Suoratoistopalveluissa on se ongelma, että sisältö tuntuu usein heikommalta kuin männävuosien videovuokraamot huonoimpina aikoinaan. Jos ei halua katsoa jotain lukuisista Netflixin elokuvaoriginaaleista, joissa ei kauhean montaa tärppiä lopulta ole, tai Crimes of Grindelwaldin tai Pixelsin kaltaista saastaa, alkaa runsaudenpulaksi haukuttu valikoima tuntua lähinnä pulalta. Pinnan alta löytyy kuitenkin oikeita helmiä, jotka valitettavasti pysyvät siellä Netflixin tasottomien hakutoimintojen vuoksi.
Sanotaan, että modernit vampyyrielokuvat eivät ole oikein mistään kotoisin, ja jos sillä tarkoitetaan Dark Shadowsia ja Twilight-roskaa, ollaan oikeilla jäljillä. Ruotsissa tehtiin kuitenkin reilu kymmenen vuotta sitten yksi kenties parhaista vampyyrielokuvista, joka löytyy palvelusta nimellä Let the Right One in.
Let the Right one In (2008)
Johan Ajvide Lindqvistin Låt den rätte komma in -teokseen perustuvassa elokuvassaan ohjaaja Tomas Alfredsson liikkuu pelottavien ja tehosteilla höystettyjen ympäristöjen sijaan melko vähäeleisesti ja hahmojen välisiä suhteita korostaen. Elokuvassa on myös hyvin raakaa väkivaltaa muutamassa kohtauksessa, jotka saattavat tuoda paatuneemmalle kauhufanillekin sitä aitoa pahaa oloa. Elokuvan anti on kuitenkin sen todentuntuisuudessa. Elokuva oli ohjaaja Alfredssonille jonkinlainen läpimurto, jonka jälkeen hän ohjasi katsojalle haastavan Tinker Tailor Soldier Spy -agenttielokuvan ja toisella tavalla katsojalle haastavan Jo Nesbø -filmatisointi The Snowmanin. Katsojalle haastava, mutta viihdyttävä ja kiinnostava on kuitenkin venäläisen Ilya Naishullerin Hardcore Henry.
Hardcore Henry (2015)
Allekirjoittaneelle myös muusikkona vaikuttava Naishuller on tuttu lähinnä venäläiselle ska-rock-yhtye Leningradille tekemistään väkivaltaisista musiikkivideoista. Väkivaltaa ei elokuvasta puutu ja se on vastaus ihmisille, joiden mielestä vuoden 2005 Doom -elokuvan ainoa hyvä kohta oli se jossa toimintaa kuvattiin pelin tapaan ensimmäisestä persoonasta. Hardcore Henry on kuvattu kauttaaltaan ensimmäisestä persoonasta ja se on hölmön yliampuvassa ilottelussaan piristysruiske aikana, jolloin toimintaelokuva tarkoittaa lähinnä kumipukuista supersankarihöttöä. Venäjälle päästään myös brittiläisessä satiirissa Death of Stalin.
Death of Stalin (2018)
Aikana jolloin sekä maailman että oman maan mahtavimmat ihmiset tuntuvat olevan lähinnä pikkumaisia, pikkusieluisia ja ahneita idiootteja, toimii Josif Stalinin kuoleman ympärille rakennettu kuvitteellinen satiiri hyvänä terapiana. Keskeisinä hahmoina hääräävät umpikierot Nikita Hruštšov (Steve Buscemi) ja Lavrenti Berija (Simon Russell Beale), ääliö Georgi Malenkov (Jeffrey Tambor) ja ruumiillistunut Big Dick Energy, Georgi Žukov (Jason Isaacs). Veteraaninäyttelijöiden esitystä on ilo seurata ja huipulla olevien paskiaisten edesottamuksille voi nauraa. Huipun paskiaisten vaikutuksia tavallisiin ihmisiin kuvaa satiirin ja komedian keinoin myös Boots Rileyn nerokas kulttielokuva Sorry to Bother You.
Sorry to Bother You (2018)
Elokuva kertoo lyhykäisyydessään puhelinmyyjäksi päätyneen miehen (Lakeith Stanfield) matkasta huippumyyjien joukkoon vaihtoehtoisessa todellisuudessa. Matka huipulle taittuu kun hän oppii puhumaan kuin valkoinen mies (äänenä David Cross) ja paljastaa samalla miten julmaa rahan valta taas on tarinassa joka vinoilee viiltävästi nykyajalle ja alustataloudelle. Yhteiskunnallisissa ajatuksissa pyörii myös Denis Villeneuven Sicario.
Sicario (2015)
Loistavasta Blade Runner -jatkostaan tuttu Denis Villeneuve ohjasi vuonna 2015 huumekartellien ja näiden vastaisen taistelun maailmaan sijoittuvan elokuvan Sicario. Elokuvan teemat menevät hyvin synkille vesille ja se käsittelee maailmaa jossa ei lopulta ole hyviä ihmisiä.