Esittelyssä Holstin -kauhuselviytymispeli Kommentit pois päältä artikkelissa Esittelyssä Holstin -kauhuselviytymispeli

Holstin

on puolalaisen kehittäjän aavemaiseen ja syrjäiseen 90-luvun puolalaiseen kaupunkiin sijoittuva psykologinen selviytymiskauhupeli. Olet tullut etsimään vastauksia, mutta pikkukaupunki asukkaineen vaikuttaa riivatulta. Tutki mätänevää kaupunkia, kuulustele paikallisia ja taistele kauheuksia vastaan saavuttaaksesi vastaukset kysymyksiisi.

On marraskuu 1992. Eristäytynyt pikkukaupunki itäisessä puolassa saa kokea jotain kauheaa, kun kalvava vitsaus alkaa hitaasti, mutta varmasti turmelemaan kaiken koskemansa. Kaupunki on ystäväsi Bartekin viimeinen olinpaikka, ennen kuin hän lakkasi vastaamasta soittoihisi. Nyt sinun on seurattava hänen jälkiään selvittääksesi, mikä toi hänet
tähän kaupunkipahaseen ja miksi hän ei kenties koskaan päässyt sieltä pois.

Tutki vitsauksen riivaamaa kaupunkia

Jotain on pielessä Jeziorne-Kolonian pikkukaupungissa. Tutki synkän vitsauksen riivaamaa, aavemaista ja syrjäistä 90-luvun alun puolalaista kaupunkia, jonka kadut on vallannut mysteerinen saastainen lima. Niin ihmiset, rakennukset kuin luontokin vaikuttavat mätänevän sisältä ja muuttuvan kauheiksi irvikuviksi itsestään. Sinun on löydettävä ystäväsi ja paettava ennen kuin kaupunki upottaa kyntensä myös sinuun.

Taistele sanoinkuvaamattomia hirvityksiä vastaan ja selviydy

Sinun on etsittävä riittävät varusteet, jotta voisit edes kuvitella taistelevasi kaupungin pimeillä kujilla vaanivia kauheuksia vastaan. Et ole mikään sankari, mutta silkka vahva tahto elää voi riittää tästä painajaisesta selviämiseen.

Jututa mielenterveytensä hitaasti menettäviä paikallisia

Jotkin kysymykset tai pulmat selviävät vain paikallisten avustuksella, mutta he ovat harvoin avuliaita ulkopuolisia kohtaan. Ymmärtääksesi heitä, on sinun tanssittava heidän mielipuolisen pillinsä mukaan ja ymmärrettävä heidän sisäistä maailmaansa. Hekin, jotka ovat vielä järjissään tuntuvat häilyvän jossain elämän ja kuoleman rajamaastossa,
mielenterveyden rapistuessa hitaasti. Jotkin kysymyksesi tuntuvat todella käyvän heidän jo valmiiksi raastetuille hermoilleen…

Klassinen ulkoasu modernilla teknologialla höystettynä

Oma in-house-teknologiamme mahdollistaa täysin uuden näkökulman perinteisiin pikseleihin. Käsinpiirretty pikselitaide herää eloon dynaamisen valaistuksen ja käänneltävän kameran ansiosta, mahdollistaen maailman tutkimisen kahdeksassa kuvakulmassa. Ole varovainen, ettet anna pelkkien varjojen leikkiä mielelläsi.

Ääninäytelty puolaksi ja englanniksi

Holstin on täysin ääninäytelty puolaksi ja englanniksi. Koe vertahyytävän maaniset roolisuoritukset, jotka tuovat sinut aitiopaikalle kauan sitten todellisuudentajunsa menettäneiden hahmojen ääreen.

Holstin on parhaillaan kehitteillä :lle ja konsoleille ja se ilmestynee ensi vuoden puolella.

Bethesda vahvisti The Elder Scrolls VI: Sentinelin, mutta julkaisupäivä pysyy mysteerinä Kommentit pois päältä artikkelissa Bethesda vahvisti The Elder Scrolls VI: Sentinelin, mutta julkaisupäivä pysyy mysteerinä

Game Studios ja ovat virallisesti paljastaneet tulevan The VI -pelin alaotsikon. Sarjan seuraava osa tunnetaan nimellä , ja samalla julkaistu esittelyvideo antaa ensimmäisiä vihjeitä pelin tapahtumapaikasta.

Sentinel viittaa Hammerfellin alueella sijaitsevaan Alik’rin aavikon samannimiseen kaupunkiin. Uudella videolla nähdään aavikon hiekasta paljastuva muinainen Elder Scroll, minkä lisäksi videon teksti vahvistaa entisestään viitteitä Hammerfellistä pelin keskeisenä tapahtumapaikkana.

Videolla kuultava lainaus on peräisin Yazarilta, Hammerfellin kuningatar Iradnen kohtuuden papilta, ja sen ajankohdaksi ilmoitetaan vuosi 4E 206. Tämä sijoittaisi pelin vähintään viisi vuotta The Elder Scrolls V: Skyrimin tapahtumien jälkeen, sillä edellinen pääsarjan peli sijoittui vuoteen 4E 201. Tarinasta ei kuitenkaan vielä tiedetä juuri muuta. Fanien keskuudessa on jo ehditty spekuloida esimerkiksi Thalmorin merkittävällä roolilla.

Vaikka virallinen nimi ja pelimaailman suunta ovat nyt selvillä, yksi olennainen kysymys on yhä vastaamatta, milloin peli julkaistaan? Bethesda ei ole toistaiseksi paljastanut julkaisupäivää tai edes tarkempaa aikataulua. Myös pelin alustat ovat edelleen epäselviä, joten nähtäväksi jää, pääsevätkö muutkin kuin – ja -pelaajat tutkimaan Hammerfellin hiekkamaisemia.

Skyrimistä onkin vierähtänyt jo melkoinen tovi, joten seuraavan Elder Scrolls -seikkailun odotus on ehtinyt kasvaa lähes eeppisiin mittasuhteisiin.

Solarpunk-uutuus Loftia sai PC-ennakkojulkaisunsa Kommentit pois päältä artikkelissa Solarpunk-uutuus Loftia sai PC-ennakkojulkaisunsa

Värikäs moninpelielämäpeli on aloittanut virallisesti ennakkojulkaisunsa :llä. Qloud Gamesin kehittämä -henkinen peli kutsuu pelaajat rakentamaan yhteisöjä, viljelemään kasveja ja tutkimaan leijuvista saarista koostuvaa maailmaa, jossa yhteistyö ja kestävä elämäntapa ovat keskeisessä roolissa.

Loftiassa pelaajat voivat rakentaa ja sisustaa omia kotejaan, kasvattaa viljelykasveja kestävillä menetelmillä sekä pelastaa eläimiä. Yksin pelaaminen onnistuu, mutta peli kannustaa erityisesti yhteiseen tekemiseen. Kavereiden kanssa voi ratkoa erilaisia esteratoja muistuttavia haasteita, osallistua suuriin yhteisöprojekteihin tai viettää aikaa minipelien ja muiden aktiviteettien parissa.

Pelin maailma ammentaa inspiraatiota Solarpunkista, jossa tulevaisuuden teknologia ja luonnonläheinen elämäntapa kulkevat käsi kädessä. Värikkään ulkokuoren alta löytyy myös mysteerejä tutkittavaksi. Kehittäjät lupaavat laajentaa peliä ennakkojulkaisun aikana muun muassa uusilla hahmoilla, tehtävillä, saarilla, asuilla ja sisustusesineillä. Myöhemmin mukaan on tarkoitus lisätä myös kahvila, pelaajien kerhoja sekä uusia ystävyystasoja pelin hahmojen kanssa.

Loftia on saatavilla PC:llä Steamin ja Epic Games Storen kautta. Ennakkojulkaisun hinnaksi ilmoitettiin 28.99 euroa, mutta 17 prosentin julkaisualennuksella hinnan saa pudotettua 24,06 euroon. -versio on myös suunnitteilla myöhempää ajankohtaa varten.