Valjua Doom-kopiointia Warhammerin maailmassa – arvostelussa Necromunda: Hired Gun Kommentit pois päältä artikkelissa Valjua Doom-kopiointia Warhammerin maailmassa – arvostelussa Necromunda: Hired Gun

Necromunda: Hired Gun

Necromunda: Hired Gun (PlayStation 5)

3 / 10

Games Workshopin kanssa ollaan jo totuttu siihen, että lisenssin saa käyttöönsä jotakuinkin kaikki jotka kehtaavat vain kysyä ja Necromunda: Hired ei ole tästä poikkeus. Lisenssin ”voima” ei tälläkään kertaa näy oikein missään, vaikka paljon toivottu ensimmäisen persoonan räiskintäpeli loikin ennen julkaisuaan pientä hypeä pelityyppinsä uutuuden kanssa.

Necromunda: Hired ei ole eikä sitä mainostettu minään muuna kuin -pelinä, joten tämä on otettu myös huomioon arvostelussa. Heti alkuun pitää myös mainita kuinka keskeneräisenä peli julkaistiin. Jo heti ensimmäistä kertaa käynnistäessä silmiin pisti versionumero alkuvalikossa, jotenkin 0.5 -alkuinen versionumero ei tuonut kovin hyvää mielikuvaa pelin valmiudesta ja nuo ennakkoluulot olivat oikeat. Peli kaatuili, hahmot jäivät jumiin ja vihollisia ilmestyi tyhjästä jne. monta pienempää ongelmaa. Muutaman viikon jälkeen peliin ilmestyi iso päivityspaketti ja pelikin sai versioonsa ykkösen eteen. Täten pelasin reiluuden nimissä pelin läpi molemmilla versioilla ja tämä arvostelu pohjautuukin nykyiseen uusimpaan versioon, jossa korjattiin useita arvosteluversion lapsuksia. Itse peliin ja sen rakenteellisiin ongelmiin päivitys ei auttanut.

Mainitsin jo alkuun että kyseessä on lopulta kuitenkin -peli, ja tämä näkyy monessa asiassa. Tietysti myös indie-peleiltä voi odottaa tiettyä viimeistelyä, ja osa ongelmista menee suoraan hutiloidun tuntuisen tekemisen piikkiin. Se onkin yksi pääasioista mikä tuntuu peliä pelatessa. ”Mitä tässä on haettu?”. Äänimaailma on toteutettu hutiloiden, välillä dialogia ei kuule, välillä kaikkia ääniä ei kuule ollenkaan. Mitään ei jää mieleen, musiikki on pääasiassa viiden pennin hevirenkutusta, joka on kerätty yhteen Doomin soundtrackin roskakorista. Unohdettavaa kaikkineen. Tasosuunnittelu on tylsää, juonesta en voi edes kahden läpipeluukerran jälkeen sanoa mitään järkevää mikä olisi jäänyt mieleen jne. Ongelmia on kaikessa toteutuksessa. Tekoälyyn ja peräkkäin juoksemiseen en edes jaksa tässä arvostelussa paneutua lauseen verran enempää.

Entä itse peli? Doomin mainitsin jo pariin kertaan, ihan syystäkin. Necromundan taisteluun on selvästi haettu Doomin vauhdintunnetta vihollisten lopetusliikkeineen. Lopetusliikkeet tulevatkin käyttöön, koska monesti joukon vihollisia helpoin voittamistyyli olikin vain naputella neliöä vihollisten tullessa kiltisti jonossa lopetettavaksi. Loogisesti PS:n neliönäppäimestä myös tehdään aseen lataaminen, lopetusliikkeet ja muu toiminta. Eli hahmo yksinkertaisesti alkoi vain ladata asetta kun tähtäys oli sentin vinossa lopetusliikkeeseen.

Pelissä on 13 päätehtävää ja pieniä hanttihommia. Tosin hanttihommiin ei rohkaise oikein mikään, koska itse pelaaminen ei ole hauskaa. Löytyy päähubia jossa voi tuunata aseitaan, itseään jne. Mitään järjellistä syytä en löytänyt päähubin olemassaololle, jossa myös valitaan tehtävät valitaan. Tuntuu että näin on nyt päätetty ja se on pistetty peliin. Erikoiskykyjä on useita, mutta noin 99 prosenttia näistä ovat todella unohdettavia ja hankalasti käytettäviä. Vai miltä kuulostaa nopeatempoisessa taistelussa, samalla kun käytät liikkumakoukkua ja ammut useita vihollisia, r1-napin valitseminen ja ylös osoittaminen saadaksesi jonkun kyvyn käyttöön. Mukana myös kulkee pelaajia nuoleskellen koira-apuri, jonka tärkein anti on vihollisten paikallaanpitäminen.

Parhaimmillaan Necromundan pelaaminen on hauskaa ja vauhdikasta. Nämä hetket vaan liian usein katkaisee pelintekijöiden aivopieru tai muu logiikaton idea, että käteen jää vain harmitus. Pienellä lisäpanostuksella ja loppuunasti miettimisellä pelistä olisi saatu kulttiklassikko, jota olisi mietitty tulevaisuudessa hiomattomana timanttina. Nyt jää käteen vain Warhammerin lämmintä sitä itseään.

Kommentoi

Rentoa ja vaivatonta rallia – arvostelussa WRC 10 Kommentit pois päältä artikkelissa Rentoa ja vaivatonta rallia – arvostelussa WRC 10

WRC 10

WRC 10 (PC)

Äänet5
Grafiikka7
Viimeistely5
Ajotuntuma6
Sisältö7
6 out of 10
Hyvää Paljon sisältöä: autot, radat, pelimuodot jne. Vaivattoman mukava, joskaan ei täysin realistisin, ajotuntuma. Huonoa Viimeistely valikoissa, äänissä ja radoissa. Muutamia ärsyttäviä bugeja. Yhteenveto Vaikka peli ei tarjoa parasta realismia, on ajamisesta saatu tehtyä melko vaivatonta. Sopiva yhdistelmä rentoutta ja haasteita, eikä sade, lumi tai asfaltti sekoita täysin ajotuntumaa, vaan pelistä voi nauttia hampaita kiristelemättä. Lisäksi peli tarjoaa aimo annoksen erilaista sisältöä.

WRC-pelisarja täyttää pyöreät 20 vuotta nyt syyskuun alussa julkaistulla pelillä. Ensimmäinen WRC pelisarjan nimeä kantava peli on 2001 ilmestynyt World Rally Championship, joka julkaistiin pelkästään Playstation 2:lle.

Pelisarjaa on ollut kehittämässä muutama eri studio vuosien saatossa. on Kylotonn pelitalon tuotoksia ja he ovatkin tehneet pelisarjaa jo pelistä lähtien.

WRC-pelisarja nimensä mukaisesti on lisensoinut yksinoikeudella MM-sarjan autot ja kuljettajat. Eli jos haluat ajaa kauden 2021 MM-sarjan Kalle Rovanperänä, se onnistuu ainoastaan :ssä.

Peli on saatavilla PlayStation 4, PlayStation 5, Xbox One, ja S, Nintendo Switch sekä PC alustoille. Arvostelu on tehty PC-alustan pohjalta.

Pelin käynnistyksen jälkeen on jo selvää, että alustavalikoima on laaja. Konsolimaisuus näkyy kömpelöinä valikoina, jotka ovat toki tuttuja monesta muustakin pelistä nykyisin. Siltikin pieni hiominen valikkorakenteeseen toisi ammattimaisemman kuvan pelistä. Pelkällä hiirellä operoiminen valikoissa on kömpelöä.

Pelimuotoja pelistä löytyy kaikki tarvittavat ja enemmänkin. Yksinpelimuodot: Ura, Pikapeli, kausi, sekä moninpeli. Tämän lisäksi on mahdollista osallistua vaihtuviin Online eventteihin, ajaa jotain tiettyä harjoitusta, tai vaikkapa ajaa testi EK. Pelin kehityskartassa on myös maininta ensivuodelle uudesta verkossa pelattavasta mestaruussarjasta. Lisänä on vielä auton ulkomuodon tuunausta ja erillinen kartturi pelimuoto.

Itse pelin alkutunnelmat ovat ristiriitaiset. Pikapelin valinnasta Suomen erikoiskokeista esimerkiksi Arvajan pätkä ei näytä siltä, että oltaisiin Suomessa. Erikoiskokeen otsakekuvassakin näkyy jo tuulimylly, joita ei näy kuin amerikkalaisilla punaniska alueilla. Illuusio ei parane yhtään erikoiskokeen edetessä, vaan maasto, ympäristö ja vaikutelma ei ole järin suomalainen.

Ennakkoon kuulin sanottavat pelistä, että se ei varsinaisesti ole simulaattori, eikä se ole oikeastaan -tyyppinen pelikään. Tämä vertaus pitää hyvin paikkansa, sillä ajotuntuma on hiukan ontuva. Pitoa löytyy hyvin ilman kummempia säätöjä ihan alustalla, kuin alustalla. Vauhdin tuntoa pelissä on myös hienosti. Se kuuluisa, pers-tuntuma kuitenkin jää vajaaksi, eikä peliä kyllä todella voi ainakaan simulaattoriksi väittää. on kuitenkin helppo ajettava, oikeastaan kaikilla pelin tarjoamilla maastoilla.

WRC-autoilla ajettaessa vaihteita on mukava pykältää tiheään ja vääntö on päällä koko ajan. Huomaamatta ei voi olla kuitenkaan pelin kehnoja ääniä. Esimerkiksi muutaman vuoden vanhemmassa Dirt 2.0:ssa on huomattavasti aidomman ja massiivisemman kuuloiset auton äänet. Todella ärsyttäväksi piirteeksi nousi myös ns. elokuvarenkaat. Asfaltti-radoilla ajettaessa renkaiden ulina on jatkuvaa, ei väliä onko veto päällä vai ei. Toivottavasti tähän saataisiin myös päivitystä nopeasti, sillä pitemmän päälle renkaiden kirkuna alkaa jo ärsyttää toden teolla.

Grafiikan puolesta ei tarjoa mitään mullistavaa. Märät radanpinnat kiiltelevät, kuten 10 vuotta vanhoissa peleissä ja talvimaastot näyttävät jopa kehnoilta. Mitään dynaamisia varjoja, tai muuta ekstra karkkia peli ei tarjoa. Autot on kuitenkin mallinnettu varsin tyylikkäästi. Vauriomallinnus sen sijaa ei ole mitenkään hulppeaa. Ruudunpäivitysnopeus jäi myös melko alhaiseksi esimerkiksi verrattaessa DiRT Rally 2.0 peliin. Testikokoonpanolla High asetuksilla ja ultrawide resoluutiolla (5120 x 1440) päästiin n. 70 fps tietämille. Grafiikat ottaen huomioon, peli on varsin raskasta pyöritettävää, mutta ehkäpä tähänkin saadaan päivitysten myötä hiukan apua. Keskustelupalsoilla paljon puhutusta stutteria, eli nykimistä en havainnut testilaitteistolla.

Arvosteluissa on myös kantautunut soraääniä ratti-ongelmista. Itsekin havaitsin, että peli hävittää ratin oletusohjain paikalta joka kerta, kun pelin käynnistää uudelleen. Käsijarrun kanssa pelissä on outo ominaisuus, joka tulee ilmi aina pysähdyttäessä. Esimerkiksi peruuttamisen jälkeen liikkeelle pääsee vasta, kun on käyttänyt käsijarrua. Syvempi tutustuminen pelin ja käsijarrun mekaniikkaan on vielä tekemättä, mutta mitä luultavimmin tässäkin on kyse bugista.

Missä peli sitten loistaa? Esimerkiksi ratavalikoimissa on todella paljon kattavuutta. Vaihtoehtoja löytyy MM-sarja EK:ista, harjoitus alueista ja vaikkapa special eventeistä. Lisäksi 50th aniversary pelimuodosta löytyy eri vuosikymmeninä ajettuja erikoiskokeita, jotka tuovat vanhojen autojen kera hienon lisän valikoimaan. Erilaisia autoja on myös hyvin. WRC-autot, jotka ovat yksinoikeudella käytössä WRC pelisarjalla, tuovat sen lisämausteen, jota monet halajavat ja se onkin ehdoton myyntivaltti. Ura, eli Carreer-pelimuoto tuo kokonaisen tallin huollettavaksi, jossa voidaan mikro-manageroida esimerkiksi kehitystyötä, tiimin jäseniä, aikatauluja ja paljon muuta, itse ajamista unohtamatta.

Mitä enemmän peliä pelasi siitä oppi myös hiukan pitämään. Vaikka peli ei tarjoa parasta realismia, on ajamisesta saatu tehtyä melko vaivatonta. Sopiva yhdistelmä rentoutta ja haasteita, eikä sade, lumi tai asfaltti sekoita täysin ajotuntumaa, vaan pelistä voi nauttia hampaita kiristelemättä.

Julkaisu hinta pelillä on Steamissa peruspeliltä 49,99 € ja Deluxe Edition 59,99 €. Deluxe Edition tuo yhden auton lisää, sekä radan ja Carreer Starte Pack, jolla voi nopeuttaa tallin miehistön kehitystä ura-pelitilassa.

Vähittäis vaatimukset pelille:
OS: Windows 10
Prosessori: Intel Core i3-2100 tai AMD -4350
Muisti: 4 GB RAM
Näytönohjain: Nvidia GeForce GTX 650, 1 Gb tai AMD Radeon HD 7770, 1 Gb
DirectX: Version 12
Levytila: 36,6Gb (tämän hetkisten päivitysten kanssa)

Laitteisto jolla testattu:
OS: Windows 10
Prosessori: Intel Core i7-11700F
Muisti: 16 GB RAM
Näytönohjain: Nvidia GeForce RTX 3070
Näyttö: G9 (5120 x 1440)
Ratti: Simucube 2 Sport
Polkimet: Simgrade R7
Käsijarru: Heusinkveld
Vaihteisto: Heusinkveld, sekventaali

Arvostelija: Tanu Jänkä

Kommentoi

Jupiter Hell on kahden klassikkogenren yhdistelmä Kommentit pois päältä artikkelissa Jupiter Hell on kahden klassikkogenren yhdistelmä

Jupiter Hell

Jupiter Hell (PC/Mac Steam)

Grafiikka7
Musiikki ja äänimaailma8.5
Pelituntuma6.7
6
7.1 out of 10
Hyvää Antaa sen mitä lupaa, mahtava aloitusanimaatio, hyvä soundtrack. Huonoa Muuttuu pitkässä juoksussa yksitoikkoiseksi ja kaipaa monipuolisempia toimintoja Yleisesti Jupiter Hell antaa mitä lupaa ja on toisteisuudesta huolimatta oikein hyvä kokemus.

Katso videoarvostelu Tiktokista.

on yksinkertaistettuna sekoitus Nethackia ja Doomia. Nethackista ja muista Roguelike-peleistä se lainaa käytännössä koko gameplay-mekaniikan ja Doomin kaltaisista räiskinnöistä taas ympäristön, musiikin, visuaalisen ilmeen ja toiminnot.

Jupiter Hell on juoneltaan hyvin samankaltainen kuin alkuperäiset Doom -pelit. Avaruusasemilla on helvetin demoneita ja ne pitää räiskiä hengiltä. Hahmo kehittyy tasolta toiselle noustessa ja kehittää taitoja, joita voi käyttää alati vaikeutuvista ympäristöistä selviytymiseen.

Pääpiirteittäin tämä toimii tosi hyvin ja pelaaminen on hupia. Toivottavaa jää siihen, että mekaniikkoja on aavistuksen liian vähän tämäntyyppiseen peliin ja se tuo pitkän päälle vähän liian grindaavan fiiliksen. Perus-ajanvietteenä tämä kuitenkin toimii ja kokonaisuus selviää hyvän puolelle. Jatkoon.


Kommentoi