Arvostelut

Valjua Doom-kopiointia Warhammerin maailmassa – arvostelussa Necromunda: Hired Gun Kommentit pois päältä artikkelissa Valjua Doom-kopiointia Warhammerin maailmassa – arvostelussa Necromunda: Hired Gun

Necromunda: Hired Gun

Necromunda: Hired Gun (PlayStation 5)

3 / 10

Games Workshopin kanssa ollaan jo totuttu siihen, että lisenssin saa käyttöönsä jotakuinkin kaikki jotka kehtaavat vain kysyä ja Necromunda: Hired Gun ei ole tästä poikkeus. Lisenssin ”voima” ei tälläkään kertaa näy oikein missään, vaikka paljon toivottu ensimmäisen persoonan räiskintäpeli loikin ennen julkaisuaan pientä hypeä pelityyppinsä uutuuden kanssa.

Necromunda: Hired Gun ei ole eikä sitä mainostettu minään muuna kuin indie-pelinä, joten tämä on otettu myös huomioon arvostelussa. Heti alkuun pitää myös mainita kuinka keskeneräisenä peli julkaistiin. Jo heti ensimmäistä kertaa käynnistäessä silmiin pisti versionumero alkuvalikossa, jotenkin 0.5 -alkuinen versionumero ei tuonut kovin hyvää mielikuvaa pelin valmiudesta ja nuo ennakkoluulot olivat oikeat. Peli kaatuili, hahmot jäivät jumiin ja vihollisia ilmestyi tyhjästä jne. monta pienempää ongelmaa. Muutaman viikon jälkeen peliin ilmestyi iso päivityspaketti ja pelikin sai versioonsa ykkösen eteen. Täten pelasin reiluuden nimissä pelin läpi molemmilla versioilla ja tämä arvostelu pohjautuukin nykyiseen uusimpaan versioon, jossa korjattiin useita arvosteluversion lapsuksia. Itse peliin ja sen rakenteellisiin ongelmiin päivitys ei auttanut.

Mainitsin jo alkuun että kyseessä on lopulta kuitenkin indie-peli, ja tämä näkyy monessa asiassa. Tietysti myös indie-peleiltä voi odottaa tiettyä viimeistelyä, ja osa ongelmista menee suoraan hutiloidun tuntuisen tekemisen piikkiin. Se onkin yksi pääasioista mikä tuntuu peliä pelatessa. ”Mitä tässä on haettu?”. Äänimaailma on toteutettu hutiloiden, välillä dialogia ei kuule, välillä kaikkia ääniä ei kuule ollenkaan. Mitään ei jää mieleen, musiikki on pääasiassa viiden pennin hevirenkutusta, joka on kerätty yhteen Doomin soundtrackin roskakorista. Unohdettavaa kaikkineen. Tasosuunnittelu on tylsää, juonesta en voi edes kahden läpipeluukerran jälkeen sanoa mitään järkevää mikä olisi jäänyt mieleen jne. Ongelmia on kaikessa toteutuksessa. Tekoälyyn ja peräkkäin juoksemiseen en edes jaksa tässä arvostelussa paneutua lauseen verran enempää.

Entä itse peli? Doomin mainitsin jo pariin kertaan, ihan syystäkin. Necromundan taisteluun on selvästi haettu Doomin vauhdintunnetta vihollisten lopetusliikkeineen. Lopetusliikkeet tulevatkin käyttöön, koska monesti joukon vihollisia helpoin voittamistyyli olikin vain naputella neliöä vihollisten tullessa kiltisti jonossa lopetettavaksi. Loogisesti PS:n neliönäppäimestä myös tehdään aseen lataaminen, lopetusliikkeet ja muu toiminta. Eli hahmo yksinkertaisesti alkoi vain ladata asetta kun tähtäys oli sentin vinossa lopetusliikkeeseen.

Pelissä on 13 päätehtävää ja pieniä hanttihommia. Tosin hanttihommiin ei rohkaise oikein mikään, koska itse pelaaminen ei ole hauskaa. Löytyy päähubia jossa voi tuunata aseitaan, itseään jne. Mitään järjellistä syytä en löytänyt päähubin olemassaololle, jossa myös valitaan tehtävät valitaan. Tuntuu että näin on nyt päätetty ja se on pistetty peliin. Erikoiskykyjä on useita, mutta noin 99 prosenttia näistä ovat todella unohdettavia ja hankalasti käytettäviä. Vai miltä kuulostaa nopeatempoisessa taistelussa, samalla kun käytät liikkumakoukkua ja ammut useita vihollisia, r1-napin valitseminen ja ylös osoittaminen saadaksesi jonkun kyvyn käyttöön. Mukana myös kulkee pelaajia nuoleskellen koira-apuri, jonka tärkein anti on vihollisten paikallaanpitäminen.

Parhaimmillaan Necromundan pelaaminen on hauskaa ja vauhdikasta. Nämä hetket vaan liian usein katkaisee pelintekijöiden aivopieru tai muu logiikaton idea, että käteen jää vain harmitus. Pienellä lisäpanostuksella ja loppuunasti miettimisellä pelistä olisi saatu kulttiklassikko, jota olisi mietitty tulevaisuudessa hiomattomana timanttina. Nyt jää käteen vain Warhammerin lämmintä sitä itseään.

Ja sitten hän heräsi – Arvostelussa Little Nightmares 3 Kommentit pois päältä artikkelissa Ja sitten hän heräsi – Arvostelussa Little Nightmares 3

Little Nightmares III

Little Nightmares 3 jatkaa sarjan synkkää ja sadunomaista perintöä, joka on lumonnut pelaajia jo vuosia. Tällä kertaa ohjaimissa ei ole sarjan alkuperäinen Tarsier Studios, vaan kauhun mestareina tunnettu Supermassive Games ja sen kyllä huomaa. Uusi osa näyttää upealta, mutta samalla tuntuu kuin joku olisi laittanut painajaisessa valot päälle. Tunnelma on tallella, mutta jännityksen sähkö on hiukan laimentunut.

Peli sukeltaa jälleen painajaismaiseen maailmaan, jossa lapsen hauraus ja pimeyden voimat käyvät jatkuvaa kamppailua. Pelin pääosassa seikkailevat kaksi pientä hahmoa, Low ja Alone, jotka yrittävät paeta surrealistisesta maailmasta nimeltä The Spiral, joka on täynnä vinksahtaneita ympäristöjä, salaperäisiä olentoja ja hiljaisia tarinoita epätoivosta.

Matka kulkee läpi synkkien, vinksahtaneiden ympäristöjen, joissa kaikki tuntuu olevan vinossa, seinät, huonekalut ja jopa todellisuuden säännöt. Peli näyttää upealta: valaistus ja äänimaailma rakentavat yhtä aikaa kauniin ja kammottavan kokonaisuuden, joka saa jokaisen nurkan tuntumaan elävältä (tai ainakin siltä, että se haluaa napata sinut).

Ensivaikutelma vaikuttaa jo siis lupaavalta, peli näyttää upealta ja tunnelma on kohdillaan.

Tällä kertaa peli panostaa erityisesti yhteistyöhön. Toista hahmoa ohjaa joko tekoäly tai oikea pelaaja, mikä tuo mukavaa vaihtelua sarjan perinteiseen yksinäiseen hiipimiseen. Vaikka Little Nightmares 3 tarjoaa mahdollisuuden pelata ystävän kanssa Friend Pass -toiminnon kautta (vain toisen tarvitessa pelin), sen verkkoyhteydet takkuavat pahasti. Monilla pelaajilla pelaajilla yhdistäminen on ollut turhauttavaa jatkuvien yhteys ongelmien takia, joihin ei ole löytynyt ratkaisuja. Yksin pelatessa tekoälyn ohjaama hahmo on liian tietoinen pelin tapahtumista ja se iski oiekin pahasti pakoon juostavissa kohdissa esiin, kun tekoäly kanssa pelaajasi ottaa varaslöhdön ennenkuin itse kerkeät tajuta, että tässä tuleekin jahtauskohta. Sama pätee piilottelu tilanteisiin eli tekoäly toverisi menee piiloihin ja jää kyykkimään ennen kun tilanne on edes alkanut, joten itse ei oikeastaan tarvitse tehdä mitään ja voit vain katsoa mitä tekoäly toverisi tekee.

Kun yhteys pätkii ja peli jumittaa, kauhu vaihtuu ärsytykseen – ehkä sekin on eräänlaista psykologista pelisuunnittelua.

Ohjattavuus PlayStation 5:llä on pääosin sulavaa, mutta pikkutarkat liikkeet, kuten esineisiin tarttuminen – voivat olla turhauttavia. Kameran kääntely nopeutta täytyi säätää heti alkuun, jotta pelaaminen ei tuntuisi tahmealta. Graafisesti peli on erinomainen: valaistus, varjot ja groteskit ympäristöt tukevat täydellisesti sarjan ahdistavaa estetiikkaa. Myös äänimaailma on vahva, ympäristön kolahdukset ja vihollisten äänet onnistuvat nostamaan pulssia, vaikka musiikki jääkin hieman mitäänsanomattomaksi.

Kokonaisuutena Little Nightmares 3 on kaunis, painostava ja visuaalisesti taidokas, mutta sen kauhu jää yllättävän pintapuoliseksi. Pelin 5–7 tunnin pituus ja noin 40 euron hinta tuntuvat kovilta, kun uudelleenpeluuarvo on lähes olematon. Ainoat todelliset pelon hetket syntyvät vihollisten karmivista äänistä ja tiukoista pakojaksoista, joita kuitenkin toistetaan hieman liikaa.

Little Nightmares 3 on kuin taideteos, jota tekee mieli ihailla, mutta ei välttämättä kokea kahdesti. Se sopii sarjan faneille ja niille, jotka arvostavat synkkää tunnelmaa ja visuaalista ilotulitusta, mutta todellista painajaista siitä ei valitettavasti synny.

Arvostelu: Mallu Millie & Nova Kallio

5 / 10
Hyvää: + Upeasti toteutettu visuaalinen tyyli + Ahdistava äänimaailma ja vahva tunnelma + Yhteistyötila ystävän kanssa on hyvä idea Huonoa: - Friend Pass -yhteydet takkuavat pahasti - Liiallista kädestä pitoa ja heikko tekoäly - Lyhyt ja vähäarvoinen uudelleenpelattavuus - Hinta laatuun nähden korkea Yhteenveto: Little Nightmares 3 on upean synkkä ja visuaalisesti vaikuttava selviytymiskauhu, joka kärsii liiallisesta turvallisuudentunteesta. Yhteistyöidea on hyvä, mutta Friendpass takkuaa ja tekoäly vie liikaa tilaa pelaajalta. Pelin äänimaailma ja maailma ovat upeita, mutta noin 40 euron hinnalla 5–7 tunnin mittainen kokemus jää sisällöllisesti ohueksi. Kaunis painajainen, josta herää vähän liian aikaisin.

Kylmän hiljaisuuden kosto -arvostelussa Ghost of Yotei Kommentit pois päältä artikkelissa Kylmän hiljaisuuden kosto -arvostelussa Ghost of Yotei

Ghost of Yotei on Sucker Punchin kunnianhimoinen paluu samuraiseikkailujen maailmaan. Se sijoittuu yli kolmesataa vuotta Ghost of Tsushiman tapahtumien jälkeen, 1600-luvun Ezoon, nykyiseen Hokkaidoon, jossa luonto, mytologia ja kosto kietoutuvat yhteen. Pelaaja astuu Atsun, palkkasoturin ja viimeisen perheensä jäsenen saappaisiin, kun tämä palaa kostamaan Yotein kuusikon teot.

Heti ensiminuuteista alkaen peli tekee selväksi, ettei kyse ole vain miekkojen kalistelusta. Ghost of Yotei on rauhallinen ja mietiskelevä, mutta hetkittäin raivokas kokemus, kuin rauhallinen sumi-e-maalaus, jonka pintaa sota repii rikki..

Pelimaailma ja tunnelma

Ezo eli feodaaliajan Hokkaido on yksi pelin suurimpia vahvuuksia. Lumiset vuoret, lumimyrskyissä on pakko hakea suojaa tai riski jäätyä hengiltä kasvaa, usvaiset metsät jotka kätkevät mytologisia hahmoja ja jäiset järvet jotka heijastavat pohjoisen kylmää kauneutta tuntuvat elävältä ja hengittävältä. Päivän- ja vuorokaudenvaihtelut, sekä dynaamiset sääolosuhteet, kuten lumimyrskyt tuovat peliin selviytymisen elementin. Näiden yksityiskohtien ansiosta maailma tuntuu vaaralliselta ja todelliselta, mutta samalla meditatiiviselta. Unreal Engine 5 tekee visuaalisuudesta lähes valokuvantarkkaa, erityisesti valon ja varjon leikki bambujen lomassa tai auringon laskiessa Yotein vuoren taakse on pysäyttävän kaunis hetki.

Äänimaailma tukee tätä täydellisesti. Japanilaiset instrumentit, shamisen ja huilut luovat perinteisen, rauhoittavan taustan, kun taas tuulen ujellus ja lumen narskunta lisäävät luonnollisuutta. Kuulokkeilla pelattuna kokemus on lähes elämysmatka feodaaliajan Japaniin.

Tarina ja rakenne

Pelin tarina etenee viiden Kiin-nimisen luvun kautta, joissa jokainen keskittyy moraalisiin valintoihin ja menneisyyden kohtaamiseen. Atsun matka ei ole vain koston, vaan myös sovituksen tie. Tarina on paikoin ennalta-arvattava, klassinen kostonkaari, jossa menneisyys ajaa sankarin väkivallan polulle, mutta vahva tunnelataus ja kulttuurinen konteksti pitävät mielenkiinnon yllä.

Erityisesti sivutehtävät laajentavat maailmaa ja rikastuttavat kokonaisuutta, ne tuovat esiin Hokkaidon kansantarinoita ja Ainu-kulttuurin elementtejä, ja osa niistä päättyy kohtaamisiin legendaaristen henkien kanssa. Nämä hetket eivät ole vain taisteluita, vaan myös emotionaalisia tutkielmia ihmisen ja luonnon suhteesta.

Pelissä sivuhahmot jäävät paikoin ohuiksi, mutta Atsu on karismaattinen ja ristiriitainen päähenkilö, jonka sisäinen rauha on yhtä hauras kuin hänen miekkansa terä.

Taistelumekaniikka

Ghost of Yotein taistelujärjestelmä on hienostunut sekoitus tarkkuutta ja intensiivisyyttä. Peli ottaa vaikutteita Sekirosta ja Ghost of Tsushimasta, mutta säilyttää oman rytminsä. Väistöt, torjunnat ja iskujen ajoitus ovat avainasemassa, jossa jokainen virhe kostautuu. Atsulla on käytössään useita aseita: miekka, kaksiteräinen katana, keihäs, ketjusikeli ja massiivinen odachi. Jokaiselle aseelle on oma taitopuunsa, mikä kannustaa vaihtelevaan pelityyliin. Erityinen lisäsyvyys syntyy Atsun susikumppanista, joka kasvaa rinnalla ja auttaa sekä taisteluissa että selviytymisessä.

Spirit Essence -pisteillä voi kehittää yliluonnollisia kykyjä, kuten Spirit Dash ja Echo Strike, jotka tuovat taisteluihin näyttävyyttä ja taktiikkaa. Kontrollit toimivat saumattomasti ohjaimella, reaktio on tarkka, eikä edes intensiivisissä taisteluissa esiinny viivettä.

Hevonen, sinä loistelias apuri vai turha matkakumppani?

Hevonen on Ghost of Yoteissa kaksijakoinen kokemus. Sen rooli matkustamisessa on aluksi merkittävä, Ezossa liikkuminen ilman ratsua olisi tuskallisen hidasta, ja lumimyrskyissä hevosen avulla ehtii turvaan nopeammin. Hevosen toteutus on peliä jakava tekijä, minkä takia valitettavasti hevosen animaatiot jäävät jälkeen muun pelin viimeistellystä visuaalisuudesta. Ratsun liikkeet ovat ajoittain kulmikkaita, ja erityisesti käännöksissä tai esteiden yli hypätessä liike tuntuu jäykältä. Hevosen harjan ja hännän fysiikka ei myöskään tavoita samaa hienovaraisuutta, jota hahmoanimaatioissa muuten nähdään.

Tämä korostuu, kun vertaa hevosen käyttäytymistä esimerkiksi Ghost of Tsushiman ratsastusmekaniikkaan, joka tuntui dynaamisemmalta ja luonnollisemmalta. Lisäksi, kun pelaaja avaa “pikasiirtymä”-toiminnon, hevonen menettää helposti merkityksensä käytännöllisenä työkaluna pitkiä matkoja taittaessa. Lisäksi välillä hevonen katoaa kutsuttaessa, ilmestyy cutsceneihin väärään paikkaan tai jumittuu maastoon. Päivityksillä näitä on jo korjattu, mutta satunnaisia ongelmia esiintyy yhä.

Silti on mainittava, että hevosen äänet ja vuorovaikutus ympäristön kanssa, kavionkopina, hengitys kylmässä ilmassa ja lumen pöllyäminen kavioiden alta on toteutettu upeasti. Animaatiot eivät siis pilaa kokemusta, mutta ne muodostavat selvän poikkeaman pelin muuten korkeasta teknisestä tasosta.

Tekninen toteutus

Ghost of Yotei on teknisesti vakuuttava. Ruutunopeus pysyy vakaana, vaikka raskaimmissa lumisadejaksoissa voi esiintyä hetkittäisiä notkahduksia. Grafiikan yksityiskohtaisuus ja valaistusefektit tekevät kuitenkin vaikutuksen kerta toisensa jälkeen. Käännöstyö suomeksi on pääosin onnistunut, joskin paikoin dialogi tuntuu kömpelöltä tai liiankin kirjaimelliselta. Tämä ei kuitenkaan heikennä kokonaisuutta merkittävästi, varsinkin jos peliä pelaa alkuperäisellä japaninkielisellä ääniraidalla.

Ghost of Yotei on mestarillinen yhdistelmä taistelua, estetiikkaa, luonnon ja mytologian kulttuurista syvyyttä. Se ei tarjoa nopeaa toimintaa tai jatkuvaa ärsyketulvaa, vaan rakentaa kokemuksensa hiljaisista hetkistä, lumen peittämästä hiljaisuudesta ja hitaasti kypsyvästä kostosta. Vaikka hevosen animaatiot ja muutamat toistuvat sivutehtävät hieman laskevat kokonaisuuden täydellisyyttä, peli seisoo ylpeästi samuraipelien kärjessä. Sen maailma on yhtä aikaa julma ja kaunis, ja se kutsuu pysähtymään kuuntelemaan tuulta ja pohtimaan elämän ja kuoleman rajaa, ennen kun miekka taas laulaa.


Kyseinen peli on yhtä aikaa visuaalisesti häikäisevä ja emotionaalisesti raskas. Se on ehdoton hankinta Ghost of Tsushiman, Sekiron tai Niohin ystäville, tai kenelle tahansa, joka haluaa kadota lumiseen hiljaisuuteen, jossa jokainen kavionkopina kantaa kaikuja menneisyydestä.

Arvostelu: Mallu Millie

9.5 / 10
Hyvää: + Hahmon sulava liike ja tarkat animaatiot + Monipuolinen asearsenaali ja taitopuut + Upeat maisemat, sää- ja valoefektit + Kulttuuriset viitteet Ainu-kansaan + Erilaiset pelitilat: Kurosawa, Watanabe, Miike + Taistelu on sulavaa ja palkitsevaa, ja erilaisten aseiden oikea käyttö tekee jokaisesta yhteenotosta jännittävän. + Opastava tuuli, joka toimii kompassinasi ei riko aikakauden immersiota + Maailmassa paljon tutkittavaa + Ääni efektit hahmon liikkuessa eri pinnoilla on huomioitu hyvin + Sivutehtävät ja taitopuut lisäävät syvyyttä ja tarjoavat vaihtoehtoisia tapoja kehittää hahmoa Huonoa: - Joissain kohdissa hevonen tuntuu turhalta matkustustavaksi, kun saat auki "pikasiirtymä" - toiminnon auki - Suomeksi käännetyt tekstit ajoittain kömpelöitä - Hevosen animaatiot kömpelöt - Ohjaimen toimintoja hyödynnetty hyvin, mutta käyvät toistamiseen todella tylsäksi. Yhteenveto: Ghost of Yotei on samuraipelien uusi merkkipaalu. Ghost of Yotei on mestarillinen yhdistelmä taistelua, estetiikkaa, luonnon ja mytologian kulttuurista syvyyttä. Se ei tarjoa nopeaa toimintaa tai jatkuvaa ärsyketulvaa, vaan rakentaa kokemuksensa hiljaisista hetkistä, lumen peittämästä hiljaisuudesta ja hitaasti kypsyvästä kostosta. Vaikka hevosen animaatiot ja muutamat toistuvat sivutehtävät hieman laskevat kokonaisuuden täydellisyyttä, peli seisoo ylpeästi samuraipelien kärjessä. Sen maailma on yhtä aikaa julma ja kaunis, ja se kutsuu pysähtymään kuuntelemaan tuulta ja pohtimaan elämän ja kuoleman rajaa, ennen kun miekka taas laulaa. Tämä peli on yhtä aikaa visuaalisesti häikäisevä ja emotionaalisesti raskas. Se on ehdoton hankinta Ghost of Tsushiman, Sekiron tai Niohin ystäville, tai kenelle tahansa, joka haluaa kadota lumiseen hiljaisuuteen, jossa jokainen kavionkopina kantaa kaikuja menneisyydestä.