Uusia seikkailuja ja vanhaa taistelua – arvostelussa Monster Hunter Wilds Kommentit pois päältä artikkelissa Uusia seikkailuja ja vanhaa taistelua – arvostelussa Monster Hunter Wilds


Monster Hunter Wilds on Capcomin kehittämä ja julkaisema kuudes osa suositussa Monster Hunter -sarjassa. Peli julkaistaan 28. helmikuuta ja vie pelaajat villiin ja armottomaan maailmaan, jossa ihmiset ja hirviöt taistelevat selviytyäkseen. Wilds tarjoaa pelaajille mahdollisuuden astua ammattimaisen hirviönmetsästäjän saappaisiin, suojella ekosysteemin tasapainoa ja metsästää voimakkaita hirviöitä. Pelin keskiössä on kaksijakoinen maailma: toinen puoli on karu ja armoton, kun taas toinen on elinvoimainen ja täynnä elämää.

Wilds tuo mukanaan merkittäviä parannuksia ja uusia mekaniikkoja, jotka luovat entistä syvällisemmän pelikokemuksen. Yksi pelin suurimmista uutuuksista on saumattomat siirtymät alueiden välillä, eikä pelaaja kohtaa latausruutuja siirtyessään paikasta toiseen paitsi käytettäessä pikamatkustusta eri leirien välillä. Tämä luo sujuvamman ja immersiivisemmän kokemuksen, ja pelaajat voivat juosta alueiden läpi ja metsästää hirviöitä ilman tehtävien aloittamista. Peliin on lisätty myös parannettu Clutch Claw -mekaniikka, joka helpottaa materiaalien keräämistä samalla kun ratsastaa Seikretillä

Ruoanlaitto on palannut peliin, ja sen vaikutukset kestävät jopa tunnin oikeaa aikaa, mikä antaa pelaajille vapauden tutkia maailmaa ja metsästää rauhassa. Peli tarjoaa myös uusia taistelumekaniikkoja, kuten ”focus”-tähtäysmekaniikan, joka mahdollistaa hyökkäys- ja torjuntasuunnan muuttamisen kesken taistelun. Ohjaukset ovat erittäin responsiiviset ja tutut Worldia pelanneille, mutta peli on suunniteltu pelattavaksi ensisijaisesti ohjaimella, eikä näppäimistöohjausta suositella.

Wilds on erityisesti uusille pelaajille suunnattu peli, sillä sen opastukset ovat selkeitä ja informatiivisia. Pelissä on monia pop-up-ilmoituksia, jotka auttavat pelaajia oppimaan pelin mekanismeja ilman, että heidän tarvitsee turvautua ulkopuolisiin opetusmateriaaleihin. Tämä voi kuitenkin tuntua turhauttavalta kokeneille pelaajille, sillä peli ottaa kädestä pitäen ja pakottaa tekemään tiettyjä asioita näyttämällä ilmoituksia ruudun yläreunassa, vaikka opastusasetukset olisi kytketty pois päältä.

Tarina ei ole Monster Hunter -sarjan tärkein osa, eikä se ole vieläkään keskiössä Wildsissa. Pelissä noudatetaan tuttua kaavaa, jossa pelaajan tehtävänä on etsiä ja tappaa hirviöitä, jotka uhkaavat ekosysteemiä tai kylää. Tarinassa eteneminen vie pelaajan lopulta päähirviön luo, joka on syyllinen ekosysteemille aiheutettuun uhkaan. Wildsissa maailma on kaksijakoinen: toinen puoli on karu ja armoton, kun taas toinen on elinvoimainen ja täynnä elämää. Pelissä on runsaasti välivideoita ja keskusteluja, ja osa sivuhahmoista keskustelee leirissä metsästäjän kanssa. Vaikka peli tuo lisää elävyyttä ympäröivään maailmaan, valitettavasti vaihtoehtoa Monster Hunter -kielen käyttämiselle ei ole, mikä saattaa ärsyttää sarjan faneja.

Visuaalisesti Wilds on upea peli. Aluksi maailma saattaa tuntua vaisulta ja masentavalta myrskyjen vuoksi, mutta tarinan edetessä myrskyt väistyvät, ja maailma alkaa tuntua eloisammalta. Värit erottuvat kirkkaasti ja pelissä on paljon yksityiskohtia, jotka tekevät ympäristöistä elävän näköisiä. Animaatiot ovat sulavia ja liikkeet yhdistyvät saumattomasti toisiinsa. Peli tarjoaa myös upeita yksityiskohtia, kuten hahmon hiukset, jotka liikkuvat itsenäisesti tuulen mukana vaikka se on hieman erikoisen näköistä hiussuortuvien liikkuessa silmiin pistävällä tavalla. Panssarien ja hirviöiden osat liikkuvat silmiä hivelevän kauniisti, eikä mitkään pienesti liikkuva osa ”läpäise” toisiaan haittaavasti, mikä tekee pelistä visuaalisesti miellyttävän katsottava

Äänimaailma on myös loistavasti toteutettu. Taistelumusiikki sopii teemaan ja tuo eeppisyyttä taisteluihin, mutta se voi alkaa tuntua toistovalta, erityisesti, kun taistelu hirviöitä vastaan ei kestä kovin pitkään sekä, kun materiaaleja hirviöistä farmattaessa kuuntelu käy yksitoikkoiseksi. Ääniefektit ovat täydellisesti synkronoituja pelin tapahtumiin, ja ne auttavat pelaajaa tunnistamaan hirviöiden liikkeitä ja hyökkäyksiä. Myös aseiden iskut hirviön lihaan kuulostavat tyydyttäviltä, samoin kuin aseiden kimpoaminen seiniin.

Tarina on lyhyt ja pelissä ei ole valtavasti sisältöä, erityisesti kokeneille pelaajille. Tarinan läpäisy kestää vain noin 20 tuntia pääviholliseen pelattaessa. Tähän laskettu mukaan kaikki keskutelut sekä välivideot, ja vaikka peli tarjoaa runsaasti metsästettävää, se ei tunnu tarpeeksi haastavalta pitkällä aikavälillä, koska monet hirviöt saatu kaadettua alle 10 minuuttiin. Tarinassa on paljon cutscenejä ja hahmojen välistä keskustelua, mutta koska Monster Hunter -pelit eivät perinteisesti ole tunnettuja syvällisistä juonista, voi tämä lisäys tuntua turhalta. Pelissä on myös paljon metsästystä, mutta muut toiminnot, kuten kalastus ja pieneläinten keräily tuovat maailmaan elävyyttä ja muuta rentouttavaa toimintaa metsästyksen lisäksi.

Pelin hinta saattaa tuntua korkealta ja valitettavasti pelin sisältö ei kuitenkaan ole riittävän syvällistä, jotta se olisi hintansa arvoinen kokeneille pelaajille. Vaikka peli on helppo oppia ja sopii erityisesti uusille pelaajille, se saattaa tuntua turhan yksinkertaiselta ja ohjaavalta kokeneille Monster Hunter -faneille. Tarinan nopea kulku ja vähäiset monimutkaisemmat haasteet tekevät pelistä vähemmän hintansa arvoisen pitkän aikavälin pelaajalle.

Monster Hunter Wilds on visuaalisesti upea ja teknisesti sujuva peli, joka tuo mukanaan monia parannuksia edellisiin osiin verrattuna. Se on erinomainen valinta uusille pelaajille, sillä se on helppo oppia ja pelissä on runsaasti opastusta. Kokeneille pelaajille peli saattaa kuitenkin jäädä liian yksinkertaiseksi ja tarjota liian vähän sisältöä pitkän aikavälin pelaamiseen. Tarinan lyhyt kesto ja ohjaavat opastukset voivat myös tuntua turhilta, ja toistuvat musiikit voivat alkaa puuduttamaan pitkän pelaamisession aikana.

Arvostelu: Nova Kallio

Monster Hunter Wilds

9 / 10
Plussat + Clutch Claw uudet ominaisuudet + Responsiivinen + Cool ja Hot drinkit takas + End Quest heti käytettävissä + Maassa ryöminen, kun ottanut osumaa Miinukset - Monster Hunter kieli puuttuu - Hiusfysiikat jännät

Paluu Raccoon Cityn painajaisiin – Arvostelussa Resident Evil Requiem (PS5) Kommentit pois päältä artikkelissa Paluu Raccoon Cityn painajaisiin – Arvostelussa Resident Evil Requiem (PS5)

Muistan yhä sen hetken, kun avasin ensimmäisen kerran alkuperäisen Resident Evilin ja pelkäsin tallentaa peliä, koska ink ribbon -nauhat olivat kortilla. Nyt, vuosia ja lukemattomia zombeja myöhemmin, istun PS5:n ohjain kädessäni ja käynnistän Resident Evil Requiemin ensimmäisen kerran. Hetki tuntuu tutulta ja tavallaan samalla virkistävän uudelta. Capcomin uusin luku sarjaan ei ainoastaan jatka perintöä, vaan leikkii sillä tietoisesti.

Resident Evil Requiem on Capcomin kehittämä ja julkaisema toimintakauhupeli PS5:lle. Se yhdistää sarjan klassisen selviytymiskauhun ja modernimman toimintapainotteisen otteen kahden pelattavan hahmon kautta, Leonin ja uuden tulokkaan, Gracen.

Ensikosketusena tuttu kylmä hiki

Heti alussa peli nappaa pelaajan mukaansa. Tarina kietoutuu nopeasti yhteen hahmojen välillä, vaikka myönnettäköön: arvasin yhden keskeisen juonenkäänteen jo varhain.

Ensimmäiset tunnit pelataan pääosin Gracella, ja suositeltu ensimmäisen persoonan kuvakulma tekee kokemuksesta aidosti ahdistavan oloisen. Ympäristöt joissa liikut näyttävät upealta! Valaistus ja äänimaailma rakentavat tiiviin tunnelman, jossa jokainen nurkan taakse kurkistus tuntuu selkäpiitä karmivalta.

Pelin ilmapiiriä ja graafista viimeistelyä on toteutettu kiitettävästi, missä RE Engine tekee jälleen positiivisen vaikutuksen. Omalla kohdallani peli toimi kokonaisuudessaan vakaasti ilman suurempia nytkähdyksiä tai fps- droppeja.

Tarina

Requiem sijoittuu lokakuuhun 2026, 28 vuotta Raccoon Cityn tuhon jälkeen. Kaupungin varjo ei kuitenkaan ole kadonnut, sillä osa selviytyjistä alkaa kuolla salaperäiseen, viiveellä puhkeavaan T-virustartuntaan.

Päähenkilönä nähdään FBI:n analyytikko Grace Ashcroft, joka on edesmenneen Resident Evil Outbreak -pelistä tutun Alyssa Ashcroftin tytär. Grace ei ole perinteinen toimintasankari, vaan enemmänkin sisäänpäin kääntynyt tutkija, joka joutuu keskelle painajaismaista tapahtumaketjua. Hänen rinnalleen nousee sarjan veteraani Leon S. Kennedy, joka teki ensiesiintymisensä pelissä Resident Evil 2. Leonin tukena toimii Sherry Birkin.

Gracen tutkimukset vievät hänet hylättyyn Wrenwood-hotelliin, jossa hänen äitinsä kuoli vuosia aiemmin. Hotellissa tapahtuu jotain odottamatonta, ja pian Grace joutuu vaarallisen pelinappulan rooliin. Tapahtumien taustalla vaikuttaa entinen Umbrella-tiedemies Victor Gideon, jonka tavoitteet liittyvät salaperäiseen Elpis-projektiin.

Tarina siirtyy Rhodes Hillin hoitolaitokseen, jossa tunnelma muuttuu selviytymiskauhuksi. Rakennus kätkee sisäänsä mutatoituneen T-viruksen uhreja sekä synkkiä kokeita. Grace ja Leon joutuvat erilleen, ja pelaaja pääsee kokemaan tapahtumat sekä toiminnallisesta että hiiviskelyä painottavasta näkökulmasta. Matkan varrella Grace kohtaa myös Emilyn, sokean tytön, jonka kohtalo nivoutuu tiiviisti juonen keskeisiin teemoihin.

Tarinan mittaan selviää, että Elpis-projekti liittyy Umbrellan perustajaan Oswell E. Spenceriin ja tämän perintöön. Juoni kuljettaa hahmot lopulta takaisin Raccoon Cityn raunioihin, joissa menneisyyden synnit ja nykyhetken salaisuudet törmäävät toisiinsa.

Requiem kertoo ennen kaikkea perinnöstä, syyllisyydestä ja toivosta maailmassa, jota biouhat yhä varjostavat. Tarina yhdistää sarjan pitkän historian uusiin hahmoihin ja rakentaa jännitteen, joka kantaa alusta loppuun paljastaen juuri sopivasti, mutta jättäen myös kysymyksiä tulevaisuutta varten.

Kaksi hahmoa, kaksi rytmiä

Requiemin suurin vahvuus on ehdottomasti sen rakenne. Gracen osiot painottavat resurssienhallintaa, hiiviskelyä ja selviytymistä. Hän ei ole fyysisesti yhtä vahva kuin Leon, ja se kyllä tuntuu. Kohtaamiset vihollisten kanssa ovat vaarallisempia, ja välttely on usein järkevämpää kuin suora yhteenotto. Tallennus tapahtuu klassisesti kirjoituskoneilla, ja ensimmäisen läpipeluun jälkeen avautuva ink ribbon -mekaniikka nostaa nostalgiahymyn huulille.

Leonin osuudet kallistuvat enemmän räiskinnän suuntaan. Suositeltu kolmannen persoonan kuvakulma sopii hänen tyyliinsä erinomaisesti. Requiemissa viholliset eivät ole pelkkiä aivottomia möllyköitä, vaan ne osaavat käyttää aseita, jopa moottorisahaa, mikä pitää taistelut intensiivisinä ja sormet valmiina näppäimillä torjunta- iskua odotellessa.

Pelin kokonaisuus kantaa hyvin loppuun asti, jossa saa nopeasti selville, että pelissä on yhden sijaan kaksi erilaista loppua.

Sisältöä ja järjestelmiä – liikaa vai liian vähän?

Kerättävät dokumentit syventävät taustatarinaa, ja tutut pesukarhupatsaat ilahduttavat sarjan veteraaneja. Rakennusjärjestelmä mahdollistaa panosten ja parannusesineiden valmistamisen, kunhan materiaalit löytyvät. Pelin alkupuolella Gracella pelatessa antiikkikolikoilla ostettavat parannukset jäävät harmillisen vähäisiksi. Mutta ettei Grace jäisi hahmona aivan varjoon, annetaan hänelle mahdollisuus päivittää elämäpalkkia steroideilla tai aseiden vahinkoa stabilaattorilla. Päivittäminen onnistuu joko rakentamalla itse tarvittava esine tai ostamalla antiikkikolikoilla. Stabilaattoreita ja steroideja on rajallisesti, joten hahmon kehittämistä ei voi jatkaa pelissä rajattomasti.

Pelin loppupuolella Leonin asepäivitykset CP-pisteillä (challenge points) tuo mukavaa kehityskaarta. Tämä tekee vihollisista tuhoamisen arvoista, kun jokainen tappo kasvattaa sinun CP-pistepottia. Kosmeettisia lisäsisältöjä ja charmeja voi avata trophy-haasteilla, mikä palkitsee aktiivisen pelaamisen.

Äänet ja veri virtaa sarjalle uskollisesti

Resident Evil Requiemissa musiikki ei dominoi, mutta astuu esiin juuri oikeissa kohdissa. Hiljaisuus on usein tehokkain äänitehoste jota peli tarvitsee ja se näkyy pelissä hyvin. Gorea ei ole säästelty, viimeistelyliikkeet ja väkivalta ovat ronskeja, mikä sopii sarjan henkeen.

Kokonaisuutena Requiem tuntuu tietoiselta yhdistelmältä vanhaa ja uutta. Se ei ole pelkkä toimintapläjäys, mutta ei myöskään puhdas selviytymiskauhupeli. Se on kompromissi ja yllättävän toimiva sellainen.

Nostalginen mutta moderni

Resident Evil Requiem on peli, joka ymmärtää juurensa. Se tarjoaa vanhan koulukunnan jännitystä ink ribbon -mekaniikkoineen ja resurssipulmineen, mutta tasapainottaa kokonaisuutta modernilla toiminnalla ja sujuvalla ohjattavuudella. Kontrollit toimivat moitteettomasti, vaikka kameran herkkyyden säätäminen tuntui yhtä turhalta kuin ilmaisen ämpärin jonottaminen.

PS5:llä peli näyttää ja kuulostaa erinomaiselta, mutta 70 euron hintahaarukkaan en koen pelin tarjoavan sisältönsä ja uudelleenpeluuarvonsa puolesta rahoille vastinetta, ellei kyseessä ole 100% läpipeluu.

Resident Evil Requiem ei ehkä mullista pelisarjaa, mutta se muistuttaa, miksi tähän maailmaan on aina yhtä kiehtovaa palata.

8.8 / 10
Hyvää: + Kaksi erilaista ja toisiaan tasapainottavaa hahmoa + Yhdistelmä kauhua ja toimintaa + Tunnelmallinen ensimmäisen persoonan kauhu Gracella + Nostalgiset elementit (kirjoituskoneet, ink ribbon -vaikeustaso) + Vahva audiovisuaalinen toteutus Huonoa: - Peli yllättävän lyhyt täyteen hintaan nähden (70€ = 10 - 16 tuntia) - Leonin pelattava osuus ei yhtä mielenkiintoinen kuin Gracen - Osa tarinan hahmoista jopa turhia? - Juonielementit (hahmojen motiivit ja tarinan käänteet) Yhteenveto: Resident Evil Requiem on peli, joka ymmärtää juurensa. Se tarjoaa vanhan koulukunnan jännitystä ink ribbon -mekaniikkoineen ja resurssipulmineen, mutta tasapainottaa kokonaisuutta modernilla toiminnalla ja sujuvalla ohjattavuudella. Kontrollit toimivat moitteettomasti, vaikka kameran herkkyyden säätäminen tuntui yhtä turhalta kuin ilmaisen ämpärin jonottaminen. PS5:llä peli näyttää ja kuulostaa erinomaiselta, mutta 70 euron hintahaarukkaan en koen pelin tarjoavan sisältönsä ja uudelleenpeluuarvonsa puolesta rahoille vastinetta, ellei kyseessä ole 100% läpipeluu. Resident Evil Requiem ei ehkä mullista pelisarjaa, mutta se muistuttaa, miksi tähän maailmaan on aina yhtä kiehtovaa palata.

Kotimainen peliala tykittää – Suomalainen robottiseikkailu The Last Caretaker nousi yllätyshitiksi Kommentit pois päältä artikkelissa Kotimainen peliala tykittää – Suomalainen robottiseikkailu The Last Caretaker nousi yllätyshitiksi

Helsinkiläisen Channel37-studion tieteissävytteinen selviytymisseikkailu The Last Caretaker on noussut yllättävänkin kovaan lentoon. Marraskuussa 2025 ennakkojulkaisuna ilmestynyt peli on kerännyt jo satojatuhansia omistajia, ja bruttomyynti lasketaan useissa miljoonissa euroissa. Kaiken lisäksi käyttäjäarviot ovat pysyneet vahvoina.

Pelissä ohjataan robottia, joka herää maailmassa, jossa meri on peittänyt maapallon. Tehtävä ei ole ihan pieni. pelaajan pitää pelastaa ihmiskunta kasvattamalla löydetyistä ihmisalkioista uusia yksilöitä ja lähettämällä heidät avaruuteen. Samalla pohditaan isoja kysymyksiä, kuten mitä tarkoittaa olla ihminen, ja mihin viimeiset resurssit käytetään, puolustukseen vai uuden rakentamiseen?

Resurssienhallinta ja kierrätys ovat keskiössä. Hylättyjä tukikohtia ja tutkimuskeskuksia puretaan osiksi, materiaaleista rakennetaan työkaluja, aseita ja energiaverkkoja. Jokaisella päätöksellä on seurauksensa, ja neljän vuoden aikana hiotut pelijärjestelmät pyrkivät tekemään maailmasta uskottavan ja johdonmukaisen.

Kehitys ei ole pysähtynyt julkaisuun. Joulukuun päivitys toi lisää tarinatehtäviä ja suorituskykyparannuksia, ja helmikuussa julkaistu maksuton Ocean – The Final Frontier -laajennus lisäsi uusia alueita, tehtäviä, ajoneuvon sekä runsaasti muuta sisältöä.

The Last Caretaker on saatavilla Steamissa ja Epic Games Storessa 29,99 euron hintaan (sis. ALV), ja ikäraja on PEGI 12. Jos suomalaista pelimenestystä on kaivattu, tässä on vahva ehdokas seuraavaksi kotimaiseksi läpimurroksi.