Fornite-aiheinen Nintendo Switch -konsoli ilmestyy lokakuussaKommentit pois päältä artikkelissa Fornite-aiheinen Nintendo Switch -konsoli ilmestyy lokakuussa
Parhaillaan Applen kanssa nokkasillaan oleva Epic Games on lanseeraamassa yhdessä Nintendon kanssa Fortnite -aiheista NintendoSwitch -konsolia. Konsolin on määrä ilmestyä lokakuun 6. päivä Euroopassa.
Itse konsolissa on Fortnite -aiheista kuviointia takapuolella, samoin myös telakassa. Konsolin Joycon -ohjaimet ovat puolestaan väriltään sini-keltaiset.
Luonnollisesti konsolissa on esiasennettuna Fornite ja mukaan saat myös Wildcat -skinin sekä pelin sisäistä valuuttaa 2 000 V-Bucksia.
Fortnite tekee suuren muutoksen tuttuun Battle Pass -järjestelmäänsä. Epic Games alkaa nimittäin myydä vanhojen kausien sisältöjä uudelleen pelin sisäisessä kaupassa, joten aiemmin ”vain kerran saatavilla” olleet hahmot palaavat pelaajien ostettaviksi.
Ensimmäisenä vuorossa ovat Chapter 5 Season 4: Absolute Doom -kauden hahmot, jotka olivat saatavilla vuonna 2024. Mukana on Marvel-teemaisia skinejä kuten Doctor Doom, Mysterio, Shuri, War Machine, Gwenpool ja Emma Frost sekä Fortnite-hahmo Jonesyn Captain America -versio.
Muutos päättää Epicin aiemman linjan, jossa Battle Pass -sisältöjä ei koskaan tuotu takaisin myyntiin. Tämä teki vanhoista skineistä erityisen haluttuja, mutta samalla uudemmat pelaajat jäivät ilman mahdollisuutta hankkia esimerkiksi vuosia sitten julkaistuja suosikkihahmoja.
Epic Games muutti käytäntöä jo vuonna 2024 ja ilmoitti, että uusia Battle Pass -sisältöjä voidaan tuoda kauppaan aikaisintaan 18 kuukauden jälkeen. Absolute Doom -kauden kohdalla tuo aika on nyt kulunut umpeen, ja fanit ovat ottaneet paluun vastaan pääosin positiivisesti.
Muutos on myös Epicille melko nerokas bisnesratkaisu. Pelaajat eivät enää joudu ostamaan Battle Passia vain peläten menettävänsä mahdollisuuden saada tietty hahmo, mutta samalla yhtiö voi myydä suosittuja skinejä myöhemmin yksittäin, mutta yleensä huomattavasti kalliimmalla hinnalla. Fortnite-pelaajien lompakot saavat siis jälleen uuden haasteen.
Ranskalainen julkaisija Dear Villagers ja uusiseelantilainen Dead Teapot Games ovat paljastaneet tarinallisen pulmapelinsä Shape Sender Deluxe julkaisusuunnitelmat. Omaperäinen fysiikkapohjainen peli saapuu PC:lle ja Nintendo Switchille syksyllä 2026.
Shape Sender Deluxe ei ole aivan tavallinen pulmapeli. Pelaajan oppaana toimii Sendy-niminen maskotti, joka keskustelee suoraan pelaajan kanssa, kommentoi ratkaisuja ja seuraa etenemistä läpi 90 kentän. Tehtävänä on siirtää erilaisia muotoja putkesta toiseen hyödyntäen tarjolla olevia työkaluja ja omaa kekseliäisyyttä.
Pelin kehittäjien mukaan oikeaa ratkaisua ei aina ole. Kentät voi selvittää elegantisti, luovasti tai vaikkapa hieman kömpelöllä mutta toimivalla tavalla. Juuri tämä vapaus on yksi pelin keskeisistä ideoista, ja Sendyn persoonallisuuskin muuttuu matkan varrella pelaajan toimien mukaan.
Samalla julkaistiin päivitetty demo, joka sisältää uuden kenttäeditorin. Sen avulla pelaajat voivat rakentaa omia pulmiaan, jakaa niitä ystävilleen tai tallentaa ratkaisuistaan hauskoja GIF-animaatioita. Vaikka editorin työkalut ovat vielä rajalliset, se antaa hyvän maistiaisen siitä, millaisia luovia virityksiä yhteisö saattaa pelin julkaisun jälkeen kehittää.
Jos fysiikkapulmat, hiekkalaatikkomainen kokeilu ja hieman omalaatuinen huumori kuulostavat houkuttelevalta yhdistelmältä, Shape Sender Deluxe kannattaa pitää tutkassa. Syksyllä nähdään, onnistuuko Sendy puhumaan tiensä pelaajien sydämiin.