Välimallin hiekkasurffailua täynnä A-luokan ideoita, mutta B-luokan toteutuksella – arvostelussa Atlas Fallen Kommentit pois päältä artikkelissa Välimallin hiekkasurffailua täynnä A-luokan ideoita, mutta B-luokan toteutuksella – arvostelussa Atlas Fallen

Atlas Fallen

Atlas Fallen (PlayStation 5)

5 / 10
Hyvää Kiehtova idea ja maailma. Kustomisointi. Avoimessa maailmassa on toki aina kiva "perseillä" menemään vapaasti. Huonoa B-luokan toteutus. Ympäristö toistaa liikaa itseään. Atlas Fallen on täynnä A-luokan ideaa kiinnostavasta konseptista lähtien, mutta toteutuksessa ollaan päätetty mennä täysin B-luokan linjalla

on Saksalaisen Deck13 Interactive -kehitystiimin luoma toimintaroolipeli, ja sen julkaisusta on vastannut . Aavikoitunut Atlas on maailma, josta ankara jumala on tehnyt armottoman leikkikenttänsä ja siinä sivussa orjuuttanut lähes koko ihmiskunnan. Ihmisiltä on viety kodit, arvokkuus ja jopa nimi. Vain aurinkokuninkaan uskolliset palvelijat saavat nauttia jonkinlaisesta paremmasta elämästä.

Pelaajan ohjastama nimetön on yksi monista kurjan kohtalon kokeneista selviytyjistä, kunnes hän löytää jotain voimaannuttavaa ja merkityksellistä. Taianomaisen taisteluhansikkaan myötä nimetön soturi saa voimia, joista tavallinen kuolevainen ei osaa edes haaveilla. Taikavoimalla vahvistettava ja kohennettava varustelu tekee soturista vahvemman, kyvykkäämmän ja kestävämmän. Näin taistelu turmiollista jumalaa ja tämän kätyreitä vastaan voi alkaa.

Atlaksen maailma ei kuitenkaan ole täynnä tyhjyyttä ja autioituneita alueita, sillä jumalansa luomat hirviöt vaanivat varomatonta kulkijaa milloin missäkin. Olipa kyse tavanomaisemmista pienpedoista tai suuremmista hirvityksistä, pelaajan on oltava varuillaan ja aina valmis taisteluun. Etenkin legendaariset ja jättiläismäiset suurhirviöt tyrmäävät varomattoman soturin hetkessä. Onneksi taisteluhanska antaa suuria voimia ja antaa näin pelaajalle mahdollisuuden kukistaa suuretkin hirviöt.

Sankarihahmoksi nouseva nimetön saakin avukseen muita kansalaisia, kun toivo paremmasta huomisesta kasvaa. Tämä kuitenkin vaatii paljon työtä, tutkimista ja vaarojen kohtaamista. Monet varustelun parantamiseen vaaditut raaka-aineet ovatkin haasteiden ja taisteluiden takana, eikä mikään kehitysaskel aseistuksen kohentamisessa tule ilmaiseksi.

Atlas Fallen

Atlas Fallen on kolmannen persoonan toimintaroolipeli, joka ei yritä keksi ruutia uudelleen oikeastaan missään määrin. Pelaaja kohtaa erilaisia ”vihulaisia” ja haasteita, mutta pelin taistelujärjestelmä voi tuntua paikoin hyvinkin ennalta arvattavalta. Gauntlet, pelaajan taika-ase, muuntuu kolmeksi erilaiseksi aseeksi: voimakkaaksi, mutta hitaaksi vasaraksi; nopeaksi, mutta vähemmän tehokkaaksi ruoskaksi ja nopeiksi nyrkkeilyhanskoiksi lähitaisteluun. Vaikka aseen muokkaamista maagisilla kivillä korostetaan, ne tuntuvat usein enemmän lisäelementiltä kuin keskeiseltä osalta pelikokemusta.

Momentum-mekaniikka lisää kiinnostavaa syvyyttä peliin, mutta sen toteutus jättää toivomisen varaa. Pelaajan on tasapainoteltava momentuminsa ja terveytensä välillä, mikä voi tuntua haastavalta. Ja on se kyllä kieltämättä myös hieman sekavaakin puuhaa

Atlas Fallenin maailma on jaettu suuriin ”hiekkalaatikoihin”, mikä tekee tutkimisesta ja seikkailusta houkuttelevaa. Atlas Fallen lainaa elementtejä varmastikin useista suosituista peleistä, luoden ympäristöjä, jotka kutsuvat pelaajaa tutkimaan ja löytämään piilotettuja aarteita. Yksityiskohdat, kuten luurankorykelmät, lisäävät syvyyttä pelimaailmaan ja kertovat hiljaisia tarinoita aavikon asukkaiden kohtaloista.

Yksityiskohtia tutkiessaan selväksi kuitenkin käy Atlas Fallenin tietynlainen karuus. Tekstuurit ovat kauempaa katsottuna ihan ok, tasoa, mutta läheltä niitä tutkiessaan käy äkkiä selväksi, että ne ovat todella hätiköiden kyhättyjä ”välimallin” mallinnuksia.

Samat pätee Atlas Fallenin äänimaisemiin. Ideat ovat hyviä, mutta toteutuksessa on menty päin rölli-metsää, ja pahasti.

Atlas Fallen on peli jossa on paljon potentiaalia, mutta joka kompastelee useissa toteutuksen osa-alueissa. A-luokan ideat on päätetty toteuttaa B-luokan tasolla. Se tarjoaa pelaajalleen hetkiä suuren seikkailun tunteesta, mutta jättää myös toivomisen varaa monilla osa-alueilla. Suosittelemme pelaajille, jotka nauttivat autiomaaseikkailuista ilman sen suurempia ”laatustandardeja” ja haluavat kokea uudenlaisen, kuitenkin ihan mielenkiintoisen tarinan. Muille pelaajille saattaa löytyä parempia vaihtoehtoja muualta. Etenkin tässä hintaluokassa.

Atlas Fallen on saatavilla ja sekä S -konsoleille että :lle.

Pikselinen klikkausrituaali ripauksella ankkoja – arvostelussa All Hail The Orb Kommentit pois päältä artikkelissa Pikselinen klikkausrituaali ripauksella ankkoja – arvostelussa All Hail The Orb

On olemassa pelejä, jotka unohtuvat heti, ja sitten on sellaisia kuin . Sellaisia, jotka eivät ehkä aluksi näytä miltään erikoiselta, mutta jäävät päähän pyörimään vielä pitkään sulkemisen jälkeen. LeGingerDevin ensimmäinen -julkaisu osuu juuri tähän jälkimmäiseen kategoriaan.

All Hail The Orb on LeGingerDevin :lle kehittämä pikselitaiteinen idle- ja clicker-sekoitus, jossa pelaaja palvoo salaperäistä Orbia, kutsuu kultisteja ja rakentaa vähitellen automaattisesti rullaavaa “uskontotehdasta”. Peli ei yritä olla suuri seikkailu tai haastava strategia, vaan enemmänkin rauhallinen, hieman hölmö ja tarkoituksella absurdi kokemus.

Orb, Devotion ja kultin hiljainen kasvu

Pelin ydin on yksinkertainen, klikkaa Orbia, kerää Devotionia ja avaa uusia huoneita. Mutta se mikä alkaa pelkkänä klikkailuna muuttuu nopeasti järjestelmäksi, jossa pelaaja ei enää ole yksin tekemässä kaikkea. Devotion toimii etenemisen polttoaineena. Sitä keräämällä avataan huoneita, alttareita ja uusia toimintoja, jotka vievät peliä eteenpäin. Tarinallinen elementti tulee esiin tummanpuhuvan olennon kautta, joka opastaa pelaajaa eteenpäin ja antaa maailmalle pienen, lähes rituaalimaisen sävyn.

Kun pelaaja etenee, Orb ei enää ole yksinäinen projekti. Kultistit tulevat mukaan ja peli alkaa käytännössä pelata itseään. Kultistit keräävät Devotionia passiivisesti, huoneet tuottavat resursseja ja pelaaja siirtyy enemmän ohjaajan rooliin. Tämä on idle-pelien ydintä, mutta All Hail The Orb tekee siitä yllättävän rauhallisen kokemuksen. Ei ole painetta optimoida kaikkea heti, vaan eteneminen tapahtuu kuin itsestään rakentuva rituaali.

Pelin suurin oivallus on siinä, että se ei koskaan rankaise pelaajaa. Tässä pelissä ei voi epäonnistua, voit vain edetä hitaasti tai vielä hitaammin.

Ankkojen valtakunta – pelin absurdi sydän

Jos yksi asia nousee ylitse muiden, se on ankat. Niitä on paljon, ja ne ovat paljon enemmän kuin pelkkä vitsi. Ankkoja voi pyöriä järjestelmissä, niitä käytetään Duck-energian tuottamiseen ja ne liittyvät jopa generaattoreihin ja portaalipäivityksiin.

Pelaajana tämä tuntuu ensin satunnaiselta huumorilta, mutta nopeasti siitä tulee osa pelin identiteettiä. Ankat ovat kuin muistutus siitä, ettei tämän pelin maailma yritä olla looginen, vaan oma itsensä.

Eteneminen ja pelin rakenne

Pelissä ei ole haastetta perinteisessä mielessä. Ei ole kuolemaa, epäonnistumista tai stressiä. Sen sijaan etenemistä rajoittavat huoneiden päivitykset, energiamuodot ja säilytysputkilot, jotka pakottavat pelaajan etenemään vaiheittain. Alussa varastohuone ja alttari ohjaavat etenemistä, myöhemmin mukaan tulevat kultistien huoneet ja erilaiset päivityspatsaat. Pelaaminen muuttuu vähitellen yksinkertaisesta klikkauksesta järjestelmän hallinnaksi.

Lisäksi mukana on yllättävä sivuelementti, uhkapelimäinen järjestelmä, jolla voi saada ankkoja, sekä kultistien “uudelleenmaalaus”, jolla heitä voi erikoistaa eri tehtäviin. Tämä tuo peliin pientä syvyyttä, vaikka kokonaisuus pysyy edelleen hyvin rennon tuntuisena.

Saavutukset, Albert ja kosmeettinen kaaos

Saavutuksilla on oikea merkitys, mikä on idle-pelissä aina plussaa. Niitä voi käyttää Albert-hahmon kautta erilaisten lisätoimintojen ostamiseen. Näihin kuuluvat esimerkiksi confetti kanuuna kultistien kutsumiseen, käsi-kauppa, jolla pelaajan käden ulkoasua voi muuttaa, Orb-huoneen koristeet, boombox, jolla musiikkityylejä voi vaihtaa.

Tämä tekee saavutusten keräämisestä mielekästä, eikä vain “lukujen jahtaamista”.

Yksinkertainen mutta toimiva maailma

Pelin pikselitaide on selkeää ja helposti lähestyttävää. Se ei yritä olla näyttävä, vaan luettava ja rauhallinen. Animaatiot toimivat hyvin ja tukevat sitä, että ruudulla tapahtuu jatkuvasti pieniä, mutta selkeitä asioita.

Äänimaailma on kevyt ja miellyttävä. Musiikkivariaatiot, joita voi avata pelin sisäisellä valuutalla, tuovat vaihtelua pitkäänkin sessioon. Kokonaisuus tukee pelin rauhallista ja hieman humoristista sävyä.

Pieni peli, joka kasvaa omituiseksi rituaaliksi

All Hail The Orb on peli, joka ei yritä kilpailla isoilla systeemeillä tai korkealla vaikeusasteella. Sen sijaan se rakentaa oman pienen maailmansa, jossa klikkaaminen muuttuu rituaaliksi, kultit kasvavat hiljalleen ja ankat vaeltavat taustalla kuin mikään ei olisi outoa. Pelin suurin vahvuus on sen rentous ja omaperäinen rakenne. Se ei pakota, ei stressaa eikä rankaise. Se vain etenee ja pelaaja seuraa mukana.

Tarjoushinta 6,20 € (normaalisti 6,89 €) tekee siitä helpon kokeilun, etenkin jos idle- ja clicker-pelit sekä pienet indie-erikoisuudet kiinnostavat.

8 / 10
Hyvää: + Erittäin rento ja stressitön pelattavuus + Omaperäinen kultti- ja Orb-teema + Kultistit ja automaatio tuovat syvyyttä + Saavutuksilla oikea merkitys + Ankat + Kevyt mutta toimiva pikselityyli Huonoa: - Hidas eteneminen ei sovi kaikille - Monimutkaiset järjestelmät voivat hämmentää - Voi tuntua “itsestään pyörivältä” liian passiiviselta. -Varsinaista uudelleen pelattavuus arvoa ei ole Yhteenveto: All Hail The Orb on peli, joka ei yritä kilpailla isoilla systeemeillä tai korkealla vaikeusasteella. Sen sijaan se rakentaa oman pienen maailmansa, jossa klikkaaminen muuttuu rituaaliksi, kultit kasvavat hiljalleen ja ankat vaeltavat taustalla kuin mikään ei olisi outoa. Pelin suurin vahvuus on sen rentous ja omaperäinen rakenne. Se ei pakota, ei stressaa eikä rankaise. Se vain etenee ja pelaaja seuraa mukana. Tarjoushinta 6,20 € (normaalisti 6,89 €) tekee siitä helpon kokeilun, etenkin jos idle- ja clicker-pelit sekä pienet indie-erikoisuudet kiinnostavat.

Strategiapeliklassikko teki paluun: Heroes of Might and Magic: Olden Era on jättimenestys Kommentit pois päältä artikkelissa Strategiapeliklassikko teki paluun: Heroes of Might and Magic: Olden Era on jättimenestys

Heroes of Might and Magic: Olden Era

Strategiapelien fanit ovat ottaneet uuden -pelin riemulla vastaan. Pelin varhaisversio julkaistiin -palvelussa viime viikonloppuna, ja se on jo nyt osoittautunut todelliseksi myyntihitiksi. Ubisoftin mukaan peliä myytiin yli neljännesmiljoona kappaletta vain ensimmäisten 16 tunnin aikana.

Heroes of Might and Magic: Olden Era on Hooded Horsen, Studion ja Ubisoftin yhteistyön tulos. Se on pelisarjan ensimmäinen uusi osa yli kymmeneen vuoteen, mikä selittää fanien kovaa odotusta. Pelin alkuperäinen vastaanotto on ollut erittäin myönteinen, sillä Steam-palvelun käyttäjäarvioiden keskiarvo on asettunut noin 91 prosentin tuntumaan.

Peli jatkaa Enrothin fantasiamaailman tarinaa ja on suunniteltu palvelemaan sekä sarjan pitkäaikaisia veteraaneja että uusia pelaajia. Strategisen syvyyden ytimessä ovat vuoropohjaiset taktiset taistelut, roolipelimekaniikat ja tutkimusmatkat elävässä maailmassa.

Varhaisversiossa pelaajat pääsevät kokeilemaan kuutta erilaista ryhmittymää, joista jokaisella on omat joukkonsa ja kykynsä. Pelikartat luodaan proseduraalisesti, mikä takaa vaihtelua jokaiseen pelikertaan. Monipuolisuutta lisää myös beetavaiheessa oleva karttatyökalu, jonka avulla pelaajat voivat luoda ja jakaa omia taistelukenttiään. Moninpelistä löytyy kolme eri pelitilaa ja mahdollisuus paikalliseen pelaamiseen.

Heroes of Might and Magic: Olden Era on pelattavissa -tietokoneilla Steam-palvelun kautta.