Tunnetko itsesi vanhaksi? Nämäkin elokuvat viettävät tänä vuonna kolmekymppisiään Kommentit pois päältä artikkelissa Tunnetko itsesi vanhaksi? Nämäkin elokuvat viettävät tänä vuonna kolmekymppisiään

David Lynch, yksi elokuvahistorian omaperäisimmistä ja vaikutusvaltaisimmista ohjaajista, on kuollut. Lynch tunnettiin ainutlaatuisesta tyylistään, jossa yhdistyvät surrealismi, unenomaiset tunnelmat ja tummasävyinen mystiikka. Hänen elämäntyönsä jätti pysyvän jäljen sekä elokuvien että televisiosarjojen maailmaan. Lynch muistetaan erityisesti mestariteoksistaan kuten Blue Velvet ja Mulholland Drive sekä kulttisarjasta Twin Peaks, joka mullisti televisiokerronnan. Tässä artikkelissa tarkastelemme Lynchin merkittävimpiä teoksia ja niiden vaikutusta populaarikulttuuriin.

The Elephant Man (1980)

The Elephant Man on koskettava elokuva, joka perustuu tositarinaan John Merrickistä (elokuvassa Joseph Merrick), pahasti epämuodostuneesta miehestä 1800-luvun Lontoossa.

Elokuva kertoo, kuinka tohtori Frederick Treves (John Hurt) löytää Merrickin (John Hurt) friikkisirkuksesta ja ottaa hänet sairaalaan hoitoonsa. Vaikka Merrick on ulkoisesti järkyttävän näköinen, paljastuu hän älykkääksi, herkäksi ja sivistyneeksi ihmiseksi.

David Lynch ohjasi elokuvan mustavalkoisena, mikä luo siihen vaikuttavan viktoriaanisen tunnelman. Elokuva käsittelee syvällisesti ihmisarvoa, yhteiskunnan suhtautumista erilaisuuteen ja sitä, mikä todella tekee ihmisestä ihmisen.

Elokuva oli sekä kriittinen että kaupallinen menestys, ja se sai kahdeksan Oscar-ehdokkuutta, mukaan lukien parhaan elokuvan ja parhaan ohjaajan ehdokkuudet. Se osoitti, että Lynch pystyi tekemään myös perinteisempää elokuvaa säilyttäen silti oman taiteellisen näkemyksensä.

Twin Peaks (1990-1991) (2017)

Twin Peaks on kulttimaineeseen noussut televisiosarja, joka mullisti TV:n tekemisen 1990-luvun alussa. Sarja sijoittuu fiktiiviseen Twin Peaksin pikkukaupunkiin Washingtonin osavaltiossa.

Tarina käynnistyy, kun lukiolainen Laura Palmer löydetään murhattuna. FBI:n agentti Dale Cooper (Kyle MacLachlan) saapuu tutkimaan tapausta ja uppoutuu vähitellen kaupungin outoihin salaisuuksiin. Cooperin hahmo on mieleenpainuva sekoitus äärimmäistä ammattimaisuutta ja omintakeista persoonallisuutta – hän on yhtä innostunut täydellisestä kahvikupposesta kuin murhamysteerien ratkaisemisesta.

Lynch ja sarjan toinen luoja Mark Frost yhdistivät ainutlaatuisella tavalla saippuaoopperaa, rikosmysteeriä, yliluonnollisia elementtejä ja absurdia huumoria. Sarja on tunnettu erityisesti painajaismaisista kohtauksistaan, Angelo Badalamentin hypnoottisesta musiikista ja ”Red Room” -kohtauksista, jotka ovat jääneet television historiaan.

Twin Peaks rikkoi television perinteisiä kerrontatapoja ja vaikutti merkittävästi myöhempiin TV-sarjoihin. Se näytti, että televisiosarja voi olla yhtä kunnianhimoista ja taiteellista kuin elokuvakin.

Vaikka sarjan toinen kausi ei saanut yhtä hyvää vastaanottoa kuin ensimmäinen, Twin Peaks on säilyttänyt asemansa yhtenä kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimmista TV-sarjoista.

Sarja sai kolmannen kauden Twin Peaks: The Return vuonna 2017. Sarja jatkoi alkuperäistä Twin Peaks -sarjaa. Se yhdisti psykologisen trillerin, kauhun ja outouden elementtejä. Sarja seurasi useita juonenkäänteitä ja hahmoja, mukaan lukien FBI-agentti Dale Cooperin paluuta.

Mulholland Drive (2001)

Mulholland Drive on David Lynchin surrealistinen mestariteos, joka tutkii Hollywoodin pimeää puolta ja unelmien murenemista Los Angelesissa.

Elokuvan keskiössä on Betty Elms (Naomi Watts), toiveikas näyttelijäalku, joka ystävystyy salamaperäisen Rita-nimisen (Laura Harring) naisen kanssa. Rita on menettänyt muistinsa auto-onnettomuudessa Mulholland Drivella ja kantaa mukanaan laukkua täynnä rahaa sekä sinistä avainta.

Elokuvan ensimmäinen puolisko seuraa heidän yrityksiään selvittää Ritan todellista henkilöllisyyttä, mutta puolivälissä kerronta muuttuu radikaalisti. Todellisuus alkaa vääristyä, identiteetit sekoittuvat, ja elokuva sukeltaa syvemmälle painajaismaiseen maailmaan, jossa mikään ei ole sitä miltä aluksi näytti.

Mulholland Drive on tunnettu monikerroksisesta tarinastaan, hypnoottisesta tunnelmastaan ja tavastaan käsitellä identiteettiä, unelmia ja pettymyksiä. Se voitti parhaan ohjauksen palkinnon Cannesin elokuvajuhlilla ja on noussut yhdeksi 2000-luvun arvostetuimmista elokuvista.

Elokuva oli alun perin suunniteltu TV-sarjaksi, mutta muutettiin kokopitkäksi elokuvaksi, mikä osaltaan selittää sen monimutkaista rakennetta. Se on elokuva, joka vaatii useita katselukertoja ja kannustaa katsojaa tekemään omia tulkintojaan.

Blue Velvet (1986)

Blue Velvet on psykologinen neo-noir trilleri, joka paljastaa amerikkalaisen pikkukaupungin idyllin alta löytyvän pimeän puolen.

Tarina alkaa, kun nuori Jeffrey Beaumont (Kyle MacLachlan) löytää ruohikosta ihmisen korvan ja alkaa tutkia asiaa. Hän tutustuu poliisipäällikön tyttäreen Sandyyn (Laura Dern), ja yhdessä he sotkeutuvat mysteeriin, joka johtaa heidät laulaja Dorothy Vallensin (Isabella Rossellini) ja psykopaattisen rikollisen Frank Boothin (Dennis Hopper) maailmaan.

Lynch kuvaa elokuvassa kahta rinnakkaista todellisuutta: päällä näkyvää keskiluokkaista idylliä valkoisine aitoineen ja punaisine ruusuineen, sekä sen alla piilevää väkivallan, seksuaalisuuden ja hulluuden maailmaa. Elokuvan nimi viittaa Bobby Vintonin klassikkokappaleeseen, joka soi elokuvassa luoden karmivaa kontrastia tapahtumiin.

Dennis Hopperin esittämä Frank Booth on yksi elokuvahistorian mieleenpainuvimmista roistoista, ja Rossellinin Dorothy on syvästi traaginen hahmo. Elokuvan visuaalinen tyyli yhdistää 1950-luvun amerikkalaista nostalgiaa film noir -elementteihin ja Lynchille tyypilliseen surrealistiseen kuvakieleen.

Blue Velvet järkytti aikanaan monia katsojia rohkeudellaan, mutta on sittemmin tunnustettu modernin amerikkalaisen elokuvan klassikoksi. Se näytti Lynchin kyvyn yhdistää valtavirtaelokuvan elementtejä kokeellisempaan kerrontaan.

Eraserhead (1977)

Eraserhead on David Lynchin ensimmäinen pitkä elokuva, kokeellinen kauhuelokuva, joka vakiinnutti hänen asemansa underground-elokuvan merkkihahmona.

Elokuva kertoo Henrystä (Jack Nance), joka elää teollisessa kaupunkimaisemassa ja saa tietää tulleensa isäksi. Hänen kumppaninsa Mary synnyttää epämuodostuneen vauvan, joka ei muistuta lainkaan normaalia ihmislasta. Henryn täytyy hoitaa tätä outoa olentoa yksin, kun Mary ei kestä tilannetta vaan lähtee.

Eraserhead on kuvattu mustavalkoisena, ja sen äänimaisema on yhtä tärkeässä roolissa kuin visuaalinen ilme. Elokuva on täynnä teollisia ääniä, kohinaa ja painajaismaista musiikkia, jotka luovat ahdistavan tunnelman.

Lynch työsti elokuvaa viisi vuotta, ja se kuvattiin öisin American Film Instituten tiloissa. Monet elokuvan kohtauksista ovat jääneet elokuvahistoriaan, kuten surrealistiset ”Man in the Planet” -kohtaukset ja ”Lady in the Radiator” -laulukohtaus.

Eraserhead on äärimmäisen henkilökohtainen teos, jonka merkityksestä Lynch on kieltäytynyt puhumasta. Se käsittelee isyyden pelkoa, teollistumista, seksuaalisuutta ja vieraantumista tavalla, joka on vaikuttanut moniin myöhempiin elokuvantekijöihin. Elokuvasta tuli nopeasti kulttisuosikki keskiyönäytöksissä, ja se osoitti Lynchin ainutlaatuisen kyvyn luoda unenomaisia, häiritseviä elokuvamaailmoja.

Lost Highway (1997)

Lost Highway on David Lynchin ohjaama psykologinen trilleri vuodelta 1997, joka tunnetaan hämmentävästä kerronnastaan ja surrealistisesta tunnelmastaan. Elokuva yhdistää neo-noir-tyyliä ja unenomaisia elementtejä tarjoten katsojalle monitasoisen ja avoimen tarinan.

Elokuvan pääosissa nähdään Bill Pullman, Patricia Arquette ja Robert Blake. Juoni seuraa jazz-muusikko Fred Madisonia (Pullman), joka saa mystisiä videonauhoja kotiinsa ja joutuu kohtaamaan oman todellisuutensa hämärtyvät rajat. Tarina mutkistuu entisestään, kun Fredin hahmo ikään kuin muuttuu toisen henkilön, nuoren mekaanikko Pete Daytonin (Balthazar Getty), elämäksi.

Elokuva käsittelee identiteetin, syyllisyyden ja todellisuuden teemoja sekä hyödyntää Lynchin tunnusomaista kerrontaa, jossa logiikka taipuu unen ja painajaisen estetiikalle. Angelo Badalamentin ja Trent Reznorin musiikki täydentää elokuvan synkkää ja hypnoottista tunnelmaa.

Lost Highway jakoi ilmestyessään mielipiteitä, mutta on sittemmin saavuttanut kulttimaineen mestarillisena esimerkkinä Lynchin ainutlaatuisesta elokuvakerronnasta.

Dune (1984)

David Lynchin ohjaama Dune (1984) on kunnianhimoinen sovitus Frank Herbertin rakastetusta tieteisromaanista, joka tunnetaan monimutkaisesta juonestaan ja filosofisista teemoistaan. Elokuva sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen, missä aavikkoplaneetta Arrakis, joka tunnetaan myös nimellä Dune, on universumin tärkein paikka sen sisältämän kallisarvoisen mausteen, Melangen, vuoksi.

Tarina seuraa Paul Atreidesia (Kyle MacLachlan), nuorta aatelista, jonka perhe joutuu keskelle poliittisia juonitteluja, petoksia ja vallankumousta, kun heidät määrätään hallitsemaan Arrakista. Lynchin elokuva tunnetaan surrealistisesta visuaalisesta tyylistään, omaperäisistä hahmoistaan ja synkästä tunnelmastaan, mutta sen monimutkainen tarina ja tuotanto-ongelmat jakoivat katsojia ja kriitikoita.

Vaikka Dune ei saavuttanut kaupallista tai kriittistä menestystä ilmestyessään, sen vaikuttavat lavasteet, musiikki ja erikoinen tunnelma ovat sittemmin tehneet siitä kulttiklassikon ja kiehtovan osan Lynchin elokuvallista uraa.