Ubisoft Bordeaux kehittää uutta salaperäistä peliä Kommentit pois päältä artikkelissa Ubisoft Bordeaux kehittää uutta salaperäistä peliä

Bordeaux’n hiljainen -päivitys on saanut -fanit liikkeelle. Studion juniori-3D-mallintaja on merkinnyt työskentelevänsä lokakuusta 2025 alkaen julkaisemattoman projektin parissa ja se on riittänyt käynnistämään uudelleen huhumyllyn AC1-remakesta.

Varmoja faktoja ei profiilin perusteella saada, mutta palaset sopivat yhteen yllättävän hyvin. Bordeaux on jo pitkään ollut yksi Assassin’s Creed -sarjan tukijaloista. Studio viimeisteli Mirage-pelin sekä Valley of Memory -lisäsisällöt, jotka keräsivät yhdessä jo 10 miljoonaa pelaajaa vuonna 2025.

Huhuttu projektinimi ”Stardust” on pyörinyt vuodoissa jo pitkään, ja sisäpiirilähteiden mukaan se olisi nimenomaan ensimmäisen Assassin’s Creedin moderni uusversio. Ubisoft ei ole vahvistanut mitään, mutta aikataulut tuntuvat istuvan. Stardustin odotetaan ilmestyvän Black Flag -remaken jälkeen, jonka julkaisun kerrotaan osuvan ennen maaliskuun 2026 loppua.

Jos nämä tiedonmuruset pitävät paikkansa, Bordeaux’n lokakuussa käynnistynyt kehitystyö olisi looginen askel kohti vuoden 2027 julkaisua. Toistaiseksi kaikki on kuitenkin virallisesti vain spekulaatiota, mutta Assassin’s Creedin alkulähteille palaava remake olisi eittämättä yksi sarjan toivotuimmista projekteista.

For Honor täyttää kymmenen – juhlakausi tuo mukanaan uutta sisältöä Kommentit pois päältä artikkelissa For Honor täyttää kymmenen – juhlakausi tuo mukanaan uutta sisältöä

juhlistaa For Honorin kymmenettä pelivuotta tuoreella Cycle of War -kaudella, joka tuo mukanaan uuden pelimuodon, Battle Passin ja kokonaisen vuoden verran sisältöä.

Rauhan aika on ohi Heathmoorissa

on pitänyt pelaajansa taistelukentillä jo lähes vuosikymmenen. Nyt alkaa uusi luku, kun peli avaa kymmenennen pelivuotensa Cycle of War -kaudella.

Edellinen pelivuosi päättyi Guljinin pakottamaan, hauraaseen rauhaan. Knight Gryphon ei kuitenkaan hyväksy näitä ehtoja. Sen sijaan hän kutsuu menneisyyden legendaariset sankarit takaisin taisteluun, ja sodan sykli pyörähtää jälleen käyntiin.

Kauden myötä pelaajille avautuu joukko uusia ja uudistettuja asuja sekä varusteita.

Arena of Echoes tuo kolmen tiimin kaaosmoodin

Kauden kiinnostavin uutuus on rajatun ajan pelimuoto Arena of Echoes, joka on pelattavissa 2. huhtikuuta saakka.

Pelimuoto rikkoo For Honorin tutun kaavan: kahden pelaajan ryhmät liittyvät pomohahmon johtoon, ja kolme tällaista tiimiä ottaa yhteen 3 vastaan 3 vastaan 3 -otteluissa. Asetelma on kaaottinen ja lupaa tiukkaa kilpailua useammalta kuin yhdeltä suunnalta kerralla.

Koko vuosi täynnä sisältöä

Cycle of War -kauden mukana saapuu myös uusi Battle Pass -palkintokortti sekä Arena of Echoes -pelikenttä.

Koko kymmenes pelivuosi täydentyy vähitellen uusilla sankarihahmoilla, lisäpelialueilla, Hero skin -lisäyksillä ja erilaisilla pienpalkinnoilla. Lupaukset ovat näin ollen varsin mittavat heille, jotka aikovat pysyä Heathmoorin taistelukentillä pitkälle vuoteen.

For Honor on saatavana – ja -konsoleille sekä :lle. Peli toimii yhteensopivuustilassa myös – ja -laitteilla. Lisäksi se kuuluu Ubisoft+-tilauspalveluun.

Assassin’s Creed IV: Black Flag Remake on vihdoin virallinen Kommentit pois päältä artikkelissa Assassin’s Creed IV: Black Flag Remake on vihdoin virallinen

on raottanut verhoa -sarjan tulevaisuudesta, ja luvassa on isoja uutisia niin nostalgikoille kuin uusillekin pelaajille. Pitkään huhuttu uusintaversio pelistä on nyt virallisesti esitelty ensimmäistä kertaa. Samalla yhtiö vahvisti, että Assassin’s Creed Unity saa ilmaisen 60 ruudun sekuntinopeuteen nostavan päivityksen nykykonsoleille.

Ubisoftin tuoreen blogikirjoituksen mukaan sarjan tuorein osa Assassin’s Creed Shadows lähestyy ensimmäistä vuosipäiväänsä. Julkaisun jälkeen peliä on hiottu aktiivisesti pelaajapalautteen perusteella, esimerkiksi parkour-liikkumista on parannettu yhteisön toiveiden mukaisesti. Shadows siirtyy pian tukensa viimeiseen vaiheeseen, mikä tarkoittaa harvempia päivityksiä kehittäjien siirtyessä uusiin projekteihin.

Tulossa on myös täysin uusia suuntia. : Codename Hexe on Ubisoft Montrealin kehittämä synkempi ja tarinavetoisempi Assassin’s Creed -kokemus, jota luotsaa sarjan veteraanitekijä Jean Guesdon. puolestaan keskittyy moninpeliin ja PvP-toimintaan -kehitystiimin veteraanien voimin. Lisäksi kehityksessä on muun muassa , ja Ubisoft vihjaa myös yhteistyöpelimuodon mahdollisesta paluusta tulevaisuudessa.

Teknisellä puolella fanit saavat konkreettista iloa heti, kun Unityn ilmainen 60 FPS -päivitys julkaistaan :lle sekä |S -konsoleille. Tämä tarkoittaa sulavampaa seikkailua 1700-luvun Pariisissa ilman lisäkustannuksia.

Sarja laajenee myös pelien ulkopuolelle. Ubisoft lupaa lisätietoa pitkään kehitteillä olleesta Assassin’s Creed -live action -sarjasta, joka on tulossa -palveluun. Lisäksi useita Assassin’s Creed -pelejä voi kokeilla maksutta Xboxin Free Play Days -tapahtumassa 2.–6. huhtikuuta. Näyttää siltä, että salamurhaajien veljeskunta ei ole katoamassa minnekään, päinvastoin, se vasta lämmittelee seuraavaa loikkaansa.