DocPoint – dokumenttielokuvafestivaali lämmittää pakkasen täyteistä Helsinkiä tammikuussa Kommentit pois päältä artikkelissa DocPoint – dokumenttielokuvafestivaali lämmittää pakkasen täyteistä Helsinkiä tammikuussa

Directive 8020 on Supermassive Gamesin uusin yritys viedä interaktiivinen kauhudraama syvälle avaruuden kylmyyteen. Peli julkaistiin 12.5.2026 ja jatkaa Dark Pictures -henkistä tarinankerrontaa, mutta toimii itsenäisenä kokonaisuutena, kuten muutkin sarjan pelit. Lähtökohta on kunnianhimoinen, missä kuolevaa Maata pakeneva siirtokunta-alus on matkalla kohti uutta kotiplaneettaa, kun viimeinen rutistus muuttuu painajaiseksi meteori-iskun jälkeen. Miehistö joutuu tilanteeseen, jossa selviytyminen, luottamus ja todellisuuden hajoaminen kietoutuvat yhteen.

Pelin ydin on tuttu Supermassive Gamesin aiemmista teoksista, jossa valintoihin perustuva tarinavetoisuus ja pienetkin päätökset voivat muuttaa hahmojen kohtaloita. Tällä kertaa mukaan on lisätty aiempaa enemmän pelimekaanista vapautta ja uusia järjestelmiä, mutta lopputulos ei ole täysin tasainen.

Ensituntuma – vahva alku, mutta tekniset ongelmat rikkovat immersion

Ensikosketus peliin on mielestäni lupaava. Pelissä tunnelma rakennetaan heti alussa onnistuneesti ja avaruusaluksen ahdas, kylmä ympäristö luo painostavan fiiliksen. Supermassive Gamesin vahvuus, elokuvamainen kerronta on heti nähtävissä. Vaikka pelin alku on toiminnallinen ja koukuttava, tämä muuttuu nopeasti keskusteluvetoiseksi ja hitaammin eteneväksi kauhuksi, mikä tekee pelin alkupuolesta jopa hieman epätasainen.

Kokemus ei ole täysin hiottu loppuun, kun peli kärsii myös pienistä, mutta ärsyttävistä teknisistä ongelmista. Jump scare -hetkien viiveet, satunnaiset animaatiobugit sekä esineiden outo fysiikka rikkovat tunnelmaa juuri silloin kun sen pitäisi olla vahvimmillaan. Toisaalta nämä ongelmat eivät täysin pilaa kokemusta, vaan muistuttavat ennemminkin siitä, että kyseessä on “hyvä mutta rosoinen” Supermassive-peli.

Pelin pituus yllättää positiivisesti. Kun aiemmat sarjan osat ovat pyörineet noin 4–5 tunnin haarukassa, Directive 8020 tarjoaa noin 7–8 tunnin kokemuksen, mikä antaa tarinalle enemmän tilaa hengittää.

Pelirakenne – valintojen paino kasvaa

Directive 8020 rakentuu vahvasti valintojen ja seurausten varaan, kuten sarjan aiemmatkin osat. Pelaajilla on käytössään kaksi pelityyliä: Survivor-tila, jossa jokainen päätös on lopullinen ja hahmon kuolema pysyvä. Explorer-tila puolestaan antaa mahdollisuuden käyttää aikajanan rewind-toimintoa ja korjata virheitä.

Explorer-tila tekee kokemuksesta huomattavasti helpomman ja antaa enemmän tilaa tarinan tutkimiselle, kun taas Survivor-tila tarjoaa aidomman jännityksen ja paineen tunteen.

Turning Points -järjestelmä, joka näyttää tarinan haarautumiset aikajanalla on hyvä lisä peliin. Tämän avulla pelaaja näkee konkreettisesti, miten päätökset vaikuttavat kokonaisuuteen.

Sen sijaan Robin Switch -järjestelmä on yksi ominaisuus, joka saa minulta ehkä eniten krittiikkiä. Vaikka idea ohjaimen kierrättämisestä kotisohvalla pelaajien välillä on hauska, käytännössä se tekee tästä vain sekavaa, kun ohjain voi vaihtua kesken tärkeän kohtauksen, mikä rikkoo immersion ja tekee kokemuksesta hajanaisen.

Pelattavuus ja kontrollit – toimivia ideoita, mutta kameratyöskentely rajoittaa

Pelattavuus rakentuu tutkimisen, kevyiden toimintaelementtien ja päätöksenteon varaan. Pelaajalla on käytössään skannauslaite, jolla voi paikantaa kohteita, laittaa viestiä muiden miehistön jäsenien kesken, tunnistaa uhkia ja avata reittejä. Skannerin avulla pelaaja hyödyntää hakkerointimekaniikkoja ja avaa lukittuja ovia pienen minipelin avulla tai etäohjaa järjestelmiä.

Tässä pelissä päätöksillä on selkeä vaikutus tarinaan. Miehistön väliset suhteet, kuten luottamus ja lojaalisuus, muuttuvat valintojen perusteella, ja hahmojen selviytyminen muokkaa tarinan kulkua merkittävästi. Tämä on edelleen yksi pelin vahvimmista elementeistä.

Kritiikkiä saa erityisesti kameraratkaisu. Kolmannen persoonan kuvakulma on liian lähellä hahmoa, mikä tekee etenkin hiiviskelyosuuksista hankalia ja pelaajan näkökenttä jää usein ahtaaksi sekä rajoittuneeksi. Peli vaihtaa ensimmäisen persoonan kuvakulmaan, esimerkiksi ahtaissa tuuletuskanavissa ja nämä hetket ovat selvästi onnistuneempia, sillä ne lisäävät jännitystä ja parantavat kontrollituntumaa.

Grafiikka – elokuvamainen, kylmä ja yksityiskohtainen

Visuaalisesti peli on selkeä harppaus eteenpäin Supermassiven aiempiin teoksiin verrattuna. Valaistus, metalliset pinnat, ympäristöjen yksityiskohdat ja avaruusaluksen klaustrofobinen rakenne luovat vahvan tunnelman, joka pelin suurin vahvuus.

Avaruusaluksen käytävät ovat ahtaita, metallisia ja jatkuvasti muuttuvan valaistuksen varassa. Sinertävän kylmät käytävät ja punaiset hälytysvalot pitävät tunnelman jatkuvasti painostavana. Pelin estetiikka ammentaa selvästi inspiraatiota elokuvista kuten Alien ja The Thing. Täydellinen tekninen suoritus ei kuitenkaan ole. Hahmoanimaatiot kärsivät ajoittain jäykkyydestä, ja “uncanny valley” -efekti rikkoo realismia. Myös huulisynkka ei aina pysy täysin mukana hahmojen dialogissa.

Äänimaailma – hiljaisuus toimii, mutta dialogi horjuu

Äänimaailma on yksi pelin onnistuneimmista osa-alueista. Ambient-äänet, metallin narinat ja kaukaiset koneiden äänet rakentavat tehokkaan ja ahdistavan tunnelman.

Erityisen toimiva ratkaisu on musiikin vähäisyys pelin aikana. Hiljaisuus korostaa jännitystä ja tekee yksittäisistä äänistä merkittävämpiä. Kritiikkiäkin löytyy ja se kohdistuu tässä ääninäyttelyyn. Osa dialogista kuulostaa irralliselta tai liian mekaaniselta, ikään kuin repliikit olisi luettu ilman riittävää tunnetta tai kontekstia. Tämä heikentää pelatessa hetkittäin tarinan emotionaalista syvyyttä.

Yhteenveto – Hyvä mutta rosoinen

Directive 8020 on tunnelmaltaan vahva ja visuaalisesti vaikuttava selviytymiskauhupeli, joka tarjoaa kiinnostavan avaruusympäristön ja merkityksellisiä valintoja.

Sen suurimmat vahvuudet löytyvät tarinasta, valinnoista ja audiovisuaalisesta ilmeestä.
Peli kärsii samaan aikaan kuitenkin selkeistä ongelmista. Se onnistuu luomaan mieleenpainuvan kokemuksen, mutta tekniset ongelmat ja pelillistä rytmiä rikkovat ominaisuudet haittaavat pelaamista.
Kokonaisarviona peli jää kiinnostavaksi mutta epätasaiseksi kokemukseksi. Se ei nouse sarjan parhaiden osien tasolle, mutta tarjoaa silti vahvan tunnelmapohjaisen kauhuelämyksen niille, jotka arvostavat tarinavetoista selviytymistä enemmän kuin hiottua pelimekaniikkaa.