Final Fantasy 7 uudelleen tehtynä – vihdoinkin? Kommentit pois päältä artikkelissa Final Fantasy 7 uudelleen tehtynä – vihdoinkin?

Alunperin ilmestyi vuonna 1997 ja nelisen vuotta sitten uusintateoksen kehitystyö julkistettiin ensimmäisen kerran. Juuri mitään yksityiskohtia pelistä ei ole kerrottu ja onkin tuntunut, kuin se olisi vain ollut huhu eikä oikeasti lähitulevaisuudessa tapahtuva asia.

Toki siitä ei ole kauaa, kun Final Fantasy VII käännettiin moderneille alustoille, mutta se on se sama vanha peli. Samat välivideot ja sama grafiikka missä upeisiin taustoihin tönköt palikkahahmot eivät istu sitten mitenkään päin.

Modernia tekniikkaa ja ulkonäköä on päästy nauttimaan elokuvan Final Fantasy Advent Child ansiosta, joten pelaajat ovat saaneet ikäänkuin esimakua miltä se peli voisi näyttää jos se koskaan tulisi.

Tuorein traileri on vuodelta 2015 ja se esiteltiin PSX-messuilla. Alunperin peliä teki CyberConnect2, mutta tuotanto siirrettiin Square Enixille. Syynä oli Naoki Hamaguchin mukaan, että näin tuotantolaatu pystyttäisiin pitämään tasaisena ja aikatauluissa pysyttäisiin. Niin missä aikatauluissa?

Ainakin peli on luvattu ilmestyvän ensin Playstation 4:lle ja myöhemmin mahdollisesti muille alustoille kuten PC:lle ja Xbox Onelle. Mutta ehtiikö peli tämän sukupolven koneille, vai siirtyykö se seuraaville?

Square Enixin Tetsyo Nomura on myöntänyt, että peli on julkistettu aivan liian varhain, mutta sana alkoi kulkea pelin kehittelystä joten he näkivät parhaaksi itse kertoa siitä. Pahimmillaan kuulopuheet ja kuiskaillut suunnitelmat kertovat, että peli ei ilmestyisi ennen vuotta 2023, ellei se ole alkujaankin pahasti väärinkuultu oven suljetun oven takaa tai jopa vitsailua pitkästä julkaisuaikataulusta.

Suurempi uudistus tulee olemaan myös episodimaisuus. Sarjan tuottaja Yoshinori Kitasen mukaan tarina on niin laaja, että sitä ei vain saisi tungettua yhteen jatkuvaan peliin, vaan jos sen haluaa kertoa kunnolla, se pitää pilkkoa useaan eri osaan. On myös heitetty ilmoille, että jokainen episodi olisi yksilöllinen kokemuksensa, mutta niiden rakenteesta tai sisällöstä ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Se ainakin on varmaa, että peli ei ole pelkkä uusintajulkaisu moderneille koneille. Peli tehdään uudelleen nykystandardeille. Peliä ei ole kuitenkaan tarkoitus muuttaa tunnistamattomaksi, vaan tehdä siitä uusi ja tuore. Grafiikan lisäksi varmasti remonttiin pääsevät myös käyttöliittymä, mikä demovideolta näyttää olevan toimintaan pohjaavaa vuoroaikaisen roolipelistrategian sijaan.

Lähteet: Techradar, Famitsu, E3, Wired

Final Fantasy Tactics -remasterin takana todellinen arkeologinen projekti – lähdekoodi on kadonnut Kommentit pois päältä artikkelissa Final Fantasy Tactics -remasterin takana todellinen arkeologinen projekti – lähdekoodi on kadonnut

on monen mielestä yksi PlayStationin parhaista peleistä kautta aikojen, ja kun ilmoitti remasterista modernille alustalle, fanit riemuitsivat. Mutta nyt paljastui, että pelin alkuperäinen lähdekoodi on kadonnut, eli Square Enixillä ei ole enää käytössään pelin alkuperäistä koodia.

Pelin ohjaaja Kazutoyo Maehiro kertoi haastattelussa, että tämän remasterin suurin haaste oli juuri se, ettei alkuperäistä master-dataa ollut enää olemassa. Tämä yllättää monia, mutta Maehiro muistuttaa, ettei se johdu mistään holtittomuudesta, sillä 1990-luvun pelikehityksessä datan säilyttäminen ei ollut standardikäytäntö. Tuolloin ei myöskään ollut netti-päivityksiä, joten pelit julkaistiin sellaisina kuin ne tehtiin.

Tilanteen korjaamiseksi Maehiro ja tiimi joutuivat turvautumaan kunnon käsityöhön: he analysoivat eri versioita, pelailivat alkuperäistä ja rakensivat pelin uudelleen enemmän tai vähemmän tunteen varassa. Tämä työ muistutti vanhojen arcade-pelien siirtämistä uusille alustoille.

Vaikka lähdekoodin katoaminen tuntuu tänä päivänä uskomattomalta, Square Enix ei ole ainoa; esimerkiksi on kohdannut saman ongelman klassikkopelien kanssa. Maehiro nostaa kuitenkin suuret kiitokset tiimilleen, joka teki mahdottomasta mahdollista.

Lopputulos? Remasteri on syntynyt kovalla työllä ja rakkaudella, ja se on varmasti ilouutinen niin vanhoille kuin uusillekin Final Fantasy Tactics -faneille.

Final Fantasy 11 jatkaa elämäänsä fanien ansiosta – kehittäjät olivat jo valmistautumassa lopetukseen Kommentit pois päältä artikkelissa Final Fantasy 11 jatkaa elämäänsä fanien ansiosta – kehittäjät olivat jo valmistautumassa lopetukseen

Yli 20 vuotta vanha ei ole katoamassa mihinkään – kiitos uskollisten pelaajien. Pelin ohjaaja ja tuottaja Yoji Fujito paljasti tuoreessa Dengeki Online -haastattelussa, että harkitsi vakavasti pelin kehityksen lopettamista vuonna 2024 ja siirtymistä niin sanottuun ylläpitotilaan.

Ajatus pelin päättämisestä nousi esiin The Voracious Resurgence -juonikaaren päättymisen yhteydessä, mutta vuoden 2022 20-vuotisjuhlien aikaan tapahtunut pelaajamäärän kasvu sai studion muuttamaan mielensä.

Ajattelimme, että jos tarina päättyy ja peli alkaa menettää vauhtiaan, on ehkä aika valmistautua sen päättymiseen. Mutta niin ei käynyt. – Fujito sanoi.

Pelaajayhteisön into ja aktiivisuus yllätti kehitystiimin ja vahvisti uskoa pelin jatkuvaan elämään. Fujito pitää fanien tukea merkkinä siitä, että peli ansaitsee jatkua – ja niin myös tapahtuu.

Vaikka pelin mobiiliversio peruttiin aiemmin, alkuperäinen MMORPG pysyy vahvasti hengissä. Tämä on poikkeuksellinen saavutus pelille, joka julkaistiin alun perin jo vuonna 2002.