Uuden James Bond -elokuvan nimi ja ensi-illan päivämäärä julki Kommentit pois päältä artikkelissa Uuden James Bond -elokuvan nimi ja ensi-illan päivämäärä julki

Eon Production sekä MGM ilmoittivat huhtikuussa 2020 ilmestyvän uuden James Bond -elokuvan nimen. Britannian tunnetuimman salaisen agentin edesottamuksia päästään seuraamaan jälleen ytimekkään ja kuolemaa pohtivan nimen alla. Elokuva ”No Time To Die” -nimi paljastettiin eilen ja samassa yhteydessä ilmestyi lyhyt video tiivistetyn juonen kera.

Järjestyksessään 25. James Bond elokuvan alussa agentti on irtisanoutunut salaisesta palveluksesta ja nauttii elämästään Jamaicassa. Kuten tiedetään, toiminta on miehen ystävä, ja rauha rikkoutuukin pian, kun CIA:sta hänen vanha ystävä Felix Leiter saapuu avunpyynnön kera. Tarkoituksena on pelastaa kidnapattu tieteilijä. Tehtävä paljastuu odotettua vaarallisemmaksi, ja Bond joutuu tekemisiin mystisten vihollisten kanssa, jotka pitävät hallussaan vaarallista uutta teknologiaa.

Bond elokuva saa ensi-iltansa Englannin teattereissa huhtikuun 3. päivä ja Yhdysvalloissa viisi päivää myöhemmin. Suomen ensi-ilta ei ole vielä tiedossa. Cary Joji Fukanagan ohjaamassa elokuvassa nähdään Bondin frakissa jälleen Daniel Craig, M:n roolissa Ralph Fiennes, Moneypennyn roolissa Naomie Harris, Q:na Ben Whishaw, Bill Tannerina Rory Kinnear, Felix Leiterina Jeffrey Wright sekä Mr.Whiten tyttären tohtori Madeleine Swannin roolissa ranskalainen näyttelijätär Léa Seydoux.

Katso nimenpaljastus video tästä:

Aiemmin julkaistu elokuvan traileri

Seuraavan James Bondin metsästys käy kuumana – nyt pinnalla erityisesti yksi nimi Kommentit pois päältä artikkelissa Seuraavan James Bondin metsästys käy kuumana – nyt pinnalla erityisesti yksi nimi

Kuka pukee seuraavaksi ylleen kuuluisan smokin ja tilaa martinin “ravistettuna, ei sekoitettuna”? Siitä käy nyt villi keskustelu Hollywoodissa. Uusien huhujen mukaan yksi kuumimmista ehdokkaista uudeksi James Bondiksi on australialaisnäyttelijä , joka tunnetaan erityisesti sarjasta Euphoria ja elokuvasta Saltburn.

Kuva: Jacob Elordi Wikipedia

Brittiläinen lehti Independent kertoo, että Bond-tuottajat etsivät tällä kertaa hieman nuorempaa näyttelijää ikoniseen 007-rooliin. Mukana huhumyllyssä pyörivät myös Callum Turner, Aaron Taylor-Johnson ja Harris Dickinson. Erityisesti Turneria pidettiin vielä hetki sitten lähes varmana valintana, mutta nyt Elordin nimi näyttää nousseen vauhdilla kärkeen.

Bond-saaga on muutenkin uuden aikakauden kynnyksellä. Viimeisin 007, Daniel Craig, jätti roolin taakseen jo elokuvassa No Time to Die, ja uuden elokuvan ohjaajaksi on huhuttu muun muassa Denis Villeneuve. Kulisseissa tapahtuu siis paljon, vaikka virallista Bond-nimeä ei ole vielä julkistettu.

Callum Turner on seuraava Bondi? – Hollantilaisen juorulehden mukaan sopimus on jo kirjoitettu Kommentit pois päältä artikkelissa Callum Turner on seuraava Bondi? – Hollantilaisen juorulehden mukaan sopimus on jo kirjoitettu

Hollantilaisen juorulehti Privén mukaan uusi voisi olla Callum Turner (artikkelikuvassa oikealla), tuttu muun muassa Fantastic Beasts -elokuvista. Lehden lähteiden mukaan Turner olisi jo allekirjoittanut sopimuksen, ja sekä Amazon paljastaisivat asian pian virallisesti, ilmeisesti isolla julkistustilaisuudella.

Turner on ollut urallaan mukana myös Masters of the Air -sarjassa ja Assassin’s Creed -elokuvassa, mutta hän ei ole vielä kovin tunnettu suuren yleisön keskuudessa. Tämä eroaa aiemmista huhuista, joissa nimissä vilahtivat tähdet kuten Idris Elba, Tom Holland ja Henry Cavill. Turner olisi edullisempi vaihtoehto suurille tähtinimille.

On kuitenkin syytä suhtautua huhuun varauksella. Privé on aiemminkin ollut väärässä, ja on harvinaista, että tällainen suuri julkistus tulisi juuri kyseisen lehden kautta. Voi hyvin olla, että virallinen ilmoitus tuo aivan toisen nimen.

Samaan aikaan 007-universumissa on muuta puuhaa: IO Interactive kehittää uutta James Bond -peliä, jonka osia esiteltiin jo suljetuissa esityksissä Gamescomissa.