Epic Gamesin MetaHuman -sovellus on nyt saatavilla ennakkojulkaisun kauttaKommentit pois päältä artikkelissa Epic Gamesin MetaHuman -sovellus on nyt saatavilla ennakkojulkaisun kautta
Helmikuussa uutisoimme Epic Gamesin esittelemästä selaimen kautta toimivasta MetaHuman -työkalusta. MetaHumanilla on mahdollista luoda erittäin realistisia digitaalisia malleja ihmistä, jotka voi myöhemmin animoida Unreal Engine -pelimoottorissa.
Esittelyn aikoihin työkalu ei ollut vielä saatavilla kuluttajille, mutta nyt Epic Games päästää käyttäjiä kokeilemaan MetaHuman -työkalua ennakkojulkaisun kautta. Ohjelmisto ei ole aluksi kaikille avoin, vaan sitä käyttääkseen on ensimmäiseksi rekisteröidyttävä Epicin sivuilla, jonka jälkeen yhtiö sallii pääsyn palveluun.
Jos MetaHuman ei ole vielä tuttu, niin kannattaa sovellukseen tutustua yllä olevasta videosta. Epicin sivuilla on myös kuvia ohjelmalla luoduista hahmoista.
Tähtien sota -fanien kannattaa suunnata Fortniteen 2. toukokuuta, sillä siellä nähdään Star Wars: Tales of the Underworld -animaatiosarjan kaksi ensimmäistä jaksoa jo ennen virallista Disney+-julkaisua. Kyseessä on historiallinen ensi-ilta: sarja esitetään ensin pelissä ja vasta sen jälkeen suoratoistopalvelussa.
Epic Games esittelee sarjan osana uutta Galactic Battle -kautta, joka on täynnä Star Wars -sisältöä. Katsojat pääsevät seuraamaan tuttua hahmoa Asajj Ventressiä Star Wars Watch Party Island -saarella 11. toukokuuta asti. Kaksi jaksoa katsoneet saavat myös erikoisen latausnäytön palkinnoksi.
Epic ja Disney tekevät yhteistyötä yhä tiiviimmin: Disney osti maaliskuussa 2024 yli miljardin dollarin osuuden Epicistä. Tämä lupaa lisää interaktiivisia kokemuksia Fortniteen – ei vain Star Warsista, vaan myös Marvelin ja Pixarin maailmoista.
Sarjan tyyli muistuttaa The Clone Wars -animaatiota, ja se seuraa Asajj Ventressin sekä palkkionmetsästäjä Cad Banen tarinaa. Luvassa on vauhtia, valomiekkoja ja syvällistä hahmokehitystä – eikä kukaan fanittaja halua jäädä siitä paitsi.
Sarjan fanit muistavat People Can Fly -studion muun muassa Gears of War: Judgment -pelin pääkehittäjänä sekä ensimmäisten kolmen Gears of War -pelin osakehittäjänä.
On etuoikeus ja jännittävä tilaisuus päästä työskentelemään jälleen tämän legendaarisen saagan parissa ja ja jatkamaan intensiivistä, viskeraalista toimintaa ja rikasta tarinankerrontaa, joita fanit ovat oppineet rakastamaan. -Studio ilmaisi tiedotteessaan innostuksensa paluusta sarjan pariin.
Mitä tiedämme E-Daysta?
Gears of War: E-Day on esiosa alkuperäiselle trilogialle, ja siinä seurataan nuorempia versioita Marcus Fenixistä ja Dom Santiagosta. Pelissä käsitellään Locustin hyökkäyksen alkua, eli Emergence Dayta, ja se keskittyy alkuperäisen trilogian kauhuelementteihin.
Mitä jos maa avautuisi ja hirviöitä tulisi ulos? Vaikka tarina sijoittuu kuvitteelliselle planeetalle, reaktiot ja tarinat, joita voimme kertoa, ovat hyvin inhimillisiä. Tavoitteenamme on luoda tarina, joka tuntuu kauhutarinalta. -The Coalitionin luova johtaja Matt Seacry kertoi pelin tunnelmasta.
People Can Flyn paluu suurprojektiin
Vuonna 2002 perustettu People Can Fly tunnetaan peleistä kuten Painkiller ja Bulletstorm. Studio kuului lyhyesti Epic Gamesille, mutta palasi itsenäiseksi ennen Outridersin julkaisua vuonna 2021.
Gears of War: E-Day on studion seuraava iso projekti, ja fanit odottavat innolla, millaisen lisän se tuo sarjaan.