Arvostelut

Valjua Doom-kopiointia Warhammerin maailmassa – arvostelussa Necromunda: Hired Gun Kommentit pois päältä artikkelissa Valjua Doom-kopiointia Warhammerin maailmassa – arvostelussa Necromunda: Hired Gun

Necromunda: Hired Gun

Necromunda: Hired Gun (PlayStation 5)

3 / 10

Games Workshopin kanssa ollaan jo totuttu siihen, että lisenssin saa käyttöönsä jotakuinkin kaikki jotka kehtaavat vain kysyä ja ei ole tästä poikkeus. Lisenssin ”voima” ei tälläkään kertaa näy oikein missään, vaikka paljon toivottu ensimmäisen persoonan räiskintäpeli loikin ennen julkaisuaan pientä hypeä pelityyppinsä uutuuden kanssa.

Necromunda: Hired Gun ei ole eikä sitä mainostettu minään muuna kuin indie-pelinä, joten tämä on otettu myös huomioon arvostelussa. Heti alkuun pitää myös mainita kuinka keskeneräisenä peli julkaistiin. Jo heti ensimmäistä kertaa käynnistäessä silmiin pisti versionumero alkuvalikossa, jotenkin 0.5 -alkuinen versionumero ei tuonut kovin hyvää mielikuvaa pelin valmiudesta ja nuo ennakkoluulot olivat oikeat. Peli kaatuili, hahmot jäivät jumiin ja vihollisia ilmestyi tyhjästä jne. monta pienempää ongelmaa. Muutaman viikon jälkeen peliin ilmestyi iso päivityspaketti ja pelikin sai versioonsa ykkösen eteen. Täten pelasin reiluuden nimissä pelin läpi molemmilla versioilla ja tämä arvostelu pohjautuukin nykyiseen uusimpaan versioon, jossa korjattiin useita arvosteluversion lapsuksia. Itse peliin ja sen rakenteellisiin ongelmiin päivitys ei auttanut.

Mainitsin jo alkuun että kyseessä on lopulta kuitenkin indie-peli, ja tämä näkyy monessa asiassa. Tietysti myös indie-peleiltä voi odottaa tiettyä viimeistelyä, ja osa ongelmista menee suoraan hutiloidun tuntuisen tekemisen piikkiin. Se onkin yksi pääasioista mikä tuntuu peliä pelatessa. ”Mitä tässä on haettu?”. Äänimaailma on toteutettu hutiloiden, välillä dialogia ei kuule, välillä kaikkia ääniä ei kuule ollenkaan. Mitään ei jää mieleen, musiikki on pääasiassa viiden pennin hevirenkutusta, joka on kerätty yhteen Doomin soundtrackin roskakorista. Unohdettavaa kaikkineen. Tasosuunnittelu on tylsää, juonesta en voi edes kahden läpipeluukerran jälkeen sanoa mitään järkevää mikä olisi jäänyt mieleen jne. Ongelmia on kaikessa toteutuksessa. Tekoälyyn ja peräkkäin juoksemiseen en edes jaksa tässä arvostelussa paneutua lauseen verran enempää.

Entä itse peli? Doomin mainitsin jo pariin kertaan, ihan syystäkin. Necromundan taisteluun on selvästi haettu Doomin vauhdintunnetta vihollisten lopetusliikkeineen. Lopetusliikkeet tulevatkin käyttöön, koska monesti joukon vihollisia helpoin voittamistyyli olikin vain naputella neliöä vihollisten tullessa kiltisti jonossa lopetettavaksi. Loogisesti PS:n neliönäppäimestä myös tehdään aseen lataaminen, lopetusliikkeet ja muu toiminta. Eli hahmo yksinkertaisesti alkoi vain ladata asetta kun tähtäys oli sentin vinossa lopetusliikkeeseen.

Pelissä on 13 päätehtävää ja pieniä hanttihommia. Tosin hanttihommiin ei rohkaise oikein mikään, koska itse pelaaminen ei ole hauskaa. Löytyy päähubia jossa voi tuunata aseitaan, itseään jne. Mitään järjellistä syytä en löytänyt päähubin olemassaololle, jossa myös valitaan tehtävät valitaan. Tuntuu että näin on nyt päätetty ja se on pistetty peliin. Erikoiskykyjä on useita, mutta noin 99 prosenttia näistä ovat todella unohdettavia ja hankalasti käytettäviä. Vai miltä kuulostaa nopeatempoisessa taistelussa, samalla kun käytät liikkumakoukkua ja ammut useita vihollisia, r1-napin valitseminen ja ylös osoittaminen saadaksesi jonkun kyvyn käyttöön. Mukana myös kulkee pelaajia nuoleskellen koira-apuri, jonka tärkein anti on vihollisten paikallaanpitäminen.

Parhaimmillaan Necromundan pelaaminen on hauskaa ja vauhdikasta. Nämä hetket vaan liian usein katkaisee pelintekijöiden aivopieru tai muu logiikaton idea, että käteen jää vain harmitus. Pienellä lisäpanostuksella ja loppuunasti miettimisellä pelistä olisi saatu kulttiklassikko, jota olisi mietitty tulevaisuudessa hiomattomana timanttina. Nyt jää käteen vain Warhammerin lämmintä sitä itseään.

Uudet valot vanhalla tiellä – Days Gone Remastered yllättää iloisesti Kommentit pois päältä artikkelissa Uudet valot vanhalla tiellä – Days Gone Remastered yllättää iloisesti

Alun perin vuonna 2019 PS4:lle julkaistu oli aikanaan kömpelön julkaisun vuoksi hieman aliarvostettu avoimen maailman toimintapeli, joka ajan myötä kuitenkin keräsi korjauksien myötä itselleen uskollisen pelaajakunnan. Nyt peli on palannut remasteroituna versiona :lle tuoden mukanaan sekä teknisiä parannuksia että uutta sisältöä. on saanut graafisen kasvojenkohotuksen, joka näyttää paikoitellen todella hyvältä – etenkin valaistus ja sumuiset metsämaisemat hyötyvät uudesta loistosta. Uudistukset eivät kuitenkaan rajoitu pelkkään ulkoasuun: mukana on täysin uusia pelimoodeja, kuten permadeath, jossa yksikin kuolema tarkoittaa pelin päättymistä.

Pelissä seurataan Deacon St. Johnin edesottamuksia post-apokalyptisessa Oregonissa. Pandemia on muuttanut osan ihmisistä freakereiksi – nopealiikkeisiksi, laumassa liikkuviksi olioiksi, jotka muistuttavat enemmän raivokkaita eläimiä kuin klassisia zombeja. Deacon ajelee pitkin karua maaseutua moottoripyörällään ja yrittää selvittää kadonneen vaimonsa kohtaloa samalla kun auttaa muita selviytyjiä erilaisten tehtävien kautta. Oregonin post-apokalyptinen miljöö on synkkä mutta kaunis, ja ympäristön tutkiminen tuo peliin rauhallisemman rytmin, joka tasapainottaa hyvin toimintapainotteisia osuuksia. Moottoripyörä ei ole vain siirtymäväline, vaan olennainen osa pelaajan identiteettiä – sitä pitää huoltaa, tankata ja päivittää, mikä tekee matkanteosta realistisen tuntuista.

Itse pelattavuus on säilynyt hyvin alkuperäisen kaltaisena, mikä tarkoittaa, että se on yhä enimmäkseen viihdyttävää, joskin paikoin hieman kömpelöä. Taistelut voivat tuntua ajoittain jäykiltä ja hahmon liikkuminen ahtaissa paikoissa ei ole täysin sulavaa. Freaker-pesien tuhoaminen tuo alkuun tyydyttävää jännitystä ja selviytymisen tunnetta, mutta myöhemmässä vaiheessa ne alkavat toistaa itseään. Onneksi pelissä on paljon muutakin tekemistä: juonitehtävät vievät tarinaa kiinnostavasti eteenpäin ja tuovat esiin Deaconin sisäistä kamppailua, ja sivutehtävien kautta pääsee tutustumaan muihin selviytyjiin ja leireihin. Asevalikoima on laaja ja monipuolinen – niitä löytyy kaatuneilta vihollisilta tai niitä voi ostaa leirien kaupoista, joiden valikoima laajenee, kun pelaaja ansaitsee luottamusta. Myös resurssien keräily, kuten kasvien poiminta ja eläinten metsästys, antaa tekemistä ja tarjoaa konkreettisia hyötyjä, kuten rahaa tai lisää luottamusta leireissä.

Days Gone Remastered tuntuu kaiken kaikkiaan onnistuneelta päivitykseltä, joka tarjoaa syitä palata pelin pariin myös kokeneemmille pelaajille. Uusille pelaajille tämä on erinomainen tilaisuus kokea peli parhaassa mahdollisessa muodossaan – teknisesti sulavampana ja visuaalisesti näyttävämpänä. Vanhat fanit saivat vihdoin kaipaamansa permadeath-pelitilan, joka tarjoaa kunnon haasteen ja uudenlaista jännitystä tuttujen maisemien keskellä. Vaikka pelissä on edelleen pieniä puutteita, sen sydän sykkii vahvasti – ja jos moottoripyörän selässä maailmanlopun jälkimainingeissa seikkaileminen tuntuu kutsuvalta, Days Gone Remastered tarjoaa siihen juuri oikeanlaisen alustan.

Arvostelu: Tomi Mäenpää

8 / 10
Plussat + Graafinen kasvojenkohotus näyttää hyvältä + Freaker-laumojen suolaaminen ja pakoon ajaminen on edelleen hauskaa + Uusia pelitiloja Miinukset - Hahmon kontrollit ja liikkuminen takkuilee paikoitellen Yhteenveto Days Gone Remastered tuntuu kaiken kaikkiaan onnistuneelta päivitykseltä, joka tarjoaa syitä palata pelin pariin myös kokeneemmille pelaajille. Uusille pelaajille tämä on erinomainen tilaisuus kokea peli parhaassa mahdollisessa muodossaan – teknisesti sulavampana ja visuaalisesti näyttävämpänä. Vanhat fanit saivat vihdoin kaipaamansa permadeath-pelitilan, joka tarjoaa kunnon haasteen ja uudenlaista jännitystä tuttujen maisemien keskellä. Vaikka pelissä on edelleen pieniä puutteita, sen sydän sykkii vahvasti – ja jos moottoripyörän selässä maailmanlopun jälkimainingeissa seikkaileminen tuntuu kutsuvalta, Days Gone Remastered tarjoaa siihen juuri oikeanlaisen alustan.

Yhteistyöpelien uusi mestariteos? – arvostelussa Split Fiction (PS5) Kommentit pois päältä artikkelissa Yhteistyöpelien uusi mestariteos? – arvostelussa Split Fiction (PS5)

palaa jälleen vahvalla yhteistyöpelillä , joka yhdistää seikkailun, tasohyppelyn, ammunnan ja pulmanratkonnan. Tämä 6. maaliskuuta 2025 julkaistu peli vie pelaajat kahden kirjailijan, Mio Hudsonin ja Zoe Fosterin, maailmaan, jossa heidän tarinansa muuttuvat todellisiksi – kirjaimellisesti.

Monipuolinen tarina ja kekseliäät mekaniikat

Split Fiction rakentuu vahvan tarinankerronnan varaan. Mio ja Zoe päätyvät testaamaan simulaatiolaitetta, jonka tarkoitus on varastaa luovia ideoita. Väärin menneen kokeen seurauksena he jäävät loukkuun omiin tarinoihinsa, mikä johtaa vaihteleviin pelimaailmoihin. Zoen maailmat ovat luovia ja humoristisia, kun taas Mion tarinat ovat täynnä toimintaa ja kaaosta, mikä tuo peliin mukavaa kontrastia. Lisäksi peli sisältää pieniä sivutarinoita, jotka syventävät hahmojen taustoja.

Sulavaa pelattavuutta – mutta tottumista vaativa ohjaustuntuma

Kontrollit ovat pääosin toimivat ja reagoivat hyvin, vaikka alussa hahmot saattavat tuntua hitailta liikkua. Joissakin tehtävissä, kuten lentokohtauksissa, pelaajalla on mahdollisuus valita kahden eri ohjaustavan välillä, mikä parantaa pelikokemusta. Toisin kuin monissa muissa peleissä, taitoja ei tarvitse avata erikseen, vaan ne määräytyvät kunkin kentän mukaan.

Upea visuaalinen ilme ja dynaaminen äänimaailma

Split Fiction hurmaa visuaalisesti. Hahmomallit ja animaatiot ovat tarkasti toteutettuja, ja ympäristöt vaihtelevat huomattavasti eri tarinoiden välillä. Myös äänimaailma on viimeistelty – jokainen kenttä sisältää oman ainutlaatuisen äänimaailmansa, ja pienet yksityiskohdat, kuten askeleiden äänten muuttuminen eri pinnoilla, tuovat immersiivisyyttä peliin.

Täydellinen co-op-kokemus – ja vieläpä Friend Passilla!

Peliä ei voi pelata yksin, vaan se on suunniteltu co-opiksi, joko split-screeninä samalla sohvalla tai netin kautta. Crossplay-tuki mahdollistaa pelaamisen PC-, PlayStation- ja Xbox-pelaajien välillä, mutta vaatii EA-tilin. Iso plussa tulee myös siitä, että peli sisältää Friend Pass -ominaisuuden, jolloin vain toisen pelaajista tarvitsee omistaa peli.

Onko Split Fiction hintansa väärti?

Pelin noin 12 tunnin kesto (tai enemmän, jos nauttii tutkimisesta ja sivutehtävistä) tuntuu sopivalta, ja 50 euron hinta on varsin kohtuullinen, kun ottaa huomioon pelin tarjoaman laadukkaan co-op-kokemuksen. Lisäksi peli on täynnä hauskoja viittauksia muihin peleihin – esimerkiksi Assassin's Creed -sarjasta tuttu Leap of Faith -hyppy saa hupaisan kommentin hahmoilta.

Arvostelu: Mallu Millie

Yhteenveto:

10 / 10
Hyvää + Loistava yhteistyöpeli - suunniteltu täysin co-op-kokemukseksi, joko split-screeninä tai netin kautta. + Friend Pass -ominaisuus - vain yksi pelaaja tarvitsee pelin, mikä tekee siitä helposti lähestyttävän ystäville. + Monipuolinen ja mielenkiintoinen tarina – kahden kirjailijan erilaiset maailmat tuovat vaihtelua ja pitävät pelikokemuksen tuoreena. + Upeat grafiikat ja visuaalinen tyyli – hahmoanimaatiot, ympäristöt ja efektit näyttävät huipputyylikkäiltä. + Eläväinen ja dynaaminen äänimaailma – jokainen kenttä sisältää oman äänimaisemansa ja yksityiskohtia, kuten erilaiset askeläänet eri pinnoilla. + Viihdyttäviä pelimekaniikkoja ja vaihtelua – seikkailua, tasohyppelyä, pulmia ja taistelua, jotka sulautuvat toisiinsa saumattomasti. + Hauskat viittaukset muihin peleihin – pelissä on paljon easter eggejä ja viittauksia, jotka tuovat huumoria ja yllätyksiä pelaajille. + Crossplay-tuki – voit pelata kavereiden kanssa eri alustoilla (PS5, PC, Xbox), mikä lisää yhteisöllisyyttä. Huonoa - Ei yksinpelimahdollisuutta - peli on täysin co-op-peli, joten yksin pelaaminen ei onnistu mitenkään. - Ohjauksen hitaus alussa – hahmot saattavat tuntua alussa kömpelöiltä, mutta tähän tottuu nopeasti. - EA-tilin pakollisuus crossplaylle – vaikka crossplay on hieno lisä, se vaatii molemmilta pelaajilta EA-tilin ja kirjautumisen, mikä voi olla ärsyttävää. Lopputuomio: Must-have co-op-seikkailu Kannattaako ostaa? Jos etsit hauskaa ja kekseliästä co-op-peliä, Split Fiction on ehdottomasti loistava valinta. Sen monipuolinen pelattavuus, upea visuaalinen tyyli ja hyvin toteutettu tarina tekevät siitä vahvan suosituksen yhteistyöpelien ystäville. Suositus: Kyllä, erityisesti jos pelaat paljon co-op-pelejä!