjoituksen puutteet ovat Fire and Ashilla härskimmin pinnalla kuin kahdella ensimmäisellä elokuvalla yhteensä. On suorastaan häkellyttävää, miten vähän temaattista syvyyttä James Cameron tiimeineen on saanut mahdutettua kolmeen tuntiin ja seitsemääntoista minuuttiin. Tämänkertaisen tarinan yhtenä kulmakivenä pitäisi olla, kuinka edelliselokuvassa kuolleen Neteyamin aiheuttama suru vaikuttaa muihin hahmoihin. Jake keskittyy käytännön asioihin, Neytiri turvautuu uskoon ja jopa vihaan, ja näiden poika Lo’ak pyrkii entistä epätoivoisemmin todistamaan kykyjään vanhemmilleen. Hahmot käyvät keskenään välillä kiivastakin vuoropuhelua, josta kuitenkin jää syvempi tunnelataus ja loppusilaus uupumaan. Elokuva tuntuu nälkävuoden pituiselta kollaasilta visuaalisesti näyttäviä mutta toisistaan irrallisia kohtauksia, joista ei muodostu yhtenäistä tarinaa.

Vanhan toistoa ja hukattuja hahmoja

Sullyjen ahdistuksen ohella yli kolmetuntisen rainan toiseksi vetonaulaksi on kehitetty antagonistinen Mangkwan -heimo. Näiden johtajana häärii synkkä shamaani Varang, jota elokuvassa näyttelee Oona Chaplin. Mangkwanien, tuttavallisemmin tuhkaheimon, taustatarina on lyhykäisyydessään se, että vuosia aiemmin näiden asuinseutu tuhoutui tulivuorenpurkauksessa, mistä tuohtuneina he käänsivät selkänsä Eywa -jumaluudelle ja syleilivät voiman pimeää puolta. Tuhkatyypit Varang etunenässä lyövät hynttynsä yhteen aiemmista osista tutun pahiksen, sinisenä uudestisyntyneen Quaritchin kanssa. Tästä liittoumasta kehkeytyykin Fire and Ashin mielenkiintoisin soppa. Harmi vain, että elokuvan loppua kohden Varangin rooli kutistuu melko vähäiseksi, eikä sinistyneelle eversti Miles Quaritchillekaan saada tässä tyydyttävää loppua.


Uusin Avatar -elokuva on juoneltaan käytännössä sekoitus kahdesta ensimmäisestä. Ne katsojat, joilla on tuoreessa muistissa edellisten Avatarien tapahtumat, saavat epäuskoisina puistella päätään kierrätettyjen kohtausten ja vuorosanojen määrälle. Ohjaaja James Cameron on useasti painottanut, kuinka uusimmassa Avatarissa ei tekoälyä ole käytetty. Tämä ylpeydenaihe kääntyy kolmatta filmiä katsellessa hullunkurisesti itseään vastaan dialogia ja tarinaa tutkaillessa. Juonenkuljetus ja varsinkin vuoropuhelu kun on välillä niin keskinkertaista ja tökeröä, että niiden voisi helposti uskoa olevan vaikkapa ChatGPT:n generoimaa sillisalaattia. Toinen ohjaajamaestron kyllästymiseen saakka toistama teesi on, kuinka Fire and Ash jää elokuvasarjan viimeiseksi osaksi, mikäli lipputulot jäävät tavoitteesta. Tässä tapauksessa miehen aikomuksena olisi kuulemma julkaista kirja, joka nivoisi yhteen neljännen ja viidennen elokuvan tapahtumat loppuratkaisuineen. 

Fire and Ashin nähtyäni itselleni sopisi sellainenkin tilinpäätös, vaikka lopullisen tuomion Avatar -elokuvien tarpeellisuudesta antaa tietysti maailmanlaajuinen yleisö kukkaroineen. Onhan Avatareissa ainakin se hyvä puoli, että niiden kutoma fantastinen maailma ja hahmot ilman ironisuuden tai sarkasmin häivääkään tarjoavat omanlaistaan vastalääkettä suurelle osalle nykyajan kassamagneeteista, joille hahmojen raadollisuus ja tietty itseironia tuntuvat olevan itseisarvoja. Puutteistaan huolimatta Avatareilla on mielestäni paikkansa maailmassa, ja elokuvien yhteenlasketut yli viiden miljardin dollarin tuotot kertovat, että samaa näkemystä on ilmoilla paljon laajemmaltikin.

6 / 10
Hyvää + Pandoran maailmaan uppoutuu mielellään, erikoistehosteet toimivat ja uudet hahmot ovat kiinnostavia. Huonoa - Elokuva toistaa liikaa edeltäjiensä juonikuvioita, eikä käsikirjoitus ole sen toimivampi kuin aiemminkaan. Uusia hahmoja ei hyödynnetä riittävästi.

Kaksi feikkitrailereita postaavaa kanavaa sai Youtubesta isot potkut p*rseelle Kommentit pois päältä artikkelissa Kaksi feikkitrailereita postaavaa kanavaa sai Youtubesta isot potkut p*rseelle

Google

Google on poistanut YouTubesta kaksi suurta kanavaa, jotka olivat tunnettuja harhaanjohtavista elokuvatrailereista. Screen Culture ja KH Studio keräsivät vuosien ajan miljoonia tilaajia ja yhteensä miljardeja katselukertoja julkaisemalla niin sanottuja feikki- tai konseptitrailereita, jotka muistuttivat usein erehdyttävästi virallisia ennakkovideoita.

Kanavien videot antoivat monille katsojille vaikutelman oikeista elokuvatrailereista, etenkin tekoälyn kehittymisen myötä. Generatiivisen AI:n avulla tuotetut trailerit olivat aiempaa uskottavampia ja levisivät laajalle, toisinaan jopa virallisia trailereita laajemmin. Erityisen suosittuja olivat Marvel-elokuviin liittyvät videot, jotka hyödynsivät fanien odotuksia ja spekulaatioita tulevista projekteista.

Google oli jo aiemmin poistanut kanavilta mainostulot, minkä jälkeen ne yrittivät jatkaa toimintaansa lisäämällä videoihin merkintöjä kuten ”fan trailer” tai ”concept trailer”. Näiden muutosten ei kuitenkaan katsottu riittävän, ja kanavat ovat nyt kokonaan poistuneet YouTubesta.

Päätös on saanut monilta faneilta myönteisen vastaanoton, sillä feikkitrailereiden koettiin sekoittavan keskustelua ja vievän näkyvyyttä virallisilta julkaisuilta. Taustalla vaikuttaa myös kiristynyt ilmapiiri tekoälyn ja tekijänoikeuksien ympärillä: Disney on hiljattain lähettänyt Googlelle vaatimuskirjeen, jossa yhtiötä syytetään tekijänoikeuksien laajamittaisesta loukkaamisesta tekoälyn koulutuksessa.

Tapaus nähdäänkin osana laajempaa linjanvetoa, jossa suuret teknologiayhtiöt ja sisällöntuottajat joutuvat tarkemmin vastuuseen tekoälyn hyödyntämisestä ja tekijänoikeuksien kunnioittamisesta verkossa.