Edullisempi Nintendo Switch ilmestyy kesäkuun lopulla Kommentit pois päältä artikkelissa Edullisempi Nintendo Switch ilmestyy kesäkuun lopulla

Bloombergin mukaan uusi edullisempi -versio saapuisi kauppoihin kesäkuun lopulla. Uutisoimme aiemmin maaliskuussa, että kaksi uutta Nintendo Switch -konsolia olisi tulossa vielä tämän vuoden aikana.

Aiemman tiedon mukaan konsolista julkaistaisiin myös tehokkaampi, aktiivisemmille pelaajille suunnattu versio. Vielä ei ole kuitenkaan varmaa onko kyseessä täysin uusi versio konsolista vai vain paranneltu versio tämän hetken konsolista. Nintendon uskotaan julkaisevan enemmän tietoa uusista konsoleista tulevilla E3 -messuilla.

Huhujen mukaan Nintendo olisi lanseeramassa Switch -konsolia myös Kiinassa yhdessä Tencent yhtiön kanssa.

Ötökkähitti Kabuto Park saapuu Switchille ja Game Passiin Kommentit pois päältä artikkelissa Ötökkähitti Kabuto Park saapuu Switchille ja Game Passiin

laajenee uusille alustoille juuri sopivasti kesän kynnyksellä. ja ilmoittivat, että lämminhenkinen ötökänkeräilypeli saapuu 28. toukokuuta Switchlle, One- ja Xbox Series -konsoleille sekä Windows Storeen. Samalla peli liittyy myös Xbox Game Passiin.

Pelissä seurataan käsinpiirrettyä Hanaa, joka viettää kesälomaansa pyydystellen hyönteisiä ja haastamalla muita ötökkätaistelijoita. Idea kuulostaa hieman siltä kuin joku olisi yhdistänyt kesäleirin, Pokémonin ja hyönteisverkon samaan pakettiin, eikä se ole lainkaan huono asia. Pelaajat voivat kerätä, kouluttaa ja kehittää erilaisia ötököitä sekä rakentaa niistä oman taistelutiiminsä.

Erityisesti -versio saa hauskan lisämausteen, sillä Joy-Con-ohjaimia voi heiluttaa kuin oikeaa hyönteisverkkoa ötököiden pyydystämiseksi. Jos naapuri siis näkee jonkun huitovan olohuoneessa ilmaa keskellä kesäpäivää, kyseessä ei välttämättä ole kärpässota vaan täysin normaali pelisessio.

Alun perin Steamissa vuonna 2025 julkaistu Kabuto Park on kerännyt lähes 3000 “Ylivoimaisesti myönteinen” -arvostelua, joten pienestä mutta pidetystä indie-hitistä on kyse. Pelin voi läpäistä alle viidessä tunnissa, joten kyseessä ei ole satojen tuntien jättiseikkailu vaan enemmänkin kevyt ja rentouttava kesäpeli.

Pelin hinnaksi ilmoitettiin noin 5 euroa, ja samalla tarjolle tulee myös pakettiversio yhdessä Minami Lanen kanssa noin 8 eurolla. Halvemmalla ei taida saada edes oikeaa hyönteisverkkoa kioskista.

Hulvattoman kaoottista kuvaviihdettä: Uusi Pictonico! -mobiilipeli muuttaa ystäväsi ja perheesi pelihahmoiksi Kommentit pois päältä artikkelissa Hulvattoman kaoottista kuvaviihdettä: Uusi Pictonico! -mobiilipeli muuttaa ystäväsi ja perheesi pelihahmoiksi

Älypuhelimen valokuvagalleria muuttuu pian pelikentäksi, sillä uusi vauhdikas toimintapeli Pictonico! saapuu piristämään mobiilipelitarjontaa. Tiistaina 19.5.2026 julkaistun tiedotteen mukaan peli julkaistaan virallisesti iOS- ja Android-laitteille 28. toukokuuta, ja kiinnostuneet pelaajat voivat ilmoittautua mukaan ennakkorekisteröitymisen kautta tästä päivästä alkaen sekä App Storessa että Google Play Storessa.

Zombiehyökkäyksiä ja ballerinarooleja omilla kuvilla

Pictonico! antaa pelaajille mahdollisuuden ottaa omia uusia valokuvia tai valita galleriasta vanhoja otoksia, jotka peli upottaa suoraan osaksi erilaisia pelitilanteita. Oman perheen, ystävien tai vaikkapa lemmikkien kasvoja pääsee katselemaan täysin uudessa ja yllättävässä valossa, kun he päätyvät keskelle zombiehyökkäyksiä, hassuja asuvaihdoksia, tivolihaasteita ja muita erikoisia skenaarioita.

Pelin aloittaminen ei maksa mitään, ja se tarjoaa muutamia hulvattoman kaoottisia minipelejä täysin maksutta. Mikäli pelinälkä kasvaa, pelaajat voivat laajentaa kokemusta erikseen ostettavilla lisävolyymeilla, jotka avaavat parhaimmillaan jopa 80 erilaista minipeliä helpoista aina hyvinkin haastaviin tehtäviin.

Naura yhdessä ja jaa hassut hetket eteenpäin

Pelin suurin viehätys perustuu sen tuottamiin arvaamattomiin lopputuloksiin, joissa parhaat kaverit saattavat astella tyylikkäinä punaisella matolla tai isoisä päätyy tanssimaan ballerinan asussa. Jokaisen minipelin synnyttämät hauskat tilanteet ja lopputulokset on mahdollista tallentaa kuvina tai videoina suoraan oman laitteen muistiin, mistä ne on helppo jakaa eteenpäin perheen ja ystävien kesken yhteisten naurunpyrskähdysten takaamiseksi.

Mobiilipelin virallinen traileri on katsottavissa YouTubessa, ja pelistä kiinnostuneet voivat suunnata sovelluskauppoihin varmistamaan oman latauksensa heti julkaisupäivänä.