Ubisoft lopettaa useiden klassikkopelien online-tuen Kommentit pois päältä artikkelissa Ubisoft lopettaa useiden klassikkopelien online-tuen

Ubisoft on päättänyt pistää yhtiön useiden klassikkopelien online-tuen poikki. Samankaltaisia uutisia on ollut jo aiemmin, kun Sony ilmoitti sulkevansa Playstation 3, PSP ja PS Vita -konsoleiden kauppapaikat. Nyt on tiedottanut lopettavansa monen yhtiön tunnetun pelin online-tuen myöhemmin tänä vuonna. Pelit pysyvät edelleen myynnissä, mutta sulkeminen rajoittaa pelien sisältöä esimerkiksi moninpelin sulkeutuessa tuen päättymisen myötä.

Ubisoft perustelee tuen päättämistä tarpeellisiksi, sillä vanhemmissa julkaisuissa pelaajamäärät ovat nykyisin hyvin vähäiset ja sulkemisen myötä yhtiö pystyy keskittymään uudempien ja suositumpien pelien tukemiseen. Peleihin jää pelattavaksi siis yksinpeli ja paikallinen moninpeli, mutta esimerkiksi pelinsisäiset uutiset sekä pelaajien tilastot eivät enää jatkossa ole saatavilla. Ubisoft Connect -palvelua hyödyntävät pelit menettävät pääsyn palveluun ja Ubisoft Connect -valuutan kerryttäminen ei ole enää mahdollista.

: Vegas 2

Online-tuen menettäviä pelejä ovat esimerkiksi Assassin’s Creed 2, Prince of Persia: Forgotten Sands, Far Cry 2, Anno 1401, Might & Magic – Clash of Heroes, Splinter Cell: Conviction, The Settlers 7 sekä Might & Magic X – Legacy. Tuki peleille loppuu 1. päivä kesäkuuta. Neljän pelin tuen päättymiselle ei ole vielä annettu tarkkaa päättymispäivää, mutta palveluiden alasajo tulee tapahtumaan tämän vuoden puolella. Kyseiset pelit ovat Ghost Recon: Future Soldier, Rainbow Six: Lockdown, Rainbow Six: Vegas ja Rainbow Six: Vegas 2.

Watch Dogs -pelisarjan tulevaisuus ei valoisalta näytä Kommentit pois päältä artikkelissa Watch Dogs -pelisarjan tulevaisuus ei valoisalta näytä

Watch Dogs: Legion

Ubisoftin -pelisarja ei ole ainakaan toistaiseksi saamassa jatkoa. Yhtiön toimitusjohtaja Yves Guillemot vakuutti sijoittajalle, että pelisarja on edelleen tärkeä osa Ubisoftin tulevaisuutta. Konkreettisia suunnitelmia hän ei kuitenkaan paljastanut. Guillemot antoi ymmärtää, ettei yhtäkään Watch Dogs -peliä ole tällä hetkellä aktiivisessa kehityksessä.

Vuonna 2014 debytoinut Watch Dogs pyrki haastamaan -sarjan avoimen maailman rikosseikkailut. Ensimmäinen osa herätti runsaasti kiinnostusta, mutta ei lopulta täyttänyt kaikkia ennakko-odotuksia. Vuonna 2016 julkaistu onnistui monien mielestä paremmin, kun taas vuonna 2020 ilmestynyt Watch Dogs: Legion jakoi pelaajien mielipiteitä. Sen erikoisuutena oli mahdollisuus pelata käytännössä millä tahansa pelimaailman hahmolla.

Pelisarjan tulevaisuutta saattaa hankaloittaa myös , jonka odotetaan ravistelevan avoimen maailman rikospelejä. Ubisoftin täytyy ehkä löytää Watch Dogsille oma selkeä suuntansa, jotta sarja erottuisi kilpailijoistaan. Toistaiseksi yhtiö ei ole kertonut, millaisena se näkisi mahdollisen seuraavan osan.

Watch Dogsista on tekeillä myös elokuva, mutta senkin tilanne on hämärän peitossa. Kuvaukset päättyivät jo kaksi vuotta sitten, ja elokuvalle tehtiin lisäkuvauksia viime vuonna. Julkaisupäivää tai merkittävää markkinointikampanjaa ei ole kuitenkaan vieläkään ilmoitettu.

Watch Dogs ei siis välttämättä ole kadonnut Ubisoftin suunnitelmista, mutta hakkeriseikkailujen ystävien kannattaa varautua pitkään odotukseen. Ainakaan lähivuosina ei näytä olevan luvassa uutta peliä, joten toistaiseksi sarjan tulevaisuus pysyy salasanan takana.

Rayman Legends Retold tuo tutun tasohyppelyn näyttävästi takaisin kotisohville Kommentit pois päältä artikkelissa Rayman Legends Retold tuo tutun tasohyppelyn näyttävästi takaisin kotisohville

on julkaissut yli viiden minuutin esittelyvideon tulevasta -tasohyppelypelistä. Vuoden 2013 Rayman Legendsin uudistettu versio tuo tutun vauhdikkaan pelattavuuden rinnalle kokonaan uudistetun 3D-grafiikan, elokuvallisemman tarinankerronnan ja täysin ääninäytellyt välianimaatiot.

Rayman, Globox, Barbara, Grand Minimus ja Murphy lähtevät palauttamaan rauhaa Glade of Dreamsiin, kun salaperäinen vihollinen kylvää kaaosta eri valtakuntiin. Mukana on tuttujen kenttien lisäksi uusi tutkittava valtakunta, uusia salaisuuksia ja haasteita sekä lohikäärmelentoja. Musiikkikenttiäkin saadaan neljä uutta, ja Kung Foot Evo -pelimuoto palaa uudistettuna. Seikkailun voi pelata yksin tai enintään neljän pelaajan paikallisena yhteistyönä.

Erityisesti saavutettavuuteen on panostettu. Pelissä voi säätää useita ominaisuuksia yksittäin, ja asetukset toimivat myös yhteistyöpelissä. Esimerkiksi Fairy Blessing antaa lentokyvyn ja vahingoittumattomuuden, Golden Hear lisää kestävyyttä vaikeissa kohdissa ja lohikäärmelentojen automaattinen ampuminen helpottaa ohjaamista. Lisäksi mukana on muun muassa korkean kontrastin tila, korostettavat pelielementit, muokattavat tekstitykset, painikkeiden uudelleenmäärittely sekä tila, jolla hämähäkit voi poistaa pelistä.

Pakettiin kuuluu myös Rayman Origins: Enhanced Edition. Vuoden 2011 tasohyppelyseikkailu saa teknisiä ja pelattavuutta parantavia uudistuksia, joten samalla paketilla pääsee palaamaan myös Raymanin juuriin. Rayman Legends Retold julkaistaan 3. joulukuuta 2026 5:lle, Xbox Series X|S:lle, :lle ja :lle.