Viherhelvetti pääsi valloilleen – psykologinen selviytymispeli Green Hell sai tarinatilan Kommentit pois päältä artikkelissa Viherhelvetti pääsi valloilleen – psykologinen selviytymispeli Green Hell sai tarinatilan

Selviytymispeli Green Hell on päivittynyt 1.0 versioon ja jättänyt samalla Early Access -vaiheen taakseen. Suurimpana lisäyksenä peli on saanut oman tarinatilan. Myös paljon muuta uutta on lisätty kuten aluetta laajennettu, graafisia lisäyksi ja parannuksia sekä uusia vaikeustasoja.

Pohjimmiltaan Green Hell on selviytymyspeli siinä missä esimerkiksi The Long Dark ja The Forest, mutta tietyt piirteet vievät sen astetta syvemmälle kilpailijoistaan. Sademetsään sijoittuvassa selvitymispelissä pitää peru välttämättömyyksien kuten ravinnon, lepäämisen ja raaka-aineiden lisäksi pitää huolta myös omasta mielenterveydestään.

Psykologista selviytymistä

Viidakko-olosuhteissa psykologinen puoli korostuu erityisesti. Luonnon armottomuus ja eristys ulkomaailmasta on mallinnettu pelissä erittäin onnistuneesti. Kun olet saanut ensimmäisen suojarakennelmasi kyhättyä on jo ensimmäiset madot ryömineet ihosi alle, kirjaimellisesti. Näistä päästäksesi tarvitset piikkejä luista tai kalan ruodoista. Jos ne onnistut hankkimaan on kropassasi jo melko varmasti myös iilimatoja. Eikä siinä vielä kaikki, näiden lisäksi pitäisi vielä hankkia puhdasta vettä, vältellä suurempia villieläimiä ja toivoa ettei alkuasukkaat löydä sinua.

Mato pääsi ihon alle, täytyypä lähteä kalaan.

Entistä tarkempaa selviytymistä

Siinä missä useimmissa selviytymispeleissä seurataan ravinnon ja nesteiden saantia, Green Hellissä pelaaja joutuu seuraamaan myös hiilihydraatteja, proteiineja sekä rasvoja. Sillä on väliä mitä syöt – valitsetko rasvapitoisen kookoksenkuoren vai kenties proteiinirikkaan toukan. Myös se kypsentääkö ruoan vai syökö sen raakana on väliä. Pelissä ruokamyrkytyksen saa melko helposti ja laatta lentää varmasti.

Green Hell
Alkuasukkaat voivat aiheutta päänvaivaa selviytyjälle.

Myös rakennelmien, aseiden ja työkalujen väsääminen on viety hieman pidemmälle muista genren peleistä. Rakennukset vaativat paljon materiaalia, mutta niitä myös löytyy ympäristöstä runsaasti. Aseita ja työkaluja on montaa eri sorttia ja jokaiselle on oma soveltuva käyttötarkoitus.

Vastinetta rahoille

Loppujenlopuksi hintaansa nähden tarjoaa varsin haastavaa, mutta samalla palkitsevaa selviytymistä. Peli on varsin vakaa ja visuaalisesti erittäin näyttävä. Myös äänimaailma on hiottu ja luo onnistuneen sademetsän tunnelman. Green Hell on saatavilla :lle -palvelusta 20,99€ hintaan.

Shift Up on ostanut Shinji Mikamin johtaman Unbound-studion Kommentit pois päältä artikkelissa Shift Up on ostanut Shinji Mikamin johtaman Unbound-studion

Pelialan konkarin Shinji Mikami johtama studio on siirtynyt kokonaan korealaisen -yhtiön omistukseen. Kaupan myötä Shift Up vastaa jatkossa studion pelien julkaisemisesta ja globaalista tuesta, eli tähtäin on selvästi kansainvälisillä markkinoilla.

Mikami tunnetaan Resident Evil -sarjan luojana sekä peleistä kuten Devil May, Dino Crisis ja The Evil Within. Shift Up tunnetaan muun muassa peleistä ja , joten kyse ei ole mistään pienestä pelurista. Yhteistyötä juhlistettiin julkaisemalla video, jossa Mikami ja yhtiön toimitusjohtaja Kim Hyung Tae keskustelevat yhteisestä visiostaan, kunnianhimoisesta pelistä, jossa ei tingitä laadusta tai luovuudesta.

Kaksikon mukaan yhteistyö syntyi harvinaisen hyvin yhteen osuvista tavoitteista. Molemmat puhuvat yhteisestä vakaumuksesta ja halusta luoda jotain suurta. Mikami kehuu erityisesti Kimiä käytännönläheiseksi tekijäksi, joka on itse mukana pelinkehityksessä, eikä vain johtamassa sitä etäältä.

Kulisseissa Unbound on jo työstämässä uutta alkuperäispeliä, jota kuvaillaan AAA-laadun ja AA-laajuuden yhdistelmäksi. Samalla kehitteillä on myös pienempiä, kokeellisempia projekteja :lle ja konsoleille. Nyt kun julkaisupuoli on Shift Upin käsissä, kaikki projektit suunnataan suoraan globaalille yleisölle.

Tuore yritysosto antaa myös lisäpainoa aiemmille vihjailuille Mikamin ja Kimin yhteistyöstä. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, pelialalle voi olla syntymässä uusi kovan luokan tekijä ja ehkä seuraava suuri hitti.

Tombwater: Kun Dark Souls kohtaa villin lännen kauhun Kommentit pois päältä artikkelissa Tombwater: Kun Dark Souls kohtaa villin lännen kauhun

Jos olet joskus miettinyt, miltä näyttäisi länkkäriteemalla ja pikseligrafiikalla, vastaus on nyt täällä. Kehittäjäkaksikko ja julkaisija ovat julkaisseet uuden pelinsä Tombwaterin, joka yhdistää armottoman soulslike-haasteen mystiseen villiin länteen.

Pelaaja astuu yksinäisen revolverisankarin saappaisiin ja saapuu rapistuvaan Tombwaterin kaupunkiin etsimään kadonnutta ystäväänsä, sheriffi Elliott Flintwoodia. Vastassa ei kuitenkaan ole pelkkää pölyä ja hiljaisuutta, vaan karmivia, eldritch-henkisiä kauhuja, jotka uhkaavat sekä henkeä että mielenterveyttä.

Sisältöä Tombwaterissa riittää, sillä luvassa on peräti 95 vihollistyyppiä, 25 pomovastusta ja 16 erilaista aluetta. Pelin läpäisyyn saa uppoamaan arviolta 20–25 tuntia, eikä matka todellakaan ole sieltä helpoimmasta päästä. Kartta- ja tehtäväloki helpottavat suunnistamista, kun taas erilaisten tonicien ja räjähteiden valmistus tuo kaivattua etua taisteluihin.

Pelin taustalla ovat kehittäjät Max Mraz ja Jake Wagner, joista Mraz tunnetaan aiemmin esimerkiksi pelistä sekä -henkisestä demake-projektista . Itse asiassa Yarntown toimii eräänlaisena Tombwaterin esiasteena ja sen voi edelleen pelata ilmaiseksi.

on nyt saatavilla :lle -palvelussa. Jos synkkä tunnelma, haastavat pomotaistelut ja länkkäritwistillä höystetty kauhu kuulostavat houkuttelevalta, tässä voi olla seuraava pelipakkomielteesi.