In the City: Kulttielokuva The Warriors 40 vuotta Kommentit pois päältä artikkelissa In the City: Kulttielokuva The Warriors 40 vuotta 18

The Warriors

Amerikkalainen ohjaaja tunnetaan kovaotteisista toimintaelokuvista, jotka ovat lajinsa parhaimmistoa. Pakoautokuskista kertova elokuva Keikkakuski (The Driver, 1978) sisältää yhdet 1970-luvun vaikuttavimmista kaahailukohtauksista, kun taas moderni western nimeltä Oikeuden Puolesta (Extreme Prejudice, 1987) on hatunnosto ohjaaja Sam Peckinpahin veriselle mestariteokselle Hurja joukko -elokuvalle (The Wild Bunch, 1968). Hillin kolmas ohjaustyö Soturit (, 1979) täytti tänä vuonna 40 vuotta. Itse tutustuin elokuvaan vuoden 2005 Rockstar Gamesin PS2-pelin kautta, jonka myötä tämä miltei unohdettu elokuva koki uuden tulemisen. Elokuvasta julkaistiin ohjaajan versio samoihin aikoihin myös ensi kertaa DVD:llä suomenkielisillä teksteillä.

Elokuva Soturit kertoo New Yorkin Coney Islandin kaupunginosassa majailevasta katujengistä. The Warriors matkustaa metrolla jengiläisten kokoukseen, joka pidetään Bronxissa sijaitsevassa Van Cortlandt Parkissa. Kun The Riffs –jengin karsimaattinen pomo Cyrus ammutaan kesken puheen, sotureita syytetään väärin perustein. Elokuva seuraa soturien armotonta kujanjuoksua heidän yrittäessä päästä takaisin kotikulmilleen, kun kilpailevat jengit yrittivät tavoittaa heitä. Pakomatkallaan soturit törmäävät erilaisiin kadun kasvatteihin, kuten pesismailoja heiluttavaan, baseball-asusteisiin pukeutuneeseen jengiin nimeltä Baseball Furies, mystiseen nuoreen naiseen nimeltä Mercy sekä teinitytöistä koostuvaan The Lizzies-jengiin. Pitkien toimintakohtausten sijaan elokuvan viehätys piilee piinaavassa tunnelmassa, jota ryydittävät lyhyehköt, mutta kiihkeät toimintakohtaukset.

Kulttielokuva The Warriorsin ikoninen juliste.

Yksi Soturit-elokuvan keskeisimpiä elementtejä on musiikki, joka soveltaa erilaisia moderneja urbaaneja tyylejä, soulista poppiin ja bluesista rock-musiikkiin. Elokuvan Barry De Vorzonin syntetisaattorivetoisesta, rock-vaikutteisesta teemalaulusta huomaa 80-luvun olevan ovella, jonka ansiosta elokuva tihkuu moderneja vaikutteita. Ikoninen teema kuullaan ensimmäisen kerran alkutekstijaksossa, jossa seurataan sotureita ja eri jengien jäseniä matkatessa tapaamiseen. Elokuvan juonta jaksottaa afrikkalaisamerikkalainen radiojuontaja, jonka puhumat tiedotukset ja soittamat kappaleet sopivat pakomatkan eri vaiheisiin. Esimerkiksi alussa juontaja omistaa sotureille Arnold McCullerin version Motownin soul –kappaleesta Nowhere to Run, mikä viittaa ironisesti sotureiden epätoivoiselta vaikuttavaan tilanteeseen.

Coney Islandin hiekkarannalle sijoittuvassa loppukohtauksessa, kun soturit kävelet horisonttiin, kuullaan kitaristi Joe Walshin yksinkertaiselle ja tarttuvalla voimasointu-riffille perustuva In the City -kappale. Suurkaupungin yksilön äänen tukahduttavasta elämästä kertovan kappaleen kruunaa Walshin räjähtävä slide-kitarasoolo.  Elokuvassa olevat kappaleet ovat sisällytetty Rockstar Gamesin peliin, mikä kertoo ajasta ennen jengitapaamista ja sen jälkipyykistä.

Soturit on epäilemättä yksi 70-luvun tyylikkäimpiä toimintaelokuvia, mikä sisältää sopivasti toimintaa, jännitystä ja huumoria. Elokuvaa kiitettiin aikoinaan erityisesti sen ajankohtaisuudesta, koska 70-luvulla nuorisojengit oli suurkaupungeissa todellinen ongelma. Soturit on yksi parhaimpia ohjaaja Hillin varhaisia elokuvia, mikä kaikessa hiomattomuudessaan kielii toimintaelokuvien maestron tulevista taidonnäytteistä, kuten Lainsuojattomat (The Long Riders,1980),  48 tuntia (48 Hrs., 1982) Raivoisa ajojahti (Southern Comfort, 1981) ja The Last Man Standing (1996).

Kommentoi

Savuavat kuudestilaukeavat: Villin lännen pelien musiikki Kommentit pois päältä artikkelissa Savuavat kuudestilaukeavat: Villin lännen pelien musiikki 812

Äänisuunnittelun ohella musiikki on yksi keskeisiä piirteitä niin elokuvissa, televisiosarjoissa kuin myös videopeleissä, mitä ilman audiovisuaalinen kokemus ei olisi täydellinen. Musiikki luo tunnelmaa, ilmoittaa pelitapahtumista ja reagoi usein pelaajan toimintaan. Interaktiivisuus onkin keskeisimpiä eroavaisuuksia elokuvamusiikin ja pelimusiikin välillä. Vuosikymmenien saatossa videopeleistä on tullut entistä elokuvamaisempia. Pelien musiikki soveltaa tyyliään erilaisista elokuvagenrejen konventioista, jotka ovat olleet olemassa jo varhaisten kolikkopelien aikakaudella 1970-1980-luvulla. Medal of Honorin, Hidden and Dangerousin tai Hearts of Ironin kaltaisissa sotapeleissä on kuultavissa sotilastrumpetteja ja pikkurumpujen pärinää, kun selviämiskauhussa, kuten Resident Evil ja Silent Hill ”kauhumusiikki” pyrkii tehostamaan pelin kauhuefektiä ja luomaan jännittynyttä tunnelmaa ääristyneine pelottavine sointeineen.

Villin lännen pelejä voi pitää interaktiivisina lännenelokuvina, joiden musiikki soveltaa suoraan western-elokuvien musiikillisia konventioita. Tyypillisesti Villiin länteen assosioidaan kaikuisat sähkökitarat, honottavat huuliharput, kaihoisat viulut sekä suuret orkesterisaundit. Yksi varhaisista Villin lännen –pelien alkuperäismusiikeista oli Lucas Artsin kehittämä ensimmäisen persoonan räiskintäpeli Outlaws (1996), jonka Clint Clint Bajakianin säveltämä musiikki soveltaa Ennio Morriconen tunnetuksi tekemää spagetti western –tyyliä, mitä kuultiin muun muassa Sergio Leonen dollari-trilogiassa (Kourallinen dollareita, Vain muutaman dollarin tähden ja Hyvät, pahat ja rumat).  Esimerkiksi pelin teemalaulu muistuttaa trumpetteineen, akustisine kitaroineen ja laukkarytmeineen italialaista westernien teemoja. Taas hiljaa kehittyvä, mahtipontinen The Last Gunfigth luo ruudinkatkuiseen päähenkilön ja rosvon väliseen kaksintaisteluun tiivistä tunnelmaa. Vaikka peli ei olekaan kestänyt kovin hyvin aikaa, sen musiikki on suorastaan uraa uurtavaa.

14 vuotta ennen Rockstar Gamesin Lännen miljööseen sijoittuvaa hiekkalaatikkopeliä Red Dead Redemption 2 peleissä ennennäkemätöntä Villin lännen –konseptia kehitteli sarjan ensimmäinen peli Red Dead Revolver (2004): kolmannen persoonan, suoraviivaisen arcademainen toimintapeli, jonka musiikkiraita koostui 1960-1970-luvun italo westernien teemoista säveltäjiltä, kuten Luis Bacalov, Francesco De Masi, Ennio Morricone ja Bruno Nicolai. Sen graafinen tyyli rakeisine 8-millimetrin kameran tyylisine kuvanlaatuineen muistuttaa kyseisen aikakauden elokuvia. Valmista western-musiikkia kuullaan niin päävalikossa, pelissä sekä elokuvamaisissa välianimaatioissa, jossa se luo vaikutelmaa lännenelokuvasta. Pelin pääteema, Luis Bacalovin Lo Chiamavano King (elokuvasta His Name Was King) mikä kuullaan ensimmäistä yhdessä pelihistorian ikonisimmista alkuanimaatioista, jossa pelin keskeiset hahmot esitellään elokuvamaisessa montaasissa. Peli tempaa mukaansa heti teemalaulun kiihkeistä rumpufilleistä ja sähkökitaran kahdentamasta huuliharppumelodiasta.

Usein miten länkkäripelit soveltavat varsin suoraviivaista pelityyliä sekä kostowesternien yksinkertaisia juonikuvioita. Esimerkiksi Activisionin pelissä Gun (2005) päähenkilö Colton White hakee kostoa isänsä surmanneelle pormestari Hoodoo Brownille ja hänen jengilleen. Tämä kolmannen persoonan toimintaseikkailupeli muistuttaa hiekkalaatikko-pelityyliltään western-peli Red Dead Redemptionia (2010), viittä vuotta ennen, kun se räjäytti pelimaailman valtavalla maailmallaan ja western-tyylisellä musiikillaan. Pelin Gun musiikki muistuttaa paljon perinteisiä westernejä mahtipontisilla orkesterisoinneillaan, jonka lomassa kuullaan perinteisiä lännensoittimia: huuliharppua, akustista kitaraa, slide-kitaraa ja viulua. Musiikki luo peliin eeppisen seikkailun tuntua, vieden pelaajan autenttiseen länkkärimiljööseen. Videopelien musiikki soveltaa siis tyyliviitteitä lähestulkoon kaikista elokuvagenreistä, höystämällä sitä interaktiivisilla piirteillä.

 

Kommentoi