Downton Abbey 3 kunnioittaa Maggie Smithin roolihahmoa koskettavalla tavalla Kommentit pois päältä artikkelissa Downton Abbey 3 kunnioittaa Maggie Smithin roolihahmoa koskettavalla tavalla

: , kolmas ja mahdollisesti viimeinen osa suositussa brittisarjan elokuvasarjassa, saapuu elokuvateattereihin 12. syyskuuta 2025. Sarjan luoja on paljastanut, kuinka elokuva tulee kunnioittamaan edesmenneen Dame Maggie Smithin ikimuistoista roolihahmoa, .

Violet menehtyi edellisessä elokuvassa , ja The Grand Finale vie Crawleyn perheen 1930-luvun talouskriisin pyörteisiin ilman rakasta matriarkkaa. Fellowes kertoo, että Violetin vaikutus näkyy edelleen vahvasti elokuvassa – hänen uskomuksensa, vaatimuksensa ja käsityksensä siitä, mitä Crawleyn perhe edustaa, ovat yhä elossa. Fellowes sanoo että hänen kuolemansa, on vain yksityiskohta.

Vaikka ei enää ole mukana, hänen poissaolonsa on tarkoituksellisesti aistittavissa – katsojien kuuluukin kaivata häntä. Violetin muisto toimii elokuvassa moraalisena kompassina, erityisesti hänen pojalleen Robert Crawleylle () ja tyttärelleen Lady Marylle (), jotka yrittävät selviytyä vaikeista ajoista ja mahdollisesti jopa Downtonin menettämisestä.

Fellowes vihjaa, että The Grand Finale saattaa todella olla päätös koko Downton Abbey -tarinalle, vaikka ei täysin sulje pois jatkoa, en enää koskaan sano ei koskaan. Kuitenkin ilman Violet Crawleyn terävää kieltä ja Maggie Smithin lumoavaa esiintymistä, sarjan sydän on muuttunut.

Tom Hardyn rikosdraama MobLand saa toisen kauden – 26 miljoonaa katsojaa ei voi olla väärässä Kommentit pois päältä artikkelissa Tom Hardyn rikosdraama MobLand saa toisen kauden – 26 miljoonaa katsojaa ei voi olla väärässä

on virallisesti vahvistanut, Tom Hardyn tähdittämä palaa toiselle kaudelle. Sarjan suosion perusteella päätös ei yllätä ketään, sillä rikosdraamaa on katsonut jo yli 26 miljoonaa ihmistä sen maaliskuun lopun ensi-illan jälkeen.

Sarja kertoo Hardyyn roolihahmosta Harry Da Sousasta, fiksaajasta, joka työskentelee Pierce Brosnanin esittämän rikollispomon Conrad Harriganin alaisuudessa. Mukana nähdään myös Helen Mirren sekä Paddy Considine () ja Joanne Froggatt (). Tarina sukeltaa kahden rikollissukupolven maailmaan, jossa verisiteet, liiketoimet ja kostot kietoutuvat yhteen.

MobLand on noussut Paramount+:n toiseksi katsotuimmaksi alkuperäissarjaksi kautta aikojen ja nousi Iso-Britanniassa suoratoiston kärkeen. Rotten Tomatoesissa sarja pitää hallussaan vakuuttavaa 75 % arvosanaa ensimmäiseltä kaudelta.

Vaikka toisen kauden ensi-illan päivämäärää ei vielä tiedetä, yksi asia on selvä: Tom Hardyn rooli fyysisesti raskaissa tuotannoissa, kuten ja , on jättänyt jälkensä. Näyttelijä on myöntänyt kärsivänsä useista vammoista, kuten selkä- ja lonkkavaivoista. Silti Hardy palaa rikosten maailmaan, toivottavasti yhtä rautaisena kuin ennen.

Suomessa sarjaa esitetään -palvelussa.

Downton Abbey: A New Era katsottavissa SkyShowtimessa ilmaiseksi 15.3. alkaen Kommentit pois päältä artikkelissa Downton Abbey: A New Era katsottavissa SkyShowtimessa ilmaiseksi 15.3. alkaen

Vuoden 2022 : Uusi aikakausi -elokuva on katsottavissa -suoratoistopalvelussa keskiviikkona 15.3. Elokuva sisältyy palvelun kuukausitilaukseen eikä vaadi erillistä vuokrausta. Menestyssarjan koko alkuperäinen näyttelijäkaarti palaa rooleihinsa, ja joukkoon liittyvät Hugh Dancy, Laura Haddock, Nathalie Baye, Dominic West ja Jonathan Zaccaï. Sarjan ja vuonna 2019 julkaistun Downton Abbey -elokuvan tarinaa jatkavassa elokuvassa Crawleyn perhe lähtee matkalle Etelä-Ranskaan selvittämään mysteeriä, joka liittyy vanhan kreivittären perimään huvilaan.


Sarjan faneilta erittäin positiivisia arvioita saaneen elokuvan on käsikirjoittanut alkuperäissarjan luoja  ja ohjannut Simon Curtis.

SkyShowtime-palvelu on saatavana suoraan asiakkaille SkyShowtime-sovelluksen kautta Apple iOS-, tvOS- ja Android-laitteissa, Android TV:ssä, Google Chromecastilla, LG:n ja Samsungin älytelevisioilla sekä verkkosivustolla www.skyshowtime.com. SkyShowtimen kuukausihinta on 6,99 €. SkyShowtime on saatavana myös seuraavien kumppaneiden kautta: Allente, Ruutu ja Telia.