Xbox ryhtyy mahdollisesti yhteistyöhön Adidaksen kanssa Kommentit pois päältä artikkelissa Xbox ryhtyy mahdollisesti yhteistyöhön Adidaksen kanssa

Uutisoimme aiemmin Sonyn ja Niken uusista Playstation -lenkkareista ja nyt näyttääkin siltä, että molempien yhtiöiden kilpailijat olisivat yhteistuumin pyrkimässä samoille apajille. Uudessa raportissa kerrotaan, että Xbox olisi aloittamassa yhteistyöhön Adidaksen kanssa. Tarkoituksena on suunnitella ja valmistaa sarja Xbox -aiheisia lenkkareita.

Tietojen mukaan kyseessä olisi kokonainen mallisto yhden parin sijaan. Yhteistyötä ei ole vielä julkistettu virallisesti, mutta ensimmäisen mallin odotetaan saapuvan jo heinäkuussa. Syksyn aikana malliston uusia kenkiä nähtäisiin vielä kaksin kappalein ja julkaisujen olisi tarkoitus jatkua vielä vuonna 2022. Aikataulujen lisäksi kuvat tulevista lenkkareista ovat vuotaneet internetiin. 

Lenkkareiden on alustavasti tarkoitus saapua markkinoille heinäkuussa, mutta virallinen julkistaminen tapahtuu luultavasti vielä lähiaikoina. Esimerkiksi vuoden 2021 E3 -tapahtuma olisi otollinen hetki paljastaa uudet lenkkarit konsolin faneille.

Xbox laajentaa Game Passia kahdeksan uuden pelin voimin Kommentit pois päältä artikkelissa Xbox laajentaa Game Passia kahdeksan uuden pelin voimin

Xbox Game Pass

on paljastanut kahdeksan uutta peliä, jotka saapuvat Game Pass -palveluun loppuvuoden 2026 ja vuoden 2027 aikana.

Mukana on muun muassa The Séance of Blake Manor (7.10.), Terrible Lizards (29.10.), Neon Abyss 2 sekä Dumpster Gang. Vuodelle 2027 on luvassa muun muassa Holstin, Son of Thanjai ja Militsioner.

Osa peleistä saapuu palveluun heti julkaisupäivänä. Erityisesti Neon Abyss 2, Terrible Lizards ja Militsioner ovat Game Passin day one -julkaisuja.

Sony luopuu levyistä, entä Xbox? Project Helix saattaa säilyttää levytuen vanhojen pelien ansiosta Kommentit pois päältä artikkelissa Sony luopuu levyistä, entä Xbox? Project Helix saattaa säilyttää levytuen vanhojen pelien ansiosta

Xbox 2042

Vaikka Xboxin tulevasta -konsolista on huhuttu levyasematonta laitetta, uusi raportti antaa fyysisten pelien ystäville hieman toivoa. Digital Foundryn John Linneman kertoo lähteidensä aiemmin väittäneen, että suunnitteli jatkavansa pelilevyjen tukea ennen yhtiön hiljattain tekemää -liiketoiminnan uudelleenjärjestelyä.

Linnemanin mukaan tavoitteena ei olisi ollut niinkään levymyynnin tukeminen, vaan taaksepäin yhteensopivuuden säilyttäminen. Ajatuksena oli, että pelaajat voisivat käyttää vanhoja Xbox-pelejään myös tulevilla konsoleilla. Hän kuitenkin korostaa, että kyse on huhuista, eikä tiedossa ole, ovatko suunnitelmat muuttuneet uudelleenjärjestelyn jälkeen.

Linneman myös spekuloi, että Microsoft voisi tulevaisuudessa tarjota esimerkiksi ulkoisen levyaseman tai muun ratkaisun, jolla fyysiset pelit voitaisiin liittää digitaaliseen pelikirjastoon. Tällaisesta ominaisuudesta ei kuitenkaan ole toistaiseksi virallista vahvistusta.

Huhut ovat herättäneet kiinnostusta etenkin siksi, että on jo ilmoittanut lopettavansa uusien -pelien fyysisten levyjen valmistuksen vuoden 2028 alusta. Microsoft ei ole kommentoinut seuraavan Xbox-sukupolven levytukea, joten toistaiseksi fanien kannattaa suhtautua tietoihin varauksella.