1980- ja 1990-luvut olivat kultakausi pelaamiselle, kun ikoniset pelisarjat kuten Contra, Castlevania, Zelda, Mario, Mega Man ja Sonic laittoivat dominoiden. Nämä pelit lumosivat miljoonien pelaajien mielikuvitukset ympäri maailmaa, ja ne ovat edelleen suosittuja tänä päivänä.
Mutta mikä teki pelaamisesta niin taianomaista tuona aikana?
Otahan haltuun loistava Gaming in the 80s and 90s video alta, jonka on tehnyt suosittu Tubettaja Shmup Junkie:
Super Mario 64 -pelin legendaarinen speedrunnaaja Suigi on asettanut uuden maailmanennätyksen 120 tähden kategoriassa. Monet ovat jo kutsuneet tätä saavutusta ”historialliseksi merkkipaaluksi” pelin speedrun-yhteisössä.
Täysin uskomatonta. En oikeastaan käsitä, mitä tapahtui. Tämä maailmanennätys on ehkä yllättävin, jonka olen ikinä saavuttanut.
Suigi kuvaili YouTube-videossaan ennätystä hämmästyttäväksi.
En olisi koskaan uskonut pystyväni pelaamaan näin tasaisesti näin pitkään, mutta olen iloinen, että jaksoin jatkaa vaikeiden kuukausien jälkeen. Palasin juuri pelaamisen pariin pitkän masennusjakson jälkeen. Tämä ei muuta elämääni, mutta on todiste siitä, että sinnikkäät ponnistelijat menestyvät lopulta.
Suigi avasi myös haastavan matkansa tämän ennätyksen taakse.
Suigista tuli ensimmäinen speedrunnaaja, joka on hallussaan Mario 64 -pelin maailmanennätys kaikissa keskeisissä kategorioissa – 0, 1, 16, 70 ja nyt 120 tähteä, ja hän pitää niistä hallussaan tällä hetkellä neljää. Mikäli Suigi saa takaisin myös 70 tähden ennätyksen, hänet voidaan nimittää kaikkien aikojen parhaaksi Super Mario 64 -speedrunnaajaksi – jos hän ei sitä jo ole.
CI Gamesin likimain sadas peli, Sniper Ghost Warrior Contracts 2 (4.6.2021), menee kuin kuumille kiville, ja sen pelivideot keräävät YouTube :ssa satoja tuhansia katselukertoja. Mullistava uutuus pelisarjan aiempiin osiin verrattuna – jos joku niitä nyt on pelannut – on ultrapitkien matkojen laukaukset. Taktisen ammunnan ja hiiviskelyn ystävillä on tänä kesänä muita hauskempaa.
Contracts 2:sen niukka kehyskertomus on vain tekosyy toiminnalle. Keksitty Kuamarin valtio Lähi-idässä uhkaa epävakaudellaan öljymarkkinoita, ja paikalle lähetetään tietenkin amerikkalainen yhden miehen armeija. Itsetietoinen ironia jatkuu tarinan loppukäänteessä, mutta sitä odotellessa tulee rei'ittää joukko hölmöjä vihollisia.
Pelissä on mukiinmenevät grafiikat, huomaamaton musiikki ja sopivasti vaihtelua tarjoavat tehtäväkartat. Karttasuunnittelu on parhaimmillaan massiivisessa ”Mount Kuamarissa”, jossa pitää muun muassa pysäyttää vesipumppaamon toiminta ja laskeutua massiivisen bunkkerin maanalaiseen verkostoon.
Puoliavoimen maailman koodauksessa on säästelty. Esimerkiksi kiipeäminen onnistuu vain harvoista paikoista, ja lopun edestä saa hämmästellä CryEngine -pelimoottorille tyypillistä liukastelua maaston reunoilla. Kiipeämispaikat löytyvät tosin nappia painamalla eräänlaisessa virtuaalitilassa, mikä on näppärä keino toteuttaa helppopääsyinen kartta pienellä budjetilla.
Tarkka-ammunta on parhaimmillaan riemastuttavan palkitsevaa. Pidemmän kantaman laukauksissa pitää ottaa huomioon sekä tuuli että etäisyys kohteeseen. Mikään simulaattori peli ei yritä olla, joten esimerkiksi ilmankosteuden ja maapallon pyörimissuunnan voi suosiolla unohtaa. Onnistuneen laukauksen tunnistaa toisinaan hidastusanimaatiosta, jossa seurataan luodin matkaa vihollisen aivoihin ja sieltä lihaa ja verta purskahtaen ulos. Kun ammut liikkuvaa kohdetta 1,5 kilometrin päässä ja hidastus ilmestyy ruutuun, niin hymynkare nousee väkisinkin huulille.
Pelissä on pakko mennä myös lähietäisyydelle, ja silloin on vähemmän aihetta juhlaan. Vihollista kannattaa osua päähän, koska muut ruumiinosat imevät lyijyä kuin sienet. Samalla tietysti paljastut. Contracts 2:ssa paljastuminen tarkoittaa, että kaikki lähitienoon viholliset tietävät tarkalleen, missä pusikossa ryömit. Paljastuminen tuntuu aluksi tapahtuvan melko sattumanvaraisesti, mutta sen sisäistä logiikkaa alkaa ymmärtää pelin edetessä.
Viholliset osuvat kuolettavan tarkasti rynnäkkökivääreillään, vaikka kilometrin päästä – millä tahansa vaikeustasolla. Pelaaja yritetään täten ohjata pysymään piilossa. Vitsit ovat kuitenkin vähissä, kun autosave aktivoituu paljastumisen jälkeen. Vaihtoehtoina on ramboilla kuin puolijumala tai etsiä piilopaikka ja hakea lisää kahvia.
Vihollisalueiden kiikarointi ja edes jonkinlainen toimintasuunnitelma maksavat itsensä korkoineen takaisin. Etenkin pitkän kantaman tehtävät ovat pulmapelejä, jossa kohteet kannattaa tappaa oikeassa järjestyksessä. Hälytyksen välttämiseksi pitää toisinaan keksiä tapoja kiinnittää vihollisten huomio toisaalle. Sillä on merkitystä, tapatko vihollisen keskelle tietä, josta hänet huomataan helposti, vai odotatko parempaa hetkeä.
Usein on helpointa vain kävellä vihollisten ohitse, ja yksi hämäyskeino on heittää kiviä lähistölle. Monissa tapauksissa voi lähes Hitman III :n (2021) tapaan kävellä aivan vihollisten nenän alta – kunhan ei päästä paljastumismittaria tiksuttamaan huippuunsa. Vihollisten tekoäly on hämmästyttävän tyhmä, sokea ja avuton. Vaikeus tulee siitä, että vihollisia kuhisee kuin muurahaisia. Kun paljastut, vaikka ampumalla ohitse, sokeat saavat näkönsä.
Ongelmistaan huolimatta hiippailu on parhaimmillaan hauskaa. Onnistumiseen vaaditaan juuri sopivasti luovuutta ja suoritusvarmuutta. Seuraavan autosaven saavuttaminen tuntuu ansaitulta.
Pelin edetessä on mahdollisuus kustomoida hahmoa ja päivittää aseita. Muutokset ovat pääosin kosmeettisia, mutta hauskana yksityiskohtana on pieni moottori, jolla pääsee köysiratoja taaksepäin. Järeämmillä kivääreillä on helpompi ampua kauas, ja viholliset suostuvat kuolemaan niillä ammuttaessa muillakin kuin pääosumilla. Pelissä on saatavilla myös erilaisia vempaimia. Niistä on hyötyä joissain tilanteissa, mutta esimerkiksi dronea pystyy käyttämään vain harvoin häirintätornien tai puutteellisen kantaman takia.
CI Games on käyttänyt tehokkaasti jokaisen Contracts 2:sen kehitykseen upotetun sentin. Peli sai väitetysti jopa vähemmän rahoitusta kuin edeltäjänsä, mutta lopputulos on silti verrattain tyylikäs. Ja mikä parasta – ruudunpäivitys on sulavaa, välianimaatiot eivät töki, ja bugeja tulee harvoin vastaan. Ero on massiivinen esimerkiksi Cyberpunk 2077 :ään verrattuna, jonka arvostelin tammikuussa. Peliin on myös vastikään julkaistu ilmainen lisäkartta, Butcher's Banquet, joka lupailee ainakin älykkäämpiä vihollisia. Myös PlayStation 5 -julkaisu lähestyy kovaa vauhtia.
Sniper Ghost Warrior Contracts 2 luottaa arvoonsa. Se maksaa Steam -alustalla 39,99 € ja lisäsisältöä saa 85,52 €:lla esimerkiksi uusien aseiden ja skinien muodossa – siis kymmenen tunnin yksinpelissä käytettäväksi. Erilaiset haastetehtävät tuovat peliin jonkin verran uudelleenpelattavuutta, mutta minuuttitaksa on silti suolainen. Sen verran hauskasta pelistä on kuitenkin kysymys, että se kannattaa muistaa poimia, vaikka Steamin joulualeista.
