Tulevasta pohjoismaisesta nordic noir -sarjasta Koodinimi: Annika saatiin ensimmäinen traileri Kommentit pois päältä artikkelissa Tulevasta pohjoismaisesta nordic noir -sarjasta Koodinimi: Annika saatiin ensimmäinen traileri

Koodinimi: Annika

AJ Annilan ohjaama suomalais-ruotsalainen trilleri alkaa syyskuun lopulla. Nyt tulevasta sarjasta on saatu ensimmäinen traileri, jonka voit katsoa alta.

Helsinki-filmin Mia Ylösen ja Aleksi Bardyn luoma ja AJ Annilan ohjaama odotettu kuusiosainen nordic noir -rikostrilleri alkaa yksinoikeudella -suoratoistopalvelussa lauantaina 30. syyskuuta.

SkyShowtime julkisti tänään trailerin ja ensi-iltapäivän 30. syyskuuta käynnistyvälle ensimmäiselle pohjoismaiselle alkuperäissarjalleen Koodinimi: Annika. Nordic noir -suurtuotannon ensimmäinen jakso tulee globaalisti striimattavaksi julkaisupäivänä, minkä jälkeen saataville tulee uusi jakso viikoittain.

Sarjan pääosaa näyttelee vaasalaislähtöinen Sannah Nedergård (Rikinkeltainen taivas) suomalaisen taidepetostutkijan Emman/Annikan roolissa. Tämä on hänen ensimmäinen pääosaroolinsa kansainvälisessä rikosdraamasarjassa. Sarjassa nähdään suomalaisnäyttelijöistä myös Pekka Strang (Tom of Finland) Raimo Korpena ja Miro Lopperi (Aikuiset, Munkkivuori) Sampo Raiviona.

Trillerisarja vie katsojat korkean tason taideväärennösten kätkettyyn maailmaan ja tutkii kaksoiselämän haasteita. Suomalainen rikostutkija Emma Haka on yhä kouluttautumassa peitetehtäviin, kun hänet lähetetään soluttautumaan Tukholman korruptoituneeseen taidekauppamaailmaan. Hän valitsee peitehahmokseen villin ja tulisen Annika Stormaren. Kun tutkimus vie Emmaa yhä syvemmälle alamaailmaan, hänen oma persoonallisuutensa alkaa sekoittua Annikaan, oikeaan mutta edesmenneeseen henkilöön, joka jätti jälkeensä sotkuisen mysteerien verkon.

”Rakastan tämän sarjan jokaista hetkeä, jokaista näyttelijää ja jokaista kohtausta. Se on rikossarja, mutta myös kertomus matkasta mielen sisään – kaaokseen, joka syntyy kun eri identiteetit joutuvat sovittamattomaan ristiriitaan.”

kuvailee vastaava tuottaja Aleksi Bardy

Muissa rooleissa nähdään Ardalan Esmaili (Snabba Cash) Rasmus Ståhlgrenina, Eva Melander (Border) Rina Olanderina ja Helena Bergström (House of Angels) Agatha Torstenssonina, Clarisse Lhoni-Botte (Rolling to You) Béatrice Jolyna ja Charles Martins (Emily in Paris) Denver Carpentierina.

“Oli upeaa päästä työskentelemään usean sellaisen näyttelijän kanssa, joita olen ihaillut jo pitkään. Moni on kysynyt minulta, oliko näin suuren roolin ja kahden eri identiteetin näytteleminen vaikeaa. Sanon kaikille, että ei ollut, koska minulla oli tukenani niin loistava ja turvallinen tiimi. Näytteleminen on aina yhteistyötä. Tämän sarjan tekeminen oli intensiivisin työ minkä olen koskaan tehnyt – samalla minulla ei ole koskaan ollut näin hauskaa.”

Sannah Nedergård kertoo.

Mia Ylönen avaa sarjan näyttelijävalintoja:

”Koekuvasimme lähes 30 näyttelijää etsiessämme sitä täydellistä Emmaa. Sannahissa yhdistyi kaikki – erinomainen suomen ja ruotsin kielen taito yhdistettynä koskettavaan herkkyyteen ja kykyyn operoida uskottavasti määrätietoisena undercover-poliisina.”

vastaava tuottaja Ylönen kertoo

Koodinimi: Annika on saanut tukea Suomen elokuvasäätiöltä ja EU:n Creative Europe Programme – MEDIA -ohjelmalta. Lisäksi tuotanto on saanut Business Finlandin AV-tuotantokannustimen rahoitusta.

SkyShowtime, Comcastin ja Paramount Globalin yhteishanke, on saatavana suoraan asiakkaille SkyShowtime-sovelluksen kautta Apple iOS-, tvOS- ja Android-laitteissa, Android TV:ssä, Google Chromecastilla, LG:n ja Samsungin älytelevisioilla sekä verkkosivustolla. SkyShowtimen kuukausihinta on 6,99 € (ilman mainoksia).

SkyShowtimen toukokuu: Glen Powell tähdittää The Running Mania ja Yellowstone-saaga jatkuu Kommentit pois päältä artikkelissa SkyShowtimen toukokuu: Glen Powell tähdittää The Running Mania ja Yellowstone-saaga jatkuu

SkyShowtime

Toukokuu tarjoaa SkyShowtimessa poikkeuksellisen vahvan kattauksen elokuvia ja sarjoja. Kuukauden odotetuin toimintapläjäys on uusi versio scifi-klassikosta, ja kauhun ystävät pääsevät jälleen vastaamaan synkkään puheluun.

Toukokuun kovimmat elokuvaensi-illat

The Running Man (3. toukokuuta) Stephen Kingin tarinaan perustuva scifi-seikkailu saa uuden tulkinnan. Glen Powell esittää Ben Richardsia, joka osallistuu tappavaan tosi-tv-kilpailuun pelastaakseen sairaan tyttärensä. Richardsin on selviydyttävä 30 päivää ammattitappaajien jahtaamana. Mukana nähdään myös Josh Brolin.

The Black Phone 2 (16. toukokuuta) Kauhuhitti saa jatkoa! Alkuperäinen tiimi, mukaan lukien ohjaaja Scott Derrickson ja tähti Ethan Hawke, palaa Blumhousen tuottamaan piinaavaan painajaiseen. Tarina jatkaa siitä, mihin Joe Hillin novelliin perustuva ensimmäinen osa jäi.

Bugonia (28. toukokuuta) Oscar-ehdokas Yorgos Lanthimos (Poor Things) ohjaa tämän erikoisen scifi-komedian. Emma Stone ja Jesse Plemons tähdittävät tarinaa kahdesta salaliittoteorioihin hurahtaneesta nuoresta miehestä, jotka kidnappaavat suuryhtiön toimitusjohtajan uskoessaan tämän olevan maapalloa tuhoamaan tullut avaruusolento.

Sarjauutuudet ja Yellowstone-maailma

Dutton Ranch (22. toukokuuta) Yellowstone-fanit saavat uutta seurattavaa, kun Beth Duttonin (Kelly Reilly) ja Rip Wheelerin (Cole Hauser) elämää seuraava Dutton Ranch alkaa. Sarja keskittyy pariskunnan selviytymistaisteluun 7 000 hehtaarin tilalla ja heidän pyrkimykseensä kasvattaa Carterista kunnon mies.

Prisoner (7. toukokuuta) Intensiivinen jännityssarja seuraa vartija Amber Toddia (Izuka Hoyle), jonka on kuljetettava vaarallinen vanki Tibor (Tahar Rahim) oikeuden eteen todistamaan rikossyndikaattia vastaan. Kaksikko joutuu pakenemaan jahtaajia käsirautoihin kahlittuina.

Lapsille ja perheille:

  • Teo Rexin avaruusseikkailut (2.5.): Uusia jaksoja esihistoriallisesta avaruusmatkailusta.
  • Gabbyn nukketalo -elokuva (8.5.): Gabby ja isoäiti Gigi suuntaavat kohti ”Cat Franciscoa”.
  • Paavo Pesusieni (16.5.): Bikini Bottomin asukit palaavat 16. kauden uusissa jaksoissa.

Jatkuvat sarjat toukokuussa

  • Marshals: A Yellowstone Story: Uusi jakso joka maanantai. Suuri finaali nähdään 25. toukokuuta. Tähdinä mm. Luke Grimes ja Gil Birmingham.

SkyShowtimen odotettu uutuussarja Trion sai ensi-iltapäivän – tältä näyttää tyylikäs ruotsalaisdraama Kommentit pois päältä artikkelissa SkyShowtimen odotettu uutuussarja Trion sai ensi-iltapäivän – tältä näyttää tyylikäs ruotsalaisdraama

SkyShowtime

on julkaissut ensimmäisen videoklipin ja kuvamateriaalia uudesta ruotsalaisesta alkuperäissarjastaan The Trio (Trion). Johanna Hedmanin suosittuun kasvutarinaan perustuva kuusiosainen draama saa yksinoikeudella ensi-iltansa 1. kesäkuuta 2026.

Intohimoa ja menneisyyden haamuja

Sarja seuraa kolmea nuorta aikuista, jotka ajautuvat vastustamattomasti yhteen tutkiessaan rakkauden, seksin ja intohimon rajoja. Tarina alkaa, kun keski-ikäinen Hugo kohtaa nuoruudenrakkautensa tyttären, mikä sinkoaa hänet kaksikymmentä vuotta ajassa taaksepäin.

Muistoissa palataan Tukholmaan, jossa nuori Hugo muuttaa asumaan Stillerin perheen luokse. Siellä hän tapaa Thora Stillerin ja tämän kumppanin Augustin, muodostaen monimutkaisen ja intohimoisen kolmiodraaman, joka muuttaa kaikkien kolmen elämän suunnan pysyvästi.

Tähtinäyttelijöitä ja laatutuotantoa

Sarjan roolituksessa nähdään useita pohjoismaisia tuttuja kasvoja:

  • Pääosissa: August Wittgenstein (Das Boot), Felix Sandman (Quicksand), Seth Manteus, Rebecka Harper ja Nina Zanjani.
  • Sivurooleissa: Muun muassa Eva Röse, Adam Pålsson ja Celie Sparre.

Sarjan on ohjannut Anders Hazelius ja käsikirjoituksesta vastaa Veronica Zacco. Kyseessä on SF Studiosin tuotanto yhteistyössä muun muassa SVT:n ja SkyShowtimen kanssa.

Julkaisuaikataulu

SkyShowtime julkaisee sarjan kaksi ensimmäistä jaksoa ensi-iltapäivänä 1. kesäkuuta. Tämän jälkeen palveluun ilmestyy kaksi uutta jaksoa viikoittain. Sarja on katsottavissa kaikilla yleisimmillä älytelevisioilla ja mobiililaitteilla SkyShowtime-sovelluksen kautta.