Arvostelut, Indie, Pelit

Vaativaa vuorikiipeilyä – arvostelussa Insurmountable Kommentit pois päältä artikkelissa Vaativaa vuorikiipeilyä – arvostelussa Insurmountable

8.2 / 10
Hyvää Proseduraalinen maastonluonti takaa jokaisen nousun olevan erilainen, mielenkiintoiset satunnaistapahtumat ja mysteerit pitävät mielenkiintoa yllä kiipeilyn ohella, haaste on hyvässä balanssissa ja valintojaan joutuu miettimään. Huonoa Äänimaisema on hieman pliisu, animaatioihin saisi tulla vielä yksi nopeutusaskel lisää.

Vuorikiipeily lienee extreme-lajeista vaarallisin ja haastavin niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Silti Himalajan vuoristo houkuttelee vuosittain satoja ihmisiä koettamaan onneaan äärettömän vaarallisen Mount Everestin valloituksessa. Noin vuosi sitten julkaistu Insurmountable tuo kiipeilyn nyt kotisohville seikkailuna.

Ennen vuorelle lähtöä valitaan kiipeilijä kolmesta vaihtoehdosta: seikkailija, tiedemies tai journalisti, joilla jokaisella on omat tarinansa, lähtövarusteensa ja kykynsä, joita kokemuksen karttuessa saa roolipelimäisesti lisää. Käytössä kuluvat varusteet taas korvataan kiipeilyn edetessä vastaantulevien satunnaistapahtumien kautta. Kun sopiva hahmo on löytynyt, valikoidaan vielä vaikeusaste, kiivettävä vuori ja yksi reitti kolmesta vaihtoehdosta. Reiteistä jokainen lisää matkalle sekä haasteita että helpotuksia, kuten rankkoja lumimyrskyjä tai vakaata kivimaastoa.

Reitit suunnitellaan etappeja maastoon merkiten.

Kuljettavat maastot luodaan proseduraalisesti, mikä tekee jokaisesta retkestä ennalta-arvaamattoman. Kuvakulma seuraa pelaajaa lintuperspektiivistä, ja heksoihin jaetussa maastossa edetään hiiren voimalla etappeja merkiten. Jokaisella heksalla on omia ominaisuuksiaan kuten kivi, lumi ja jää, ja näiden vaaralliset variaatiot, mikä tulee huomioida reittiä valitessa. Reittiään voi suunnitella pitkään ja hartaasti, sillä aika pysähtyy jokaisen liikkeen jälkeen. Suunnittelu onkin tärkeää, sillä vaikeakulkuinen maasto ja vallitsevat sääolosuhteet verottavat kiipeilijää ankarasti. Liikkuminen kuluttaa energiaa, kylmyys jäytää luita ja korkeammalle noustessa hapen määrä laskee. Vaivalloinen eteneminen vaativissa olosuhteissa käy pidemmän päälle myös henkisesti raskaaksi, joten kiipeilijän mielenterveydestä huolehtiminen on myös tärkeää. Energian, hapen, ruumiinlämmön tai mielenterveyden laskeminen nollaan ei vielä tarkoita pelin päättymistä, vaan matka katkeaa vasta pelaajan elinvoiman loppuessa. Hahmo kulkee merkittyä reittiä verkkaisesti, ja vaikka peliä saakin nopeutettua pykälän, toivoin välillä hahmoni juoksevan vielä nopeampaa. Nopeutus ei vaikuta muuhun, kuin siihen miten nopeasti hahmo siirtyy paikasta toiseen – energiaa ym. kuluu silti saman verran.

Satunnaistapahtumat elävöittävät peliä.

Matkan varrelle on ripoteltu erilaisia mielenkiinnon kohteita ja satunnaistapahtumia, jotka vaihtelevat harmittomista hyvinkin vaarallisiin. Erittäin tärkeäksi itselleni muodostuivat luolat, joissa teltan puuttuessa voi levähtää myrskyltä suojassa. Harmillisesti mm. karhutkin ovat tämän tajunneet ja turvallinen ja houkutteleva suojapaikka saattaakin muuttua hetkessä surmanluukuksi. Eteen tulevat tapahtumat käydään läpi lyhyiden tekstiseikkailumaisten valintatilanteiden kautta, joista hyvän tuurin sattuessa palkkioksi voi saada joko täydennystä varusteisiin tai vaikkapa energiaa takaisin. Tehdyillä valinnoilla voi myös olla kauaskantoisia seurauksia. Kun pelaaja vihdoin saavuttaa huipun kaikkensa antaneena, lyö peli vielä kierrepallon eteen: alaskin pitäisi päästä. Maisemien ihailu jääköön toiseen kertaan – ei muuta kuin rinkka selkään ja happivajeisena etsimään nopeinta reittiä alas ennen kuin voimat ehtyvät lopullisesti.

on kelpo ajanvietettä roguelike peleistä pitäville. Kiipeily alkaa helposti, mutta vaikeutuu hyvin nopeasti, ellei reittejään ja valintojaan punnitse ajatuksella. Ensimmäisen ja helpoimman vuoren valloitettuani ja alas päästyäni olivat käteni jäätyneet täysin, mikä vaikeutti huomattavasti seuraavalle vuorelle nousemista. Huhtikuun puolenvälin tienoilla peli saa 2.0-päivityksen, jonka luvataan lisäävän mukaan mm. sivutehtäviä, uusia monipuolisempia tapahtumia, syvemmän hahmonpäivityksen ja kiipeilijätiimit, sekä varsinaisen tarinan peliin kiipeilyn ohelle.

Pikselinen klikkausrituaali ripauksella ankkoja – arvostelussa All Hail The Orb Kommentit pois päältä artikkelissa Pikselinen klikkausrituaali ripauksella ankkoja – arvostelussa All Hail The Orb

On olemassa pelejä, jotka unohtuvat heti, ja sitten on sellaisia kuin . Sellaisia, jotka eivät ehkä aluksi näytä miltään erikoiselta, mutta jäävät päähän pyörimään vielä pitkään sulkemisen jälkeen. LeGingerDevin ensimmäinen -julkaisu osuu juuri tähän jälkimmäiseen kategoriaan.

All Hail The Orb on LeGingerDevin :lle kehittämä pikselitaiteinen idle- ja clicker-sekoitus, jossa pelaaja palvoo salaperäistä Orbia, kutsuu kultisteja ja rakentaa vähitellen automaattisesti rullaavaa “uskontotehdasta”. Peli ei yritä olla suuri seikkailu tai haastava strategia, vaan enemmänkin rauhallinen, hieman hölmö ja tarkoituksella absurdi kokemus.

Orb, Devotion ja kultin hiljainen kasvu

Pelin ydin on yksinkertainen, klikkaa Orbia, kerää Devotionia ja avaa uusia huoneita. Mutta se mikä alkaa pelkkänä klikkailuna muuttuu nopeasti järjestelmäksi, jossa pelaaja ei enää ole yksin tekemässä kaikkea. Devotion toimii etenemisen polttoaineena. Sitä keräämällä avataan huoneita, alttareita ja uusia toimintoja, jotka vievät peliä eteenpäin. Tarinallinen elementti tulee esiin tummanpuhuvan olennon kautta, joka opastaa pelaajaa eteenpäin ja antaa maailmalle pienen, lähes rituaalimaisen sävyn.

Kun pelaaja etenee, Orb ei enää ole yksinäinen projekti. Kultistit tulevat mukaan ja peli alkaa käytännössä pelata itseään. Kultistit keräävät Devotionia passiivisesti, huoneet tuottavat resursseja ja pelaaja siirtyy enemmän ohjaajan rooliin. Tämä on idle-pelien ydintä, mutta All Hail The Orb tekee siitä yllättävän rauhallisen kokemuksen. Ei ole painetta optimoida kaikkea heti, vaan eteneminen tapahtuu kuin itsestään rakentuva rituaali.

Pelin suurin oivallus on siinä, että se ei koskaan rankaise pelaajaa. Tässä pelissä ei voi epäonnistua, voit vain edetä hitaasti tai vielä hitaammin.

Ankkojen valtakunta – pelin absurdi sydän

Jos yksi asia nousee ylitse muiden, se on ankat. Niitä on paljon, ja ne ovat paljon enemmän kuin pelkkä vitsi. Ankkoja voi pyöriä järjestelmissä, niitä käytetään Duck-energian tuottamiseen ja ne liittyvät jopa generaattoreihin ja portaalipäivityksiin.

Pelaajana tämä tuntuu ensin satunnaiselta huumorilta, mutta nopeasti siitä tulee osa pelin identiteettiä. Ankat ovat kuin muistutus siitä, ettei tämän pelin maailma yritä olla looginen, vaan oma itsensä.

Eteneminen ja pelin rakenne

Pelissä ei ole haastetta perinteisessä mielessä. Ei ole kuolemaa, epäonnistumista tai stressiä. Sen sijaan etenemistä rajoittavat huoneiden päivitykset, energiamuodot ja säilytysputkilot, jotka pakottavat pelaajan etenemään vaiheittain. Alussa varastohuone ja alttari ohjaavat etenemistä, myöhemmin mukaan tulevat kultistien huoneet ja erilaiset päivityspatsaat. Pelaaminen muuttuu vähitellen yksinkertaisesta klikkauksesta järjestelmän hallinnaksi.

Lisäksi mukana on yllättävä sivuelementti, uhkapelimäinen järjestelmä, jolla voi saada ankkoja, sekä kultistien “uudelleenmaalaus”, jolla heitä voi erikoistaa eri tehtäviin. Tämä tuo peliin pientä syvyyttä, vaikka kokonaisuus pysyy edelleen hyvin rennon tuntuisena.

Saavutukset, Albert ja kosmeettinen kaaos

Saavutuksilla on oikea merkitys, mikä on idle-pelissä aina plussaa. Niitä voi käyttää Albert-hahmon kautta erilaisten lisätoimintojen ostamiseen. Näihin kuuluvat esimerkiksi confetti kanuuna kultistien kutsumiseen, käsi-kauppa, jolla pelaajan käden ulkoasua voi muuttaa, Orb-huoneen koristeet, boombox, jolla musiikkityylejä voi vaihtaa.

Tämä tekee saavutusten keräämisestä mielekästä, eikä vain “lukujen jahtaamista”.

Yksinkertainen mutta toimiva maailma

Pelin pikselitaide on selkeää ja helposti lähestyttävää. Se ei yritä olla näyttävä, vaan luettava ja rauhallinen. Animaatiot toimivat hyvin ja tukevat sitä, että ruudulla tapahtuu jatkuvasti pieniä, mutta selkeitä asioita.

Äänimaailma on kevyt ja miellyttävä. Musiikkivariaatiot, joita voi avata pelin sisäisellä valuutalla, tuovat vaihtelua pitkäänkin sessioon. Kokonaisuus tukee pelin rauhallista ja hieman humoristista sävyä.

Pieni peli, joka kasvaa omituiseksi rituaaliksi

All Hail The Orb on peli, joka ei yritä kilpailla isoilla systeemeillä tai korkealla vaikeusasteella. Sen sijaan se rakentaa oman pienen maailmansa, jossa klikkaaminen muuttuu rituaaliksi, kultit kasvavat hiljalleen ja ankat vaeltavat taustalla kuin mikään ei olisi outoa. Pelin suurin vahvuus on sen rentous ja omaperäinen rakenne. Se ei pakota, ei stressaa eikä rankaise. Se vain etenee ja pelaaja seuraa mukana.

Tarjoushinta 6,20 € (normaalisti 6,89 €) tekee siitä helpon kokeilun, etenkin jos idle- ja clicker-pelit sekä pienet -erikoisuudet kiinnostavat.

8 / 10
Hyvää: + Erittäin rento ja stressitön pelattavuus + Omaperäinen kultti- ja Orb-teema + Kultistit ja automaatio tuovat syvyyttä + Saavutuksilla oikea merkitys + Ankat + Kevyt mutta toimiva pikselityyli Huonoa: - Hidas eteneminen ei sovi kaikille - Monimutkaiset järjestelmät voivat hämmentää - Voi tuntua “itsestään pyörivältä” liian passiiviselta. -Varsinaista uudelleen pelattavuus arvoa ei ole Yhteenveto: All Hail The Orb on peli, joka ei yritä kilpailla isoilla systeemeillä tai korkealla vaikeusasteella. Sen sijaan se rakentaa oman pienen maailmansa, jossa klikkaaminen muuttuu rituaaliksi, kultit kasvavat hiljalleen ja ankat vaeltavat taustalla kuin mikään ei olisi outoa. Pelin suurin vahvuus on sen rentous ja omaperäinen rakenne. Se ei pakota, ei stressaa eikä rankaise. Se vain etenee ja pelaaja seuraa mukana. Tarjoushinta 6,20 € (normaalisti 6,89 €) tekee siitä helpon kokeilun, etenkin jos idle- ja clicker-pelit sekä pienet indie-erikoisuudet kiinnostavat.

Strategiapeliklassikko teki paluun: Heroes of Might and Magic: Olden Era on jättimenestys Kommentit pois päältä artikkelissa Strategiapeliklassikko teki paluun: Heroes of Might and Magic: Olden Era on jättimenestys

Heroes of Might and Magic: Olden Era

Strategiapelien fanit ovat ottaneet uuden -pelin riemulla vastaan. Pelin varhaisversio julkaistiin -palvelussa viime viikonloppuna, ja se on jo nyt osoittautunut todelliseksi myyntihitiksi. Ubisoftin mukaan peliä myytiin yli neljännesmiljoona kappaletta vain ensimmäisten 16 tunnin aikana.

Heroes of Might and Magic: Olden Era on Hooded Horsen, Studion ja Ubisoftin yhteistyön tulos. Se on pelisarjan ensimmäinen uusi osa yli kymmeneen vuoteen, mikä selittää fanien kovaa odotusta. Pelin alkuperäinen vastaanotto on ollut erittäin myönteinen, sillä Steam-palvelun käyttäjäarvioiden keskiarvo on asettunut noin 91 prosentin tuntumaan.

Peli jatkaa Enrothin fantasiamaailman tarinaa ja on suunniteltu palvelemaan sekä sarjan pitkäaikaisia veteraaneja että uusia pelaajia. Strategisen syvyyden ytimessä ovat vuoropohjaiset taktiset taistelut, roolipelimekaniikat ja tutkimusmatkat elävässä maailmassa.

Varhaisversiossa pelaajat pääsevät kokeilemaan kuutta erilaista ryhmittymää, joista jokaisella on omat joukkonsa ja kykynsä. Pelikartat luodaan proseduraalisesti, mikä takaa vaihtelua jokaiseen pelikertaan. Monipuolisuutta lisää myös beetavaiheessa oleva karttatyökalu, jonka avulla pelaajat voivat luoda ja jakaa omia taistelukenttiään. Moninpelistä löytyy kolme eri pelitilaa ja mahdollisuus paikalliseen pelaamiseen.

Heroes of Might and Magic: Olden Era on pelattavissa -tietokoneilla Steam-palvelun kautta.