Arvostelut, Pelit

Demonilahtaaja vauhdissa – arvostelussa kotimainen Letifer Kommentit pois päältä artikkelissa Demonilahtaaja vauhdissa – arvostelussa kotimainen Letifer

Letifer on toimintatäyteinen peli, jossa yhdistyvät twin-stick-ampuminen, roguelite-elementit ja survivors-tyylinen pelattavuus. Pelissä astut puolidemonin Letiferin rooliin ja taistelet demonien uhkaa vastaan suorittaen brutaaleja rituaaleja ja kehittäen hahmoasi. Pelaaja voi päivittää aseita, taitoja ja dronen ominaisuuksia sekä kohdata voimakkaita vihollisia matkalla kohti demonikuningas Raumin kukistamista Letifer, jonka on kehittänyt suomalainen peliyhtiö Third Spirit Games, julkaistiin Early Accessiin 17. huhtikuuta 2025

Pelin ensituntumat olivat erittäin positiiviset. Pelissä liikkuminen ja taistelu tuntuivat todella sujuvilta, eikä vastaan tullut ongelmia. Pelasin hiirellä ja näppäimistöllä, ja tähtäys oli helppoa, olipa kyse manuaalisesta tai automaattisesta tähtäyksestä. Pelin mekaniikat olivat helppoja omaksua, sillä ne esitellään asteittain pelatessa, jolloin mitään ei jää epäselväksi. Erityisesti päämaja, jossa oleskellaan turvassa demoneilta, on todella miellyttävä. Siellä on helppo liikkua ja tärkeimmät toiminnot ovat kätevästi saatavilla heti rituaalista palattua. Pelikokemus vastasi ja ylitti odotukset: olen pitkään kaivannut tämän tyylistä peliä, ja Letifer on todellinen helmi suomalaisten pelintekijöiden työstä. Bugeja ei tullut vastaan kertaakaan.

Pelissä pääasialliset toiminnot keskittyvät rituaalien suorittamiseen, taitojen kehittämiseen ja dronen (ABR-X9) ominaisuuksien parantamiseen. Vaikka tällä hetkellä vain ensimmäistä pistoolia voi päivittää, aseiden ja varusteiden kehittäminen on keskeinen osa peliä. Materiaaleja voi kerätä tappamalla demoneja rituaaleista tai käyttämällä dronen keräämiä resursseja. Kivestä kerätään pääasiassa drone-päivityksiä, mutta myös aseiden ja effigyjen kehittäminen vaatii niitä. Pelin tarina kertoo Letiferistä, puolidemonista, jonka isä Raum, demonikuningas, on tappanut hänen äitinsä. Tavoitteena on pysäyttää Raum ja estää demoneita tuhoamasta ihmiskuntaa, sen eteen täytyy suorittaa rituaaleja ja kohdata vahvoja vihollisia. Ensimmäiselleä läpäisykerralla rituaalit tuottavat punaisia orbeja, joita käytetään aseiden ja uusien biomien avaamiseen.

Pelissä on sopivasti haastetta, erityisesti sivurituaalien ja demonien osalta. Erilaiset aseet ja taidot antavat mahdollisuuden sopeuttaa pelityyliä sen mukaan, minkälaista vastusta on vastassa. Aluksi rituaalit tuntuivat haastavilta, mutta kun oppi tuntemaan taidot ja demonien hyökkäykset, eteneminen alkoi sujua nopeammin. Ainoa suuri haaste itselle oli Letiferin äidin päärituaali, joka vaati useamman yrityksen, mutta se teki pelistä entistäkin palkitsevamman.

Pelissä on upea pikselityyli, joka viehättää heti. Hahmot ja animaatiot ovat erittäin hienosti toteutettuja ja sopivat täydellisesti peliin. Erityisesti demonit, jotka hyökkäävät rituaalien aikana, on suunniteltu todella vaikuttavasti. Grafiikat luovat yhtenäisen ja upean visuaalisen kokonaisuuden, ja eri biomit erottuvat selkeästi toisistaan. Alueet on suunniteltu hienosti ja niistä huokuu oikea tunnelma, joka tukee pelin tyyliä. Animaatiot, erityisesti hyökkäykset, erottuvat hyvin, vaikka pelissä onkin paljon lentäviä projektiileja ja tulitaistelua.

Pelissä on loistavat äänitehosteet ja musiikit, jotka luovat oikean tunnelman rituaalien ja taisteluiden aikana. Äänet on tarkasti kohdistettu tilanteisiin ja esineisiin, mikä lisää pelikokemuksen immersiota. Musiikki tuo lisäsyvyyttä peliin ja sopii täydellisesti pelin teemaan.

Letifer on todella lupaava peli, joka tarjoaa paljon viihdyttävää sisältöä jo Early Access -vaiheessa. Pelissä on hyvin toteutettu haaste, upea visuaalinen ilme ja tunnelmallinen musiikki. Vaikka peli on vielä kehitysvaiheessa, se tarjoaa jo nyt loistavaa pelattavuutta ja on ehdottomasti suositeltavaa kaikille. 4 euron hinta on erittäin kohtuullinen, ja samalla voi tukea suomalaisia pelintekijöitä. Odotan innolla, mitä lisää peliin tuodaan tulevaisuudessa!

arvostelu: Nova Kallio

9 / 10
Plussat + Pikseligrafiikat + Pelattavuus + Animaatiot

Hytale palasi haudasta – varhainen versio muistuttaa Minecraftia, mutta koukuttaa silti Kommentit pois päältä artikkelissa Hytale palasi haudasta – varhainen versio muistuttaa Minecraftia, mutta koukuttaa silti

Hytale

Pitkään kehitetty ja jo kerran kuopattu Hytale on tehnyt yllättävän paluun. Minecraft-henkinen fantasia-selviytymispeli julkaistiin tällä viikolla early access -versiona PC:lle, ja vaikka se ei vielä täysin irtaudu esikuvansa varjosta, ensivaikutelma on yllättävän vahva. Pelaajia on jo lähes kolme miljoonaa, mikä on melkoinen saavutus peliltä, jonka kohtalo näytti vielä viime kesänä sinetöidyltä.

Hytalen tarina on poikkeuksellinen. Riot Games perui pelin kehityksen vuosien työn jälkeen, mutta Hypixel Studiosin perustaja Simon Collins-Laflamme onnistui ostamaan oikeudet takaisin ja viemään projektin maaliin. Odotukset olivat varovaisia, etenkin kun kehittäjä itse varoitteli pelin olevan vielä ”ei kovin hyvä”. Käytännössä early access -versio on kuitenkin selvästi keskeneräinen, mutta silti jo nyt hauska ja yllättävän viimeistelty.

Pelillisesti Hytale tuntuu heti tutulta kaikille Minecraftia kokeilleille. Tutkitaan, rakennetaan, kerätään resursseja ja selviydytään palikkamaisessa avoimessa maailmassa. Mukana on kuitenkin myös eroja, kuten taikuutta, monipuolisempaa taistelua ja runsaasti erilaisia ammatteja ruoanlaitosta sepäntöihin. Lisäksi pelin työkalut ja luovat mahdollisuudet ovat jo tässä vaiheessa vahva valttikortti.

Maailma itsessään on värikäs ja elävä, vaikkei vielä erityisen vaihteleva. Aavikoita, metsiä, raunioita ja temppeleitä riittää, ja ympäristö elää vuorokaudenaikojen, sään ja äänimaailman mukana. Vastaan tulee niin eläimiä kuin vihollisiakin, ja kokonaisuus huokuu kevyttä, satumaista tunnelmaa. Täysin omaleimaiseksi Hytale ei vielä nouse, mutta pohja on lupaava.

Vaikka Hytale ei ainakaan vielä syrjäytä Minecraftia, sen varhainen julkaisu on selkeä onnistuminen. Modituki, tuleva tarinallinen seikkailutila ja jo varmistettu rahoitus seuraaviksi vuosiksi antavat syytä optimismiin. Kerran jo menetetyksi luultu peli saattaa hyvinkin olla matkalla kohti valoisaa tulevaisuutta.

Tarina kissasta, joka halusi kuulua jonnekin – arvostelussa Copycat Kommentit pois päältä artikkelissa Tarina kissasta, joka halusi kuulua jonnekin – arvostelussa Copycat

On pelejä, joita pelatessa ajattelee tekniikkaa, suorituskykyä ja pelimekaniikkoja. Ja sitten on pelejä, jotka hiipivät syliin hiljaa, käpertyvät siihen ja jäävät. Tarinat, joissa eläin ei ole vain koriste tai vitsi, vaan oikeasti päähenkilö menevät pintaa syvemmälle. Sellainen, jonka tunteet iskevät suoraan kylkeen ilman varoitusta. Copycat kuuluu jälkimmäisiin, se osui tähän hermoon heti ensi minuuteilla. Eläinrakkaana pelaajana olen tottunut siihen, että peleissä eläimet ovat usein joko vitsejä tai pelkkiä symboleja. Copycat teki heti selväksi, ettei Dawn ole kumpaakaan. Hän on kissa, joka haluaa kuulua johonkin ja se tuntuu yllättävän tutulta.

Tarina, joka ei silittele vastakarvaan

Spoonful of Wonderin kehittämä Copycat on kerronnallinen indie-peli PC:lle, jossa pelaat Dawnina, löytöeläintalon kissana. Iäkäs ja sairaalloinen Olive adoptoi sinut täyttämään tyhjän paikan sydämessään. Alku on lämmin ja turvallinen, mutta jo varhain käy ilmi, ettei tämä ole tarina onnellisesta loppuelämästä sohvalla.

Copycatin tarina ottaa rohkean ja kivuliaan suunnan, kun Oliven kadonnut alkuperäinen kissa, myös nimeltään Dawn palaa kotiin. Yhtäkkiä et ole enää perheenjäsen, vaan ylimääräinen. Hylätty. Tarina kertoo yhteenkuuluvuudesta, menetyksestä ja identiteetistä tavalla, joka tuntuu aidolta juuri siksi, että se kerrotaan kissan näkökulmasta.

Pelin vahvuus on sen tapa kertoa tarinaa kissan näkökulmasta. Sisäinen monologi ja luontodokumentaarinen kerrontatyyli tuovat mukaan etäisyyttä, mutta samalla ne tekevät kokemuksesta jopa raaemman. Pelaaja ei saa kaikkea selitettynä, vaan joutuu itse tuntemaan ja tulkitsemaan maailmaa, joka tekee kokemuksesta poikkeuksellisen henkilökohtaisen. Copycat saaa kiitosta sen kyvystä käsitellä vaikeita teemoja ilman melodramaattisuutta, tämä ei ole kyynelten kalastelua, vaan hiljaista surua. Copycat ei ole peli, jonka jälkeen tekee mieli siirtyä suoraan seuraavaan tehtävälistaan.

Pelaaminen kissana – yksinkertaista mutta toimivaa

Pelillisesti Copycat on yksinkertainen, mutta tarkoituksella. Tutkit maailmaa kissana, joka on joutunut ulos turvallisesta kodista ja kohtaa pelkoja, joihin se ei ole valmis. Mukana on kevyitä skill check -hetkiä, päätöksiä ja valintoja, jotka vaikuttavat tarinan suuntaan ja lopulliseen lopputulokseen. Useat eri loput lisäävät uudelleenpeluuarvoa, mikä on tällaiselle tarinavetoiselle kokemukselle iso plussa.

Kontrollit toimivat hyvin sekä näppäimistöllä että ohjaimella, eikä pelaaminen tunnu kankealta. Teknisesti peli on varsin vakaa. Pieniä bugeja esiintyy toisinaan kun Dawn saattaa hypätessä lipsahtaa objektien läpi, mutta nämä ovat harvinaisia eivätkä riko kokemusta. Teknisesti peli on yllättävän viimeistelty indie-teokseksi.

Hiljainen kauneus kantaa pitkälle

Visuaalisesti Copycat kallistuu enemmän realismiin kuin cartoony-tyyliin, vaikkei se pyri fotorealismiin. Animaatiot ovat ajoittain jäykkiä, mutta kokonaisuus tukee tarinan vakavaa sävyä hyvin. Maailma tuntuu ajoittain jopa uhkaavalta juuri niin kuin sen kuuluukin tuntua, kun kissa joutuu ulos tutusta ja turvallisesta ympäristöstään.

Äänimaailma ansaitsee erityismaininnan. Musiikki on melankolista, hillittyä ja juuri oikeissa kohdissa läsnä. Se ei pakota tunteita esiin, vaan antaa niiden hiipiä mukaan huomaamatta. Ambient-äänet ja hiljaisuus tekevät maailmasta uskottavan. Copycat uskaltaa olla hiljaa, ja se tekee siitä entistä vaikuttavamman. Tämä on asia joka antaisee erityismaininnan, peli luottaa tunnelmaan enemmän kuin jatkuvaan ärsyketulvaan.

Yhteenveto

Copycat ei ole pitkä peli, eikä se ole täynnä toimintaa. Noin 15–20 euron hintaluokassa se tuntuu silti täysin hintansa arvoiselta, etenkin jos pitää indie-peleistä, jotka uskaltavat käsitellä vaikeita aiheita ilman ironista etäisyyttä. Tämä on peli pelaajalle, joka arvostaa tarinaa enemmän kuin haastetta ja joka ei säikähdä vaikeita tunteita. Copycat ei tarjoa helppoa lohtua, mutta se tarjoaa ymmärrystä ja joskus se riittää.

Tämä on peli, joka jää mieleen ja vähän sydämeenkin.

9 / 10
Hyvää: + Erittäin koskettava ja rohkea tarina + Onnistunut kerronta kissan näkökulmasta. + Dokumentaarinen kertoja/ohjeistus on hauska lisä. + Tunnelmallinen musiikki ja äänimaailma. + Useat loput lisäävät uudelleenpeluuarvoa. Huonoa: - Pieniä teknisiä kömmähdyksiä. - Teemat voivat olla liikaa herkimmille pelaajille Yhteenveto: Copycat ei ole pitkä peli, eikä se ole täynnä toimintaa. Noin 15–20 euron hintaluokassa se tuntuu silti täysin hintansa arvoiselta, etenkin jos pitää indie-peleistä, jotka uskaltavat käsitellä vaikeita aiheita ilman ironista etäisyyttä. Tämä on peli pelaajalle, joka arvostaa tarinaa enemmän kuin haastetta ja joka ei säikähdä vaikeita tunteita. Copycat ei tarjoa helppoa lohtua, mutta se tarjoaa ymmärrystä ja joskus se riittää. Tämä on peli, joka jää mieleen ja vähän sydämeenkin.