Virtua Fighter 6: Konseptivideo herättää fanien toiveet uuteen nousuun Kommentit pois päältä artikkelissa Virtua Fighter 6: Konseptivideo herättää fanien toiveet uuteen nousuun

on julkaissut odotetun “esikehityksen konseptivideon” tulevasta Virtua Fighter 6 -pelistä, mutta yhtiö painottaa, ettei video edusta lopullisen pelin ulkoasua tai pelattavuutta. Video esiteltiin CES 2025 -tapahtumassa Nvidian toimitusjohtajan Jensen Huangin puheenvuoron aikana.

Videolla nähdään Akira Yuki -hahmon peilitaistelu, joka muistuttaa vaikuttavaa kamppailuelokuvaa. Animaatiot ovat uskomattoman realistisia ja liikkeet poikkeuksellisen sulavia, ylittäen tason, johon taistelupeleissä on totuttu.

Tämä video on luotu ennen varsinaisen kehityksen alkua, ja pelin lopullinen ulkoasu sekä hahmot voivat poiketa tästä. – Sega kuitenkin korostaa, että kyseessä on vain konsepti.

Fanien reaktiot ovat olleet innostuneita. Moni odottaa peliltä visuaalista loistoa ja toivoo, että pelin animaatiot pääsevät lähelle konseptivideon tasoa.

Jos lopullinen peli näyttää edes etäisesti tältä, se olisi uskomatonta. – eräs fani kommentoi

Virtua Fighter 6 on parhaillaan kehitteillä Ryo Ga Gotoku -studiossa, joka tunnetaan myös -sarjan luojana. Julkaisupäivä ja alustat ovat toistaiseksi hämärän peitossa. Sarjan edellinen pääosa, Virtua Fighter 5, julkaistiin vuonna 2006 ja se on yhä taistelupelien klassikko. Fanit ovat tähän asti joutuneet tyytymään pelisarjan cameo-esiintymisiin Yakuza-peleissä ja vuonna 2021 julkaistuun Virtua Fighter 5 Ultimate Showdown -versioon.

Virtua Fighter on tunnettu tarkkaan hiotusta pelimekaniikastaan ja hitaammasta temposta, joka haastaa pelaajat syventymään pelin hienouksiin. Uuden osan julkistus antaa toivoa siitä, että tämä legendaarinen pelisarja palaa vielä näyttävästi valokeilaan.

Sonic, possut ja kuumönkijät: Kotimaisten pelistudioiden kesäkuun julkaisut Kommentit pois päältä artikkelissa Sonic, possut ja kuumönkijät: Kotimaisten pelistudioiden kesäkuun julkaisut

FBC: Firebreak

Suomalaiset pelistudiot ovat julkaisseet kesän kynnyksellä poikkeuksellisen määrän uusia pelejä, päivityksiä ja crossover-tapahtumia. Mukana on kansainvälisiä yhteistyöitä, kuten Sonicin saapuminen Squad Bustersiin, sekä kotimaisia klassikkosarjoja uusissa muodoissa. Lisäksi pienemmät studiot, kuten , tekevät rohkeita siirtoja uusien peliprojektien parissa. Tässä katsaus ajankohtaisiin peleihin ja ilmiöihin kotimaisessa peliskenessä.

Sonic ja kumppanit kiitävät Squad Bustersiin

ja Sega ovat yhdistäneet voimansa tuodakseen Sonicin, Tailsin ja Knucklesin Squad Busters -peliin. Erikoistapahtuma on käynnissä 8. heinäkuuta asti, ja mukana on muun muassa Green Hill Zone -kartta, klassisia vihollisia sekä pomotaisteluita Eggmania vastaan. Hahmojen kyvyt heijastelevat heidän klassisia ominaisuuksiaan: Sonic kiihdyttää squadin voimat huippuunsa, Tails lentää Cyclonella ja Knuckles kaivaa aarteita maasta.

Pelaajat voivat ansaita rengasvaluuttaa ja avata hahmot pelaamisen kautta. Kyseessä on yksi Supercellin suurimmista crossovereista tähän mennessä.

Inferno Dragon saa oman evoluutionsa Clash Royalessa

Yhdeksän vuoden odotus palkittiin, kun Clash Royalen yksi ikonisimmista korteista, Inferno Dragon, sai vihdoin oman evoluutiomuotonsa. Evoluutiossa lohikäärmeen hyökkäysteho ei enää nollaudu kohteesta toiseen siirryttäessä, vaan kasvaa entisestään.

Julkaisu esiteltiin humoristisella trailerilla, jossa koomikko Ismo Leikola neuvottelee lohikäärmeen puolesta Supercellin pääkonttorilla. Evoluutiokauteen kuuluu useita pelimuotoja ja haasteita, jotka jatkuvat 7. heinäkuuta asti.

Sea of Tranquility – Kuun pinnalla vapaasti ajellen

Sky Trailin uusin peli on lisätty Steamiin ennakkotilattavaksi. Pelaaja ohjastaa kuumönkijää avoimessa maailmassa ja tutkii Kuun arvoituksia tieteisfiktion hengessä. Tarkkaa julkaisupäivää ei ole vielä ilmoitettu, mutta peli on herättänyt kiinnostusta etenkin avaruusseikkailujen ystävien keskuudessa.

LEGO Hill Climb Adventures+ huristelee Apple Arcadessa

Fingersoftin uutuuspeli yhdistää LEGO-maailman ja Hill Climb Racingin tutut fysiikat. on julkaistu -palvelussa, ja tarjoaa hupia kaikenikäisille pelaajille, jotka kaipaavat värikkäitä esteitä, hupaisaa vauhtia ja luovia ajoneuvoja LEGO-tyyliin.

FBC: Firebreak – Remedyn uusin kolmen hengen räiskintä

Remedy Entertainment on julkaissut uuden yhteistyöpainotteisen ammuntapelin . Peli sijoittuu Controlin maailmaan ja yhdistää yliluonnolliset ilmiöt ja tiimityön kolme pelaajaa vaativassa toimintaympäristössä. Firebreak tuo Remedyltä täysin uudenlaisen lähestymistavan moninpelaamiseen.

Autogun Heroes laajenee: PC-julkaisu, uusi demo ja paluu mobiiliin

Nitro Games on julkaissut ‑toimintapelin PC:lle osana Steam Next Festiä. Demo keräsi huomiota tapahtumassa, ja koko peli julkaistiin 18. kesäkuuta. Lisäksi Nitro sai takaisin julkaisuvastuun Autogun Heroes ‑mobiiliversiosta yhteistyön päätyttyä Unityn Supersonicin kanssa. Pelin selainversio on edelleen pelattavissa virallisella verkkosivulla.

Yhtiö on avannut fanituotekaupan ja kehittää parhaillaan uutta, laajemmalle yleisölle suunnattua peliä samaan maailmaan. Brändin ympärille ollaan selvästi rakentamassa laajempaa kokonaisuutta.

Angry Birds Reloaded saa uusia tasoja ja possurooleja

on julkaissut Angry Birds Reloaded ‑peliin päivityksen, joka sisältää 45 uutta tasoa, uusia asuja linnuille ja mahdollisuuden pelata possuina Egg Hunt ‑tapahtumassa. Uudistukset tuovat vaihtelua klassiseen kaavaan ja antavat syyn palata takaisin slingshotin äärelle.

Oceanhorn: Chronos Dungeon – uusi suunta klassikkoseikkailulle

Cornfox & Bros on julkaissut Oceanhorn: Chronos Dungeon ‑pelin PC:lle sekö ja Android -laitteille. Uutuus vie sarjan roguelite-luolastoihin ja tarjoaa jopa neljän pelaajan paikallisen yhteistyötilan. Nopeat taistelut, satunnaisesti generoitu sisältö ja kerättävät esineet tuovat uudenlaista virtaa rakastettuun pelisarjaan.

Roguebound Pirates – Redbeakin kunnianhimoisin indie-seikkailu

Redbeak Games on julkaissut trailerin pelistään , joka on kehitetty yksin kehittäjä Tuomas Aurosen toimesta. Kyseessä on merellinen roguelike-peli, jossa yhdistyy alusten kustomointi, ryöstely ja aarteiden etsintä. Julkaisun on määrä tapahtua vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä.

Tuomas kertoo soolokehityksen etuna olevan täyden luovuuden ja tehokkaan ajankäytön. Haasteena puolestaan on resurssien rajallisuus ja jatkuvan palautteen puute. Uusi projekti on hänen ensimmäinen 3D-pelinsä, joka tuo mukanaan oppimista ja visuaalista vapautta. Suunta on tarkoituksella uusi – Tuomaksen mukaan saman tekeminen käy nopeasti tylsäksi.

Hollywood torppasi Crash Bandicootin elokuvahaaveet – “Ei otettu vakavasti” Kommentit pois päältä artikkelissa Hollywood torppasi Crash Bandicootin elokuvahaaveet – “Ei otettu vakavasti”

Crash Bandicoot

Muistatko Crash Bandicootin, sen riehakkaan pussieläimen, joka pomppi PlayStationin ruudulla 90-luvulla? Vaikka tämä pelihahmo oli aikanaan todellinen hitti, ei hänellä ole vieläkään paikkaa valkokankaalla, eikä syy ole pelkästään vanhentuneessa grafiikassa.

of American toimitusjohtaja ja entinen -pomo Shuji Utsumi paljasti hiljattain, että hänen yrityksensä tuoda valkokankaalle jäi Hollywoodin kynnykselle.

Minua ei otettu tosissaan. Elokuvastudiot suhtautuivat videopeleihin kuin lelusarjaan. – Utsumi kertoi The Game Business -sivustolle.

Vaikka pelisarja oli aikanaan valtava menestys, erityisesti vuosina 1996–2010, Hollywood ei nähnyt siinä potentiaalia. Tämä on yllättävää, sillä Utsumin nykyinen työnantaja Sega on menestynyt -elokuvien kanssa: siilitähden seikkailut ovat tuottaneet yli miljardin dollarin (noin 930 miljoonaa euroa) lipputulot.

Crashin kohtalo näyttää toistaiseksi synkemmältä. Viimeisin peli, , ilmestyi vuonna 2020, ja jatko-osa on tiettävästi peruttu. Vaikka Naughty Dogin Neil Druckmann kannattaa ideaa Crash-elokuvasta, hahmon oikeudet ovat nykyään Microsoftilla, ja vain he voivat tehdä päätöksen sen toteuttamisesta.

Toistaiseksi siis Crash pysyy ruudun sisällä ja ehkä se sopii tälle kaoottiselle kengururottamaiselle sankarille parhaiten. Mutta kuka tietää? Ehkä jonain päivänä Hollywood saa vielä napattua spinnailuun sopivan käsikirjoituksen.