47 Meters Down: Uncaged
Viime vuosina haiaiheiset elokuvat ovat olleet tapetilla pitkälti kaiken muun kuin vakavasti otettavan kauhun merkeissä. B-luokan hömppäkauhukomedioita on nähty pilvin pimein, mistä kiitos mm. Asylum-yhtiölle. Onhan sekin jonkinlaista pioneerityötä, ja tällaisillekin elokuville on aikansa ja paikkansa kaiken harmauden keskellä. Vakavasti otettavasta haikauhusta on kuitenkin ollut pulaa ja välillä on vaikuttanut siltä, että oltaisiin päädytty todella kauas Tappajahain ajoista. Muutama vuosi sitten julkaistiin 47 Meters Down -elokuva, joka sai jälleen monet sydämet jättämään lyöntejä väliin hain ilmestyessä ruudulle. 47 Meters Down päätyi ainakin Suomessa suoraan DVD-levitykseen, eikä siitä tullut varsinaista suuren yleisön suosikkia.
Viime vuonna valmistui itsenäinen jatko-osa 47 Meters Down: Uncaged, joka nähtiin osana Night Visions Maximum Halloween 3019 -elokuvafestivaalin ohjelmistoa. Kello löi vasta 14:45 lauantaina 23.11.2019, mutta Helsingin Kinopalatsin suureen ykkössaliin kerääntyi kiitettävä määrä kiinnostuneita genre-elokuvien ystäviä.
Uncagedin alku voisi olla kuin mistä tahansa teinidraamasta tai -komediasta. Uusioperheen taustoja ei juurikaan valaista, mutta ilmeisesti isän työn vuoksi ollaan muutettu lähemmäs merta. Sisarpuolten välillä on passiivista aggressiota, eikä muutto ole varsinaisesti kummankaan mieleen. Isän tytär Mia on koulussa kiusaajien silmätikku ja muutenkin vähän ressukka, vaikka ujon kuoren alla on fiksu, rohkea ja tunnollinen nuori nainen. Sashalla on kavereita ja suunnitelmia viikonlopuksi, mutta isi onkin järjestänyt sisarpuolille yhteisen venereissun, jolla voisi tarkkailla haikaloja turvallisesti lasin takaa. Mutta siitähän tulisi aika tylsä elokuva, eikö?
Muutaman mutkan kautta he päätyvät ystävineen keskellä viidakkoa sijaitsevalle lammelle, jonka syvyyksissä piilee sisäänkäynti vedenalaiseen maya-kaupunkiin. Löytö on uusi ja isän työnkuvaan kuuluu sen tutkiminen, eli kovin monella muulla ei ole tietoa sisäänkäynnin sijainnista tai edes olemassaolosta. Ajatus luolasukelluksesta vaikuttaa mielipuoliselta, mutta uteliaisuudelle ei mahda mitään.
Pitkäksi ja pitkäveteiseksikin venähtäneen alun jälkeen meren syvyyksissä alkaa tapahtua. Siitä hetkestä lähtien aivan elokuvan viimeisille sekunneille saakka jännitys ja pelko kutkuttavat selkäydintä ja munuaisia myöten. Sydänkohtaus on lähellä moneen otteeseen ja tarkoin harkittujen lähikuvien siivittämä klaustrofobinen ahdistus kuristi kurkkua jatkuvasti. Kauhu tuli aivan iholle ja kaivautui sen allekin.
Tarina on rakennettu todella hyvin ja uskottavasti, ja se pitää otteessaan vahvalla kuristusotteella. Siinä on monta osaa, jotka saavat jo ajatuksen tasolla hyperventiloimaan. Labyrintin piirteitä sisältävässä kaupungissa on vaikea suunnistaa, happipullot tyhjentyvät uhkaavaa vauhtia eikä ulospääsystä ole harmainta aavistustakaan. Toki kaikkien veret seisauttavien pelkojen keskiössä ovat kaupungin raunioihin kotinsa tehneet valtavat valkohait, joiden uhkaavaa olemusta on vaikea olla tuntematta.
47 Meters Down: Uncagedin voi sanoa olevan osa haikauhun uutta henkiinheräämistä. Mestarillisin ottein luotua kauhua tarjoava elokuva on yhtään liioittelematta yksi koko viime vuosikymmenen aidosti pelottavimmista. Rima on taas korkealla.
