Torchlight II saapuu konsoleille syyskuussa Kommentit pois päältä artikkelissa Torchlight II saapuu konsoleille syyskuussa

Mainetta niittänyt dungeon crawler -peli Torchlight II on saapumassa konsoleille syyskuussa. Alunperin vuonna 2012 ilmestyneen pelin tuo konsoleille Perfect World Entertainment Inc. ja Panic Button.

Pelin tapahtumat sijoittuvat Vilderanin fantasiamaailmaan jossa tyrmät muodustuvat sattumaan perustuen. Pelaaja valitsee hahmon neljästä eri hahmotyypistä, joilla jokaisella on omat erikoispiirteensä. Vastassa on lukuisia erilaisia hirviöitä, joita tuhoten keräät kokemuspisteitä ja loottia.

Torchlight II ilmestyy Nintendo Switch, PlayStation 4 ja Xbox One -konsoleille syyskuun 3. päivä.

Sonyn heinäkuun PS Plus -pelit julki Kommentit pois päältä artikkelissa Sonyn heinäkuun PS Plus -pelit julki

on julkistanut -palvelun heinäkuun 2026 kuukausipelit, ja kärkinimenä nähdään . Kyseessä on vuonna 2023 julkaistu versio, eli ei vuoden 2011 klassikko, joka sai aikanaan varsin ristiriitaisen vastaanoton etenkin yksinpelikampanjansa vuoksi.

Vaikka peli keräsi kritiikkiä julkaisussaan, sen lisääminen Plussaan osuu hyvään hetkeen. Pelaajat ehtivät käydä tarinan läpi ennen :n julkaisua, joka on määrä nähdä lokakuussa. Heinäkuun pelit tulevat tilaajien ladattaviksi 7. heinäkuuta ja ovat saatavilla 3. elokuuta asti.

Toisena kuukausipelinä tarjolle saadaan , vuoropohjainen roolipelijatko-osa, joka yhdistelee lautapelimäistä taistelua, roguelite-elementtejä ja satunnaisesti rakentuvaa maailmaa. Kolmantena mukana on , vauhdikas 2D-toimintaroolipeli, joka ammentaa inspiraatiota 16-bittisten pelien aikakaudelta yhdistämällä pulmia, luolastoja ja toimintaa.

Kaikki kolme peliä ovat saatavilla sekä – että -konsoleille. Heinäkuun kattaus tarjoaa siis varsin monipuolisen valikoiman, jossa luvassa on niin räiskintää, taktista seikkailua ja nostalgista pikseligrafiikkaakin.

PlayStation-pelit muuttuvat täysin digitaalisiksi vuoden 2028 alusta Kommentit pois päältä artikkelissa PlayStation-pelit muuttuvat täysin digitaalisiksi vuoden 2028 alusta

Yksi pelimaailman pitkäaikaisimmista aikakausista on tulossa päätökseensä. on ilmoittanut, että tammikuusta 2028 lähtien kaikki uudet -pelit julkaistaan ainoastaan digitaalisina. Päätös koskee sekä Sonyn omia että kolmansien osapuolten pelejä, joten levyasemaan sujahtavat uutuudet jäävät pian pelkkään nostalgiaan.

Muutos ei tullut täysin yllätyksenä, sillä Sonyn mukaan lähes neljä viidestä – ja -pelistä ostetaan jo digitaalisesti. Yhtiö perustelee ratkaisua kuluttajien muuttuneilla ostotottumuksilla ja viihdealan yleisellä siirtymisellä suoratoistoon ja latauksiin. Pelejä voi silti ostaa myös kivijalkakaupoista, mutta vielä ei tiedetä, myydäänkö hyllyissä jatkossa pelikoteloita latauskoodeilla vai esimerkiksi erillisiä pelikoodeja sisältäviä kortteja.

Ilmoitus herättää myös spekulaatioita seuraavan sukupolven PlayStationista. Analyytikoiden mukaan päätös viittaa siihen, ettei mahdollinen saapuisi ennen vuotta 2028, ja sen perusmalli saattaisi ilmestyä ilman levyasemaa. Sony ei kuitenkaan ole kommentoinut tulevaa konsolia tai sitä, miten vanhojen levyjen yhteensopivuus mahdollisesti ratkaistaan.

Samalla Sony vahvisti sulkevansa :n ja PS Vitan verkkokaupat useimmissa maissa heinäkuussa 2027. Jo ostettujen pelien lataamisen luvataan jatkuvan toistaiseksi, mutta uusia ostoksia ei enää voi tehdä kauppojen sulkeuduttua. Monille keräilijöille ja fyysisten pelien ystäville Sonyn päätös tuntuu varmasti karvaalta. Pelilevyn ojentaminen kaverille saattaa pian olla yhtä nostalginen näky kuin muistikortin puhaltaminen ennen pelisessiota.