Värikästä kaaosta ja naurun revakkaa – arvostelussa Mario Tennis FeverKommentit pois päältä artikkelissa Värikästä kaaosta ja naurun revakkaa – arvostelussa Mario Tennis Fever
Mario Tennis Fever tuo Mushroom Kingdomin tenniskentille jälleen kerran värikästä ja nopeatempoista urheilutunnelmaa. Camelot Software Planningin kehittämä ja Nintendon 12. helmikuuta 2026 julkaisema peli jatkaa tuttua Mario Tennis -linjaa: luvassa on arcade-henkistä pallottelua, hahmokohtaisia erikoiskykyjä ja runsaasti iloista fanipalvelua osana sarjan 40-vuotisjuhlaa. Vaikka peli ei tuo suuria mullistuksia perusrakenteeseen, tekninen toteutus Nintendo Switch 2 -alustalla on vakuuttava.
Ensituntuma on energinen ja helposti lähestyttävä. Peli nappaa mukaansa nopeasti, ja peruslyönnit oppii muutamassa minuutissa. Tekninen sulavuus tekee pelaamisesta nautittavaa, ja DLSS-tuki varmistaa kuvanlaadun säilymisen telakoituna. Erikoisliikkeiden, 30 erilaisen Fever-mailan ja uuden Fever-tilan hallinta vaatii tarkempaa ajoitusta, mikä tuo kaivattua syvyyttä kokeneemmille pelaajille. Teknisesti peli toimii vakaasti, ja Joy-Con 2 -ohjainten haptinen palaute lisää immersiota simuloimalla eri lyöntien tuntumaa.
Mekaanisena lisäyksenä pelissä on hahmojen HP-järjestelmä: pelaajat voivat ottaa vahinkoa kentän esteistä, mikä johtaa väliaikaiseen nopeusrangaistukseen tai tyrmäykseen. Saavutettavuutta on puolestaan parannettu mahdollisuudella määrittää vaikeammat lyönnit, kuten lobit, yhdelle bumper-painikkeelle.
Peli, joka ei kukoista yksin
Sisällöllisesti Mario Tennis Fever tarjoaa turnaustilan, erilaisia haasteita (kuten Trial Towers) sekä online- ja paikallismoninpelin. Pelin 38 hahmon rosteri on sarjan tähän asti laajin. Yksinpelaajalle tarjonta jää kuitenkin hieman ohuen tuntuiseksi, sillä Adventure-tila ”Star-Crossed World” on kestoltaan vain noin neljä tuntia ja alkaa melko hitaalla ”tenniskoulu”-vaiheella, joka sisältää tenniskokeita ja tietovisoja. Peli loistaa kuitenkin erityisesti sosiaalisesti: uusi GameShare-toiminto mahdollistaa moninpelin ystävien kanssa, vaikka heillä ei olisi omaa peliä ja tämä toimii paikallisesti jopa alkuperäisen Switch-laitteen kanssa.
Grafiikat ovat kirkkaat ja ilmeikkäät, ja animaatiot tukevat pelin iloista tunnelmaa. Motoi Sakuraban säveltämä musiikki remixaa tuttuja Mario-sävelmiä energisesti.
Yllättävän viihdyttävä kokonaisuus
Kokonaisuutena Mario Tennis Fever on viihdyttävä ja helposti lähestyttävä urheilupeli, joka toimii parhaiten seurapeliksi. Yksinpelisisältö jättää hieman toivomisen varaa, ja 69 euron hinta on tuntuva, mutta moninpeliominaisuudet, kattava avattava sisältö (kuten Amiiboilla avattavat kosmeettiset pallot) ja valtava hahmokaarti tekevät siitä varman valinnan Mario-faneille ja sohvapelaajille. Sopii takuulla erinomaisesti kavereiden kanssa illanviettoon!
Arvostelu: Eemil-Aukusti Lehto
Tennishaastajana: Apupoika Jaakko Nygård.
Mario Tennis Fever
7 / 10
Hyvää+ Helppo lähestyttävyys +Tarkat kontrollit
+ Viihdyttävä ja nopeatempoinen pelattavuus
+ Hauska moninpeli ja innovatiivinen GameShare-tuki
+ Ennätysmäinen 38 hahmon rosteri
+Taktista syvyyttä lisäävä HP-järjestelmä ja Fever Shot CounterHuonoa- Ohut ja lyhyt yksinpeli
- Kampanjan hidas alku pakollisine tenniskouluineen
- Korkea premium-hinta
YhteenvetoKokonaisuutena Mario Tennis Fever on viihdyttävä ja helposti lähestyttävä urheilupeli, joka toimii parhaiten seurapeliksi. Yksinpelisisältö jättää hieman toivomisen varaa, ja 69 euron hinta on tuntuva, mutta moninpeliominaisuudet, kattava avattava sisältö (kuten Amiiboilla avattavat kosmeettiset pallot) ja valtava hahmokaarti tekevät siitä varman valinnan Mario-faneille ja sohvapelaajille. Sopii takuulla erinomaisesti kavereiden kanssa illanviettoon!
Splatoon Raiders on Nintendon kehittämä ja julkaisema toimintaseikkailu NintendoSwitch 2 sekä Splatoon-pelisarjan ensimmäinen PvE-looter-shooter. Kyseessä on ensimmäinen Splatoon-pelisarjan yksinpeliin keskittyvä spin-off, joka hyödyntää sarjasta tuttuja hahmoja, värikästä visuaalista ilmettä ja mustemekaniikkoja, mutta rakentaa niiden ympärille täysin uuden seikkailun. Pääpaino on tutkimisessa, taistelussa ja hahmon kehittämisessä, mutta peli tukee myös 1–4 pelaajan yhteistyöpeliä niin verkossa kuin paikallisesti. Yksinpelaajia auttaa lisäksi Call for Help -ominaisuus, jonka avulla muut pelaajat voivat liittyä avuksi haastaviin tilanteisiin.
Tarina käynnistyy, kun Mekaanikko (The Mechanic) lähtee Deep Cut -kolmikon kanssa aarteenetsintäretkelle. Matka saa kuitenkin ikävän käänteen, kun helikopteri joutuu keskelle myrskyä ja syöksyy maahan Spirhalite-saarille (Spirhalite Islands). Onnettomuuden jälkeen tehtävänä on tutkia Spirhalite-saaria, jotka ovat aluksi sumun peitossa ja avata uusia alueita ja selvittää, mitä saarella oikein tapahtuu.
Ensimmäiset tunnit antavat pelistä positiivisen vaikutelman. Alku opettaa tärkeimmät pelimekaniikat selkeästi, eikä peli tunnu bugiselta. Suurin ongelma tuli kuitenkin vastaan heti pelin alussa, sillä oletuksena käytössä olevat motion controlit tekivät tähtäämisestä omalla kohdallani huomattavasti hankalampaa. Pystysuuntainen kameran ohjaus tapahtuu liikuttamalla Switch 2 -konsolia, mikä ei tuntunut erityisen luontevalta. Onneksi ominaisuuden saa poistettua asetuksista, minkä jälkeen tähtääminen muuttui huomattavasti tarkemmaksi ja pelaaminen selvästi miellyttävämmäksi.
Kenttien rakenne on aluksi melko suoraviivainen, mutta peli alkaa nopeasti avautua. Sumun peittämät alueet vapautuvat vähitellen suorittamalla tasoja, minkä myötä tutkittavaa riittää jatkuvasti lisää. Myös viholliset muuttuvat matkan edetessä selvästi vaarallisemmiksi, ja vastaan tulee runsaasti erilaisia Salmonid-vihollisia, jotka vaativat erilaisia toimintatapoja. Niiden kukistamisesta saa Power Eggsejä, joilla ladataan mukana kulkevan apurin erikoiskykyä.
Muste on Splatoon Raidersin tärkein pelimekaniikka, eikä sitä käytetä pelkästään vihollisten vahingoittamiseen. Pelaaja levittää mustetta ampumalla ympäristöön, minkä jälkeen sen sisään voi sukeltaa. Pelissä ei ole erillistä juoksutoimintoa, joten nopeampi liikkuminen tapahtuu oman musteen alla kulkemalla. Samalla elinvoima palautuu vähitellen, ja myös aseen mustesäiliö täyttyy huomattavasti tavallista nopeammin, mikä tekee musteen levittämisestä tärkeän osan niin liikkumista kuin taisteluitakin. Musteen avulla voi myös kiivetä seinille ja korkeammille tasanteille sekä avata uusia kulkureittejä. Viholliset levittävät omaa mustettaan, joka vahingoittaa pelaajaa, mutta sen voi peittää omalla musteellaan ja vallata alueen takaisin.
Pelaajan mukana kulkee Buddy Bot, jonka sisälle voi valita yhden kolmesta apurista Big Manin, Fryen tai Shiverin. Buddy Bot osallistuu automaattisesti taisteluihin ampumalla vihollisia, minkä lisäksi sen avulla voi tehdä Robo Jump -hypyn korkeille paikoille, joihin mustetta ei voi ampua. Buddy Botilla voi myös porata suuria Spirhalite-kristalliesiintymiä, joista saa runsaasti materiaaleja ja Spirhalite Shardeja.
Valittu apuri määrittää myös käytössä olevan erikoishyökkäyksen. Big Man käyttää Manta Dance -hyökkäystä, jolla rastastetaan vihollisten kimppuun niihin törmäämällä. Fryen Moray Storm kutsuu laajalle alueelle hyökkäävän ankeriassateen, kun taas Shiver hyökkää Master Mega -hain selässä Shark Bite -iskulla, joka aiheuttaa suurta vahinkoa suorassa viivassa vihollisjoukkoon.
Aseita pelistä löytyy valtava määrä. Tarjolla on esimerkiksi tavallisia musteaseita, tarkkuuskiväärejä, lähitaisteluaseita sekä Steam Blaster -raketinheitintä muistuttava ase, jonka räjähtävät ammukset tekevät vahinkoa usealle viholliselle kerralla. Aseita löytyy eri tasoisina ja harvinaisuuksina, ja tehokkaampien aseiden käyttö edellyttää hahmon tason nostamista. Jokaisen aseen voi päivittää viisi tasoa, minkä jälkeen tehokkaamman varusteen hankkiminen tulee ajankohtaiseksi.
Yksi pelin suurimmista vahvuuksista on sen laaja kehitysjärjestelmä. Hahmon kestävyyttä, aseiden vahinkoa, gadgetien tehokkuutta sekä niiden kehityspaikkoja voi parantaa kokemuspisteillä ansaituilla taitopisteillä. Vaikka epäonnistuisi kentässä, kokemusta kertyy silti, joten eteneminen ei pysähdy. Kentistä löytyy lisäksi Relic-esineitä, joilla avataan kokonaan uusia kykyjä, kuten ylimääräinen ilmahypyn mahdollistava taito tai elinvoiman palautusta nopeuttava taito.
Myös gadgetit tarjoavat paljon muokattavaa. Speed-, Power- ja Tactical-säiliöihin voi rakentaa erilaisia kykyjä, kuten automaattisesti vihollisia ampuvan Shot Botin, suuren mustemiekan luovan syöksyhyökkäyksen tai Blast Bootin, jolla hypätään vihollisten keskelle räjähtäen. Gadgetteihin voi asentaa erilaisia osia, mutta käytettävissä oleva tila on rajallinen, eikä samat osat siirry muille gadgeteille vaan ne pitää hankkia erikseen. Uusia gadgetteja rakennetaan Spirhalite Shardeilla ja kentistä kerättävillä materiaaleilla, mikä kannustaa tutkimaan jokaisen alueen huolellisesti.
Pelin sisältöä riittää runsaasti. Salareitit palkitsevat tutkimisesta, uusia aseita löytyy jatkuvasti ja kehitettävää on lähes jokaisella osa-alueella. Kenttiä voi pelata uudelleen uusilla vaikeustasoilla, jotka tuovat mukanaan erilaisia ja entistä haastavampia vihollisia. Tämä lisää pelin uudelleenpeluuarvoa ja tarjoaa kokeneemmillekin pelaajille uutta haastetta.. Sisällön määrä onkin helposti Splatoon Raidersin suurin vahvuus, sillä tekeminen ei lopu kesken pitkänkään pelisession aikana.
Teknisesti peli on erittäin onnistunut. Splatoon-sarjan tunnistettava värikäs ilme toimii edelleen loistavasti, animaatiot ovat sulavia ja ympäristöt näyttävät yksityiskohtaisilta. Myös musiikki ja äänitehosteet tukevat toimintaa hyvin ja säilyttävät sarjan energisen tunnelman.
Kaikki ei kuitenkaan ole täysin onnistunutta. Motion controlien oletuskäyttö voi karkottaa osan pelaajista ennen kuin asetuksiin ehtii tutustua. Lisäksi osa bossitaisteluista tarjoaa selvästi muuta peliä enemmän haastetta. Esimerkiksi Bowtlode Temple -alueen Flappetizer-bossitaistelussa ruudulla on ajoittain paljon samanaikaisia hyökkäyksiä, mikä vaatii tarkkaa liikkumista ja hyvää ajoitusta. Bossitaistelut tuovat peliin kuitenkin mukavasti vaihtelua, sillä jokainen niistä hyödyntää hieman erilaisia mekaniikkoja. Pelkkä ampuminen ei riitä, vaan taisteluissa on osattava hyödyntää myös Buddy Bottia, erikoiskykyjä ja ympäristöä. Kun oikea toimintatapa löytyy, onnistuminen tuntuu palkitsevalta.
Splatoon Raiders onnistuu tuomaan Splatoon-universumiin uudenlaisen PvE-looter-shooter-kokemuksen, jossa tutkiminen, taistelu ja hahmon kehittäminen muodostavat toimivan kokonaisuuden. Sisältöä riittää pitkäksi aikaa, ja laaja ase-, gadget- ja varustevalikoima tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia kokeilla erilaisia pelityylejä. Kenttien uudelleenpelaaminen korkeammilla vaikeustasoilla sekä jatkuva hahmon kehittäminen antavat pelille erinomaisen uudelleenpeluuarvon. Muutamista tasapaino-ongelmista ja oletuksena käytössä olevista motion controleista huolimatta Splatoon Raiders pyörii Nintendo Switch 2 sulavasti ja tarjoaa teknisesti viimeistellyn pelikokemuksen. Kyseessä on laadukas toimintaseikkailu, jota voi suositella niin Splatoon-faneille kuin uusillekin pelaajille.
Arvostelu: Valtteri Seppälä
8 / 10
Hyvää+ Hyvä taistelusysteemi: Paljon erilaisia aseita ja gadgetejä.
+ Vastavasti kehitettävää: Voit kehittää hahmoa, sen aseita ja gadgetejä.
+ Monta eri tasoa: Pelissä on paljon erilaisia tasoja, joita voi pelata uudelleen entistä vaikeampien vihollisten kanssa.
Huonoa- Oletus asetuksena käytössä olevat motion controlit.
- Pelin loppuvaiheessa grindaaminen alkaa tuntua toistuvalta, kun hahmoa ja aseita pitää päivittää, jotta pääset tasot läpi.
Muistan vieläkin ajan, jolloin Nintendo 64 hyrisi, valitettavasti jo edesmenneen naapurin pojan televisiotason alla ja Fox McCloud huusi ”Do a Barrel Roll!” niin monta kertaa, että sitä hoettiin vielä koulun pihallakin. Tuolloin elämä oli yksinkertaisempaa. Ei ollut työpäiviä, asuntolainoja eikä kahta lasta, jotka samaan aikaan halusivat eri iltasadut. Riitti, että koulupäivän jälkeen pääsi kaverille, heitti repun nurkkaan ja käynnisti konsolin. Muutaman minuutin päästä sitä jo syöksyttiin Arwingilla halki avaruuden pelastamaan Lylat-järjestelmää.
Aika tekee kuitenkin tehtävänsä. Nykyään pelikerrat ajoittuvat yleensä siihen hetkeen, kun lapset ovat viimein nukahtaneet, tiskikone hurisee keittiössä ja olohuoneeseen laskeutuu sellainen harvinainen hiljaisuus, jota pienten lasten vanhemmat oppivat arvostamaan aivan uudella tavalla. Siksi suhtaudun vanhojen klassikoiden uusintajulkaisuihin aina pienellä varauksella. Nostalgia on petollinen asia. Se saa muistamaan pelit usein paljon parempina kuin ne oikeasti olivat.
Kun Nintendo ilmoitti tuovansa Star Foxin Nintendo Switch 2 täysin uudistettuna versiona, odotukset olivat korkealla, mutta samalla myös epäilykset heräsivät. Onko kyseessä jälleen yksi vanhan pelin kiillotettu uusintajulkaisu vai jotain, mikä oikeasti ansaitsee paikkansa uuden konsolin pelikirjastossa?
Kesäloman loppuviikkojen mittaisen testin jälkeen vastaus ei ollutkaan aivan niin yksiselitteinen kuin aluksi kuvittelin.
Vanha peli näyttää yllättävän nuorelta
Ensimmäinen asia, johon huomio luonnollisesti kiinnittyy, on ulkoasu. Alkuperäinen Star Fox 64 näyttää nykyään juuri siltä kuin lähes kolmekymmentä vuotta vanhan Nintendo 64 -pelin kuuluukin näyttää. Kulmikkaita hahmoja, suttuisia tekstuureja ja sellaista sumuista grafiikkaa, jota silloin aikanaan kutsuttiin vallankumoukseksi. Silloin sitä ei tullut edes kyseenalaistettua. Nykyään sitä katsoo vähän eri silmällä.
Switch 2 tekee kuitenkin vaikutuksen heti ensimmäisistä minuuteista lähtien. Cornerian kaupungit näyttävät eläviltä, räjähdykset valaisevat taivasta näyttävästi ja metalliset Arwingit heijastelevat ympäristön valoja tavalla, joka saa koko pelin tuntumaan paljon suuremmalta kuin mitä se todellisuudessa on. Kaikki pyörii tasaisella 60 ruudun sekuntivauhdilla, eikä sitä pidä vähätellä. Nopeissa ilmataisteluissa jokainen ruutu merkitsee, ja juuri tällaisessa pelissä sulava suorituskyky tekee valtavan eron.
Täytyy myös myöntää, että muutaman kerran huomasin keskittyväni enemmän maisemien ihailuun kuin vihollisten ampumiseen. Se ei tietenkään ollut kovin hyvä ratkaisu, sillä peli muistutti hyvin nopeasti, ettei keskellä sotaa kannata jäädä ihailemaan maisemia. Muutaman sekunnin kuluttua oma Arwing olikin jo savuamassa pitkin avaruutta.
Hiiriohjaus kuulosti turhalta
Etukäteen suurin kysymysmerkki oli uusi Joy-Con 2 hiiriohjaus. Paperilla idea kuulosti lähinnä markkinointiosaston keksinnöltä, jolla haluttiin löytää vielä yksi syy ostaa uusi konsoli.
Yllätys olikin melkoinen, kun se osoittautui oikeasti toimivaksi.
Perinteisellä tatilla lentäminen tuntuu edelleen tutulta ja turvalliselta, mutta tähtäyksen siirtäminen hiiriohjaukselle tekee ampumisesta huomattavasti tarkempaa. Ensimmäiset minuutit vaativat hieman totuttelua, mutta sen jälkeen ohjaus alkoi tuntua yllättävän luonnolliselta. Erityisesti nopeissa ilmataisteluissa tarkkuus parani selvästi.
Hauskin yllätys löytyi kuitenkin yhteistyöpelistä. Toinen pelaaja voi keskittyä tähtäämiseen samalla kun toinen lentää, ja yhtäkkiä olohuoneessa istuikin kaksi ihmistä tekemässä oikeasti yhteistyötä sen sijaan, että toinen vain odotti vuoroaan. Täytyy sanoa, että tällaisia yhteisiä pelikokemuksia näkee nykyään aivan liian harvoin. Kaiken maailman verkkopelien ja taistelupassien keskellä oli suorastaan virkistävää huomata, että joskus hauskanpito voi olla niinkin yksinkertaista kuin kaksi ihmistä samalla sohvalla ampumassa avaruusaluksia.
Nostalgia kantaa pitkälle, mutta ei loputtomiin
Kaikesta hyvästä huolimatta vastaan tulee myös pelin suurin ongelma.Star Fox on edelleen pohjimmiltaan vuoden 1997 peli. Siitä ei pääse mihinkään. Yksi läpipeluukerta kestää edelleen parhaimmillaan muutaman tunnin. Toki haarautuvat reitit, erilaiset salaisuudet ja pistejahti antavat syitä pelata uudelleen, mutta täysin uusia kenttiä tai merkittävästi laajennettua sisältöä ei ole mukana.
Ensimmäisen läpipeluun jälkeen huomasin miettiväni kahta asiaa. Ensimmäinen oli, että tämähän oli edelleen aivan yhtä hauskaa kuin muistinkin. Toinen oli se, että tästä pyydetään Suomessa lähes kuusikymmentä euroa.
Ja siinä kohtaa pieni realismi alkaa väkisinkin hiipiä mukaan. Vaikka kyseessä on teknisesti upea uusintaversio, on sisältöä lopulta melko vähän. Jos Star Fox ei ole sinulle ennestään rakas pelisarja, voi hinta tuntua varsin suolaiselta siihen nähden, kuinka nopeasti lopputekstit alkavat pyöriä.
Vanha kettu lentää edelleen yllättävän korkealla
Kaiken tämän jälkeen jäljelle jää oikeastaan vain yksi kysymys. Kannattaako Star Fox ostaa? Omasta mielestäni kyllä, mutta pienellä varauksella.
Nintendo on tehnyt juuri sen, mitä tältä peliltä pitikin odottaa. Se ei ole yrittänyt muuttaa Star Foxia avoimen maailman toimintapeliksi, moninpeliräiskinnäksi tai live service -rahastusautomaatiksi. Se on ottanut yhden rakastetuimmista Nintendo 64 -klassikoista, antanut sille näyttävän uuden ulkoasun, modernisoinut ohjauksen ja pitänyt huolen siitä, että pelaaminen tuntuu edelleen yhtä välittömältä kuin lähes kolmekymmentä vuotta sitten.
Silti pieni osa minusta jäi kaipaamaan jotain enemmän. Pari uutta planeettaa, muutama uusi tehtävä tai edes pieni tarinallinen lisäys olisi nostanut tämän helposti modernien klassikkouusintojen kärkipäähän. Nyt kyseessä on ennen kaikkea rakkaudella tehty kunnianosoitus yhdelle Nintendon parhaista peleistä. Ja joskus sekin riittää.
Varsinkin teille, joiden televisiotason alla hyrisi joskus Nintendo 64 ja joiden korvissa kuuluu edelleen pieni ääni:
”Do a Barrel Roll!”
Star Fox (Nintendo Switch 2)
8.5 / 10
Hyvää+ Erinomainen audiovisuaalinen uudistus klassikkopelille
+ Tasainen 60 fps tekee pelaamisesta nautinnollista
+ Joy-Con 2:n hiiriohjaus toimii yllättävän hyvin
+ Hauska kahden pelaajan yhteistyötila
+ Säilyttää alkuperäisen Star Foxin nopean ja välittömän pelattavuudenHuonoa– Sisältöä on edelleen melko vähän
– Täysi hinta tuntuu korkealta noin parin tunnin mittaisesta kampanjasta
– Uusia kenttiä tai merkittäviä tarinalisäyksiä olisi kaivannut lisääYhteenvetoStar Fox Switch 2 ei keksi pyörää uudelleen, eikä sen oikeastaan tarvitsekaan. Se ottaa yhden Nintendon rakastetuimmista klassikoista, päivittää sen näyttämään modernilta ja lisää mukaan muutaman aidosti onnistuneen uuden idean. Lopputuloksena on peli, joka tuntuu samaan aikaan tutulta ja yllättävän tuoreelta.