Dead Island 2 -peli on edelleen kehitteillä Kommentit pois päältä artikkelissa Dead Island 2 -peli on edelleen kehitteillä

Dead Island 2

Näyttäisi siltä, että kovasti odotettu -peli olisi vihdoinkin tuloilaan. Asiaa on varmistanut julkaisija , joka kertoi aiheesta GamesRadar+ sivustolla.

Julkaisijan mukaan peli on parhaillaan kehitteillä ja lisätietoja pelistä on tulossa piakkoin. Aiemmin viime viikolla liikkui huhuja, että peli olisi ilmestymässä jo tänä vuonna.

Dead Island 2 lanseerattiin alunperin jo vuonna 2014, mutta sen kehitystyö ei ole ollut helpoimmasta päästä. Peliä kehitti alunperin (Spec Ops: The Line) ja julkaisijana toimi Deep Silver.

Vuotta myöhemmin Deep Silver ilmoitti lopettavansa yhteistyön Yagerin kanssa ja tilalle värvättiin . Sittemmin peliä on kehittänyt Deep Silverin sisäinen kehitysstudio .

Nähtäväksi jäänee milloin peli lopulta ilmestyy ja mille alustoille.

Marraskuun PS Plus -pelit julki – Dead Island 2 ja Tomb Raider -klassikot mukana Kommentit pois päältä artikkelissa Marraskuun PS Plus -pelit julki – Dead Island 2 ja Tomb Raider -klassikot mukana

Dead Island 2

Marraskuun Plus -kuukausipelit on vahvistettu, ja tällä kertaa tarjolla on niin zombien lahtaamista, Lara Croftin klassikkoseikkailuja kuin korttipohjaista strategiaakin. Sony tuo 3. marraskuuta tilaajien lunastettavaksi :n, IV–VI Remastered -kokoelman ja :n.Dead Island 2 (PS4 ja PS5) vie pelaajat zombien valtaamaan Los Angelesiin, jossa selviytyminen tarkoittaa ennen kaikkea lähitaistelua ja kekseliästä aseiden käyttöä. Kampanjan voi pelata yksin tai enintään kolmen pelaajan verkkoyhteistyönä.Tomb Raider IV–VI Remastered (PS4 ja PS5) kokoaa yhteen kolme Lara Croftin seikkailua: The Last Revelationin, Chroniclesin ja The Angel of Darknessin. Uudistettujen grafiikoiden ja alkuperäisen ulkoasun välillä voi vaihtaa pelin aikana.Kolmikon täydentää PS5:lle saapuva Monster Train 2, jossa pelaaja rakentaa korttipakkaa ja puolustaa kolmikerroksista junaa vihollisilta. Pelissä entiset enkelit ja demonit yhdistävät voimansa taistellakseen taivaan vallanneita titaaneja vastaan.Marraskuun pelit voi lisätä omaan kirjastoon 3.–30. marraskuuta 2026. Lunastaminen kuuluu kaikkiin -tilaustasoihin, mutta pelaaminen edellyttää voimassa olevaa tilausta. Lokakuun pelit F1 25, Hunt: Showdown 1896 ja Earth Defense Force: World Brothers 2 ehtii lunastaa vielä 2. marraskuuta asti.Lähde: PlayStation Blog

LittleBigPlanet-studion seuraava peli voi olla avoimen maailman seikkailu Kommentit pois päältä artikkelissa LittleBigPlanet-studion seuraava peli voi olla avoimen maailman seikkailu

, joka tunnetaan erityisesti – ja -peleistä, työskentelee huhujen mukaan täysin uuden pelin parissa. Vuotaneiden tietojen perusteella projekti sisältäisi avoimen maailman elementtejä, mikä olisi studiolta melko iso suunnanmuutos.

Tieto nousi esiin nykyisen työntekijän ansioluettelosta, jossa mainitaan “open-world content” eli avoimen maailman sisältö. Samalla kerrotaan, että kyseessä olisi kokonaan uusi pelisarja eikä uusi LittleBigPlanet. Tämä saattaa olla pienoinen sydänsuru Sackboy-faneille, jotka ovat toivoneet sarjan paluuta jo pitkään.

Media Molecule on tunnettu peleistä, joissa pelaajille annetaan työkalut rakentaa omia kokemuksiaan. Erityisesti Dreams nousi kulttimaineeseen lähes pelimoottorimaisilla ominaisuuksillaan. Pelaajat tekivät sillä kaikkea kauhupeleistä autopeleihin ja surrealistisiin taideprojekteihin. Vaikka peli sai kriitikoilta paljon kehuja, lopetti sen tuen muutama vuosi julkaisun jälkeen.

Mielenkiintoista on myös se, että studio ei yleensä tee jättimäisiä AAA-pelejä, joten avoimen maailman projekti voisi tarkoittaa Media Moleculelle kunnianhimoisinta hanketta tähän asti. Studiolta vihjattiin jo vuonna 2023, että uusi projekti oli siirtynyt aktiiviseen kehitykseen, joten jotain saatetaan nähdä jo kesäkuun State of Play -tapahtumassa.

Samaan aikaan Sackboyn tulevaisuus näyttää hieman sumuiselta. kehitti Sackboy: A Big Adventuren, mutta hahmon näkyvyys on viime aikoina vähentynyt myös PlayStationin markkinoinnissa. Toisin sanoen pieni kangasnukke ei ehkä ole kadonnut lopullisesti, mutta juuri nyt se näyttää olevan tauolla, mahdollisesti jossain avoimessa maailmassa seikkailemassa.