Yhdysvaltain armeija tavoittelee nuorten kiinnostusta: armeijalle oma e-urheilun tiimi Kommentit pois päältä artikkelissa Yhdysvaltain armeija tavoittelee nuorten kiinnostusta: armeijalle oma e-urheilun tiimi

Yhdysvaltain armeija pyrkii herättämään nuorten kiinnostusta toimintaansa, joten se perustaa e-urheilulle oman tiimin. Tiimin värvääjä Ryan Meaux kertoi Stars and Stripes -sivustolle tiimistä, joka tulee edustamaan Yhdysvaltojen armeijaa pelikisoissa sekä tuo armeijan lähemmäksi nyky-yhteiskuntaa.

Armeijan kiinnostus on ollut vähäistä, ja kuluvana vuonna se jäi värväystavoitteestaan noin 7 500 sotilaan verran. Tilanteen tajunnut sihteeri Marshall Williams sanoi, että on aika heittää vanhat keinot syrjään, sillä nykyiset potentiaalit ovat hyvin erilaisia aiempaan verrattuna. E-urheilun oman tiimin perustaminen lisää armeijalle toivoa saavuttaa nykyiset oikeat osaajat.

Meaux kommentoi, että sotilaat ovat osoittaneet kiinnostustaan edustaa armeijaa pelikisoissa. He haluavat näyttää itsestään puolen, jota monet nuoret eivät osaa odottaa. Sotilaista tulee näkyvämpiä ja heihin on helpompi samaistua. Armeijan uskoo, että sotilaiden myötä nuoret näkevät heidät eri valossa ja ymmärtävät kuinka armeijassa voi olla hyvin monipuolisia rooleja.

”Soldiers have expressed a strong desire to represent the Army in competitive gaming. They have shown Army leaders how gaming can help us connect to young people and show them a side of soldiers they may not expect. This initiative will help make our soldiers more visible and relatable to today’s youth … They will be in a support role to help young people see soldiers in a different light and understand the many different roles people can have in the Army.”

Yhdysvaltain armeija saa kaksi tiimiä e-urheilun saralla, jotka molemmat matkustavat kilpailuihin edustaen armeijaa. Toinen tiimeistä tulee painottamaan perinteisempään toiminnalliseen kuntoiluun. E-urheilun jäsenet osallistuvat myös eri armeijan sovellusten ja simulaatioiden betatestaukseen.

Jotta armeijan e-urheiluun voi hakeutua, tulee henkilön olla aktiivinen sekä reserviläinen tai veteraanisotilas. Tiimiin ei voi hakeutua siviilinä tai kansalliskaartina. Hakuaika on parhaillaan käynnissä ja ensimmäiset karsintaturnajaiset järjestetään joulukuun 8. päivä, jolloin hakijat mittelöivät 7 -pelin parissa. Voittaja tulee edustamaan armeijaa tammikuussa PAX South -kisoissa.


Armeijan suunnitelmissa on pelatuttaa tiimillä mm. Call of Dutya, Battlefieldiä, Fortnitea, Tekkeniä, Leagua of Legendsiä, :ta, Overwatchia, FIFAa, Maddenia sekä :ta. Myös toistuu armeijan e-urheilun Facebook-sivun päivityksissä. Armeija ei poissulje mitään e-urheilun peliä, vaan he ovat valmiita testaamaan niitä ennakkoluulottomasti.

Meaux tähdentää, että kaikki sotilaat saavat saman palkan ja edut kuin muut saman tason sotilaat. Lisäksi tiimin jäsenille kustannetaan vaadittavat sertifikaatit, kisat ja muut asiat, jotka vaaditaan työnkuvassa.

NBA 2K25 poistuu myynnistä ja menettää verkkopalvelimensa Kommentit pois päältä artikkelissa NBA 2K25 poistuu myynnistä ja menettää verkkopalvelimensa

taival jää yllättävän lyhyeksi. Syyskuussa 2024 julkaistu koripallopeli poistuu digitaalisista kaupoista 30. lokakuuta 2026, ja vielä ikävämpi uutinen seuraa alkuvuodesta. Pelin verkkopalvelimet suljetaan 1. tammikuuta 2027, minkä jälkeen osa pelin sisällöstä muuttuu pysyvästi pelikelvottomaksi.

Erityisen harmillista on se, että palvelinten sulkeminen vaikuttaa myös MyCAREER-tilaan, joka on NBA 2K25 yksinpeliin painottuva uratila. Sen eteneminen, virtuaalivaluutta ja muut ominaisuudet ovat sidoksissa 2K palvelimiin, joten tila ei enää toimi palvelinten kadottua. MyTEAM ja moninpelitilat poistuvat samalla käytöstä.

NBA 2K25 jo ostaneet voivat kuitenkin jatkaa tiettyjen offline-tilojen pelaamista. Palvelinten sulkemisen jälkeen käytettävissä ovat edelleen esimerkiksi Play Now, MyNBA, The W ja MyWNBA. Kaikki verkkoa vaativat ominaisuudet, kuten verkkoliigat ja yhteisön jakama sisältö, jäävät kuitenkin historiaan.

Vanhojen pelien palvelinten sulkeminen ei sinänsä ole uutta, mutta -sarjassa ongelma korostuu, koska myös verrattain tuoreet pelit poistuvat kaupoista ja menettävät ominaisuuksia. Kun uusi vuosittainen NBA 2K julkaistaan, pelaajat siirtyvät yleensä seuraavaan versioon, mutta samalla vanhoista peleistä voi kadota sisältöä, jonka pelaaja on kerran ostanut. Koripallokausi vaihtuu siis nopeasti, mutta digitaalisessa pelikirjastossa vanhalla pelillä ei välttämättä ole yhtä pitkää uraa.

Call of Duty: Modern Warfare 4:n uusi DMZ-tila haluaa uudistaa extraction shooterit Kommentit pois päältä artikkelissa Call of Duty: Modern Warfare 4:n uusi DMZ-tila haluaa uudistaa extraction shooterit

: Modern Warfare 4 uusi DMZ-tila haluaa ottaa extraction shooter -genren haltuun hieman erilaisella lähestymistavalla. kutsuu peliä jopa ”action extraction shooteriksi”, sillä tarkoituksena on pitää toiminta jatkuvasti liikkeessä ja vähentää aikaa, jota pelaaja joutuu viettämään valikoissa tai tavaroita järjestellessä.

DMZ:llä on muusta pelistä erillinen 70 tasoa kattava etenemisjärjestelmä sekä oma rahaan ja askartelumateriaaleihin perustuva talous. Pelaajat voivat suorittaa tehtäviä, tutkia Haijin-karttaa, taistella tekoälyn ohjaamia vihollisia vastaan ja tietysti ottaa yhteen muiden pelaajien kanssa. Uusi käyttöönottonäkymä antaa ennen ottelua mahdollisuuden valita tehtävän, mutta halutessaan matkaan voi lähteä myös ilman tarkkaa suunnitelmaa.

Haijinissa on Infinity Wardin mukaan enemmän vihollisia kuin missään studion aiemmin rakentamassa kartassa. Tekoälyviholliset on jaettu neljään vaikeustasoon, ja vaarallisimmat Commander-viholliset liikkuvat kartalla omien kovatasoisten suojelijoidensa kanssa. Helppo ryöstöretki voi siis muuttua nopeasti tilanteeksi, jossa kannattaa ehkä juosta eikä kysellä liikaa.

Uusi DMZ tuo mukaan myös oman tukikohdan eli Forward Operating Basen. Siellä voi hallita pelattavia hahmoja, säilyttää tavaroita, rakentaa varustuksia, muokata aseita ja testata niitä ampumaradalla. Tukikohdassa voi lisäksi ottaa vastaan tehtäviä, valmistaa hyödyllisiä esineitä kerätyistä materiaaleista sekä ostaa tavaroita pelin sisäisellä rahalla. Mukana on jopa palkkiotaulu PvP-pelaajille ja tietoa kartalla liikkuvista pomovihollisista.

julkaistaan 23. lokakuuta , , ja . Infinity Ward näyttää selvästi panostavan tilaan aiempaa enemmän, joten vuoden 2022 DMZ-betaan verrattuna luvassa on kokonaisuutena huomattavasti suurempi paketti. Nyt jää nähtäväksi, onnistuuko Call of Duty tekemään extraction shooterista tarpeeksi Call of Dutyn näköisen ilman, että homma muuttuu pelkäksi reppujen järjestelyksi.