Cyberpunk 2077 viivästyi joulukuun 10. päivään, ja odotus on pian ohi. Aikaa tappaakseni olen perehtynyt viikottain cyberpunk-aiheisiin peleihin, jotka ovat vähemmän tunnettuja. Tällä kertaa hypätään aikaa hidastavan ninjan sandaaleihin ja maalataan seinät verellä.
Katana ZERO on toimintahyppelyä vahvalla tarinalla ja hienolla ulkoasulla. Tulevaisuuden dystopiaan sijoittuva tarina tihkuu väkivaltaa ja julmuuksia, mikä hieman yllätti pikselitaiteen ollessa välillä jopa söpöä. Juoni käsittelee armeijan valmistamaa huumetta, jonka käyttäjä voi hidastaa aikaa ja nähdä väläyksiä tulevasta. Itse sain flashbackejä elokuvasta Dredd. Pelaaja ohjaa huumeen orjaa, tunteetonta tappajaa, joka toteuttaa tehtävät robotin kuuliaisuudella. Päivisin hän istuu psykiatrin tuoliin, ja öisin uneksii unohdetuista traumoista.
Peli jakautuu tarinaosioihin ja ninjatehtäviin. Juonta edistävissä pätkissä jutustellaan ja valitaan haarautuvasta dialogista. Katana ZERO:n teema on aika, joten myös dialogivalinnoissa on aikarajat. Hitaana lukijana se vähän hirvitti, mutta onneksi lukuaikaa jäi yleensä tarpeeksi. Synkkä tarina onnistui herättämään mielenkiinnon, ja päähenkilön yritykset tavoitella kadotettua ihmisyyttään liikuttivat. Vain väkivallan määrä tuntui tarpeettomalta. Yleensä en gorea karsasta, mutta kun käsikirjoittaja korostaa pahisten pahuutta kidutuskohtauksilla, se on hieman halpa tehokeino.
Katana ZERO on kuin sivulta päin kuvattu Hotline Miami. Tiukat kontrollit ja sulava animointi saavat pelin tuntumaan tanssilta. Ninjatehtävissä edetään huone huoneelta lahdaten pahiksia, hidastellen aikaa ja väistellen luoteja. Pelaaja kuolee yhdestäkin osumasta, jolloin peli kelautuu huoneen alkuun, kuin VHS-nauha. Huoneiden välissä nauha näyttää suoritukset uusintana. Peli vaatii kirurgintarkkaa ajoitusta ja sisua yrittää yhä uudelleen. Vaikeustaso tuntui juuri sopivalta. Vaikka haaste on maksimissa, kuolema palauttaa vain muutamien sekuntien päähän. Tämä herättää taistelutahdon, muttei turhauta liikaa. Jokainen yhteenotto tulee suunnitella tarkkaan: Kuperkeikka tässä, savupommi tuossa, ja loppuun vaikka luodin torjunta katanalla. Vaikeimpien kohtien jälkeen tuntee olonsa ninjojen kuninkaaksi.
Peli näyttää VHS-nauhalta kohinoineen päivineen, ja 80-luvun estetiikka on muutenkin vahvasti läsnä. Päivän väri on pinkki, ja mainiot syntikkapop-musat säestävät verilöylyä. Miekan osumat tuntee luissa ja ytimissä. Ninjatehtävien mekaniikka on niin hauskaa, että tarinan jättämät ristiriitaiset fiilikset voi antaa anteeksi. Peli ei ole erityisen pitkä, muttei kalliskaan. Kokonaisuutta on selvästi hiottu hartaasti, ja Katana ZERO yltää lähes virheettömäksi, mutta pieneksi helmeksi.
