Warhammer: Chaosbane -toimintaroolipelin jatkosuunnitelmat julkistettiin Kommentit pois päältä artikkelissa Warhammer: Chaosbane -toimintaroolipelin jatkosuunnitelmat julkistettiin

Bigben Gamesin julkaisema Warhammer: Chaosbane -toimintaroolipeli saa julkaisun jälkeistä sisältöä. Samalla julkaistiin uusi esittelyvideo, joka pureutuu pelin loppupelin sisältöön.

Pelin päätehtävälinjan pelattuaan pelaajalle avautuu kolme uutta pelitilaa. Näiden lisäksi pelaaja voi aloittaa pelin uudestaan säilyttäen samalla aiemmin kerätyt rakennusmateriaalit ja rahat. Loppupelin uusia pelimuotoja ovat Expedition, Relic Hunt ja Boss Rush. Expedition soveltuu oivallisesti yksin tai kaverin kanssa pelattavaksi satunnaisluodussa kentissä. Relic Huntissa pelaaja metsästää harvinaisia varusteita moneen eri vaikeustasoon jakautuvassa luolastojatkumossa. Boss Rush keskittyy nimensä mukaisesti pelin pomovastuksiin ja on oivallinen esimerkiksi oman hahmon tehotason testaamiseen erilaisin varustein.

Julkaisun jälkeisiin suunnitelmiin kuuluvat muun muassa uudet vaikeustasot sekä mahdollisuus asettaa pelihahmon kuolema pysyväksi. Lisäksi on luvassa lisää hahmojen kokemustasoja, joiden ansiosta hahmoa voidaan kehittää entistä pidemmälle.

Peli saa myös neljä myöhemmin julkaistavaa lisäosaa, jotka sisältävät lisää pelattavaa ja uusia taitoja käyttöön. Neljännen lisäosan myötä avautuu myös kokonaan uusi tarinalinja uusine vastustajineen ja aiemmin näkemättömine seikkailuympäristöineen.

Warhammer: Chaosbane vie pelaajan suoraan vanhan maailman ytimeen, jonka suuri kaaoksenvastainen sota on jättänyt arpeutuneeksi ja lukemattomien taisteluiden turmelemaksi. Ihmiskunta kenties selvisi tästä yhteenotosta, mutta kaaos on kaikkea muuta kuin hävitetty ja voitettu. Kaupunkien viemärit, kryptat ja lukemattomat luolastot ovat täynnä verenhimoisia ja väkivaltaisia olentoja, jotka janoavat pahinta mahdollista kohtaloa ihmiskunnalle. Hack and slash -pelityyliä kunnioittaen luvassa on lukemattomasti erilaisia hirviöitä, runsaasti kerättäviä aarteita sekä valtavasti hauskaa ja nopeatempoista toimintaa. Kiihkeät yhteenotot erilaisia hirviölaumoja tai suuria petoja vastaan sujuvat paitsi jouhevana yksinpelinä myös hauskana yhteistyöpelinä.

Warhammer: Chaosbane julkaistaan sekä PlayStation 4- ja Xbox One -pelikonsoleille että PC:lle 4. kesäkuuta 2019.

Bethesda vahvisti The Elder Scrolls VI: Sentinelin, mutta julkaisupäivä pysyy mysteerinä Kommentit pois päältä artikkelissa Bethesda vahvisti The Elder Scrolls VI: Sentinelin, mutta julkaisupäivä pysyy mysteerinä

Game Studios ja ovat virallisesti paljastaneet tulevan The VI -pelin alaotsikon. Sarjan seuraava osa tunnetaan nimellä , ja samalla julkaistu esittelyvideo antaa ensimmäisiä vihjeitä pelin tapahtumapaikasta.

Sentinel viittaa Hammerfellin alueella sijaitsevaan Alik’rin aavikon samannimiseen kaupunkiin. Uudella videolla nähdään aavikon hiekasta paljastuva muinainen Elder Scroll, minkä lisäksi videon teksti vahvistaa entisestään viitteitä Hammerfellistä pelin keskeisenä tapahtumapaikkana.

Videolla kuultava lainaus on peräisin Yazarilta, Hammerfellin kuningatar Iradnen kohtuuden papilta, ja sen ajankohdaksi ilmoitetaan vuosi 4E 206. Tämä sijoittaisi pelin vähintään viisi vuotta The Elder Scrolls V: Skyrimin tapahtumien jälkeen, sillä edellinen pääsarjan peli sijoittui vuoteen 4E 201. Tarinasta ei kuitenkaan vielä tiedetä juuri muuta. Fanien keskuudessa on jo ehditty spekuloida esimerkiksi Thalmorin merkittävällä roolilla.

Vaikka virallinen nimi ja pelimaailman suunta ovat nyt selvillä, yksi olennainen kysymys on yhä vastaamatta, milloin peli julkaistaan? Bethesda ei ole toistaiseksi paljastanut julkaisupäivää tai edes tarkempaa aikataulua. Myös pelin alustat ovat edelleen epäselviä, joten nähtäväksi jää, pääsevätkö muutkin kuin – ja -pelaajat tutkimaan Hammerfellin hiekkamaisemia.

Skyrimistä onkin vierähtänyt jo melkoinen tovi, joten seuraavan Elder Scrolls -seikkailun odotus on ehtinyt kasvaa lähes eeppisiin mittasuhteisiin.

Solarpunk-uutuus Loftia sai PC-ennakkojulkaisunsa Kommentit pois päältä artikkelissa Solarpunk-uutuus Loftia sai PC-ennakkojulkaisunsa

Värikäs moninpelielämäpeli on aloittanut virallisesti ennakkojulkaisunsa :llä. Qloud Gamesin kehittämä -henkinen peli kutsuu pelaajat rakentamaan yhteisöjä, viljelemään kasveja ja tutkimaan leijuvista saarista koostuvaa maailmaa, jossa yhteistyö ja kestävä elämäntapa ovat keskeisessä roolissa.

Loftiassa pelaajat voivat rakentaa ja sisustaa omia kotejaan, kasvattaa viljelykasveja kestävillä menetelmillä sekä pelastaa eläimiä. Yksin pelaaminen onnistuu, mutta peli kannustaa erityisesti yhteiseen tekemiseen. Kavereiden kanssa voi ratkoa erilaisia esteratoja muistuttavia haasteita, osallistua suuriin yhteisöprojekteihin tai viettää aikaa minipelien ja muiden aktiviteettien parissa.

Pelin maailma ammentaa inspiraatiota Solarpunkista, jossa tulevaisuuden teknologia ja luonnonläheinen elämäntapa kulkevat käsi kädessä. Värikkään ulkokuoren alta löytyy myös mysteerejä tutkittavaksi. Kehittäjät lupaavat laajentaa peliä ennakkojulkaisun aikana muun muassa uusilla hahmoilla, tehtävillä, saarilla, asuilla ja sisustusesineillä. Myöhemmin mukaan on tarkoitus lisätä myös kahvila, pelaajien kerhoja sekä uusia ystävyystasoja pelin hahmojen kanssa.

Loftia on saatavilla PC:llä Steamin ja Epic Games Storen kautta. Ennakkojulkaisun hinnaksi ilmoitettiin 28.99 euroa, mutta 17 prosentin julkaisualennuksella hinnan saa pudotettua 24,06 euroon. -versio on myös suunnitteilla myöhempää ajankohtaa varten.