Arvostelut

Vaporum : Lockdown – Ruuturoolipelit ja Steampunk kohtaavat Kommentit pois päältä artikkelissa Vaporum : Lockdown – Ruuturoolipelit ja Steampunk kohtaavat

Vaporum:Lockdown
6.5 / 10
Hyvää Fatbot Gamesin luoma Steampunk-henkinen pelimaailma kutittelee visuaalisesti juuri oikeasta paikasta. Huonoa Alkaa hieman toistamaan itseään ja käy tylsäksi turhankin nopeasti.

Slovakialaisen Fatbot Gamesin Vaporum:Lockdown jatkaa Dungeon Masterin 80-luvun lopulla aloittamaa ruuturoolipelien pitkää perinnettä, johon olemme saaneet lisäyksiä satunnaisen epäsatunnaisesti viimeisen 30 vuoden ajan. Lähivuosilta genren tutuin nimi lienee suomalaisen Almost Humanin peli Legend of Grimrock jatko-osineen. Fatbot Games päätti vuonna 2017 iskeä lusikkansa soppaan Vaporum-sarjan ensimmäisellä osalla, heittäen kourallisen Stemapunk-maustetta mukaan, iänikuisen fantasia-teeman sijaan. Lockdown jatkaa hyväksi havaitulla linjalla.

Heti alussa on selvää, että pelin tarina tuskin tulee tempaisemaan mukaansa. Tiedemiehet töhöilevät, hommat menevät niin sanotusti persiilleen ja nyt on aika selvitellä tapahtumia. Pahitteksi ei ole myöskään paeta paikalta, sillä pelialueena toimivan Arx Vaporumin asukeilla vippaa päässä, eläimet ja koneet mukaan lukien.

Jos tarina lähtökohtaisesti aiheutti spontaanin kyllästymis-huokaus -reaktion, pelin visuaalinen ilme nostatti välittömästi mielialaa. Hyvin vahvasti Bioshockin mieleen tuova Steampunk toimii ympäristönä kaikessa yksinkertaisuudessaan. Ainoastaan vihollisten design jäi hieman haaleaksi, mutta näissä jotakuinkin tiukoissa Vaporum-raameissa kun toimitaan, ei asiasta sinänsä voi valittaa. Kaikki näkemäni mörököllit istuivat kokonaisuuteen, vaikkei varsinaisia wow-hetkiä noussutkaan esiin.

Vaporum:Lockdown
Lieskat luovat tunnelmaa muutoin synkkään ympäristöön.

Kuoleman kulmikas baletti

Tästä päästään ketterästi pelin ensimmäiseen isoon osa-alueeseen, eli taisteluun. Heti pelin alkupuolella pelaajalle tarjotaan vaihtoehtoina neljää erilaista pukua, jotka tulevat määrittelemään pelityylin tiettyyn pisteeseen asti. Tokihan hyppäsin siihen parhaiten panssaroituun körmyyn, koska ihmistankin rooli on aina viehättänyt. Mittava bonus elämäpisteisiin tosin oli vielä suurempi syy, sillä näillä nakkisormilla taistelu on vähintäänkin mielenkiintoista, ainakin jos vierestä katselee allekirjoittaneen sohlaamista. Pienellä treenillä ja näppäinten säätelyllä ruudukolla liikkuminen kuitenkin alkaa sujumaan ja sietääkin, sillä pelaajan seistessä paikallaan, tai etenkin itsensä kulmaan ajaessaan, viholliset kiittävät ja kuittaavat hengen hyvinkin nopeasti.

Aseistus on tehty Vaporum:Lockdownissa yllättävänkin mielenkiintoiseksi. Jo ensimmäisen parin tunnin aikana pelaajan käsien läpi valuu aloitus-jakoavaimen lisäksi ties minkälaista pilliä ja vipperää. Lyömä- ja tuliaseet ovat edustettuina mukavan laajalla skaalalla ja kahden eri ase-setin vaihteleminen vauhdissa käy mukavan helposti. Tähän kun laitetaan lisämausteeksi pelaajalle tarjottavia, pukuun kiinnitettäviä laitteita, saadaan kasaan varsin makoisa pläjäys tuhovoimaa. Toki vihollismetsä vastaa kuten sinne ammutaan, joten QWEASD-sormet saavat olla muutamaankin kertaan rusetilla vastapuolen pommeja väistellessä.

Vaporum:Lockdown
Romua ja roinaa.

Vedä, työnnä, kierrä

Toinen iso asia Vaporumissa on pelin lajityyppiä kunnioittaen puzzlet. Ongelmanratkaisu on vähemmän yllättävästi nappien painelua, laatikoiden siirtelyä, painelaattoja, ynnä muuta perinteistä puuhastelua. Myös puzzleissa on ahkerasti kaksi taitoa käytössä, quick load ja quick save. Pelin edetessä myös ongelmiin tulee välillä mittaa ja yksi harha-askel voi päästää pelaajan hengestään. Koska tallensit viimeksi? Vartti sitten? Kiitos, kuulemiin. Samoin kesken puuhastelun pelaajan kimppuun päästettävät vihollislaumat saattavat viedä hengen nopeastikin, joten tallennuksessa vara parempi.

Mitä Vaporum:Lockdownista sitten jäi käteen? Nätti ruuturoolipeli, jonka tarina unohtuu helposti. Pelillisesti se tarjoaa tasan sitä mitä lajityypiltä voi odottaakin, toimivassa paketissa. Genren ystäville tai siihen tutustumisesta kiinnostuneille peliä on suht helppo suositella, mutta ”jotain pelattavaa” etsivän se saattaa jättää kylmäksi.

Tarina kissasta, joka halusi kuulua jonnekin – arvostelussa Copycat Kommentit pois päältä artikkelissa Tarina kissasta, joka halusi kuulua jonnekin – arvostelussa Copycat

On pelejä, joita pelatessa ajattelee tekniikkaa, suorituskykyä ja pelimekaniikkoja. Ja sitten on pelejä, jotka hiipivät syliin hiljaa, käpertyvät siihen ja jäävät. Tarinat, joissa eläin ei ole vain koriste tai vitsi, vaan oikeasti päähenkilö menevät pintaa syvemmälle. Sellainen, jonka tunteet iskevät suoraan kylkeen ilman varoitusta. Copycat kuuluu jälkimmäisiin, se osui tähän hermoon heti ensi minuuteilla. Eläinrakkaana pelaajana olen tottunut siihen, että peleissä eläimet ovat usein joko vitsejä tai pelkkiä symboleja. Copycat teki heti selväksi, ettei Dawn ole kumpaakaan. Hän on kissa, joka haluaa kuulua johonkin ja se tuntuu yllättävän tutulta.

Tarina, joka ei silittele vastakarvaan

Spoonful of Wonderin kehittämä Copycat on kerronnallinen indie-peli PC:lle, jossa pelaat Dawnina, löytöeläintalon kissana. Iäkäs ja sairaalloinen Olive adoptoi sinut täyttämään tyhjän paikan sydämessään. Alku on lämmin ja turvallinen, mutta jo varhain käy ilmi, ettei tämä ole tarina onnellisesta loppuelämästä sohvalla.

Copycatin tarina ottaa rohkean ja kivuliaan suunnan, kun Oliven kadonnut alkuperäinen kissa, myös nimeltään Dawn palaa kotiin. Yhtäkkiä et ole enää perheenjäsen, vaan ylimääräinen. Hylätty. Tarina kertoo yhteenkuuluvuudesta, menetyksestä ja identiteetistä tavalla, joka tuntuu aidolta juuri siksi, että se kerrotaan kissan näkökulmasta.

Pelin vahvuus on sen tapa kertoa tarinaa kissan näkökulmasta. Sisäinen monologi ja luontodokumentaarinen kerrontatyyli tuovat mukaan etäisyyttä, mutta samalla ne tekevät kokemuksesta jopa raaemman. Pelaaja ei saa kaikkea selitettynä, vaan joutuu itse tuntemaan ja tulkitsemaan maailmaa, joka tekee kokemuksesta poikkeuksellisen henkilökohtaisen. Copycat saaa kiitosta sen kyvystä käsitellä vaikeita teemoja ilman melodramaattisuutta, tämä ei ole kyynelten kalastelua, vaan hiljaista surua. Copycat ei ole peli, jonka jälkeen tekee mieli siirtyä suoraan seuraavaan tehtävälistaan.

Pelaaminen kissana – yksinkertaista mutta toimivaa

Pelillisesti Copycat on yksinkertainen, mutta tarkoituksella. Tutkit maailmaa kissana, joka on joutunut ulos turvallisesta kodista ja kohtaa pelkoja, joihin se ei ole valmis. Mukana on kevyitä skill check -hetkiä, päätöksiä ja valintoja, jotka vaikuttavat tarinan suuntaan ja lopulliseen lopputulokseen. Useat eri loput lisäävät uudelleenpeluuarvoa, mikä on tällaiselle tarinavetoiselle kokemukselle iso plussa.

Kontrollit toimivat hyvin sekä näppäimistöllä että ohjaimella, eikä pelaaminen tunnu kankealta. Teknisesti peli on varsin vakaa. Pieniä bugeja esiintyy toisinaan kun Dawn saattaa hypätessä lipsahtaa objektien läpi, mutta nämä ovat harvinaisia eivätkä riko kokemusta. Teknisesti peli on yllättävän viimeistelty indie-teokseksi.

Hiljainen kauneus kantaa pitkälle

Visuaalisesti Copycat kallistuu enemmän realismiin kuin cartoony-tyyliin, vaikkei se pyri fotorealismiin. Animaatiot ovat ajoittain jäykkiä, mutta kokonaisuus tukee tarinan vakavaa sävyä hyvin. Maailma tuntuu ajoittain jopa uhkaavalta juuri niin kuin sen kuuluukin tuntua, kun kissa joutuu ulos tutusta ja turvallisesta ympäristöstään.

Äänimaailma ansaitsee erityismaininnan. Musiikki on melankolista, hillittyä ja juuri oikeissa kohdissa läsnä. Se ei pakota tunteita esiin, vaan antaa niiden hiipiä mukaan huomaamatta. Ambient-äänet ja hiljaisuus tekevät maailmasta uskottavan. Copycat uskaltaa olla hiljaa, ja se tekee siitä entistä vaikuttavamman. Tämä on asia joka antaisee erityismaininnan, peli luottaa tunnelmaan enemmän kuin jatkuvaan ärsyketulvaan.

Yhteenveto

Copycat ei ole pitkä peli, eikä se ole täynnä toimintaa. Noin 15–20 euron hintaluokassa se tuntuu silti täysin hintansa arvoiselta, etenkin jos pitää indie-peleistä, jotka uskaltavat käsitellä vaikeita aiheita ilman ironista etäisyyttä. Tämä on peli pelaajalle, joka arvostaa tarinaa enemmän kuin haastetta ja joka ei säikähdä vaikeita tunteita. Copycat ei tarjoa helppoa lohtua, mutta se tarjoaa ymmärrystä ja joskus se riittää.

Tämä on peli, joka jää mieleen ja vähän sydämeenkin.

9 / 10
Hyvää: + Erittäin koskettava ja rohkea tarina + Onnistunut kerronta kissan näkökulmasta. + Dokumentaarinen kertoja/ohjeistus on hauska lisä. + Tunnelmallinen musiikki ja äänimaailma. + Useat loput lisäävät uudelleenpeluuarvoa. Huonoa: - Pieniä teknisiä kömmähdyksiä. - Teemat voivat olla liikaa herkimmille pelaajille Yhteenveto: Copycat ei ole pitkä peli, eikä se ole täynnä toimintaa. Noin 15–20 euron hintaluokassa se tuntuu silti täysin hintansa arvoiselta, etenkin jos pitää indie-peleistä, jotka uskaltavat käsitellä vaikeita aiheita ilman ironista etäisyyttä. Tämä on peli pelaajalle, joka arvostaa tarinaa enemmän kuin haastetta ja joka ei säikähdä vaikeita tunteita. Copycat ei tarjoa helppoa lohtua, mutta se tarjoaa ymmärrystä ja joskus se riittää. Tämä on peli, joka jää mieleen ja vähän sydämeenkin.

Kotimatka täynnä kissamaista kaaosta – arvostelussa Little Kitty, Big City Kommentit pois päältä artikkelissa Kotimatka täynnä kissamaista kaaosta – arvostelussa Little Kitty, Big City

Minulla on heikko kohta peleille, joissa saa olla eläin. Vielä heikompi, jos se eläin on kissa. Kun Little Kitty, Big City lupasi seikkailun eksyneen kissan tassuissa keskellä suurkaupunkia, olin myyty. Double Dagger Studion debyyttipeli ei yritä olla iso ja mahtipontinen, vaan tekee jotain paljon vaikeampaa: se on vilpittömän sympaattinen. Tämä on peli, joka hymyilyttää jo ennen kuin ohjaimeen koskee ja usein myös sen jälkeen.

Pieni kissa, iso kaupunki

Tarina käynnistyy yksinkertaisesti ja kissamaisen realistisesti, torkahdat ikkunalaudalle ja putoat alas. Siitä alkaa matka takaisin kotiin urbaanin asfaltti sokkelon halki. Matkallasi saat oppaaksesi nokkelan variksen, joka antaa neuvoja ja ohjaa sinua eteenpäin. Vastaan tulee myös muita eläimiä, joilla on pieniä pulmia ja koska olet kissa, autat heitä tietenkin… tai ainakin harkitset sitä hetken ennen kuin kaadat jotain pöydältä.

Pelin rakenne on avoin, mutta selkeä. Päätavoite on palata kotiin, ja se onnistuu keräämällä kaloja, joilla kasvatat kissasi kestävyyttä. Kestävyys ei ole vain numero ruudulla, vaan konkreettinen osa etenemistä, sillä ilman voimaa et yksinkertaisesti jaksa kiivetä tarpeeksi korkealle. Sivutehtävät ja ympäristön tutkiminen tukevat tätä luontevasti, eikä mikään tunnu turhalta täytteeltä.

Ohjattavuus ja pelaamisen tunne

Little Kitty, Big City tuntuu selvästi peliltä, joka on alun perin tehty PC:lle. Näppäimistö ja hiiri tarjoavat sulavamman ja tarkemman kokemuksen kuin ohjain, joka tuntuu ajoittain hieman kömpelöltä, erityisesti tarkkaa liikkumista vaativissa kohdissa. Toisaalta pelin matala haasteaste tekee tästä helposti anteeksiannettavaa. Tämä ei ole peli, jossa hiotaan refleksejä tai avataan monimutkaisia taitopuita. Tässä keskitytään fiilikseen, tutkimiseen ja pieneen, hyväntahtoiseen sähläykseen.

Suloista sarjakuvamaailmaa

Visuaalisesti peli nojaa vahvasti pehmeään, sarjakuvamaiseen tyyliin. Animaatiot eivät pyri realismiin, vaan korostavat kissan liikkeitä ja eleitä, ehkä juuri siksi ne toimivat niin hyvin. Kaupunki on täynnä yksityiskohtia, mutta ihmiset on jätetty tarkoituksella kasvottomiksi hahmoiksi. Ratkaisu ohjaa huomion eläimiin ja tekee maailmasta hieman satumaisen, aivan kuin kaupunki olisi olemassa ensisijaisesti nelijalkaisia varten.

Äänimaailma tukee tunnelmaa

Äänisuunnittelu on hillittyä mutta toimivaa. Taustamusiikki on rauhallista ja tunnelmallista, eikä se koskaan vie huomiota itse tekemiseltä. Ääniefektit, kuten tassujen töminä, esineiden kolahdukset ja ympäristön äänet tukevat kokonaisuutta juuri sopivasti. Monien pelaajien tavoin jäin kaipaamaan hieman enemmän musiikillista persoonallisuutta, mutta toisaalta hiljaisempi äänimaailma sopii yllättävän hyvin kissan näkökulmasta kerrottuun seikkailuun.

Yhteenveto

Little Kitty, Big City ei yritä mullistaa pelimaailmaa, eikä sen tarvitsekaan. Se tarjoaa muutaman tunnin mittaisen, lämpimän ja stressittömän kokemuksen, joka sopii erityisesti pelaajille, jotka arvostavat tunnelmaa ja eläinläheisiä tarinoita. Noin 20–25 euron hintaluokassa peli tuntuu reilulta ostokselta. Se ei ole pitkä, mutta se jättää jälkeensä hyvän mielen. Tämä on peli, jonka parissa on helppo rentoutua ja joskus juuri sitä kaipaa eniten.

Little Kitty, Big City on pieni peli isolla sydämellä. Jos eläimet ovat lähellä sydäntäsi ja ajatus kissana seikkailemisesta kaupungissa saa hymyn huulille, olet juuri oikeaa kohderyhmää.

9.5 / 10
Hyvää + Erittäin sympaattinen ja persoonallinen tunnelma. + Suloinen visuaalinen tyyli ja onnistuneet animaatiot. + Helposti lähestyttävä, stressitön pelaaminen. + Kissamainen huumori ja oivaltava kerronta. Huonoa - Ohjainohjaus tuntuu ajoittain kömpelöltä. - Vähäinen haaste voi tylsistyttää osaa pelaajista. - Äänimaailma jää hieman taustalle. Yhteenveto: Little Kitty, Big City ei yritä mullistaa pelimaailmaa, eikä sen tarvitsekaan. Se tarjoaa muutaman tunnin mittaisen, lämpimän ja stressittömän kokemuksen, joka sopii erityisesti pelaajille, jotka arvostavat tunnelmaa ja eläinläheisiä tarinoita. Noin 20–25 euron hintaluokassa peli tuntuu reilulta ostokselta. Se ei ole pitkä, mutta se jättää jälkeensä hyvän mielen. Tämä on peli, jonka parissa on helppo rentoutua ja joskus juuri sitä kaipaa eniten. Little Kitty, Big City on pieni peli isolla sydämellä. Jos eläimet ovat lähellä sydäntäsi ja ajatus kissana seikkailemisesta kaupungissa saa hymyn huulille, olet juuri oikeaa kohderyhmää.