Tulevassa V Rising -selviytymispelissä taistellaan vampyyrina ihmisten keskellä Kommentit pois päältä artikkelissa Tulevassa V Rising -selviytymispelissä taistellaan vampyyrina ihmisten keskellä

on julkistanut :lle uuden avoin maailman selviytymispelin . Tuleva peli sai julkistuksen myötä myös ensimmäisen trailerin. Traileri on katsottavissa alapuolelta. Pelaaja ottaa selviytymispelissä vampyyrin roolin, joka on juuri herännyt vuosisatoja kestäneestä unesta ja joutuu ensitöikseen selviytymään ihmisten hallitsemassa maailmassa.

Pelistudio on julkaissut aiemmin pelejä, kuten Battlerite ja Bloodline Champions, jotka molemmat ovat ilmaiseksi pelattavissa. Ruotsalainen pelistudio Stunlock Studios on siis tunnettu työstään PvP -pelien parissa, joten on turvallista olettaa V Rising -pelin keskittyvän samanlaiseen toimintaan. Uusin julkistus V Rising ei ole saanut vielä tarkkaa julkaisuajankohtaa.

Pelillä on vielä pitkälti kehitystyötä edessään, mutta uusi traileri antaa selkoa sille, mistä projektissa on kyse. Ihmiset ovat kukistaneet maailmaa aiemmin hallineet vampyyrit. Pelaaja herää vampyyrina vuosisatojen unesta tehtävänään kasata itselleen puolustusta ja joukkoja ihmisten kukistamiseksi. Pelissä on siis mahdollisuus taistella muita pelaajia vastaan luultavimmin ihmiset vastaan vampyyrit asetelmissa. Seuraavaksi pelaajat voivatkin odottaa beta-testauksia. V Rising on pelattavissa yksin tai yhdessä kavereiden ja kehittäjä kertookin avoimen maailman olevan täynnä erilaisia hahmoja, kuten ihmisiä ja yliluonnollisia otuksia.

Tämänhetkisten tietojen mukaan V Rising on kehitteillä vain PC:lle. Lue pelistä lisää täältä.

MindsEye haastaa GTA:n – uusi peli julkaistaan kesäkuussa varsin soppeliin hintaan Kommentit pois päältä artikkelissa MindsEye haastaa GTA:n – uusi peli julkaistaan kesäkuussa varsin soppeliin hintaan

Entisen -veteraanin Leslie Benziesin studio julkaisi uuden trailerin tulevasta toimintapelistään ja paljasti samalla hintatiedot sekä pelin sisältösuunnitelmat. -tyylinen peli julkaistaan 10. kesäkuuta 2025 :lle, |S:lle ja :lle ( ja ).

Mindseye sijoittuu lähitulevaisuuden kaupunkiin nimeltä Redrock. Pelaajat ottavat ohjat entisestä sotilaasta Jacob Diazista, joka kamppailee menneisyytensä ja neuroimplanttinsa synkkien salaisuuksien kanssa. Tarina lupaa jännitystä, salaliittoja, tekoälyuhkia ja korruptoituneita yhtiöitä – kaikki upeasti toteutettuna Unreal Engine 5 -grafiikkamoottorilla.

Hinta, joka yllättää iloisesti

Pelin hinta on 55 euroa (59,99 USD, mikä on selkeästi alempi kuin monien isojen julkaisujen nykyiset 70–80 euron hintalaput. Julkaisussa mukana tulee:

  • Tarinavetoinen yksinpelikampanja
  • Vapaa yksinpelitila
  • Tehtäviä (kuten “Destruction Site Shootout”, “Honor Amongst Thieves” ja “Friendly Fire”)
  • Kilpa-ajoja (6 tavallista, 6 checkpoint-kisaa ja 3 drone-kisaa)

Premium-passin ostajat saavat lisäksi lisätehtävän ja eksklusiivisia kosmetiikkatuotteita.

Pelaajat luomassa omaa sisältöä

Vain PC-pelaajille tarjolla on myös pelin sisäinen luontityökalu, jolla voi tehdä omia seikkailuja käyttäen MindsEye'n omaa pelisisältöä – mahdollisuus rakentaa jotain aivan uutta.

Suunnitelmat julkaisun jälkeen

Studio lupaa kuukausittain uutta sisältöä, mukaan lukien tehtäviä, haasteita ja laajennuksia. Loppuvuoden 2025 sisältösuunnitelma kattaa:

  • Kesä: yhteisöpäivityksiä ja uusia tehtäviä
  • Syksy: uusia yksinpelitiloja, moninpeli sekä lisätehtäviä
  • Talvi: vapaan pelin laajennuksia ja uusia tehtäviä

MindsEye tähtää pitkäikäiseksi peliksi, jossa yhdistyvät kehittäjien ja pelaajien luomat kokemukset.

Skull and Bones -merirosvoseikkailu sai uuden PvP-päivityksen Kommentit pois päältä artikkelissa Skull and Bones -merirosvoseikkailu sai uuden PvP-päivityksen

Skull And Bones

on julkaissut -peliin ilmaisen Death Tides PvP-päivityksen, joka tuo mukanaan uusia taisteluita, yhteistyöpohjaista pelaamista ja tietenkin saalista ja säpinää.

Tuore päivitys avaa toisen pelivuoden neljällä uudella taistelualueella, joissa pelaajat kohtaavat toisensa joukkueina. Tavoitteena on pärjätä muita merirosvoporukoita vastaan, mikä ei onnistu yksin räiskimällä. Uusi pelitila vaatii pelaajilta yhteistyötä, suunnitelmallisuutta ja kykyä reagoida nopeasti. Ilman kommunikaatiota uppoaa nopeasti – ihan kirjaimellisesti.

Voittajille on tarjolla vaihtuvaa ryöstösaalista, jonka avulla voi päivittää omaa laivaa tai muuten vain esitellä muille, kuka täällä määrää. Toinen pelivuosi tuo muutenkin mukanaan lisää sisältöä: uutta pelattavaa, parannuksia pelikokemukseen ja entistä enemmän säätövaraa oman seikkailun räätälöintiin. Myös Pro -pelaajat saavat oman teknisen päivityksensä, joka hioo kokemusta entisestään.

Lue myös: Purjeilla kohti pettymyksiä – arvostelussa merirosvoseikkailu Skull and Bones

Skull and Bones on moninpeli avoimessa merimaailmassa, jossa seikkaillaan, selvitään ja taistellaan. Teemana on klassinen merirosvomeininki: isoja laivoja, karismaattisia hahmoja ja kunnon kahakoita. Pelissä yhdistyvät selviytymispelien elementit ja toiminnalliset meritaistelut, ja mukana on myös ristiinpelaaminen konsolien ja :n välillä.

Peli on saatavilla PlayStation 5:lle, :lle ja PC:lle ( ja Ubisoft Store). Ikäraja on PEGI 18.