Sony jakaa ilmaiseksi rentoa VR lentelypeliä nimeltään Pirate Flight. Peli on ladattavissa tammikuun 13. päivä asti PlayStation 4 -konsolille.
Pelissä lennellään, kisaillaan ja ammuskellaan yhteensä 90 eri tehtävässä. Pelissä ei ole hankalia laskeutumisia tai vaikeaa ohjattavuutta, joten se soveltuu oivasti kaikille.
Voit ladata Pirate Flight -pelin PlayStation Storesta täysin ilmaiseksi tammikuun 13. päivään asti. Peli tarvitsee toimiakseen PSVR-lasit sekä PS Cameran. Pelin lataaminen ei vaadi PS Plus -tilausta.
SWAT-toimintaa ja rajua realismia yhdistelevä Ready or Not on ylittänyt 13 miljoonan myydyn kappaleen rajan eri alustoilla. Void Interactiven kehittämä peli sai heinäkuussa julkaisunsa PlayStation 5:lle ja Xbox Series X/S:lle, ja konsoleilla se on ehtinyt kahmia jo yli 3 miljoonaa myyntiä, joista 2 miljoonaa tuli alle kahdessa kuukaudessa.
Peli julkaistiin alun perin PC:lle early access -muodossa jo vuonna 2021, mutta konsoliversion tulo venyi sisällöllisten muutosten vuoksi. Void Interactive joutui muokkaamaan esimerkiksi gorea, paljastavuutta ja eräitä kiistanalaisia elementtejä ennen kuin Sony ja Microsoft antoivat vihreää valoa.
Tämä ei kuitenkaan miellyttänyt kaikkia. Osa pelaajista syytti studioita sensuurista ja pommitti peliä negatiivisilla Steam-arvosteluilla. Kehittäjä puolestaan vakuutti, että huhut muutosten laajuudesta olivat liioiteltuja.
Kohusta huolimatta Ready or Not on osoittanut vetovoimansa ja myyntiluvut kertovat, että poliisitaktiikoihin pohjautuvalle tiukalle toimintapelille riittää yleisöä.
James Bond tekee paluun pelimaailmaan ensi keväänä. 007 First Light julkaistaan 27. maaliskuuta 2026 PlayStation 5:lle, Xbox Series X|S:lle, Nintendo Switch 2:lle sekä PC:lle, kuten Sony paljasti State of Play -lähetyksessään.
Pelin pääroolissa nähdään Patrick Gibson, joka esittää itse agentti 007:ää. Mukana ovat myös klassiset Bond-hahmot, M (Priyanga Burford), Q (Alastair Mackenzie) ja Miss Moneypenny (Kiera Lester). Lisäksi pelaajat tutustuvat uusiin tuttavuuksiin, kuten Bondin mentoriin John Greenwayhin (Lennie James) ja salaperäiseen Miss Rothiin (Noemie Nakai).
Perusversio maksaa 69,99 euroa, ja Deluxe Edition 79,99 euroa. Ennakkotilaajat saavat Deluxe-version sisällön ilmaiseksi, mikä tarkoittaa muun muassa vuorokauden aikaista aloitusta, neljää erikoisasua sekä kiiltävää “Gleaming Pack” -lisäsisältöä. Todellisille keräilijöille on tarjolla jopa 299,99 euron Legacy Edition, joka sisältää muun muassa Golden Gun -figuurin, erikoisasuja ja keräilylaatikon.
007 First Light lupaa seikkailua ja tyylikkyyttä, kuten Bondilta sopiikin odottaa, jää nähtäväksi, onko tästä pelistä klassikon manttelinperijäksi myös digitaalisella kentällä.