Edullisempi Nintendo Switch ilmestyy kesäkuun lopulla Kommentit pois päältä artikkelissa Edullisempi Nintendo Switch ilmestyy kesäkuun lopulla

Bloombergin mukaan uusi edullisempi -versio saapuisi kauppoihin kesäkuun lopulla. Uutisoimme aiemmin maaliskuussa, että kaksi uutta Nintendo Switch -konsolia olisi tulossa vielä tämän vuoden aikana.

Aiemman tiedon mukaan konsolista julkaistaisiin myös tehokkaampi, aktiivisemmille pelaajille suunnattu versio. Vielä ei ole kuitenkaan varmaa onko kyseessä täysin uusi versio konsolista vai vain paranneltu versio tämän hetken konsolista. Nintendon uskotaan julkaisevan enemmän tietoa uusista konsoleista tulevilla E3 -messuilla.

Huhujen mukaan Nintendo olisi lanseeramassa Switch -konsolia myös Kiinassa yhdessä Tencent yhtiön kanssa.

Nintendo jättää väliin Gamescomin – huhut Switch 2:sta kiihtyvät Kommentit pois päältä artikkelissa Nintendo jättää väliin Gamescomin – huhut Switch 2:sta kiihtyvät

Nintendo Switch

on ilmoittanut jättävänsä väliin 2024-tapahtuman, joka on merkittävä eurooppalainen pelitilaisuus. Poisjäänti ruokkii huhuja viivästyneestä 2 -julkaisusta ja vuoden 2024 loppupuoliskon vaisusta pelivalikoimasta.

”Gamescom on meille tärkeä tapahtuma, mutta tänä vuonna päätimme olla osallistumatta,” kertoi Nintendon edustaja GamesIndustry.bizille. Yhtiö aikoo tarjota Switch-pelejä kokeiltavaksi muissa saksalaisissa tapahtumissa.

Vaikka Nintendo ei ole vahvistannut julkaisuaikatauluaan vuoden 2024 jälkimmäiselle puoliskolle, Gamescomista poisjäänti vahvistaa huhuja, joiden mukaan Switch 2:n julkaisua on lykätty vuoteen 2025. Tällä hetkellä Nintendon suurin tuleva julkaisu vaikuttaa olevan vuonna 2017 julkistettu Metroid Prime 4.

John Cena vihjailee Instagramissa olevansa osana tulevaa The Legend Of Zelda -elokuvaa? Kommentit pois päältä artikkelissa John Cena vihjailee Instagramissa olevansa osana tulevaa The Legend Of Zelda -elokuvaa?

WWE-tähti John Cena on sytyttänyt fanien keskuudessa spekulaatioita jakaessaan The Legend Of Zeldan Linkistä vuoden 1986 alkuperäisessä muodossaan omalla Instagram-tilillään.

Vaikka julkaisu ei tarjoa mitään selitystä, fanit villitsevät mahdollisuudesta, että Cena liittyisi mukaan Picturesin tulevaan Zelda-live-action-elokuvaan.

Innostuksesta huolimatta luotettavat lähteet eivät ole vahvistaneet elokuvan näyttelijävalintoja. Ohjaaja Wes Ball on kyllä kiinnitetty projektiin, mutta näyttelijäkaarti pysyy mysteerinä.

Mikä hahmo mielestäsi sopisi erinomaisesti John Cenalle?