XDefiant suljettiin vain vuotta julkaisun jälkeen – tuottaja kritisoi Ubisoftia Kommentit pois päältä artikkelissa XDefiant suljettiin vain vuotta julkaisun jälkeen – tuottaja kritisoi Ubisoftia

Ubisoftin Call of Duty -kilpailijana julkaistu ilmainen moninpeliashooteri suljettiin kesäkuussa 2025 vain noin vuoden pelin julkaisun jälkeen. Pelin tuottaja , joka siirtyi Ubisoftiin Activisionilta, kertoi jättävänsä pelialan kokonaan ja keskittyvänsä perheeseensä.

Rubin kertoi, että pelin kehitystiimi sai aikaan merkittävää edistystä, vaikka markkinointi oli vähäistä, ja peli sai pelaajia aluksi paljon suusta suuhun leviävän suosion ansiosta. Kuitenkin markkinoinnin puute erityisesti julkaisun jälkeen vaikutti siihen, ettei uusia pelaajia enää saatu.

Tekniset ongelmat liittyivät Ubisoftin omaan pelimoottoriin, joka ei soveltunut XDefiantin vaatimuksiin. Moottorin aiheuttamat nettikoodi-ongelmat haittasivat monien pelaajien pelikokemusta, erityisesti, jos yhteys oli epävakaa. Lisäksi pelin sisältöresurssit olivat rajalliset, eikä julkaisun sisältö ollut Rubinin mielestä riittävä.

Vaikka vielä lokakuussa 2024 kiisti pelin sulkemisen, se ilmoitettiin lopulta vain muutamaa viikkoa myöhemmin. Pelin perustekijöitä kehuttiin, mutta ristiriitaiset ideat ja pelimekaniikat estivät sitä erottumasta kilpailijoistaan.

Tarjoushaukat huomio! Juuri julkaistu Call of Duty: Modern Warfare 4 irtoaa fyysisenä nyt erittäin kivaan hintaan Kommentit pois päältä artikkelissa Tarjoushaukat huomio! Juuri julkaistu Call of Duty: Modern Warfare 4 irtoaa fyysisenä nyt erittäin kivaan hintaan

Juuri julkaistun – ja Xbox-versiot irtoavat Gigantista nyt 39,99 eurolla. Hinta on selvästi tavanomaista edullisempi, sillä pelistä pyydetään muualla paikoin huomattavasti enemmän.

Tarjouksen voimassaoloaikaa ei ole ilmoitettu, joten hinnan perässä kannattaa suunnata kauppaan ennen kuin tilanne muuttuu.

PS. Ei ole maksettu mainos!

Lisäys: Myös Prisma on laskenut päivän kuluessa hinnat samaan 39,99 euron kastiin.

Call of Duty: Modern Warfare 4 kunnioittaa pelisarjan edesmennyttä luojaa Kommentit pois päältä artikkelissa Call of Duty: Modern Warfare 4 kunnioittaa pelisarjan edesmennyttä luojaa

 kunnioittaa pelisarjan luomiseen vaikuttaneen Vince Zampellan muistoa. Pelin lopputeksteissä hänen nimensä näkyy ensimmäisten joukossa muiden tuotannon aikana menehtyneiden tekijöiden rinnalla.

Zampella kuoli auto-onnettomuudessa viime joulukuussa. Hän oli yksi Call of Dutyn luojista ja Respawn Entertainmentin perustajista sekä merkittävä vaikuttaja ensimmäisen persoonan ammuntapelien kehityksessä.

Hänen uransa jälki näkyy myös Titanfall- ja Star Wars Jedi -pelisarjoissa. Infinity Wardin tekemä kunnianosoitus päättää Modern Warfare 4 viimeisen tehtävän jälkeisen lopputekstijakson.