Diablosta ammentava ja 40-tonnisella sotavasaralla fantasiahaarniskojensa estetiikan takonut Wolcen: Lords of Mayhem julkaistiin viime viikolla. Early access -versiohan on ollut pelattavissa pidempäänkin, mutta koko peli on nyt ulkona ja innokkaimmat ovat jo suitsuttaneet sen manalasta ylisimpiin todellisuudenkerrostumiin asti.
Pienen indiefirman serverit eivät kuitenkaan julkaisun aikaan pysyneet suosion perässä. Online-peleihin oli turha alkuun toivoa pääsyä, mutta offline sentään toimi. Mutta miten toimi? Ja millainen on pelikokemus tällä hetkellä?
Kauniisti sanottuna peli on tällä hetkellä versionumeronsa 1.0.0. arvoinen. Eniten se näkyy responssiongelmissa kuten silloin, kun hahmo ei hyökkääkään vaikka hiiri varmasti naksahti, eikä tavara vaihda kättä ostohalukkaalta kauppiaalle kuin vasta kolmannella yrittämällä. Ruudunpäivitys ajoittain nykii ilman näkyvää syytä.
Pahimmin lastentaudit näkyvät siinä, että peli kaatuilee. Viimeisimpänä olen yrittänyt yhtä luolaa kahdesti, jolloin peli on jumittanut koko koneen. Onhan se pahisten lahtaaminen ihan kivaa ja sankari uhmaa kuolemanpelkoa, mutta ei niin kivaa, että kiinnostaisi jälleen kerran uhmata kaatumista. Viimeisin jumitus tuli viiden minuutin pelin jälkeen kun yritin ottaa edustavaa kuvaa taistelusta. Verisenä kallona ruumiskasan päällä peli kaatuu joka kerta kun sen lopettaa, mutta onpahan automaattiselle Wolcen Crash Reporterille töitä.
Peli itsessään vaikuttaa ihan kivalta. Vedin yliannostuksen Diablo III:a Pleikkarilla pari vuotta sitten ja meininki on sen verran tuttua, että tulee vähän samanlainen olo kuin silloin kun on syönyt viime aikoina liikaa herkkuja eikä oikeasti olisi kovin hyvä idea mässäillä lisää, mutta tekee kuitenkin mieli ja sitten tekee mieli myös oksentaa. Vihollisia tulee massoittain, pelaaja one shot one killaa niistä suuren osan. Loottia kerätään, arkkuja (myös kirottuja) avataan, town portal aukeaa viidessä sekunnissa. Varmaksi en sano, kun ei näyttelijälistaa näy, mutta miespäähenkilön ääninäyttelijä saattaa olla sama kuin DIII:n Kormacilla. Ääninäyttelijät tuntuisivat tekevän ihan laatutyötä (ja vetoavat meikäläiseen enemmän kuin DIII:n vastaavat), mutta cutscenet ovat selkeästi pienen firman kädenjälkeä ja hahmoanimointi on niissä surkuhupaisan kömpelöä.
Merkittävämpänä erona Diabloon on Wolcenin hahmoluokattomuus. Alussa valitaan hahmon sukupuoli, säädellään vähän ulkonäköä ja valitaan aloitusase. Naishahmo näyttää pienine päineen ja mittavine jalkoineen vähintäänkin merkilliseltä, mutta pelatessa moista ei huomaa edes hahmoruudulla. Järin ihmeellisiä kustomointeja ei hahmonsa fysiikalta kannata odottaa, mutta varusteissa voi säätää vaikka eri käsien hanskat eri skineillä ja eri väreillä.
Jokainen hahmo voi oppia mitä vain ja sekä ominaisuudet että taidot voi maksusta määrittää uudelleen koska vain. Taidot jaetaan aktiivisiin ja passiivisiin. Ensinmainittuja oppii löytämällä enneractiksi kutsuttuja taikaesineitä ja kun enneractia käyttää, taito tallentuu muistiin. Taidot on kuitenkin sidottu tiettyihin aseisiin: meleeaseille omansa, velhon aseille omansa ja niin edelleen. Aktiiviset taidot ovat loitsuja, erikoislyöntejä, hyppyjä vihollisen keskelle ja niin edelleen. Tuttua Diablosta.
Mutta otapa vaikka yhteen käteen miekka ja toiseen pistooli, niin taitoja voikin käyttää kahdesta kategoriasta. Näin pelaaja voikin yhdistellä oppimiaan taitoja ihan miten lystää. Taidot vielä kehittyvät ja niitä voi kustomoida haluamikseen ja pelin edetessä jopa kopioida, jolloin samasta taidosta voi käyttää kahta tai kolmea eri versiota.
Tämmöinen vapaus on kivaa, mutta harmillisesti toistaiseksi ainakin velholla on mahdollisuuksia rajatusti. Kaikkia taitoja nimittäin käytetään joko willpowerilla tai ragella, ja nuo henkiset varannot muuttuvat käytettäessä vastakohdakseen: polta tahdonvoimaa ja oot kauhea rage; oo kauhea rage ja menet läpi harmaan jään. Loitsut toimivat willpowerilla, muut taidot ragella, ja velhon sauva on ainoa ase, jonka käyttäminen muuttaa ragea willpoweriksi.
Passiivisia taitoja saa yhden per taso ja ne on jaettu kolmelle samankeskiselle kehälle 24 sektoriin, joita voi kehiä pyörittelemällä yhdistellä toisiinsa. Alkuun ne ovat enimmäkseen numeerisia etuja kuten prosentuaalista lisää hyökkäysnopeuteen, maksimiosumapisteiden kasvattamista ja sen semmoista, mutta myöhemmin niiden avulla on mahdollista erikoistua ja vaikkapa valita tekeekö velhostaan nekromantikon vaiko elementalistin.
Hahmokehityksen avoimuus tuntuisi näin kymmenen tunnin bugisen pelaamisen perusteella Wolcenin merkittävimmältä innovaatiolta. Tarina tulvii tuttuja trooppeja pahan noususta, mutta ilahduttavasti sivuhahmojen toiminta on toistaiseksi välttänyt haukotuttavimmat kliseet. Syvällisempää raporttia tarinasta ja loppupelistä en pysty pelin bugisuuden vuoksi vielä antamaan, mutta niiden vuoksi on peliä tällä hetkellä myöskin vaikea suositella.
Kirjoitushetkellä Steamissa on alessa toinenkin hyvin myynyt toimintarope, enemmän Titan Questia ja Diablo II:ta muistuttava Grim Dawn. Sikäli kuin loottauskliksutteluhammasta kolottaa, se ja ilmaiseksi pelattava Path of Exile tarjoavat ainakin toistaiseksi luotettavampaa hupia.
