Vaporum : Lockdown – Ruuturoolipelit ja Steampunk kohtaavat Kommentit pois päältä artikkelissa Vaporum : Lockdown – Ruuturoolipelit ja Steampunk kohtaavat

Vaporum:Lockdown
6.5 / 10
Hyvää Fatbot Gamesin luoma Steampunk-henkinen pelimaailma kutittelee visuaalisesti juuri oikeasta paikasta. Huonoa Alkaa hieman toistamaan itseään ja käy tylsäksi turhankin nopeasti.

Slovakialaisen Fatbot Gamesin :Lockdown jatkaa Dungeon Masterin 80-luvun lopulla aloittamaa ruuturoolipelien pitkää perinnettä, johon olemme saaneet lisäyksiä satunnaisen epäsatunnaisesti viimeisen 30 vuoden ajan. Lähivuosilta genren tutuin nimi lienee suomalaisen Almost Humanin peli Legend of Grimrock jatko-osineen. päätti vuonna 2017 iskeä lusikkansa soppaan Vaporum-sarjan ensimmäisellä osalla, heittäen kourallisen Stemapunk-maustetta mukaan, iänikuisen fantasia-teeman sijaan. Lockdown jatkaa hyväksi havaitulla linjalla.

Heti alussa on selvää, että pelin tarina tuskin tulee tempaisemaan mukaansa. Tiedemiehet töhöilevät, hommat menevät niin sanotusti persiilleen ja nyt on aika selvitellä tapahtumia. Pahitteksi ei ole myöskään paeta paikalta, sillä pelialueena toimivan Arx Vaporumin asukeilla vippaa päässä, eläimet ja koneet mukaan lukien.

Jos tarina lähtökohtaisesti aiheutti spontaanin kyllästymis-huokaus -reaktion, pelin visuaalinen ilme nostatti välittömästi mielialaa. Hyvin vahvasti Bioshockin mieleen tuova Steampunk toimii ympäristönä kaikessa yksinkertaisuudessaan. Ainoastaan vihollisten design jäi hieman haaleaksi, mutta näissä jotakuinkin tiukoissa Vaporum-raameissa kun toimitaan, ei asiasta sinänsä voi valittaa. Kaikki näkemäni mörököllit istuivat kokonaisuuteen, vaikkei varsinaisia wow-hetkiä noussutkaan esiin.

Vaporum:Lockdown
Lieskat luovat tunnelmaa muutoin synkkään ympäristöön.

Kuoleman kulmikas baletti

Tästä päästään ketterästi pelin ensimmäiseen isoon osa-alueeseen, eli taisteluun. Heti pelin alkupuolella pelaajalle tarjotaan vaihtoehtoina neljää erilaista pukua, jotka tulevat määrittelemään pelityylin tiettyyn pisteeseen asti. Tokihan hyppäsin siihen parhaiten panssaroituun körmyyn, koska ihmistankin rooli on aina viehättänyt. Mittava bonus elämäpisteisiin tosin oli vielä suurempi syy, sillä näillä nakkisormilla taistelu on vähintäänkin mielenkiintoista, ainakin jos vierestä katselee allekirjoittaneen sohlaamista. Pienellä treenillä ja näppäinten säätelyllä ruudukolla liikkuminen kuitenkin alkaa sujumaan ja sietääkin, sillä pelaajan seistessä paikallaan, tai etenkin itsensä kulmaan ajaessaan, viholliset kiittävät ja kuittaavat hengen hyvinkin nopeasti.

Aseistus on tehty Vaporum:Lockdownissa yllättävänkin mielenkiintoiseksi. Jo ensimmäisen parin tunnin aikana pelaajan käsien läpi valuu aloitus-jakoavaimen lisäksi ties minkälaista pilliä ja vipperää. Lyömä- ja tuliaseet ovat edustettuina mukavan laajalla skaalalla ja kahden eri ase-setin vaihteleminen vauhdissa käy mukavan helposti. Tähän kun laitetaan lisämausteeksi pelaajalle tarjottavia, pukuun kiinnitettäviä laitteita, saadaan kasaan varsin makoisa pläjäys tuhovoimaa. Toki vihollismetsä vastaa kuten sinne ammutaan, joten QWEASD-sormet saavat olla muutamaankin kertaan rusetilla vastapuolen pommeja väistellessä.

Vaporum:Lockdown
Romua ja roinaa.

Vedä, työnnä, kierrä

Toinen iso asia Vaporumissa on pelin lajityyppiä kunnioittaen puzzlet. Ongelmanratkaisu on vähemmän yllättävästi nappien painelua, laatikoiden siirtelyä, painelaattoja, ynnä muuta perinteistä puuhastelua. Myös puzzleissa on ahkerasti kaksi taitoa käytössä, quick load ja quick save. Pelin edetessä myös ongelmiin tulee välillä mittaa ja yksi harha-askel voi päästää pelaajan hengestään. Koska tallensit viimeksi? Vartti sitten? Kiitos, kuulemiin. Samoin kesken puuhastelun pelaajan kimppuun päästettävät vihollislaumat saattavat viedä hengen nopeastikin, joten tallennuksessa vara parempi.

Mitä Vaporum:Lockdownista sitten jäi käteen? Nätti ruuturoolipeli, jonka tarina unohtuu helposti. Pelillisesti se tarjoaa tasan sitä mitä lajityypiltä voi odottaakin, toimivassa paketissa. Genren ystäville tai siihen tutustumisesta kiinnostuneille peliä on suht helppo suositella, mutta ”jotain pelattavaa” etsivän se saattaa jättää kylmäksi.

Kommentoi

Little Nightmares II kertoo syvällisen tarinan Kommentit pois päältä artikkelissa Little Nightmares II kertoo syvällisen tarinan

Little Nightmares 2 (PC)

8 / 10
Hyvää + Tarina, Visuaalinen toteutus, Äänimaailma Huonoa - Co-opin puuttuminen, Hahmo tottelee ohjausta paikoitellen huonosti Yleisesti Little Nightmares 2 focus painottuu vahvasti tarinaan, jonka loppuhuipennus järkyttää varmasti

On haastavaa arvostella Little Nightmares II spoilaamatta siitä mitään, sillä Bandai Namco on onnistunut luomaan ainutlaatuisen tarinan, jonka loppuhuipennus saa varmasti leuat loksahtamaan auki.

Helpot ensiaskeleet

Pelin päähahmo on Mono, pussipäinen hahmo joka tupsahtaa pelin alussa telkkarista ulos. Peli ei suoraan opeta mistä mitäkin tapahtuu vaan antaa aluksi mahdollisuuden oivaltaa kaiken itse; mistä liikutaan, mistä hypätään, miten tuon esteen yli pääsee… ja näin sen kuuluu ollakin. Kun näppäimistä ja hahmon eri komennoista pääsee jyvälle, peliä on ilo pelata hahmon enimmäkseen responsiivisen ohjattavuuden ansiosta.

Pelin alkumetreillä on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia

Apuun rientää Six

Hetken tarpomisen jälkeen seikkailuun hyppää mukaan Six, mysteerihahmo joka ei liiemmin itseään esittele. Six on toisaalta kiva lisä peliin, tekoäly toimii hyvin eikä toveria tarvitse olla kokoajan paimentamassa. Toisaalta taas Six on hukkaan heitettyä potentiaalia; jos peliin olisi lisätty co-op, olisi se tarjonnut hurjan määrän mahdollisuuksia. Nyt Six on itsenäisyytensä vuoksi käytännössä turha, sillä kaikki hänen toimensa on ohjelmoitu juuri tietyllä tavalla eikä ikinä tarvitse jännittää, selviytyykö hän annetuista haasteista. Toki tämä yhteistyötila saatetaan peliin lisätä esimerkiksi dlc:n muodossa, toivottavasti.

Pimeydessä kaksin on parempi kuin yksin

Hieman teknisestä puolesta

Peli oikeasti näyttää ja kuulostaa aivan mahtavalta. Tunnelma on saatu luotua ääniefektein ja erinäisillä valotuksilla niin puistattavaksi, että takapuoli nousi tuolista parikin kertaa ilmaan. Pelin pelaamiseen suositellaankin vahvasti käytettäväksi kuulokkeita, sillä jopa osa pelin haasteista vaatii ympäristön kuuntelemista tarkkaan. Peliä suositellaan pelattavaksi myös oikealla ohjaimella, sillä pelissä on huomattavasti helpompi kikkailla gamepadilla kuin näppäimistöllä. Mono tottelee komentoja enimmäkseen oikein, mutta välillä hän päättää kieltäytyä esimerkiksi poimimasta tavaroita maasta ja jos oikein huono tuuri käy, jää hän kiinni esimerkiksi kirjahyllyyn tai tuoliin. Tällöin ei auttanut kuin ladata aiempi checkpoint ja toivoa ettei sama toistu. Eikä kyllä toistunutkaan.

Little Nightmares 2 loistaa tasohyppelyllään

Pelin pulmat eivät liikaa hermoja rasita

Pelin ”älypelit” eivät ole todellakaan liian haastavia. Ratkaisu on yleensä korostettu todella huomattavasti; jos seinästä törröttää lankkuja joiden läpi saattaisi päästä niin lattialle on varmasti aseteltu oikein näkyvälle paikalle kirves. Jos huoneesta poistuminen vaatii korkealla olevan napin painamista, jollakin hyllyllä näkyvä erittäin iso objekti suorastaan huutaa ”heitä minut tuohon nappiin!” Toisaalta tällä kyllä vältytään liialliselta turhautumiselta joka voisi viedä mielenkiinnon koko pelistä, mutta co-opin kannalta olisi ollut vielä hauskempaa ratkoa paljon haastavampiakin ongelmia. Jos tämmöinen co-op siis olisi olemassa.

Tässä pelissä eivät älynystyrät kuormitu

Yhteenveto

Little Nightmares II ei missään nimessä ole täydellinen. Siitä löytyy omat kauneusvirheensä, jotka kohdistuvat lähinnä pieniin puutteisiin ohjattavuudessa ja co-opin potentiaalissa. Ilman kyseistä tarinaa olisinkin antanut pelille vahvan seiskan, mutta pelin loppu on koettava itse. En ole miesmuistiin saanut mistään pelistä vastaavanlaisia fiiliksiä, sillä Monon ja Six:n ahdingon voi ihan oikeasti tuntea. On myös erittäin suositeltavaa että pelin ensimmäinen osa on pelattuna ennen tähän sekaantumista, sillä pelisarjan aikajanaa on hieman vaikea hahmottaa ilman molempien pelaamista.

Tämä oli kyllä hieno kokemus.

Kommentoi

Cyberpunk 2077 on riipaiseva pettymys, jota haluaa silti pelata Kommentit pois päältä artikkelissa Cyberpunk 2077 on riipaiseva pettymys, jota haluaa silti pelata

Cyberpunk 2077 kauneimmillaan

Cyberpunk 2077 (PC)

7.6 / 10
Hyvää Timanttista tarinankerrontaa ja FPS-seikkailua näyttävässä kaupungissa. Huonoa Night Cityssä on tylsää tehtävien ulkopuolella. Peli vaatii tehokkaan PC:n toimiakseen hyvin edes keskitason grafiikoilla. Yleisesti Cyberpunk 2077 on mukaansatempaava toimintapläjäys keskeneräiseksi jääneessä maailmassa. Joulumarkkinat taisivat tulla liian aikaisin, sillä peli olisi tarvinnut lisää kehitysaikaa.

Toimintaseikkailu Cyberpunk 2077 julkaistiin 10.12.2020 pitkään paisuneen hypetyksen saattelemana. Pelinkehittäjä CD Project Redin markkinointitiimi oli taidokkaasti leikitellyt pelaajien tunteilla yli kahdeksan vuotta. Studion aiempi julkaisu The Witcher 3: Wild Hunt (2015) oli aikanaan menestys kaikilla mittareilla ja Cyberpunkista toivottiin jotain vielä tykimpää.

Julkaisu oli kuitenkin katastrofi. Bugien riivaamaa peliä ei käytännössä pystynyt pelaamaan edeltävän sukupolven konsoleilla. -pelaajat voittivat tällä erää, sillä raskaan raudan pelikoneilla on alusta asti voinut pettyä Night Cityn onttoon maailmaan ilman suurempia teknisiä murheita.

Aloitetaan kuitenkin ensivaikutelmasta

Peli alkaa hahmoeditorista, jossa kehonkoostumusta ei voi muokata, mutta vehkeiden muotoa voi. Hahmosta voi piristävästi tehdä myös transsukupuolisen. Hahmon äänellä – miehekäs tai naisellinen – ja sukupuolella on merkitystä pelin romansseihin. Esimerkiksi homosuhteeseen tarvitaan joko naisellisesti puhuva nainen tai miehekkäästi puhuva mies. Myös hahmon taustatarinan saa valita, mutta sillä ei ole myöhemmin merkitystä pelinkulkuun.

Ahdas ja silmiä hivelevän kaunis Night City vaikuttaa kuhisevan elämää. NPC:t toimivat pelaajasta riippumattomasti keskustellen keskenään. Toisinaan he riitelevät tai lohduttavat toisiaan – toisinaan ammuskelevat ja ottavat yhteen poliisin kanssa. Kaupungin kaduilla vilisee tyylikkään omaperäisiä autoja, jotka mielellään töytäisevät varomatonta pelaajaa. Erityisen elämänmakuisilta tuntuvat omaa etuaan tavoittelevat poliisit ja rikolliset, joista molemmista löytyy sekä hyviksiä että pahiksia.

Yksi mieleenpainuvimmista detaljeista on autoradion tunnelmoiva musiikki. Rock, punk ja hip-hop kappaleita yhdistävät elektronisen musiikin sävyt, jotka pehmentävät kapinahenkeä juuri sopivasti nykypoppiin tottuneelle korvalle.

Kaikki on hyvin siihen asti, kunnes kaupungin tapahtumiin yrittää itse osallistua

Cyberpunk 2077:ssä on turha poiketa käsikirjoitetuista tehtävistä. Valtaosa NPC:istä kehottaa suksimaan kuuseen, kun heille juttelee. Night Cityn yöelämään ei voi osallistua, eikä esimerkiksi GTA-pelisarjalle tyypillisiä tehtävien ulkopuolisia aktiviteettejä – kuten vaikkapa golfaamista tai laskuvarjohyppyä – ole nimeksikään. Autoilijoilta puuttuu oma tekoälynsä, joten liikenneruuhkan saa aikaiseksi parkkeeraamalla autonsa puoli senttiä muiden ajolinjalle. Samasta syystä poliisit eivät osaa lähteä takaa-ajoon autoilla, mutta teleportaatio heiltä sentään onnistuu. Jos ammut siviiliä, vaikka talon katolta, niin joukko verenhimoisia poliisininjoja ilmestyy tyhjästä vierellesi. Siviilit reagoivat väkivaltaan vielä omituisemmin. Jos esimerkiksi otat vahinkoa hypätessäsi liian korkealta, niin siviilit tulkitsevat tilanteen vaaralliseksi ja painautuvat kyyryyn peittäen päänsä. Kovahermoisinkaan punkero ei yritä ottaa tilannetta haltuun.

Cyberpunk 2077 omituiset NPC:t
Joku tipahti, suojautukaa!

Pelissä on myös keskivertoa enemmän bugeja etenkin kaupungin rajaseuduilla. Jotkut bugeista ärsyttävät, mutta useimmille voi nauraa. Kerran olin tekemässä sivutehtävää, jossa piti pelastaa mies nimeltä Hwambe. Hwambe eksyi seuratessaan minua, ja hetken kuluttua sain puhelun, jossa hänen kerrottiin kuolleen. Useaa pelituntia myöhemmin olin tekemässä toista tehtävää, kun Hwambe yllättäen ilmestyi taakseni. Miehelle ei voinut jutella, mutta hän pysytteli kannoilla sellaisella vauhdilla, että karistamiseen tarvittiin urheiluautoa.

Ja silti, ongelmistaan huolimatta, Cyberpunk 2077 on hauska peli

Vaikka aluksi ärsyttää, että dialogien vastausvaihtoehdot eivät tunnu vaikuttavan pelin tapahtumiin, niin sekä päätehtävät että useat sivutehtävät ovat kertakaikkisen coolia toimintaa.

Kuvittele esimerkiksi seuraava tilanne. Olet tunnettu rokkari ja korruptiota vastustava terroristi. Katala pahisorganisaatio, Arasaka, kidnappaa tyttöystäväsi, ja eihän sellainen käy päinsä. Järjestät pienen mellakan Arasakan pilvenpiirtäjän juurelle. Mellakan suoman hämäyksen turvin lähdet toteuttamaan kirurgintarkkaa pelastusoperaatiota. Laskeudut helikopterilla pilvenpiirtäjän katolle terroristikavereittesi kanssa ja lataat akrobaattisin elkein järeän revolverisi. Taustalla kuuluu jytää industrial-musiikkia. Mikä parasta, luvassa on juuri niin sykähdyttävää toimintaa kuin odotat.

Cyberpunk 2077 tarjoaa erinomaisesti käsikirjoitettuja ja ääninäyteltyjä tehtäviä, jotka poikkeavat toisistaan juuri riittävästi. Sama hyökkäys- ja pakenemiskonsepti saadaan tuntumaan tuoreelta uniikkien ympäristöjen tuomilla haasteilla ja parhaiden lähestymistapojen puntaroinnilla. Viholliset voi joko tappaa, lamauttaa tai ohittaa hiiviskellen ja hakkeroiden.

Hahmopäivityksillä voi tehostaa haluamaansa lähestymistapaa. Miekaniskut saa palauttamaan energiaa, ja kyberaivoihin voi integroida enemmän RAM-muistia. Pian pelissä pärjää yhtä tehokkaasti kiväärillä kuin hakkeroinnilla – ainakin, jos ei hajauta kokemuspisteiden tarjoamia palkintoja liian moneen suuntaan.

Tarinan tunnelma vaihtelee katkeransuloisesta melankoliseen. Sivuhenkilöissä on syvyyttä ja harmaan sävyjä. Pelaaja on useimmiten itse kontrollissa, ja välianimaatioita annostellaan vain kaikkein kriittisimpiin juonenkäänteisiin. Hyvällä maulla sävelletystä soundtrackista jää mieleen etenkin taistelutilanteiden DOOM Eternal (2020) -henkiset metallireivit. Tunnelma on yksinkertaisesti kohdallaan, kunhan pitäytyy tehtävissä harhautumatta liikaa sooloilemaan.

Cyberpunk 2077:llä saattaa olla edessään kirkkaampi tulevaisuus

CD Project Red yrittää korjata vaikean julkaisun lokaamaa mainettaan ilmaisilla DLC-päivityksillä. Peliin on jo ehtinyt ilmestyä useita käyttäjien tekemiä modeja, jotka korjaavat pelin ongelmia. Viehättävästä kulissikaupungista on tulossa elävää kromia ja lihaa. Herää vain kysymys, että miksei tätä kaikkea voitu tehdä ensin ja julkaista peli vasta sitten?

Kommentoi