Kun äitiä tulee ikävä! – arvostelussa Resident Evil 4 Kommentit pois päältä artikkelissa Kun äitiä tulee ikävä! – arvostelussa Resident Evil 4

Capcom toi kulttimainetta niittäneen Resident Evil 4-kauhupelin uudelle sukupolvelle aikakautena, jolloin remakejen suosio on lähes räjähtänyt käsistä. Mitä elokuvateollisuus edellä, sitä peliteollisuus perässä. Peliteollisuus kuitenkin onnistuu tässä tehtävässä huomattavasti paremmin, siitä elävänä todisteena käyköön myös tämän päivän arvostelun kohde – Resident Evil 4

Suosikkipelin uusversion tarina on sarjan vanhoille veteraaneille tuttua kauraa, mutta uusille pelaajille hämärän peitossa, joten kiteytetäänpäs se mahdollisimman lyhyeen tässä vielä ennen itse asiaan siirtymistä.

Täpärän pelastumisen jälkeen jatkavat Leon S. Kennedy ja Ashley Graham tutkimusmatkaansa Los Illuminados -kultin hallitsemissa paikoissa. Tutkimustyö vie heidät vanhaan linnaan, hylättyihin kaivoksiin ja moniin muihin kutkuttaviin paikkoihin täynnä tartunnan saaneita kyläläisiä, mielipuolisia kultin jäseniä ja muita vihollisia. Las Plagasista tarttunut loinen on vaikuttanut elollisiin olentoihin järkyttävällä tavalla, minkä takia Leon ja Ashely joutuvat alituisiin vaaratilanteisiin. Peli ei ole kuitenkaan pelkkää taistelua, sillä toimintaa rytmitetään kiehtovilla pulmatilanteilla ja mysteerien ratkomisilla. Nämä ovatkin oivallisia tilanteita purkamaan kauhun aiheuttamaa jännitystä ja stressiä, joka kuuluu olennaisesti osana pelisarjan luonteeseen.

On kaikki niinkuin ennenkin, mutta elinvoimaisempana

Jos jollekin ei ole Resident Evilin maailma tuttua ja huolen aiheena on se, että mitenkäs minä nyt voin rueta pelailemaan jotakin nelososaa tässä kesken kaiken, kun osat 1-3 ovat vielä kesken. No eipä hättää! Tämäkin osa pelisarjasta on täysin itsenäinen teos, joten menneitä tarinoita on turha murehtia päästäkseen sisään pelin tarinaan. Ja tämä tarina kyllä vetää pelaajan sisään lähes heti niin, että heilahtaa.

Ensivaikutelma RE4:ta tovi pelatessa on se, että nyt on kyllä saatu vanha suosikki näyttämään ja tuntumaan niin uskomattomalta, että ei tosikaan! On kaikki niin kuin ennenkin, kuten J.Karjalainenkin tapaa lauleskella, mutta siltikin, kaikki ympärillä näyttää ja tuntuu niin elinvoimaiselta, että itsekin tuntuu nuortuvan ohjain kädessään takaisin vuoden 2005 tasolle. Siinä iässä äitini piti muuten kovan huolen, ettei tällaisia teoksia hänen vahtivuorollaan kovin helpolla pelata, joten alkuperäiseen RE4-versiointiin olen päässyt tutustumaan vasta myöhemmällä iälläni. Tosin enpäs minä GameCubeakaan omistanut, jolle siis kyseinen peli on aikoinaan ensimmäisenä julkaistu, että sikäli! Toki pieniä hiuksenhienoja muutoksia pelissä voi havaita, esimerkiksi vihollisten suhteen.

Graafisesti RE4 on siis varsin onnistunut teos, eikä sen suhteen juurikaan jää mitään turhempia mutinoita mieleen. Kontrollit ovat selkeät ja niissä onkin mukana jonkinlaista hatunnostoa ihan alkuperäiselle versioinnillekin. Toki tällä kertaa Kennedyn herra osaa myös tehdä komeita torjuntojakin näitä edessämme uhoavia, saatanalliseksikin kutsuttavia vihulaisia vastaan. Vaikeusasteena pelatessani olin eräänlainen toisinajattelija, ja menin valitettavasti helpoimman kautta. Siltikin suuren vihollislauman edessä (ja niitähän usein laumoittain saapuikin) oli oma urakkansa pistää porukkaa matalaksi, etenkin kun dynamiiteista lähtien lenteli tavaraa päin naamaa. Puzzlet olivat haastavia toisinaan, eikä niitä enää kaikkia ulkoa voi muistaa.

Valdeloboksen kylässä kukaan ei kuule huutoasi

Tunnelmaltaan RE4 toimittaa kiitettävällä tasolla. Harvoin ainakaan omalla kohdallani nämä nykyäänkään menee niin tunteisiin, että pelisession jälkeen tekisi mieli laittaa pyörimään jotain välikevennystä telkkarista, tai soittaa vaikkapa omalle äidille, että miten olisi joku kiva iltasatu? RE4 onnistuu siinä, liekö kyse sitten siitä, että se palauttaa takaisin teini-iän traumoja, vai onko kyseessä vain puhtaasti niinkin perkeleellinen teos, että väkisinkin menee tunteisiin? Äänestän jälkimmäistä vaihtoehtoa.

Capcom on onnistunut mestarillisesti luomaan remaken rakastetusta Resident Evil-paahdosta, jo aiemmin hyväksi havaitulla linjallaan. Tähän on selvästi käytetty aikaa ja asioita on hiottu erittäinkin karhealla paperilla. Joskus huomaa, kun sydän on ollut täysillä mukana pelikehityksessä. Siitä RE4 on meille uunituore elävä todiste.

Jos olet intohimoinen selviytymiskauhun ystävä, suosittelemme vahvasti, että marssit kohti pelikauppaa viikonlopun kunniaksi. Kuten se edellä mainittu äitinikin kuitenkin usein sitten tapasi sanoa periksi annettuaan:

”Parempi kait se on sitten tuollaisia pelata täällä kotona, entä luusuta tuolla pitkin kyliä”

Arvostelu: Jaakko Nygård