Uncharted -elokuva viivästyy vuodelle 2022 Kommentit pois päältä artikkelissa Uncharted -elokuva viivästyy vuodelle 2022

Uncharted

Sony on päättänyt siirtää Uncharted -elokuvan julkaisua on vuoteen 2022 koronaviruksen vuoksi. Elokuvan piti alunperin saapua teattereihin heinäkuussa 2021.

Elokuvassa pääosan nuorta Nathan Drakea näyttelee Tom Holland ja muissa rooleissa nähdään mm. Mark Wahlberg, Antonio Banderas, Sophie Ali ja Tati Gabrielle.

Pitkään kestäneen projektin piti alunperin ilmestyä jo vuonna 2016 ja sen parissa on työskennellyt jo seitsemän ohjaajaa, joista viimeisimpänä Ruben Fleischer (Zombieland, Venom).

Alkuvuodesta elokuva näyttäytyi uusissa kuvissa.

Helldivers 2 kutistui jättiläisestä höyhensarjaan Kommentit pois päältä artikkelissa Helldivers 2 kutistui jättiläisestä höyhensarjaan

Helldivers 2

Helldivers 2:n PC-pelaajat saivat vihdoin helpotuksen, kun Arrowhead julkaisi pelistä “slim”-version, joka typistää asennuskoon massiivisesta 154 gigasta vain 23 gigaan. Muutos on hurjat 131 gigaa, eli noin 85 % vähemmän. Taustalla on yhteistyö Sony-studio Nixxesin kanssa, joka tunnetaan laadukkaista PC-porttauksista.

Pelin valtava tiedostokoko on ollut PC-yhteisön murheenkryyni jo pitkään, ja Arrowhead oli varoitellut, että koon pienentäminen saattaisi hidastaa latausaikoja jopa kymmenkertaisiksi. Näin radikaalia heikennystä ei kuitenkaan tarvittu. Julkaistussa teknisessä beetassa latausajat kasvoivat HDD-kovalevyn käyttäjillä vain muutamia sekunteja ja näitä pelaajia on enää noin 11 %.

Kehittäjien mukaan Helldivers 2:n latausajat eivät koskaan riippuneet pelkästään tiedostojen määrästä, vaan ennen kaikkea tasojen generoinnista, joka vie aikaa riippumatta siitä, onko tallennuslaitteena SSD vai vanha kunnon raksuttava kovalevy.

Jos beta sujuu ilman yllätyksiä, ohutversio tulee kaikille pelaajille ja korvaa nykyisen, raskaamman version ensi vuoden aikana. Julkaisu osuu yksiin myös 5.0.0-päivityksen ja viidakkoteemaisen Python Commandos -Warbondin kanssa, joka tuo peliin muun muassa kauan toivotun minigunin.

Helldiverien taistelu demokratian puolesta vie siis jatkossa huomattavasti vähemmän kovalevytilaa mikä saattaa olla pelin tähän mennessä helpoimmin voitettu taistelu.

Fast & Furious -ohjaaja Justin Lin vie Helldivers-elokuvan avaruusseikkailuun Kommentit pois päältä artikkelissa Fast & Furious -ohjaaja Justin Lin vie Helldivers-elokuvan avaruusseikkailuun

Helldivers 2

Fast & Furious -sarjasta tunnettu Justin Lin tulee ohjaamaan tulevan Helldivers-elokuvan. Lin tunnetaan vauhdikkaista auto- ja toimintaelokuvistaan, mutta hänellä on kokemusta myös avaruusseikkailuista, kuten Star Trek Beyond -elokuvasta vuodelta 2016.

Helldivers-elokuvan käsikirjoittaa kauhuelokuvistaan tunnettu Gary Dauberman, joka on kirjoittanut muun muassa Annabelle- ja It-elokuvat. Elokuvaprojekti syntyy PlayStationin ja Sonyn yhteistyönä, ja sen taustalla on Arrowhead Game Studiosin hittipeli Helldivers 2. Peli julkaistiin helmikuussa 2024 ja nousi nopeasti PlayStationin kaikkien aikojen myydyimmäksi peliksi, myyden yli 12 miljoonaa kappaletta ensimmäisen kolmen kuukauden aikana.

Helldivers 2:n pelimaailma on saanut inspiraationsa 1997 julkaistusta scifi-klassikosta Starship Troopers. Peliä on kehuttu älykkäästä etenemismekaniikasta ja monipuolisesta moninpelistä, jossa pelaajilla on paljon vapauksia.

Elokuvassa voidaan odottaa samaa vauhtia ja toimintaa kuin Liniltä on totuttu, mutta tällä kertaa tähtien väliin. Helldivers-fanit voivat siis valmistautua suurta kosmista seikkailua lupaavaan tulikokeeseen, jossa avaruus, strategia ja räjähtävä toiminta kohtaavat.