Death Stranding -elokuva kertoo täysin uuden tarinan samassa maailmassa Kommentit pois päältä artikkelissa Death Stranding -elokuva kertoo täysin uuden tarinan samassa maailmassa

Death Stranding

ja ohjaaja Michael Sarnoski ovat paljastaneet lisää tulevasta -live-action-elokuvasta. Elokuva ei ole pelin tapahtumien uudelleenversiointi, vaan kertoo täysin uuden tarinan samassa maailmassa ja tutustuttaa katsojat uusiin hahmoihin.

Sarnoskin mukaan tavoitteena on vangita pelin sielu ja teemat, mutta tarjota silti jotain ennennäkemätöntä.

Haluamme löytää tasapainon, joka tekee tarinasta sekä uusille katsojille helposti lähestyttävän että pitkän linjan faneille palkitsevan. Sarnoskin sanoi.

Kojima puolestaan korosti, että alkuperäisen pelin tiivistäminen kahteen tuntiin olisi liian haastavaa, minkä vuoksi uusi ohjaaja sai luoda oman näkemyksensä.

Vaikka elokuvassa saattaa vilahtaa tuttuja hahmoja, kuten Sam Porter Bridges, Fragile tai Mama, fanien ei kannata odottaa, että alkuperäiset näyttelijät toistaisivat roolejaan. Kojima on kuitenkin vahvasti mukana projektin kehityksessä ja tukee ohjaajan luovaa vapautta.

Elokuvalla ei vielä ole julkaisupäivää, mutta odotus on pitkä ja lupaava, luvassa on tuttu Death Stranding -maailma, mutta uudenlaisesta näkökulmasta ja täysin omaperäisellä tarinalla.

Hideo Kojima valottaa Physint-vakoilupelin kehitystä Kommentit pois päältä artikkelissa Hideo Kojima valottaa Physint-vakoilupelin kehitystä

Pelisuunnittelija on kertonut uusia tietoja tulevasta -pelistään, jonka on tarkoitus jatkaa -sarjan hengessä, mutta tarjota samalla uudenlainen pelikokemus. Kojima käsitteli projektia palattuaan Koji10-podcastinsa pariin noin vuoden tauon jälkeen. Hän kuvailee Physintiä kunnianosoitukseksi 40-vuotiselle uralleen pelinkehittäjänä.

Kojiman mukaan tarina on jo valmiina, ja hän on itse ehdottanut kaikkia peliin valittuja näyttelijöitä. Hänen mukaansa noin 70 prosenttia näyttelijöistä on myös hänen fanejaan. Osa hahmojen nimistä on jo päätetty, ja varsinaisten kuvausten on määrä alkaa ensi vuonna. Näyttelijöistä , ja on jo skannattu peliä varten.

Physintin tavoitteena on palauttaa mieleen Metal Gear Solid -pelien juuret, mutta samalla Kojima haluaa kokeilla uusia ideoita ja rakentaa omanlaisensa vakoojatoimintaa sisältävän pelikokemuksen. Kyse ei siis ole suorasta Metal Gear -jatko-osasta, vaan henkisestä seuraajasta, jossa tuttuja vaikutteita viedään uuteen suuntaan.

Peliä joudutaan kuitenkin odottamaan vielä pitkään. Kojima arvioi viime vuonna, että Physintin julkaisuun olisi tuolloin ollut noin viidestä kuuteen vuotta. Hänen toinen Microsoftille kehittämänsä projektinsa, kauhupeli , on tarkoitus julkaista ennen sitä. Physintin julkaisijasta on puolestaan liikkunut ristiriitaisia raportteja, joten sen nykytilanteesta kannattaa odottaa virallista vahvistusta.

63-vuotias Kojima kertoi podcastissa tekevänsä jokaisen pelinsä kuin se voisi jäädä hänen viimeisekseen. Ajatus sopii tekijälle, joka tunnetaan kunnianhimoisista projekteistaan ja halustaan rikkoa pelien perinteisiä rajoja. Physintin kohdalla odotukset ovat korkealla, mutta ennen kuin pääsemme hiiviskelemään vihollisten ohi, edessä on vielä vuosien odotus.

Hideo Kojiman spionaasipeli Physint siirtyy PlayStationilta Xboxille Kommentit pois päältä artikkelissa Hideo Kojiman spionaasipeli Physint siirtyy PlayStationilta Xboxille

Hideo Kojiman seuraava suuri toimintavakoilupeli on kokenut melkoisen juonenkäänteen. Sonyn kerrotaan vetäytyneen Kojima Productionsin projektista huolestuttuaan pelin budjetista, mahdollisesta kannattavuudesta ja siitä, että kyseessä olisi lopulta vain määräaikainen -yksinoikeus.

Bloombergin haastattelemien projektia tuntevien lähteiden mukaan Physint oli myöhästynyt aikatauluistaan ja sen budjetin ennakoitiin paisuvan reilusti yli suunnitellun, vaikka julkaisuun arvioitiin olevan vielä vuosia. Taustalla kerrotaan olleen myös se, etteivät ja sen jatko-osa yltäneet PlayStationin odottamiin tuottoihin.

Physint julkistettiin vuonna 2024, ja on kuvannut sitä uuden sukupolven toimintavakoilupeliksi. Sonyn kerrotaan olleen haluton sijoittamaan jälleen satoja miljoonia dollareita peliin, joka olisi määräaikainen yksinoikeus. kertoi viime viikolla, että studio sai Sonylta yllättäen ilmoituksen projektin peruuttamisesta jo kesäkuun puolivälissä.

Tarina ei kuitenkaan pääty tähän. Kojima Productions on löytänyt Physintille uuden kumppanin Microsoftin Xboxista. Yhtiöt tekevät jo yhteistyötä -kauhupelin parissa, ja nyt yhteistyö laajenee myös Physintiin. puolestaan korostaa, että sen suhde Kojima Productionsiin pysyy vahvana, vaikka yhteistyö Physintin parissa päättyikin.

Kojiman toimintavakoilupeli siis jatkaa matkaansa, mutta PlayStationilta Xboxin suuntaan. Melko ironinen käänne pelille, jonka takana on mies, joka tunnetaan ennen kaikkea Metal Gear -sarjan luojana.