Ghostbusters: Afterlifen ohjaaja Jason Reitman on paljastanut yksityiskohtia siitä, kuinka elokuvan suurin ja tunteita paljonkin herättänyt cameo-rooli päädyttiin toteuttamaan. Tässä kohtaa lukijalle tärkeä huomio: Jos et ole elokuvaa vielä katsonut, kannattaa lukeminen pysäyttää tähän samantien.
Elokuvassa nähdään monia vanhoja tuttuja hahmoja, mutta tätä esiintymistä monetkaan eivät osanneet takuulla odottaa. Vuonna 2014 menehtynyt Harold Ramis näyttelee alkuperäisten Haamujengien Egon Spengleriä, jonka kuoleman ympärille Ghostbusters: Afterlifen pääjuonikin rakentuu. Yllättäin, Egon Spenglerin hahmo nähdään myös uusimmassa Ghostbusters-seikkailussa, joskin haamuna tällä kertaa.
Ohjaaja Jason Reitman on kertonut Empire Magazinelle antamassaan haastattelussa, kuinka hahmon tunteikas näyttäytyminen lopulta toteutettiin. Edesmenneen Harold Ramisin perhe oli ensimmäisten joukossa, jotka saivat lukea elokuvan käsikirjoituksen. Tämän lisäksi he saivat kunnian vieraille kuvauspaikoilla ja olla myöskin läsnä editoinnin parissa, jossa he näkivät kuinka Egon Spenglerin hahmo mallinnetaan muistuttamaan mahdollisimman paljon näyttelijä Harold Ramisia viimeisinä vuosinaan. Ohjaaja Jason Reitman tiivistää kuinka homma lyötiin kasaan.
”Ongelmana oli, kuinka tämä oikein toteutetaan uskottavasti. Jokainen elokuvakatselija on nähnyt esimerkkejä virtuaalisista hahmoista, jotka näyttävät todella uskottavilta. Tai sitten he ovat nähneet hahmoja toteutettavan niin, että niitä on todella vaikea katsella. On myöskin toinen asia nähdä tällainen hahmo keskellä elokuvaa, jolloin se ikään kuin vain ”tulee ja menee”. Se on sitten ihan asia erikseen, jos hahmo ilmestyy elokuvan loppukohtauksessa ja katsojan päätettäväksi jää, uskooko hän tosiaan, että nämä kaksi hahmoa nyt halaavat tässä ihan oikeasti. Että tytär antaa anteeksi isälleen, ennen lopullisten jäähyväisten jättämistä. Ja sitten toki se, että hajonnut ja erimielisyyksiä kokenut alkuperäinen Ghostbusters-poppoo seisoo vielä kerran rinnakkain taistelemassa haamuja vastaan, yksi edesmennyt jäsen rinnallaan.”
Ghostbusters: Afterlife on saanut paljon kiitosta alkuperäisten elokuvien ystäviltä. Myös lipputulot elokuvan budjettiin nähden olleet suotuisat, joten studion oletetaan näyttävän vihreää valoa elokuvasarjan jatkolle.