Zombieparkour jatko-osa Dying Light 2 sai uuden pelivideon Kommentit pois päältä artikkelissa Zombieparkour jatko-osa Dying Light 2 sai uuden pelivideon

Dying Light 2

Dead Island -pelisarjan ja ensimmäisen Dying Light -pelin luoja puolalainen Techland on julkaissut uuden pelivideon Dying Light 2 -pelilleen. Pelivideossa pureudutaan pelin mekaniikkaan ja mehustellaan entistä kehittyneemmällä parkour-liikkeillä.

Pelissä zombit ovat edelleen isossa roolissa, mutta vaikuttavat enemmän yöaikaan. Päiväsaikaan pelaajan murheenkryyninä ovat erityyppiset ryhmittymät joiden kanssa kanssakäymistä voi harjoittaa väkivallalla tai ilman.

Avoimen maailman pelissä tekemilläsi valinnoilla on merkitystä. Valinnat voivat vaikuttaa radikaalisti peliympäristöön ja valinnoilla voi myös muovata ympäristöstä halutunlaisen.

Pelisarjan ensimmäinen osa Dying Light ilmestyi vuonna 2015. Jatko-osan julkaisuajankohtaa ei ole vielä ilmoitettu.

Dying Light: The Beast osoitti, että laatu voittaa määrän Kommentit pois päältä artikkelissa Dying Light: The Beast osoitti, että laatu voittaa määrän

: The Beast on noussut esiin esimerkkinä siitä, miten pelisarja voi löytää itsensä uudelleen, kun kehityksessä keskitytään vähemmän kaikkeen mahdolliseen ja enemmän siihen, mikä oikeasti toimii. Sarjan entinen ohjaaja Tymon Smektala kuvailee nyt, että tärkein opetus oli lopulta yksinkertainen: laatu voittaa määrän.

sai kokea tämän kantapään kautta Stay Human -pelin julkaisun yhteydessä. Vaikka peliä odotettiin valtavasti, pelaajilta tuli nopeasti palautetta siitä, että yksityiskohdat ja pienet jutut, jotka tekivät ensimmäisestä pelistä erityisen, olivat jääneet osittain sivuun.

Smektalan mukaan ongelmana oli osittain se, että kehityksessä yritettiin miellyttää kaikkia yhtä aikaa. Yksi halusi enemmän roolipelielementtejä, toinen taas raaempaa toimintaa, kolmas realistisempaa selviytymistä. Lopputulos oli kompromissien sekamelska, jossa ydinkokemus alkoi hämärtyä.

ja myöhemmät päivitykset sekä näyttivät kuitenkin suunnan muutoksen. Kehityksessä alettiin keskittyä takaisin sarjan ytimeen, parkouriin, selviytymiseen ja tiiviiseen kauhun ja toiminnan yhdistelmään. Tulokset näkyivät myös vastaanotossa, sillä The Beast sai Steamissä erittäin positiivisia arvioita.

Kehittäjien viesti on nyt selvä, kaikkea ei tarvitse yrittää tehdä enemmän, vaan paremmin. Kun ydinkokemus toimii, pelaajat kyllä pysyvät mukana, vaikka ruudulla olisi välillä turhan paljon zombeja ja vielä vähän enemmän pääosumilla varustettua kaaosta.

Dead Island 3 vihjailee – lisää zombeja tuloillaan? Kommentit pois päältä artikkelissa Dead Island 3 vihjailee – lisää zombeja tuloillaan?

-sarja juhlii 14-vuotista taivaltaan, ja samalla saimme ensimmäisen vilauksen tulevasta :sta. Kehittäjä julkaisi Steamissä kuvan ja kommenti: ja seuraava epidemia on jo kypsymässä, mikä vihjaa, että zombeja on tulossa taas.

Alkuperäinen Dead Island sijoittui trooppiselle Banoi-saarelle, ja siirsi kaaoksen aurinkoiseen Los Angelesiin. Kuvan perusteella kolmososa sijoittuu todennäköisesti muualle, mutta tarkkaa paikkaa ei vielä paljastettu. Kuvassa näkyvä henkilö matkaa kyydissä, joten huhut Vegasista tai muista vauhdikkaista kohteista pyörivät jo fanien keskuudessa.

Dead Island 2:n kehitys oli pitkä ja kivikkoinen, julkaisua viivästyi kahdeksan vuotta useiden studionvaihdosten ja kehitysongelmien takia. Fanit toivovat, että Dead Island 3:n kohdalla julkaisua ei tarvitse odottaa yhtä kauan.

Dambuster Studiosin mukaan yksityiskohdat pysyvät toistaiseksi salassa, mutta seuraava zombeihin keskittyvä seikkailu on jo työn alla. Nyt jää vain odottaa, milloin ensimmäinen virallinen traileri ja lisätietoja saadaan.