Amazon Gamesin tuleva ilmaispelattava moninpeliräiskintä Crucible on vihdoin saanut julkaisuajankohdan – peliä päästään kokeilemaan toukokuun 20. päivä.
Pelin piti alunperin ilmestyä jo maaliskuussa, mutta se viivästyi monen muun pelin tapaan koronaviruksen takia. Pelin taustalla on Seattlessa sijaitseva Relentless Studios, jota johtaa Westwood Studiosin perustaja Louis Castle.
Crucible on joukkuepohjainen ja siinä joukkueet taistelevat selviytymisestä ja alueiden hallinnasta. Muiden pelaajien lisäksi pelaajien täytyy selviytyä planeetan haasteista.
Pelattavia hahmoja on yhteensä 10 ja jokaisella on ominaiset aseet ja taidot. Pelitiloja on kolme: Heart of the Hives, jossa neljän joukkueissa pelaajat taistelevat kentälle ilmestyviä loppuvastuksia vastaan, Harvester Command, jossa kaksi kahdeksan pelaajan joukkuetta valtaavat ja hallitsevat harvestereita ja Alpha Huters, jossa kahdeksan kahden pelaajan joukkuetta taistelevat toisiaan vastaan.
Crucible ei ole Amazonin ainoa peliprojekti. Tulossa on myös MMO nimeltään New World ja oma pilvipelipalvelu nimeltään Project Tempo.
Crucible ilmestyy PC:lle Steam -palvelun kautta toukokuun 20. päivä.