THQ Nordic on ilmoittanut aivan uudesta South Park -pelistä, joka saapuu Nintendo Switchille vuonna 2024.
South Park: Snow Day! on 3D-yhteistyöpeli, jossa Cartman, Stan, Kyle ja Kenny liittoutuvat juhlimaan ”nuoren lapsen elämän taianomaisinta päivää” eli lumipäivää. Teaser-traileri esiteltiin THQ Nordicin Digitaalisessa Esittelytilaisuudessa 2023.
Vaikka pelistä ei ole paljon paljastettu, näyttää siltä, että se on toimintapainotteinen peli, jossa taistellaan vihollisia vastaan lumisena taianomaisena päivänä. Pysykäämme siis kuulolla tulevia infoja varten. Pelin julkaisutrailerin voit ottaa haltuun alta:
Nintendovalmistautuu vuoden vilkkaimpaan myyntikauteen varsin nostalgisella aseella. Yhtiö panostaa lähes 30 vuotta vanhan The Legend of Zelda: Ocarina of Time -pelin uudistettuun versioon, jonka odotetaan houkuttelevan pelaajia hankkimaan uuden Switch 2 -konsolin. Kilpailijana häämöttää samaan aikaan yksi pelimaailman suurimmista julkaisuista, Grand Theft Auto VI.
Alkuperäinen Ocarina of Time julkaistiin Nintendo 64:lle vuonna 1998, ja sitä pidetään edelleen yhtenä kaikkien aikojen arvostetuimmista peleistä. Uusi versio ei kuitenkaan ole pelkkä vanhan pelin uudelleenjulkaisu, vaan Nintendo on uudistanut muun muassa ohjausta, dialogia ja grafiikkaa. Tarkoituksena on yhdistää alkuperäisen seikkailun tuttu tunnelma modernimpaan pelattavuuteen, jota on nähty esimerkiksi Breath of the Wildissa ja Tears of the Kingdomissa.
Pelialan asiantuntijoiden mukaan Nintendo luottaa tuttujen pelisarjojensa ja hahmojensa vetovoimaan. Yhtiön Switch 2 -konsolia on myyty arviolta 24 miljoonaa kappaletta sen kesäkuussa 2025 tapahtuneen julkaisun jälkeen, mutta laitemyynti on hidastunut. Uudet yksinoikeuspelit ovatkin tärkeässä asemassa, kun Nintendo yrittää saada ensimmäisen Switchin omistajat päivittämään uudempaan konsoliin.
Haasteita riittää myös muualla pelialalla. Muistipiirien kallistuminen on nostanut laitteiden hintoja, ja ilmaispelit, kuten Fortnite ja Roblox, kilpailevat pelaajien vapaa-ajasta. Yhdysvalloissa Switch 2:n hintaa nostettiin syyskuussa 450 dollarista 500 dollariin eli noin 388 eurosta 431 euroon. Myös pelien hinnat ovat nousseet, mikä tekee uusien julkaisujen myymisestä entistä haastavampaa. Suomessa Nintendo Switch 2 konsolin hinta on puolestaan laskenut julkaisusta jopa 50-70€ kysynnän laskun vuoksi.
Nintendo ei kuitenkaan rakenna strategiaansa pelkästään yhden pelin varaan. Yhtiö on julkaissut myös Zeldan 40-vuotisjuhlan kunniaksi erikoisversion Switch 2 -konsolista, ja ensi vuodelle on suunnitteilla Zelda-konsertti sekä elokuva. Vaikka Ocarina of Time ja GTA VI tavoittelevat osittain erilaista yleisöä, niiden kohtaaminen saman joulusesongin ympärillä tekee loppuvuodesta erityisen kiinnostavan. Nintendo näyttää luottavan siihen, että vanha klassikko voi olla aivan yhtä tehokas myyntivaltti kuin täysin uusi suurpeli.
South Parkin tuore jakso tarjosi Grand Theft Auto VI -faneille odottamattoman yllätyksen: animaatiosarjan keskellä nähtiin uutta pelikuvaa Rockstar Gamesin odotetusta toimintapelistä. Ja koska kyseessä on South Park, esittely ei ollut aivan tavanomaisimmasta päästä.
Guinea Pig on a Stick -jaksossa hahmot päätyvät katsomaan videota, jossa GTA 6:n Jason kohtaa rannalla koiranulkoiluttajan. Tilanne kärjistyy tappeluksi, ja aseeksi päätyy koirankakkapussi. Kohtaus esittelee samalla pelin ympäristöjä ja hahmojen välistä vuorovaikutusta varsin South Parkille ominaisella tavalla.
Insider Gamingin mukaan kyse on aidosta, aiemmin näkemättömästä pelimateriaalista, ja Rockstar Games mainitaan jakson lopputeksteissä. Materiaalia ei siis kannata pitää pelkkänä animaatiosarjan tekemänä parodiana, vaikka sen esittelytapa onkin tarkoituksellisen absurdi.
South Parkin jaksossa käsitellään myös naudanlihan hintaa ja Yhdysvaltojen politiikkaa. GTA 6:n lähestyvä julkaisu toimii samalla osana sarjan marraskuuhun liittyvää vitsiä. Grand Theft Auto VI:n on määrä ilmestyä 19. marraskuuta PlayStation 5:lle ja Xbox Series X|S:lle.