Mitä tapahtuu, kun kaksi uteliasta toimittajaharjoittelijaa saa käsiinsä upouuden älypuhelimen ja tehtävänannon ”menkää ja testatkaa sen tekoälyä”? Seurauksena on sekoitus hämmennystä, huvittuneisuutta ja yllättävän syvällisiä oivalluksia teknologian nykytilasta. Saammeko esitellä itsemme: Mallu ja Nova, me pelottomat kesätoimittajat, jotka otimme haasteen vastaan ja sukelsimme pää edellä tekoälyn kaninkoloon.
Meidän testilaitteemme oli Honor 400, noin 450 euron hintaluokkaan asettuva keskiluokan haastaja, joka yrittää erottua kilpailijoistaan yhdellä isolla lupauksella. Paperilla kaikki näytti hyvältä: moderni, litteä muotoilu, huikean kirkas AMOLED-näyttö ja massiivinen 200 megapikselin pääkamera. Todellinen koukku on kuitenkin sen ohjelmistossa. Honor 400 on ensimmäinen puhelin, joka integroi Googlen kehittyneeseen Veo 2 -malliin perustuvan generatiivisen tekoälyominaisuuden, joka lupaa muuttaa minkä tahansa staattisen valokuvan eläväksi videoksi.
Tehtävämme oli yksinkertainen: selvittää, onko tämä ominaisuus mullistava luova työkalu vai pelkkä markkinointikikka. Lähdimme kentälle ja aloimme kuvata kaikkea mahdollista: puiden latvoja, pilviä, kukkia ja jopa seinälle teipattua paperilappua. Emme kuitenkaan osanneet odottaa, mitä tekoäly meille vastaisi. Sen sijaan, että se olisi tehnyt hienovaraisia animaatioita, se päätti lähteä lentoon. Se muutti kuvaajat drone-piloteiksi, loi kokonaisia metsiä tyhjästä ja lähetti paperilapun leijumaan ilmaan kuin aaveen vetämänä. Tämä artikkeli perustuu heidän kattaviin ja tarkkanäköisiin havaintoihinsa, jotka paljastavat, mitä todella tapahtuu, kun keskiluokan puhelimen annetaan toimia kentällä.
Ensituntumat
Vuoden 2025 älypuhelinmarkkinoilla Honor 400 asettuu mielenkiintoiseen asemaan. Se ei pyri kilpailemaan kalleimpien lippulaivamallien kanssa, vaan on strategisesti hinnoiteltu keskiluokan haastaja, joka ottaa mittaa Samsungin Galaxy A-sarjan ja Google Pixelin A-sarjan kaltaisista suosikeista. Noin 450 euron hintalapullaan se iskee segmenttiin, jossa kilpailu on armotonta ja erottautuminen vaatii muutakin kuin vain kelvollisia teknisiä ominaisuuksia.
Ulkoisesti Honor 400 on moderni ja laadukkaan tuntuinen. Se on luopunut aiemmista kaarevista muodoista ja omaksunut nykyaikaisen, litteän muotoilun, joka istuu tukevasti käteen. Puhelimen todellinen katseenvangitsija on kuitenkin sen 6,55 tuuman AMOLED-näyttö. Poikkeuksellisen korkealla 5000 nitin huippukirkkaudella ja eloisalla värintoistolla se on hintaluokassaan suorastaan loistava, tehden laitteesta erinomaisen videoiden ja muun median kulutukseen.
Perinteinen valokuvaus ja videokuvaus: Vankka perusta
Ennen kuin sukellamme tekoälyn syövereihin, on olennaista arvioida Honor 400:n perinteistä kamerasuorituskykyä. Kuten media-opiskelijoiden testiryhmä totesi, puhelimen perusominaisuudet ovat kunnossa, mikä luo vankan pohjan kokeellisimmille toiminnoille.
Honor 400:n kamerajärjestelmän tähti on sen massiivinen 200 megapikselin pääkamera. Erityisesti hyvässä päivänvalossa puhelin tuottaa teräviä ja yksityiskohtaisia kuvia, jotka ovat enemmän kuin riittäviä sosiaaliseen mediaan ja arkikäyttöön. Vaikka laitteesta puuttuukin Pro-mallin erillinen teleobjektiivi, suuri kenno mahdollistaa yllättävän käyttökelpoisen digitaalisen zoomin rajaamalla kuvia valtavasta resoluutiosta.
Kameran erilliset kuvaustilat osoittautuivat testeissä toimiviksi. ”Pro-tila” tarjoaa kokeneemmille kuvaajille kaivatut manuaalisäädöt. ”Muotokuvatila” on erityisen tehokas, kuten artikkelin alta löytyvät kukkakuvista tekemät havainnot osoittavat. Se tunnistaa kohteen luotettavasti ja sumeuttaa taustan pehmeästi ja miellyttävästi, luoden ammattimaisen vaikutelman. Myös ”Hämäräkuvaustila” yllättää positiivisesti. Se onnistuu keräämään valoa tehokkaasti ja tuottaa heikossakin valaistuksessa selkeitä ja suhteellisen vähäkohinaisia kuvia, mikä vahvistaa opiskelijoiden kokemukset toimivaksi.
Videokuvaus
Videokuvauksen osalta Honor 400 tarjoaa useita käyttäjäystävällisiä ominaisuuksia. Kiittelemme erityisesti mahdollisuutta vaihtaa videon tarkkuutta ja kuvataajuutta (1080p 30/60 fps tai 4K 30 fps) suoraan kuvausnäkymästä. Tämä on merkittävä parannus moniin kilpailijoihin verrattuna, joissa nämä asetukset on piilotettu syvälle valikkorakenteisiin.
Videon laatu on vakaata ja luotettavaa. Optisen (OIS) ja elektronisen (gyro-EIS) kuvanvakautuksen yhdistelmä toimii tehokkaasti. Kuva pysyy rauhallisena myös käsivaralta kuvatessa. Tarkennus toimii nopeasti, vaikka käyttöliittymän suunnittelussa on pieni ergonominen haaste: tarkennuspistettä napauttaessa saattaa helposti osua samalla kirkkauden säätöön.
Yhteenvetona voidaan todeta, että Honor 400:n perinteinen kamera- ja videokokemus on hintaluokassaan erittäin kilpailukykyinen. Se tarjoaa luotettavan ja laadukkaan perustan, joka on välttämätön edellytys sille, että sen päälle rakennetut, huomattavasti kokeellisemmat tekoälyominaisuudet voidaan ottaa vakavasti.
Syväsukellus tekoälyyn: Kun kuvasta tulee liikettä
Honor 400:n todellinen erottuvuustekijä on sen kyky muuttaa staattisia valokuvia lyhyiksi videoiksi. Tämä generatiivisen tekoälyn sovellus on sekä kiehtova että, kuten testimme paljastivat, täysin arvaamaton. Havaintomme eivät ole satunnaisia virheitä, vaan ne avaavat ikkunan suoraan siihen, miten tämä uusi teknologia ajattelee´, tai pikemminkin, miten se laskee.
Ensimmäinen ja yleisin havainto oli hämmentävä: kun kuvasimme laajoja maisemia, kuten puiden latvustoja tai pilvistä taivasta, tekoäly teki heistä vastoin tahtoaan drone-lennättäjiä. Videoissa kamera nousi ilmaan ja liukui eteenpäin pehmeällä, lähes epätodellisella liikkeellä.
Miksi näin tapahtuu? Teknologia tämän takana on nimeltään 3D Photo Inpainting. Kun tekoäly saa kaksiulotteisen kuvan, se ei näe sitä litteänä pintana. Se arvioi ensin jokaisen kuvan osan syvyyden ja luo siitä digitaalisen, kerroksellisen 3D-tilan (Layered Depth Image, LDI). Tämän jälkeen se simuloi virtuaalisen kameran liikettä tämän luomansa tilan läpi. Yksi laskennallisesti helpoimmista, mutta visuaalisesti näyttävimmistä liikkeistä on hidas liuku eteenpäin. Meille ihmisille tämä näyttää täsmälleen samalta kuin drone-lento. Koska tekoäly on koulutettu valtavalla määrällä internetin videoita, joissa maisemat ja drone-lennot usein yhdistyvät, se on oppinut, että tämä on todennäköisin ja toivotuin lopputulos maisemakuvalle. Se ei siis ole luova, vaan toistaa opittua kaavaa.
Seuraava yllätys koettiin, kun tekoäly alkoi toimia maisema-arkkitehtina. Kuva pienestä nurmialueesta ei pysynyt pienenä. Videossa kamera liikkui eteenpäin ja paljasti kuvan reunojen takaa kokonaisen metsän, jota ei alkuperäisessä kuvassa ollut olemassakaan. Tekoäly ”keksi” ympäristön itse.
Miksi näin tapahtuu? Tämä on suora seuraus edellisestä ilmiöstä. Kun virtuaalikamera liikkuu luomassaan 3D-tilassa, se paljastaa väistämättä alueita, jotka olivat alkuperäisessä kuvassa piilossa. Nämä tyhjät, olemattomat alueet tekoälyn on täytettävä. Tätä prosessia kutsutaan generatiiviseksi täytöksi (Outpainting). Googlen Veo 2 -malli, joka on tämän ominaisuuden ytimessä, on koulutettu tunnistamaan kontekstia. Kun se näkee nurmikkoa, se päättelee, että todennäköisin jatkumo tälle maisemalle on lisää luontoa: puita, pensaita ja metsää. Se ei siis tiedä, mitä kuvan ulkopuolella on, vaan maalaa tyhjän kankaan tilastollisesti todennäköisimmällä sisällöllä.
Kuvasimme videoiden yleistunnelmaa osuvasti: ne näyttivät ”tekaistuilta”, ”savimaisilta” ja ”3D-animaation kaltaisilta”. Liikkeen aikana tausta sumeni voimakkaasti, ja yksityiskohdat tuntuivat sulavan.
Miksi näin tapahtuu? Generatiiviset videomallit eivät tavoittele täydellistä fotorealismia, vaan niiden tärkein tavoite on ajallinen johdonmukaisuus (temporal consistency). Tämä tarkoittaa, että videon on oltava mahdollisimman sulava ilman häiritsevää välkkymistä. Tämän saavuttamiseksi malli usein pehmentää ja tasoittaa teräviä yksityiskohtia, kuten ihon huokosia tai kankaan tekstuuria. Lopputulos on sileä, lähes ”voideltu” estetiikka, joka putoaa helposti ”outoon laaksoon” (uncanny valley), jossa jokin tuntuu olevan pielessä, vaikka kaikki näyttääkin pinnalta katsoen oikealta. Voimakas liikesumennus (motion blur) ei ole pelkkä tyylikeino, vaan myös tehokas tapa piilottaa tekoälyn luomia virheitä ja epäjohdonmukaisuuksia sekä keventää raskasta laskentataakkaa.
Fyysikon painajainen – lentävä paperi ja lukukelvoton teksti
Kaikkein absurdein tulos saatiin, kun kohteena oli seinälle teipattu A4-paperi. Sen sijaan, että kamera olisi liikkunut, tekoäly päätti, että paperi itse lähtee lentoon, jäykkänä kuin pahvilevy, näkymättömän siiman vetämänä. Samalla paperilla oleva suomenkielinen teksti alkoi ”uida” ja vääristyä täysin lukukelvottomaksi.
Miksi näin tapahtuu? Tämä paljastaa kaksi tekoälyn perusrajoitusta. Ensinnäkin, semanttisen ymmärryksen puute: tekoäly ei ymmärrä, että teksti koostuu kirjaimista, joiden muodon tulee pysyä vakiona. Se käsittelee tekstiä pelkkänä kuvana tai tekstuurina, ja yrittäessään animoida paperia se vääristää tekstuurin siinä samalla. Toiseksi, kontekstuaalisen päättelyn puute: on todennäköistä, että puhelimen ohjelmisto käyttää eri työkaluja eri tilanteisiin. Kun se tunnistaa maiseman, se aktivoi tehokkaan, pilvipohjaisen Veo 2 -mallin. Mutta kun se kohtaa yksinkertaisen objektin, jolle se ei voi tehdä ”drone-lentoa”, se saattaa turvautua yksinkertaisempaan, paikalliseen objektianimaattoriin. Tämän yksinkertaisemman mallin ainoa tehtävä on ”lisätä liikettä” kohteeseen, täysin piittaamatta fysiikan laeista tai kontekstista (paperi on kiinni seinässä). Lopputulos on fyysisesti mahdoton ja koominen, koska väärää työkalua käytettiin väärään tehtävään.
Lupaava teknologia voi yllättää vielä tulevaisuudessa
Yhteenvetona voidaan todeta, että Honor 400 on erittäin pätevä keskiluokan kamerapuhelin, jonka perinteiset valokuvaus- ja video-ominaisuudet on rakennettu vankalle pohjalle. Sen todellinen tarina ja merkitys piilee kuitenkin sen roolissa pioneerina, joka tuo monimutkaisen ja laskentatehoa vaativan generatiivisen tekoälyn ensi kertaa laajemman yleisön ulottuville tässä hintaluokassa.
Tekemämme tarkkanäköiset havainnot paljastavat kuitenkin ominaisuuden nykytilan karun todellisuuden. Pitkä, 1–2 minuutin prosessointiaika, pakollinen verkkoyhteys, säätömahdollisuuksien täydellinen puute ja arvaamattomat, usein koomiset lopputulokset osoittavat, että kyseessä on tällä hetkellä enemmän kiehtova teknologinen demo ja ”kikka” kuin luotettava luova työkalu. Se tuottaa ”huvittavia videonpätkiä”, mutta harvoin ennustettavia tai ammattimaiseen käyttöön soveltuvia tuloksia.
Tästä huolimatta ominaisuuden merkitystä ei tule vähätellä. Vaikka nykyinen toteutus on kokeellinen, se on samalla selkeä vilkaisu tulevaisuuteen. Generatiivinen teknologia kehittyy eksponentiaalista vauhtia. Tulevaisuudessa prosessointiajat lyhenevät, mallit tulevat tarkemmiksi ja ymmärtävät paremmin fysiikkaa ja kontekstia, ja käyttäjälle annetaan enemmän hallintaa lopputulokseen. Honor 400:n kaltaiset laitteet ovat elintärkeitä tässä kehityksessä. Ne totuttavat käyttäjiä tekoälypohjaisiin työnkulkuihin ja keräävät samalla valtavan määrän dataa siitä, miten, missä ja miksi ihmiset haluavat tällaista teknologiaa käyttää. Tämä data on polttoainetta seuraavan sukupolven, huomattavasti kyvykkäämpien mallien kehitykselle.
Honor 400:n tekoäly ei ehkä ole vielä valmis mullistamaan videotuotantoa, mutta se on onnistuneesti sytyttänyt keskustelun siitä, mihin olemme matkalla.
Artikkeli: Mallu Millie & Nova Kallio