Hillityn plastiikkakirurgian jälkeen henki pihisee vahvasti – arvostelussa Luigi’s Mansion 2 HDKommentit pois päältä artikkelissa Hillityn plastiikkakirurgian jälkeen henki pihisee vahvasti – arvostelussa Luigi’s Mansion 2 HD
Nintendo toi rakastetun 3DS-pelin Luigi’s Mansion 2:n Nintendo Switchille visuaalisilla parannuksilla ja muutamilla tervetulleilla käytettävyyttä parantavilla muutoksilla. Kriitikoiden ylistämän pelin remasteroitu versio säilyttää alkuperäisen viehätyksen ja huumorin, jotka tekivät siitä erottuvan, tarjoten samalla kiillotetumman ja immersiivisemmän kokemuksen sekä uusille että palaaville pelaajille.
Peli seuraa meille kaikille niin kovin tuttua putkimiestä, Luigia, joka seikkailee kummitustaloissa vangitakseen ilkikurisia kummituksia luotettavalla Poltergust 5000 -imurin avulla, joka on kuin rakastettujen Ghostbustersien ecto-blasteri. Pelin ydinmekaniikka säilyy ennallaan, ja pelaajat tutkivat taidokkaasti suunniteltuja tasoja, ratkaisevat pulmia ja taistelevat aavemaisia vihollisia vastaan. Pelin huumori välittyy Luigiin liioitelluista reaktioista ja kummitusten persoonallisista piirteistä, luoden kevyen ja nautinnollisen tunnelman, mikä onkin henkilökohtaisesti pelin parasta antia.
Yksi Luigi’s Mansion 2 HD:n erottuvista ominaisuuksista on sen kauniit, joskin myöskin ehkä valitettavan ”hillityt” visuaalit. Pelin visuaalit on saanut merkittävän päivityksen terävämmillä tekstuureilla, parannetulla valaistuksella ja hienostuneemmilla hahmomalleilla. Tuloksena on elävämpi ja yksityiskohtaisempi maailma, joka herättää kummitustalot henkiin. Vaikka pelin alkuperäinen viehätys säilyy, visuaaliset parannukset nostavat kokonaisuuden tasoa astetta korkeammalle.
Pelin tehtäväpohjainen rakenne, joka on tuttu alkuperäisen pelin faneille, voi olla hieman mielipiteitä jakava. Jotkut pelaajat arvostavat keskittynyttä lähestymistapaa, kun taas toiset saattavat pitää sitä rajoittavana verrattuna sarjan muiden pelien avoimen maailman tutkimiseen. Lisäksi kesken tehtävien tallennusten puute voi syödä miestä.
Näistä pienistä haitoista huolimatta Luigi’s Mansion 2 HD on upea peli, joka tarjoaa ihastuttavan yhdistelmän huumoria, pulmanratkaisua ja toimintaa. Se on lähes pakollinen pelattava alkuperäisen pelin faneille ja loistava johdanto sarjaan uusille tulokkaille.
Kirurgin veitsi olisi voinut olla kuitenkin tässä kauneusleikkauksessa vielä aavistuksen verran terävämpi, mutta aina ei saa kaikkea haluamaansa. Etenkään, kun Switchin kanssa eletään sen viimeisiä syklejä.
Luigis Mansion 2HD
8 / 10
HyvääTunnelma. Visuaalit ovat kauniita, vaikkeikaan terävimmästä päästä. Musiikki. Sopii koko perheelle. Pitää pelaajan koukussa. Huumori, joka uppoaa eskari-ikäisestä vaariin. HuonoaEhkä peliä olisi voinut hioa vieläkin enemmän. Luigis Mansion 2 HD on onnistunut remasterointi, joka pitää koko perheen koukussa. Kirurgin veitsi olisi voinut olla kuitenkin tässä kauneusleikkauksessa vielä aavistuksen verran terävämpi.
Muistan vieläkin ajan, jolloin Nintendo 64 hyrisi, valitettavasti jo edesmenneen naapurin pojan televisiotason alla ja Fox McCloud huusi ”Do a Barrel Roll!” niin monta kertaa, että sitä hoettiin vielä koulun pihallakin. Tuolloin elämä oli yksinkertaisempaa. Ei ollut työpäiviä, asuntolainoja eikä kahta lasta, jotka samaan aikaan halusivat eri iltasadut. Riitti, että koulupäivän jälkeen pääsi kaverille, heitti repun nurkkaan ja käynnisti konsolin. Muutaman minuutin päästä sitä jo syöksyttiin Arwingilla halki avaruuden pelastamaan Lylat-järjestelmää.
Aika tekee kuitenkin tehtävänsä. Nykyään pelikerrat ajoittuvat yleensä siihen hetkeen, kun lapset ovat viimein nukahtaneet, tiskikone hurisee keittiössä ja olohuoneeseen laskeutuu sellainen harvinainen hiljaisuus, jota pienten lasten vanhemmat oppivat arvostamaan aivan uudella tavalla. Siksi suhtaudun vanhojen klassikoiden uusintajulkaisuihin aina pienellä varauksella. Nostalgia on petollinen asia. Se saa muistamaan pelit usein paljon parempina kuin ne oikeasti olivat.
Kun Nintendo ilmoitti tuovansa Star Foxin Nintendo Switch 2 täysin uudistettuna versiona, odotukset olivat korkealla, mutta samalla myös epäilykset heräsivät. Onko kyseessä jälleen yksi vanhan pelin kiillotettu uusintajulkaisu vai jotain, mikä oikeasti ansaitsee paikkansa uuden konsolin pelikirjastossa?
Kesäloman loppuviikkojen mittaisen testin jälkeen vastaus ei ollutkaan aivan niin yksiselitteinen kuin aluksi kuvittelin.
Vanha peli näyttää yllättävän nuorelta
Ensimmäinen asia, johon huomio luonnollisesti kiinnittyy, on ulkoasu. Alkuperäinen Star Fox 64 näyttää nykyään juuri siltä kuin lähes kolmekymmentä vuotta vanhan Nintendo 64 -pelin kuuluukin näyttää. Kulmikkaita hahmoja, suttuisia tekstuureja ja sellaista sumuista grafiikkaa, jota silloin aikanaan kutsuttiin vallankumoukseksi. Silloin sitä ei tullut edes kyseenalaistettua. Nykyään sitä katsoo vähän eri silmällä.
Switch 2 tekee kuitenkin vaikutuksen heti ensimmäisistä minuuteista lähtien. Cornerian kaupungit näyttävät eläviltä, räjähdykset valaisevat taivasta näyttävästi ja metalliset Arwingit heijastelevat ympäristön valoja tavalla, joka saa koko pelin tuntumaan paljon suuremmalta kuin mitä se todellisuudessa on. Kaikki pyörii tasaisella 60 ruudun sekuntivauhdilla, eikä sitä pidä vähätellä. Nopeissa ilmataisteluissa jokainen ruutu merkitsee, ja juuri tällaisessa pelissä sulava suorituskyky tekee valtavan eron.
Täytyy myös myöntää, että muutaman kerran huomasin keskittyväni enemmän maisemien ihailuun kuin vihollisten ampumiseen. Se ei tietenkään ollut kovin hyvä ratkaisu, sillä peli muistutti hyvin nopeasti, ettei keskellä sotaa kannata jäädä ihailemaan maisemia. Muutaman sekunnin kuluttua oma Arwing olikin jo savuamassa pitkin avaruutta.
Hiiriohjaus kuulosti turhalta
Etukäteen suurin kysymysmerkki oli uusi Joy-Con 2 hiiriohjaus. Paperilla idea kuulosti lähinnä markkinointiosaston keksinnöltä, jolla haluttiin löytää vielä yksi syy ostaa uusi konsoli.
Yllätys olikin melkoinen, kun se osoittautui oikeasti toimivaksi.
Perinteisellä tatilla lentäminen tuntuu edelleen tutulta ja turvalliselta, mutta tähtäyksen siirtäminen hiiriohjaukselle tekee ampumisesta huomattavasti tarkempaa. Ensimmäiset minuutit vaativat hieman totuttelua, mutta sen jälkeen ohjaus alkoi tuntua yllättävän luonnolliselta. Erityisesti nopeissa ilmataisteluissa tarkkuus parani selvästi.
Hauskin yllätys löytyi kuitenkin yhteistyöpelistä. Toinen pelaaja voi keskittyä tähtäämiseen samalla kun toinen lentää, ja yhtäkkiä olohuoneessa istuikin kaksi ihmistä tekemässä oikeasti yhteistyötä sen sijaan, että toinen vain odotti vuoroaan. Täytyy sanoa, että tällaisia yhteisiä pelikokemuksia näkee nykyään aivan liian harvoin. Kaiken maailman verkkopelien ja taistelupassien keskellä oli suorastaan virkistävää huomata, että joskus hauskanpito voi olla niinkin yksinkertaista kuin kaksi ihmistä samalla sohvalla ampumassa avaruusaluksia.
Nostalgia kantaa pitkälle, mutta ei loputtomiin
Kaikesta hyvästä huolimatta vastaan tulee myös pelin suurin ongelma.Star Fox on edelleen pohjimmiltaan vuoden 1997 peli. Siitä ei pääse mihinkään. Yksi läpipeluukerta kestää edelleen parhaimmillaan muutaman tunnin. Toki haarautuvat reitit, erilaiset salaisuudet ja pistejahti antavat syitä pelata uudelleen, mutta täysin uusia kenttiä tai merkittävästi laajennettua sisältöä ei ole mukana.
Ensimmäisen läpipeluun jälkeen huomasin miettiväni kahta asiaa. Ensimmäinen oli, että tämähän oli edelleen aivan yhtä hauskaa kuin muistinkin. Toinen oli se, että tästä pyydetään Suomessa lähes kuusikymmentä euroa.
Ja siinä kohtaa pieni realismi alkaa väkisinkin hiipiä mukaan. Vaikka kyseessä on teknisesti upea uusintaversio, on sisältöä lopulta melko vähän. Jos Star Fox ei ole sinulle ennestään rakas pelisarja, voi hinta tuntua varsin suolaiselta siihen nähden, kuinka nopeasti lopputekstit alkavat pyöriä.
Vanha kettu lentää edelleen yllättävän korkealla
Kaiken tämän jälkeen jäljelle jää oikeastaan vain yksi kysymys. Kannattaako Star Fox ostaa? Omasta mielestäni kyllä, mutta pienellä varauksella.
Nintendo on tehnyt juuri sen, mitä tältä peliltä pitikin odottaa. Se ei ole yrittänyt muuttaa Star Foxia avoimen maailman toimintapeliksi, moninpeliräiskinnäksi tai live service -rahastusautomaatiksi. Se on ottanut yhden rakastetuimmista Nintendo 64 -klassikoista, antanut sille näyttävän uuden ulkoasun, modernisoinut ohjauksen ja pitänyt huolen siitä, että pelaaminen tuntuu edelleen yhtä välittömältä kuin lähes kolmekymmentä vuotta sitten.
Silti pieni osa minusta jäi kaipaamaan jotain enemmän. Pari uutta planeettaa, muutama uusi tehtävä tai edes pieni tarinallinen lisäys olisi nostanut tämän helposti modernien klassikkouusintojen kärkipäähän. Nyt kyseessä on ennen kaikkea rakkaudella tehty kunnianosoitus yhdelle Nintendon parhaista peleistä. Ja joskus sekin riittää.
Varsinkin teille, joiden televisiotason alla hyrisi joskus Nintendo 64 ja joiden korvissa kuuluu edelleen pieni ääni:
”Do a Barrel Roll!”
Star Fox (Nintendo Switch 2)
8.5 / 10
Hyvää+ Erinomainen audiovisuaalinen uudistus klassikkopelille
+ Tasainen 60 fps tekee pelaamisesta nautinnollista
+ Joy-Con 2:n hiiriohjaus toimii yllättävän hyvin
+ Hauska kahden pelaajan yhteistyötila
+ Säilyttää alkuperäisen Star Foxin nopean ja välittömän pelattavuudenHuonoa– Sisältöä on edelleen melko vähän
– Täysi hinta tuntuu korkealta noin parin tunnin mittaisesta kampanjasta
– Uusia kenttiä tai merkittäviä tarinalisäyksiä olisi kaivannut lisääYhteenvetoStar Fox Switch 2 ei keksi pyörää uudelleen, eikä sen oikeastaan tarvitsekaan. Se ottaa yhden Nintendon rakastetuimmista klassikoista, päivittää sen näyttämään modernilta ja lisää mukaan muutaman aidosti onnistuneen uuden idean. Lopputuloksena on peli, joka tuntuu samaan aikaan tutulta ja yllättävän tuoreelta.
Tomodachi Life: Living the Dream on huhtikuussa 2026 julkaistu sosiaalinen simulaattori, joka jatkaa kymmenen vuotta sitten 3DS-konsolilla nähdyn hittipelin jalanjäljissä. Kyseessä on Nintendo Switchille ja Switch 2:lle julkaistu teos, jossa pelaaja ottaa eräänlaisen ”jumalhahmon” roolin saarella. Toisin kuin esimerkiksi Animal Crossingissa, tässä pelissä et ohjaa yhtä hahmoa, vaan luot ja hallinnoit kokonaista Mii-yhteisöä. Pelin ydin on seurata hahmojen arkea, ruokkia heitä, ratkoa heidän arkisia pulmiaan ja todistaa täysin absurdeja sosiaalisia tilanteita, jotka syntyvät hahmojen omista persoonallisuuksista. Se on uniikki yhdistelmä meemigeneraattoria, hiekkalaatikkopeliä ja surrealistista reality-sarjaa.
Tomodachi Life: Living the Dream, peli ei huuda huomiota, ei pakota pelaamaan tuntikausia eikä yritä vakuuttaa sinua syvällisyydellään. Sen sijaan se tarjoaa jotain paljon yksinkertaisempaa ja ehkä siksi myös yllättävän arvokasta.
Saari, jossa mikään ei ole oikeasti tärkeää
Peli alkaa tyhjältä saarelta. Ei tehtävälistoja, ei kiirettä, eikä panoksia. Sinä tuot saarelle ihmiset, Miit ja annat heidän elää. He syövät, riitelevät, ihastuvat, näkevät outoja unia ja pyytävät apua täysin arkisiin ongelmiin. Jossain vaiheessa huomaat vain seuraavasi heidän elämäänsä, kuin jonkinlaista absurdia reality-sarjaa.
Pienistä hetkistä syntyy merkitys
Suuriman osaa ajasta mitään erityistä ei tapahdu ja silti tapahtuu koko ajan. Yksi Mii kaatuu keskelle katua, toinen pohtii rakkauselämäänsä ja kolmas haluaa vain uuden hatun. Kuulostaa tylsältä, mutta käytännössä se on juuri päinvastaista. Pelin viehätys syntyy siitä, miten tavalliset tilanteet muuttuvat täysin oudoiksi ja usein ilman mitään syytä.
Se on kevyttä, välillä typerää ja yllättävänkin samaistuttavaa.
Ihmissuhteet, jotka tuntuvat… oikeilta?
Yksi pelin suurimmista vahvuuksista on tapa, jolla se käsittelee ihmissuhteita. Vaikka kaikki on pinnalta katsottuna yksinkertaista, Miien väliset suhteet alkavat tuntua yllättävän merkityksellisiltä. Pelaaja voi vaikuttaa niihin enemmän kuin ennen, mutta lopputulos ei ole koskaan täysin hallinnassa. Ehkä juuri siksi ne tuntuvat aidoilta.
Peli ottaa myös selkeän askeleen nykyaikaan, jossa identiteettejä voi muokata vapaammin ja suhteet eivät ole enää rajattuja. Tämä ei tee tästä pelistä “syvällistä”, mutta tekee siitä inhimillisemmän.
Rutiinia vai rauhaa?
Totuus on silti, että Tomodachi Life: Living the Dream on liian itseääntoistava peli. Samat ongelmat, samat pyynnöt, samat loopit. Sellainen peli, johon palaat hetkeksi joka päivä ilman stressiä tai pakkoa. Peliä suosittelen heille, jotka pitävät luovasta kaaoksesta , yllätyksellisestä huumorista ja kummallisten tarinoiden seuraamisesta , mutta miinuspuolena on se, että toisteisuus ja tiettyjen rakastettujen ominaisuuksien karsiminen voivat tehdä kokemuksesta pidemmän päälle ohuen.
omodachi Life: Living The Dream (Switch 1 / Switch 2)
8 / 10
Hyvää+Rentouttava +Absurdi huumori +Luovat työkalut +Elävä- ja söpö maailmaHuonoa-Itseään toistava -Pinnallinen perhesimulaatio YhteenvetoTomodachi Life: Living the Dream ei ole peli, joka jää historiaan suurena mestariteoksena. Mutta se voi olla peli, joka jää sinun arkeesi. Se on pieni digitaalinen paikka, jossa mikään ei ole kiireellistä, tärkeää tai vakavaa ja juuri siksi se toimii.
