Hyvää+Hyvä ajotuntuma +Paljon sisältöä +Koukutti takaisin formulapelien maailmaaHuonoa-Braking Point 3 -tarinamoodi ei jaksa kantaa mukanaanYhteenvetoYhteenvetona F1 25 on viihdyttävä ja monipuolinen formulapeli. Vaikka Braking Point 3 ei täysin vakuuta, uramoodi ja My Team tarjoavat runsaasti sisältöä ja aitoa F1-fiilistä. Ajaminen on nautinnollista, vaikka ohjaimella pelatessa tarkkuus ei ole aivan huipussaan. Oman F1-pelien tauon jälkeen tämä oli erinomainen tapa palata takaisin formuloiden maailmaan.
F1 25 polkaisee kaasun pohjaan – vauhtia, tunnetta ja tiimitaktiikkaa Viimeisin F1-peli, jota pelasin ennen tätä, oli F1 97. Siitä on siis ehtinyt kulua tovi ja pelimaailma on muuttunut valtavasti, ja niin on myös formulapelien tarjonta. F1 25 hyppää suoraan nykypäivään monipuolisilla pelitiloillaan, näyttävillä grafiikoillaan ja realistisella ajotuntumallaan.
Pelin kolme keskeistä pelimuotoa ovat Braking Point 3, Career ja My Team, joista jokainen tuo pöytään omanlaistaan sisältöä.
Braking Point 3 on tarinavetoinen pelitila, jossa seurataan kuvitteellisen Konnersport-tallin matkaa F1-maailmassa. Tarina jatkaa aiemmista peliosista tuttua juonilinjaa ja yhdistää kilpa-ajon välianimaatioihin, haastatteluihin, puheluihin ja jopa sosiaalisen median selailuun. Valitettavasti tarina itsessään jää hieman vaisuksi – draamankäänteitä on ripoteltu mukaan, mutta kokonaisuutena tunnelma on melko kuivakka eikä juoni oikein jaksa pitää otteessaan.
Sen sijaan uramoodi on pelin parasta antia. Se tarjoaa juuri sitä aitoa F1-fiilistä, jota itse halusin: ajamista, kehitystyötä ja kilpailujännitystä. Ennen kisoja pääsee ajamaan vapaita harjoituksia ja aika-ajoja, joiden perusteella saa kokemuspisteitä, kuten myös itse kisoista. Insinöörien antamat tehtävät harjoituksissa pitävät huolen siitä, ettei kierros toisensa jälkeen tunnu turhalta. Oman auton kehittäminen ja kuljettajan taitojen parantaminen tuo mukanaan jatkuvaa etenemisen tunnetta.
My Team -tilassa puolestaan otetaan vielä suurempi rooli: pyörität kokonaan omaa tallia, teet kuljettajavalintoja, solmit sponsorisopimuksia ja huolehdit tiimin taloudesta. Se on hyvä vaihtoehto pelaajalle, joka haluaa uppoutua kokonaisvaltaisesti F1-tallin johtamiseen.
Ajotuntuma on F1 25:ssä onnistunut. Ajaminen on hauskaa ja viihdyttävää, ja auto käyttäytyy uskottavasti eri sääolosuhteissa. DualSense-ohjaimella ajaminen ei tietenkään yllä samalle tarkkuustasolle kuin ratilla pelaaminen, mutta se ei haittaa – ohjaimellakin pelaaminen tuntuu nautittavalta. Asetuksista voi lisäksi säätää esimerkiksi jarruavustuksia, mikä mahdollistaa pelin hienosäädön oman osaamistason mukaan. Ajon aikana peli tarjoaa kattavat tiedot renkaiden kunnosta ja lämpötilasta, joiden lisäksi voit seurata moottorin tilaa sekä auton siivekkeiden kuntoa, mikä auttaa tekemään päätöksiä varikkopysähdysten kannalta. Itse asetin auton hajoamisherkkyyden suurimmalle tasolle, mikä toi ajamiseen lisää jännitystä ja haastetta. Pienikin virhe saattoi johtaa teknisiin ongelmiin, joten keskittyminen oli pakollista. Tämä lisäsi realismia ja teki jokaisesta kisasta intensiivisen kokemuksen.
Mainitsemisen arvoista on myös se, että pelin radat on luotu LIDAR-teknologialla, eli ne vastaavat tarkasti oikeita ratoja, joten pienetkin töyssyt on saatu mukaan.
Yhteenvetona F1 25 on viihdyttävä ja monipuolinen formulapeli. Vaikka Braking Point 3 ei täysin vakuuta, uramoodi ja My Team tarjoavat runsaasti sisältöä ja aitoa F1-fiilistä. Ajaminen on nautinnollista, vaikka ohjaimella pelatessa tarkkuus ei ole aivan huipussaan. Oman F1-pelien tauon jälkeen tämä oli erinomainen tapa palata takaisin formuloiden maailmaan.
Muistan yhä sen hetken, kun avasin ensimmäisen kerran alkuperäisen Resident Evilin ja pelkäsin tallentaa peliä, koska ink ribbon -nauhat olivat kortilla. Nyt, vuosia ja lukemattomia zombeja myöhemmin, istun PS5:n ohjain kädessäni ja käynnistän Resident Evil Requiemin ensimmäisen kerran. Hetki tuntuu tutulta ja tavallaan samalla virkistävän uudelta. Capcomin uusin luku sarjaan ei ainoastaan jatka perintöä, vaan leikkii sillä tietoisesti.
Resident Evil Requiem on Capcomin kehittämä ja julkaisema toimintakauhupeli PS5:lle. Se yhdistää sarjan klassisen selviytymiskauhun ja modernimman toimintapainotteisen otteen kahden pelattavan hahmon kautta, Leonin ja uuden tulokkaan, Gracen.
Ensikosketusena tuttu kylmä hiki
Heti alussa peli nappaa pelaajan mukaansa. Tarina kietoutuu nopeasti yhteen hahmojen välillä, vaikka myönnettäköön: arvasin yhden keskeisen juonenkäänteen jo varhain.
Ensimmäiset tunnit pelataan pääosin Gracella, ja suositeltu ensimmäisen persoonan kuvakulma tekee kokemuksesta aidosti ahdistavan oloisen. Ympäristöt joissa liikut näyttävät upealta! Valaistus ja äänimaailma rakentavat tiiviin tunnelman, jossa jokainen nurkan taakse kurkistus tuntuu selkäpiitä karmivalta.
Pelin ilmapiiriä ja graafista viimeistelyä on toteutettu kiitettävästi, missä RE Engine tekee jälleen positiivisen vaikutuksen. Omalla kohdallani peli toimi kokonaisuudessaan vakaasti ilman suurempia nytkähdyksiä tai fps- droppeja.
Tarina
Requiem sijoittuu lokakuuhun 2026, 28 vuotta Raccoon Cityn tuhon jälkeen. Kaupungin varjo ei kuitenkaan ole kadonnut, sillä osa selviytyjistä alkaa kuolla salaperäiseen, viiveellä puhkeavaan T-virustartuntaan.
Päähenkilönä nähdään FBI:n analyytikko Grace Ashcroft, joka on edesmenneen Resident Evil Outbreak -pelistä tutun Alyssa Ashcroftin tytär. Grace ei ole perinteinen toimintasankari, vaan enemmänkin sisäänpäin kääntynyt tutkija, joka joutuu keskelle painajaismaista tapahtumaketjua. Hänen rinnalleen nousee sarjan veteraani Leon S. Kennedy, joka teki ensiesiintymisensä pelissä Resident Evil 2. Leonin tukena toimii Sherry Birkin.
Gracen tutkimukset vievät hänet hylättyyn Wrenwood-hotelliin, jossa hänen äitinsä kuoli vuosia aiemmin. Hotellissa tapahtuu jotain odottamatonta, ja pian Grace joutuu vaarallisen pelinappulan rooliin. Tapahtumien taustalla vaikuttaa entinen Umbrella-tiedemies Victor Gideon, jonka tavoitteet liittyvät salaperäiseen Elpis-projektiin.
Tarina siirtyy Rhodes Hillin hoitolaitokseen, jossa tunnelma muuttuu selviytymiskauhuksi. Rakennus kätkee sisäänsä mutatoituneen T-viruksen uhreja sekä synkkiä kokeita. Grace ja Leon joutuvat erilleen, ja pelaaja pääsee kokemaan tapahtumat sekä toiminnallisesta että hiiviskelyä painottavasta näkökulmasta. Matkan varrella Grace kohtaa myös Emilyn, sokean tytön, jonka kohtalo nivoutuu tiiviisti juonen keskeisiin teemoihin.
Tarinan mittaan selviää, että Elpis-projekti liittyy Umbrellan perustajaan Oswell E. Spenceriin ja tämän perintöön. Juoni kuljettaa hahmot lopulta takaisin Raccoon Cityn raunioihin, joissa menneisyyden synnit ja nykyhetken salaisuudet törmäävät toisiinsa.
Requiem kertoo ennen kaikkea perinnöstä, syyllisyydestä ja toivosta maailmassa, jota biouhat yhä varjostavat. Tarina yhdistää sarjan pitkän historian uusiin hahmoihin ja rakentaa jännitteen, joka kantaa alusta loppuun paljastaen juuri sopivasti, mutta jättäen myös kysymyksiä tulevaisuutta varten.
Kaksi hahmoa, kaksi rytmiä
Requiemin suurin vahvuus on ehdottomasti sen rakenne. Gracen osiot painottavat resurssienhallintaa, hiiviskelyä ja selviytymistä. Hän ei ole fyysisesti yhtä vahva kuin Leon, ja se kyllä tuntuu. Kohtaamiset vihollisten kanssa ovat vaarallisempia, ja välttely on usein järkevämpää kuin suora yhteenotto. Tallennus tapahtuu klassisesti kirjoituskoneilla, ja ensimmäisen läpipeluun jälkeen avautuva ink ribbon -mekaniikka nostaa nostalgiahymyn huulille.
Leonin osuudet kallistuvat enemmän räiskinnän suuntaan. Suositeltu kolmannen persoonan kuvakulma sopii hänen tyyliinsä erinomaisesti. Requiemissa viholliset eivät ole pelkkiä aivottomia möllyköitä, vaan ne osaavat käyttää aseita, jopa moottorisahaa, mikä pitää taistelut intensiivisinä ja sormet valmiina näppäimillä torjunta- iskua odotellessa.
Pelin kokonaisuus kantaa hyvin loppuun asti, jossa saa nopeasti selville, että pelissä on yhden sijaan kaksi erilaista loppua.
Sisältöä ja järjestelmiä – liikaa vai liian vähän?
Kerättävät dokumentit syventävät taustatarinaa, ja tutut pesukarhupatsaat ilahduttavat sarjan veteraaneja. Rakennusjärjestelmä mahdollistaa panosten ja parannusesineiden valmistamisen, kunhan materiaalit löytyvät. Pelin alkupuolella Gracella pelatessa antiikkikolikoilla ostettavat parannukset jäävät harmillisen vähäisiksi. Mutta ettei Grace jäisi hahmona aivan varjoon, annetaan hänelle mahdollisuus päivittää elämäpalkkia steroideilla tai aseiden vahinkoa stabilaattorilla. Päivittäminen onnistuu joko rakentamalla itse tarvittava esine tai ostamalla antiikkikolikoilla. Stabilaattoreita ja steroideja on rajallisesti, joten hahmon kehittämistä ei voi jatkaa pelissä rajattomasti.
Pelin loppupuolella Leonin asepäivitykset CP-pisteillä (challenge points) tuo mukavaa kehityskaarta. Tämä tekee vihollisista tuhoamisen arvoista, kun jokainen tappo kasvattaa sinun CP-pistepottia. Kosmeettisia lisäsisältöjä ja charmeja voi avata trophy-haasteilla, mikä palkitsee aktiivisen pelaamisen.
Äänet ja veri virtaa sarjalle uskollisesti
Resident Evil Requiemissa musiikki ei dominoi, mutta astuu esiin juuri oikeissa kohdissa. Hiljaisuus on usein tehokkain äänitehoste jota peli tarvitsee ja se näkyy pelissä hyvin. Gorea ei ole säästelty, viimeistelyliikkeet ja väkivalta ovat ronskeja, mikä sopii sarjan henkeen.
Kokonaisuutena Requiem tuntuu tietoiselta yhdistelmältä vanhaa ja uutta. Se ei ole pelkkä toimintapläjäys, mutta ei myöskään puhdas selviytymiskauhupeli. Se on kompromissi ja yllättävän toimiva sellainen.
Nostalginen mutta moderni
Resident Evil Requiem on peli, joka ymmärtää juurensa. Se tarjoaa vanhan koulukunnan jännitystä ink ribbon -mekaniikkoineen ja resurssipulmineen, mutta tasapainottaa kokonaisuutta modernilla toiminnalla ja sujuvalla ohjattavuudella. Kontrollit toimivat moitteettomasti, vaikka kameran herkkyyden säätäminen tuntui yhtä turhalta kuin ilmaisen ämpärin jonottaminen.
PS5:llä peli näyttää ja kuulostaa erinomaiselta, mutta 70 euron hintahaarukkaan en koen pelin tarjoavan sisältönsä ja uudelleenpeluuarvonsa puolesta rahoille vastinetta, ellei kyseessä ole 100% läpipeluu.
Resident Evil Requiem ei ehkä mullista pelisarjaa, mutta se muistuttaa, miksi tähän maailmaan on aina yhtä kiehtovaa palata.
8.8 / 10
Hyvää:+ Kaksi erilaista ja toisiaan tasapainottavaa hahmoa
+ Yhdistelmä kauhua ja toimintaa
+ Tunnelmallinen ensimmäisen persoonan kauhu Gracella
+ Nostalgiset elementit (kirjoituskoneet, ink ribbon -vaikeustaso)
+ Vahva audiovisuaalinen toteutusHuonoa:- Peli yllättävän lyhyt täyteen hintaan nähden (70€ = 10 - 16 tuntia)
- Leonin pelattava osuus ei yhtä mielenkiintoinen kuin Gracen
- Osa tarinan hahmoista jopa turhia?
- Juonielementit (hahmojen motiivit ja tarinan käänteet)Yhteenveto: Resident Evil Requiem on peli, joka ymmärtää juurensa. Se tarjoaa vanhan koulukunnan jännitystä ink ribbon -mekaniikkoineen ja resurssipulmineen, mutta tasapainottaa kokonaisuutta modernilla toiminnalla ja sujuvalla ohjattavuudella. Kontrollit toimivat moitteettomasti, vaikka kameran herkkyyden säätäminen tuntui yhtä turhalta kuin ilmaisen ämpärin jonottaminen.
PS5:llä peli näyttää ja kuulostaa erinomaiselta, mutta 70 euron hintahaarukkaan en koen pelin tarjoavan sisältönsä ja uudelleenpeluuarvonsa puolesta rahoille vastinetta, ellei kyseessä ole 100% läpipeluu.
Resident Evil Requiem ei ehkä mullista pelisarjaa, mutta se muistuttaa, miksi tähän maailmaan on aina yhtä kiehtovaa palata.
